platanias-nuoret

missä te nuoret olette siellä eniten viihtyneet? tai siis jotain hyviä ostospaikkoja ja onko siellä jotain "piletyspaikkaa" mihin kannattaisi mennä? kun ikää ei oo kuitenkaan vielä baariin asti.. tai no kai pääsee silti? mutta kannattaako? ja sitte ootteko ostanu tupakkaa/alkoholia? oon siis '88 ja kesällä meen.
2625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä sillä jo baariin pääset ja tupakkaa ja viinaa myydään. Minulle ei ainakaan kukaan ole ikinä mitään sanonut ja olen ollut siellä monesti alaikäisenäkin.
Siellä muuttuu paikat ja baarit usein, mutta siinä plataniaksen keskustassa on ihan kivoja baareja. Tytöille jotkut paikat voivat olla ahdistavia, koska
meihet aika tunkeilevia. Mutta kun reilusti sanoo, että ei kiinnosta, niin ei niistä harmia ole. Ainakin sellainen paikka kun splendid muistuu mieleen ja toinen baari, jossa paljon pohjoismaalaisia mutta en muista nimeä...Kannattaa tutkia tarkkaan niitä baareja. Usein kadulta näkee vain baarin, mutta sisällä/alakerrassa voi olla yökerho. Plataniaksessa kulkee iso tie, jonka varrella on paljon kauppoja, ja jos ne ei riitä, voi lähteä Haniaan ostoksille.

Äänestä

Vähiten epämiellyttäviä miesseuralaisia ja eniten kivaa biletystä on Eclipsessä, torilta kaksi kerrosta portaita ylöspäin. Ulkona on terassi ja sisällä disco, tosi kiva mesta. Aivan ehdottomasti paras! Ja tänne on suomalaiset kaikista Plataniaksen baareista kaikista tervetulleimpia. Usko pois!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


'88. kirjoitti:

missä te nuoret olette siellä eniten viihtyneet? tai siis jotain hyviä ostospaikkoja ja onko siellä jotain "piletyspaikkaa" mihin kannattaisi mennä? kun ikää ei oo kuitenkaan vielä baariin asti.. tai no kai pääsee silti? mutta kannattaako? ja sitte ootteko ostanu tupakkaa/alkoholia? oon siis '88 ja kesällä meen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu