Kukahan se

Täällä käydään vilkastakin keskustelua siitä mikä on hyvää arkkitehtuuria.
Anteeksi vaan arkkitehdit mutta herrat Rockefeller, Caucescu, Hitler sekä Stalin on vaikuttanut enemmän arkkitehtuuriin kuin suunnitttelijat konsanaan.

Yleensäkin ne joilla on ollut raha hallussa ovat määränneet mitä ja millaista tehdään.

Ja sitten on kutsuttu koolle valtakunnan viisaimmat suunnittelijat ja kamalia esimerkkejä riittää.

Leipäpappeja !

Ei niin hullua suunnittelijaa ole olemassakaan joka ei selvitä sitä mitä maksaja haluaa. Suomettumista sanottiin aikoinaan.
Tee siinä sitten yksilöllistä työtä jos tiedät että mallin pitää olla maksajan mieleinen.

Ainoastaan silloin kun suunnittelija tekee omilla rahoillaan itselleen jotain uskon että hän käyttää omaa makuaan.

Mutta koulutus alalle on hyvä, tähänkin viestiin ainakin pari arkkitehtiä vastaa huomauttamalla että pilkut on vika paikassa. Tyhmä kansa olkoon hiljaa.
5715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

yhdyn kirjoittajaan täysin.

Äänestä
  • Asiaahan sinä puhut. Nykyään se hitler on KANSA. Ne, joilla on rahaa rakennuttaa tai rakentaa. Raha se on kun ratkaisee, tässäkin asiassa.

    Tosin esimerkiksi Bauhaus-arkkitehdit jatkoivat työtään toisaalla ja he olivat tunnustettuja sielläkin, vaikka yksi Hitler ei siitä tyylistä olisi pitänytkään.

    Äänestä

Paha sanoa että olisit aivan väärässäkään. Mutta tuon perusteellahan huonon arkkitehtuurin syy ei olekaan aina arkkitehdeissa - mikä on vastoin yleistä harhakuvaa.

Tuosta pilkunviilaamisesta vielä sen verran, että jos joku puhuisi yhtä huonosti kuin useimmat arkkitehtuurin parjaajat kirjoittavat, pidettäisiin häntä päihtyneenä tai kehitysvammaisena. Joten jonkun verran kirjoitetun suomen tasokin vaikuttaa suhtautumiseen sen asiasisältöön.

Äänestä

Todellisuudessa rakennusprojektissa valtaa saavat käyttää kaikki muut paitsi arkkitehti!

Arkkitehti tekee sitä mitä tilaaja tai urakoitsija käskee. Arkkitehti tekee tilaustyötä homman maksajalle tai esim. grynderille. Poliitikot päättävät mitä kaavoitetaan ja mihin. He päättävät toimillaan, kuinka isoja asunnoista tulee ja mitkä ovat palvelut alueella.

Kaupungin siivoustoimi päättää minkä värisiä lattiamattoja saa käyttää = harmaata muovimattoa. Vaaleaa tai tummaa ei saa käyttää. Värikkäitä linoleumeja ei voi käyttää, kun pitää olla muovia.

Kaupungin puisto-osasto tai mikä lie kunnossapito-osasto päättää, että koulun pihalla pitää olla paljon asfalttia ja ei yhtään nurmikkoa. Lisäksi kunnossapito päättää, että puita pitää olla mahdollisimman harvassa, jotta iso lumiaura pääsee kääntymään. Penkkejä ja leikkivälineitä pitää olla mahdollisimman vähän, kun ne kuitenkin rikotaan kaikki.

Kaupungin budjetista vastaavat antavat niin vähän rahaa rakennusprojektiin, että sillä ei voi rakentaa laadukasta rakennusta. Sutta sillä rahalla kyllä saa ja paljon.

Hauskaa on se, että poliitikot, urakoitsijat, tilaaja, siivous- ja kunnossapitotoimi eivät koskaan ota syitä niskoilleen. Heitä ei kukaan moiti. Syy on aina arkkitehdissä. IHMISET EIVÄT TIEDÄ, MIKÄ ON ARKKITEHDIN TEHTÄVÄKENTTÄ.

Äänestä

Arkkitehtuuri voi olla kaunista. Ajatelen "Kotkan pesää" josta itse unelmoin. En todellakaan siitä epäinhimillisestä mitä siihen liittyy, vaan itse paikasta ja mitä unelmia siihen voisi liittyä.. Maisemat ylitse kaiken (ei kuitenkaan "olla ylitse muiden") vaan itse ajatus että paikka on kaunis ja näkee kauas. Loppujen lopuksi voi olla että ostaja päättää mutta toivottavasti arkkitehti inspiroituu paikan kauneudesta, jos ei ymmärrän koska nykyajan talot (siis jotkut)samanlaisessa ympäristössä vailla sen kummempaa ideaa, mielestäni. Kaikki parhaat paikat varattu... Ehkä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein päättääkään kirjoitti:

Täällä käydään vilkastakin keskustelua siitä mikä on hyvää arkkitehtuuria.
Anteeksi vaan arkkitehdit mutta herrat Rockefeller, Caucescu, Hitler sekä Stalin on vaikuttanut enemmän arkkitehtuuriin kuin suunnitttelijat konsanaan.

Yleensäkin ne joilla on ollut raha hallussa ovat määränneet mitä ja millaista tehdään.

Ja sitten on kutsuttu koolle valtakunnan viisaimmat suunnittelijat ja kamalia esimerkkejä riittää.

Leipäpappeja !

Ei niin hullua suunnittelijaa ole olemassakaan joka ei selvitä sitä mitä maksaja haluaa. Suomettumista sanottiin aikoinaan.
Tee siinä sitten yksilöllistä työtä jos tiedät että mallin pitää olla maksajan mieleinen.

Ainoastaan silloin kun suunnittelija tekee omilla rahoillaan itselleen jotain uskon että hän käyttää omaa makuaan.

Mutta koulutus alalle on hyvä, tähänkin viestiin ainakin pari arkkitehtiä vastaa huomauttamalla että pilkut on vika paikassa. Tyhmä kansa olkoon hiljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu