Miksi Volkswagenilla on täyssähköautoja Suomen markkinoilla, mutta Toyotalla ei ole.
Volkswagenin OLI PAKKO valmistaa sähköautoja viime vuoden loppuun mennessä. Ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. OLI PAKKO. Se ei ollut ehtinyt päästöhuijaukseltaan valmistautua tuleviin EU:n määräyksiin.
EU oli määrännyt, että vuoden 2021 alusta autonvalmistajien automallien keskimääräiset päästöt saavat olla enintään 95 g/km tai seurauksena ovat suuret sakot. Tätä rajaa Volkswagen ei olisi kyennyt saavuttamaan ilman, että markkinoilla olisi ennen vuoden alkua tietty määrä täyssähköautoja.
Tuli valtava kiire. Markkinoille piti saada riittävästi ID:3:sia ennen vuoden loppua. Siksi autot päästettiin markkinoille myös keskeneräisinä. Eikä Volkswagen saavuttanut siltikään tuota rajaa vaan sen maksettavaksi tulivat isot sakot.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/volkswagenia-uhkaavat-jattimaiset-sakot-uutuusmalli-ei-tehnytkaan-sita-mita-sen-piti/7974698
Toyota on sen sijaan alittanut kirkkaasti tuon rajan jo vuoden 2020 alkuun mennessä, eikä sillä ole ollut mitään tarvetta maailman suurimpana autonvalmistajana työntää markkinoille keskeneräisiä sähköautoja.
Sitten vielä kehdataan väittää että Toyotan hybridit saastuttavat, vaikka Volkswagenin valmistamien automallien keskimääräiset päästöt ovat paljon suuremmat kuin Toyotan.
Tämäkin teksti osoittaa, että TIEDON valossa kuvitelmat Volkswagenista ovat pelkkää kuvitelmaa ja usko uskoa ja toiveet toiveita.
Volkswagenoin OLI PAKKO tuoda sähköautot markkinoille puolivalmisteisina prototyyppeinä
248
4771
Vastaukset
- Anonyymi
Taas on faktat täysin hukassa. VW valmisti sähköautoja jo monta vuotta ennen uusia päästövaatimuksia.
Tiesit kai tämän vai oletko täysin tynnyrissä kasvanut?- Anonyymi
Kerrotko tarkemmin. Jos et kerro, tekstisi on valetta.
- Anonyymi
Tuo ei muuta aloituksen tekstiä mitenkään, koska se ei liity siihen mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei muuta aloituksen tekstiä mitenkään, koska se ei liity siihen mitenkään.
Kyllä se liittyy kovastikin tähän väitteeseen joka on ensimmäisenä avuksessa
"Miksi Volkswagenilla on täyssähköautoja Suomen markkinoilla, mutta Toyotalla ei ole.
Volkswagenin OLI PAKKO valmistaa sähköautoja viime vuoden loppuun mennessä. "
VW:llä oli sähköautoja Suomen markkinoilla jo 2014 eli kauan ennen viime vuoden loppua. Koko avaus perustuu täydelliseen tietämättömyyteen. Uusilla päästövaatimuksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että VW on vuosikymmenen Tojoa edellä sähköautoissa eikä varsinkaan sen kanssa että tojo on auttamatta jäljessä KAIKKIA MUITAKIN autonvalmistajia sähköautojensa kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se liittyy kovastikin tähän väitteeseen joka on ensimmäisenä avuksessa
"Miksi Volkswagenilla on täyssähköautoja Suomen markkinoilla, mutta Toyotalla ei ole.
Volkswagenin OLI PAKKO valmistaa sähköautoja viime vuoden loppuun mennessä. "
VW:llä oli sähköautoja Suomen markkinoilla jo 2014 eli kauan ennen viime vuoden loppua. Koko avaus perustuu täydelliseen tietämättömyyteen. Uusilla päästövaatimuksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että VW on vuosikymmenen Tojoa edellä sähköautoissa eikä varsinkaan sen kanssa että tojo on auttamatta jäljessä KAIKKIA MUITAKIN autonvalmistajia sähköautojensa kanssa.Tuo ei muuta mitenkään aloituksen tosiasiaa. OLI PAKKO.
- Anonyymi
Sanopa oletko tietämätön tollakko etkä tiennyt että VW on tehnyt sähköautoja jo kohta 10 vuotta vai oletko tietoisesti valehtele
- Anonyymi
Va trolli?
- Anonyymi
Kerroppa noista sähköautoista enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppa noista sähköautoista enemmän.
Volkkari on jo korjannut sähköautojen bugit eli voit jo unohtaa kirjoittelemasta vanhaa tietoa.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroppa noista sähköautoista enemmän.
Eli laitoit sitten rastin kohtaan "tietämätön tollakko".
Tässä näin aluksi VW:n valmistamia sähköautomalleja joita on ollut markkinoilla jo 2010-luvun alkupuolelta. eGolf, eUP!, Citigo, Mii, e-tron
Nyt sinulle on kerrottu (taas kerran). Kun seuraavan kerran copy-pasteat tämän saman jutun niin olet tietoisesti valehteleva trolli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli laitoit sitten rastin kohtaan "tietämätön tollakko".
Tässä näin aluksi VW:n valmistamia sähköautomalleja joita on ollut markkinoilla jo 2010-luvun alkupuolelta. eGolf, eUP!, Citigo, Mii, e-tron
Nyt sinulle on kerrottu (taas kerran). Kun seuraavan kerran copy-pasteat tämän saman jutun niin olet tietoisesti valehteleva trolli......mutta autojen keskimääräiset päästöt olivat niin jumalattoman korkeita, että sakkojen pelossa OLI PAKKO tuota ID3 markkinoille puolivalmisteena. Tosiasia ei muutu tuolla miksikään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
.....mutta autojen keskimääräiset päästöt olivat niin jumalattoman korkeita, että sakkojen pelossa OLI PAKKO tuota ID3 markkinoille puolivalmisteena. Tosiasia ei muutu tuolla miksikään.
Päästöt koski vain TDI moottoreita ja samat typpipäästöt tuli muittenkin dieseleistä Volkkari vaan maksoi muittenkin edestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päästöt koski vain TDI moottoreita ja samat typpipäästöt tuli muittenkin dieseleistä Volkkari vaan maksoi muittenkin edestä.
Kommenttisi ei liity millään tavoin aloituksen tekstiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
.....mutta autojen keskimääräiset päästöt olivat niin jumalattoman korkeita, että sakkojen pelossa OLI PAKKO tuota ID3 markkinoille puolivalmisteena. Tosiasia ei muutu tuolla miksikään.
Nyt sinä muutit tarinaasi kun jäit kiinni housut kintussa
Alkuperäinen juttusi oli tämä:
"Miksi Volkswagenilla on täyssähköautoja Suomen markkinoilla, mutta Toyotalla ei ole.
Volkswagenin OLI PAKKO valmistaa sähköautoja viime vuoden loppuun mennessä."
Ja nyt muutit sen muotoon
"että sakkojen pelossa OLI PAKKO tuota ID3 markkinoille puolivalmisteena."
Nämä ovat kaksi aivan eri tarinaa. Kai itsekin ymmärrät kun oletr nuo kaksi tarinaa kehittänyt.
Alkuperäinen on täysin ankka niinkuin täällä on todistettu ja siksi kai muotoilit jutun uudelleen. Tämä toinen tarina ID.3:sta on paljon lähempänä totuutta ja sen on VW itsekin kertonut.
Mutta edelleenkään VW:n tekemiset ei millään tavalla selitä sitä miksi Toyota on niin jälkijunassa sähköautojen kanssa. Se on täysin Tojon johdon oma massiivinen moka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sinä muutit tarinaasi kun jäit kiinni housut kintussa
Alkuperäinen juttusi oli tämä:
"Miksi Volkswagenilla on täyssähköautoja Suomen markkinoilla, mutta Toyotalla ei ole.
Volkswagenin OLI PAKKO valmistaa sähköautoja viime vuoden loppuun mennessä."
Ja nyt muutit sen muotoon
"että sakkojen pelossa OLI PAKKO tuota ID3 markkinoille puolivalmisteena."
Nämä ovat kaksi aivan eri tarinaa. Kai itsekin ymmärrät kun oletr nuo kaksi tarinaa kehittänyt.
Alkuperäinen on täysin ankka niinkuin täällä on todistettu ja siksi kai muotoilit jutun uudelleen. Tämä toinen tarina ID.3:sta on paljon lähempänä totuutta ja sen on VW itsekin kertonut.
Mutta edelleenkään VW:n tekemiset ei millään tavalla selitä sitä miksi Toyota on niin jälkijunassa sähköautojen kanssa. Se on täysin Tojon johdon oma massiivinen moka.Noissa jutuissa ei ole asiasisällössä mitään eroa. OLI PAKKO. PAKKO.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noissa jutuissa ei ole asiasisällössä mitään eroa. OLI PAKKO. PAKKO.
On siinä isokin ero.
ID.3 oli VW:n toisen sähköauto-sukupolven ensimmäinen auto. VW oli sähköautoja markkinoilla jo ennen sitä. VW:llä olisi ollut sähköautoja markkinoilla joka tapauksessa vaikka ID.3:n toimitukset olisivat venytetty kuinkas pitkälle.
Kai sinä ymmärrät edes omis juttujasi?
Alkuperäinen juttusi oli tämä:
"Miksi Volkswagenilla on täyssähköautoja Suomen markkinoilla, mutta Toyotalla ei ole.
Volkswagenin OLI PAKKO valmistaa sähköautoja viime vuoden loppuun mennessä."
ID.3:n toimitusten alkamisesta riippumatta VW:llä oli jo markkinoilla sähköautoja. VW alkoi valmistaa sähköautoja jo paljon ennen ID.3:a Joko alkaa menemään perille?
Kaikki tämä on aika diipadaapaa siihen verrattuna että Toyota on edelleen täysin ulapalla sähköautoissa ja kaikilla muilla on jo hyvät sähköautot markkinoilla.
- Anonyymi
Sinänsä aika hauskaa ottaa esiin VW:n jo kuoppaama eGolf. Sen speksit 300km range ja 50kW latausteho ovat hyvin lähellä Toyotan ensimmäistä sähköautoa Lexusta joka tulee kauppoihin kohta.
Ero on vaan siinä että eGolf tuli myyntiin 2014 ja maksoi 40.000. Lexus tulee kauppoihin 2022 ja maksaa reilut 50.000€. Tätäkö "helmeä" Tojo hieroi kymmenen vuotta?- Anonyymi
Hidasta kopiointia nykyään Toyotalla.
- Anonyymi
Onhan se Lexus kuitenkin auto isolla A:lla verrattuna kansankusetusauton harjoitelmaan.
En ole ennen kuullutkaan moisesta rakkineesta. Ketä nyt olisi moinen koppero kiinnostanut tuohon hintaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se Lexus kuitenkin auto isolla A:lla verrattuna kansankusetusauton harjoitelmaan.
En ole ennen kuullutkaan moisesta rakkineesta. Ketä nyt olisi moinen koppero kiinnostanut tuohon hintaan?Maailman ykkönen tekee autoja joita ostetaan eniten maailmassa. Valmistaa niitä joita kysytään eikä huijaa. Ei sitä muuten maailman ykköseksi pääsisikään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se Lexus kuitenkin auto isolla A:lla verrattuna kansankusetusauton harjoitelmaan.
En ole ennen kuullutkaan moisesta rakkineesta. Ketä nyt olisi moinen koppero kiinnostanut tuohon hintaan?No osta sinä sähköLexus.51 000€ sillähän tuon saa. Muut valmistajat myy halvemmalla parempia autoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se Lexus kuitenkin auto isolla A:lla verrattuna kansankusetusauton harjoitelmaan.
En ole ennen kuullutkaan moisesta rakkineesta. Ketä nyt olisi moinen koppero kiinnostanut tuohon hintaan?Lexus ei ole enään muuta, kuin kallis Tojota. Joskus oli.
- Anonyymi
ID.3 on päivitetty jo aikaa sitten kondikseen ja ID.4 valittiin vuoden 2021 autoksi maailmassa.
- Anonyymi
Volkswagen = Huijauswagen
- Anonyymi
Ulkopuolisena lukijana voin todeta, että noissa molemmissa ketjuisa sanoma on näköjään aivan sama. Ei mitään eroa sillä mitä halutaan sanoa.
Toyotalla ei ole sähköautoja markkinoilla kun ei ole mitään pakkoa. Ne tulevat vasta sitten kun niillä voi tehdä rahaa. Toyota on maailman suurin autonvalmistaja ja se myy hyvin pienipäästöisiä autoja, mutta Volkswagenilla oli pakko.- Anonyymi
Eikös muutkin Saksalaiset ole tehnyt sähköautoja myyntiin oliko niilläkin pakko.??
- Anonyymi
"Toyota on maailman suurin autonvalmistaja ja se myy hyvin pienipäästöisiä autoja, mutta Volkswagenilla oli pakko."
No mikä pakko VW:llä oli vuonna 2014 tuoda markkinoille eGolf? - Anonyymi
"Toyotalla ei ole sähköautoja markkinoilla kun ei ole mitään pakkoa. Ne tulevat vasta sitten kun niillä voi tehdä rahaa."
Nyt Toyotaltakin tuli sitten tuo sähkö-lexus. Onko nyt siis tojonkin mielestä sähköautomarkkinat sillä asteella että niillä voi tehdä rahaa? Sun mukaan näin on.
Sääli vaan tojon kannalta että sen rahan tekevät kaikki muut kuin Tojo. Tuolla säälittävällä rapäellyksellä ei käteen jää muuta kuin täysin tyhjä arpa.
WLTP range 300km, latausteho 50kW ja hintaa yli 50.000. Täysi floppi vuonna 2022. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toyota on maailman suurin autonvalmistaja ja se myy hyvin pienipäästöisiä autoja, mutta Volkswagenilla oli pakko."
No mikä pakko VW:llä oli vuonna 2014 tuoda markkinoille eGolf?Kysymykselläsi ei ole mitään tekemistä aloituksen kanssa. Älä muuta aloituksen asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toyotalla ei ole sähköautoja markkinoilla kun ei ole mitään pakkoa. Ne tulevat vasta sitten kun niillä voi tehdä rahaa."
Nyt Toyotaltakin tuli sitten tuo sähkö-lexus. Onko nyt siis tojonkin mielestä sähköautomarkkinat sillä asteella että niillä voi tehdä rahaa? Sun mukaan näin on.
Sääli vaan tojon kannalta että sen rahan tekevät kaikki muut kuin Tojo. Tuolla säälittävällä rapäellyksellä ei käteen jää muuta kuin täysin tyhjä arpa.
WLTP range 300km, latausteho 50kW ja hintaa yli 50.000. Täysi floppi vuonna 2022.VilppiVolkkari huitoo vähän joka suuntaan pikkusintteineen mutta Toyota myy ylivoimaisesti eniten maailmassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymykselläsi ei ole mitään tekemistä aloituksen kanssa. Älä muuta aloituksen asiaa.
Kai sinä ymmärrät edes omia juttujasi?
Alkuperäinen juttusi oli tämä:
"Miksi Volkswagenilla on täyssähköautoja Suomen markkinoilla, mutta Toyotalla ei ole.
Volkswagenin OLI PAKKO valmistaa sähköautoja viime vuoden loppuun mennessä."
VW teki eGolfia jo monta vuotta ennen ID.3a tai tämän vuoden päästörajoituksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai sinä ymmärrät edes omia juttujasi?
Alkuperäinen juttusi oli tämä:
"Miksi Volkswagenilla on täyssähköautoja Suomen markkinoilla, mutta Toyotalla ei ole.
Volkswagenin OLI PAKKO valmistaa sähköautoja viime vuoden loppuun mennessä."
VW teki eGolfia jo monta vuotta ennen ID.3a tai tämän vuoden päästörajoituksia.e-Golf ja varsinkin e-Polo olivat pelkkiä harjoitelmia. Kummallakaan ei päässyt talvella juuri mihinkään vaikka ohjaamossa oli pakkasta koska lämmitystä ei kannattanut pitää päällä. Pololla taas ei talvella päässyt edes Kehä 3:n päästä päähän ja takaisin. Kumpikin sai maineen joka ei ollut eduksi Volkswagenille. Toyotan ylivoimaisen hybridin innoittamana Vw kyhäsi ladattavan hybridin eikä sekään vakuuttanut. Tsi dsg Vw:n oma hybridiharjoitelma oli paketti jota saksalaisetkaan eivät uskaltaneet ostaa vaikka lähes ajamattomia esittelyautoja oli Saksassa myynnissä satoja suomalaisittain pilkkahintaan. Maine tuli ikävien lastentautien takia eikä järkevä kuluttaja halua Volkswagenin koekaniiniksi. Vähän sama juttu näiden uusien ID-mallien kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VilppiVolkkari huitoo vähän joka suuntaan pikkusintteineen mutta Toyota myy ylivoimaisesti eniten maailmassa.
Kai tiedät, että kaikki nuo USA:ssa takaisin ostetut Folkkarit on korjattu ja myyty uudelleen. Autokauppiaiden varastoon jääneetkin autot myyvät nykyisin hyvin jopa hieman kalliimmalla, kuin olisivat maksaneet muutama vuosi sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
e-Golf ja varsinkin e-Polo olivat pelkkiä harjoitelmia. Kummallakaan ei päässyt talvella juuri mihinkään vaikka ohjaamossa oli pakkasta koska lämmitystä ei kannattanut pitää päällä. Pololla taas ei talvella päässyt edes Kehä 3:n päästä päähän ja takaisin. Kumpikin sai maineen joka ei ollut eduksi Volkswagenille. Toyotan ylivoimaisen hybridin innoittamana Vw kyhäsi ladattavan hybridin eikä sekään vakuuttanut. Tsi dsg Vw:n oma hybridiharjoitelma oli paketti jota saksalaisetkaan eivät uskaltaneet ostaa vaikka lähes ajamattomia esittelyautoja oli Saksassa myynnissä satoja suomalaisittain pilkkahintaan. Maine tuli ikävien lastentautien takia eikä järkevä kuluttaja halua Volkswagenin koekaniiniksi. Vähän sama juttu näiden uusien ID-mallien kanssa.
No onhan tuo bz melkoinen harjoitelma. Lyhyt range, puuttuva 3v-AC lataus ja putoavat pyörät. Korjataan sitten lopullisessa tuotannossa kun ei aikaisemmin ehditty. Kunhan rykäistiin jotain markkinoille.
- Anonyymi
Tässä on aloittaja näköjään nähnyt totuuden ja iskenyt tiettyä porukaa todella kipeään kohtaan. Tuota aloittajan julkaisemaa asiaa ei ole moni tullut huomanneeksikaan. Juuri noin siinä on tapahtunut kuten aloittaja kirjoittaa.
Päästöjen vähentäminen ei ole Volkswagenia koskaan kiinnostanut niin paskat ovat losahtaneet housuihin. Siinä on totuus.- Anonyymi
VW teki sähköautoja jo kuusi vuotta ennen noita päästörajoituksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VW teki sähköautoja jo kuusi vuotta ennen noita päästörajoituksia.
Miten tuo hokemasi liittty siihen , että Volkswagenin oli aivan pakko....... Aloittaja on todistanut, että Volkswagenin oli pakko saada sähköautoja markkinoille ennen vuoden vaihdetta ja ne tulivat keskeneräisinä. Silti tuli sakkoja maksettavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuo hokemasi liittty siihen , että Volkswagenin oli aivan pakko....... Aloittaja on todistanut, että Volkswagenin oli pakko saada sähköautoja markkinoille ennen vuoden vaihdetta ja ne tulivat keskeneräisinä. Silti tuli sakkoja maksettavaksi.
"Aloittaja on todistanut, että Volkswagenin oli pakko saada sähköautoja markkinoille ennen vuoden vaihdetta ja ne tulivat keskeneräisinä."
Aloittaja ei ole todistanut yhtään mitään vaan kopioinut viestin viime huhtikuussa julkaistusta keskustelun avauksesta ja halpamaisesti liittänyt sen tänne tänään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuo hokemasi liittty siihen , että Volkswagenin oli aivan pakko....... Aloittaja on todistanut, että Volkswagenin oli pakko saada sähköautoja markkinoille ennen vuoden vaihdetta ja ne tulivat keskeneräisinä. Silti tuli sakkoja maksettavaksi.
"Miten tuo hokemasi liittty siihen , että Volkswagenin oli aivan pakko....... Aloittaja on todistanut, että Volkswagenin oli pakko saada sähköautoja markkinoille ennen vuoden vaihdetta ja ne tulivat keskeneräisinä."
VW oli kuusi vuotta etuajassa päästörajoituksia nähden. Sillä oli sähköautoja jo kuusi vuotta ennen ID.3sta.
VWn sähköautojen merkkinoilletuomiseen ei liittynyt mitään pakkoa koske se tapahtui kuusi vuotta aikaisemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miten tuo hokemasi liittty siihen , että Volkswagenin oli aivan pakko....... Aloittaja on todistanut, että Volkswagenin oli pakko saada sähköautoja markkinoille ennen vuoden vaihdetta ja ne tulivat keskeneräisinä."
VW oli kuusi vuotta etuajassa päästörajoituksia nähden. Sillä oli sähköautoja jo kuusi vuotta ennen ID.3sta.
VWn sähköautojen merkkinoilletuomiseen ei liittynyt mitään pakkoa koske se tapahtui kuusi vuotta aikaisemmin.Huh huh! Hyvästi iäksi. Vai tällasita porukkaa. En kuulu tänne!
- Anonyymi
Toyotankin olisi ollut jo kauan sitten pakko tuoda täyssähköautot markkinoille, mutta se ei ole sitä vielä älynnyt. Ehkäpä Toyota sitten ymmärtää, kun siitä tulee vain pieni sintti automarkkinoilla.
Nokia toistuu taas.- Anonyymi
Kaatuuko vw huijaussanktioihin vai pelastaako Euvostoliito?
- Anonyymi
Itse Vw:n pääjohtaja kertoo, että oli pakko.
"Ellei konserni saavuta raja-arvoja, se joutuu maksamaan raskaat sakot. EU:n määräys on, että autovalmistajien koko malliston keskimääräiset hiilidioksidipäästöt saavat olla korkeintaan 95 grammaa kilometriltä. Laki astui voimaan tänä vuonna.
Diessin mukaan konsernilla ei pitäisi enää vuonna 2022 olla vaikeuksia"
Kyllä nyt aloittaja näyttää iskeneen kipeään kohtaan.
https://www.is.fi/autot/art-2000007662413.html- Anonyymi
Kaikkialla pelkkää vilppiä.
Päästöhuijausta
Apinakokeita
Kiellettyä koeautojen myyntiä
Kartelleja
Kilpailun rajoittamista
Ohjauspyöräni tuntuu todella likaiselta. - Anonyymi
Millä automalleilla Tojota pääsee tuohon 95g ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä automalleilla Tojota pääsee tuohon 95g ?
Eihän niitä ole kuin Yaris Hybrid, mutta saahan Teslalta ostettua päästöoikeuksia, ja Tero maksaa.
- Anonyymi
suuri päästöTDI vei
- Anonyymi
”He odottivat vuoden tai kaksi liian kauan ennen kuin lähtivät kehittämään tuotteitaan. Sakkomaksut eivät ole ongelma, niistä Volkswagen selviää. Sen sijaan päästötavoitteista jääminen olisi takaisku maineen”, Schweikl arvioi.
- Anonyymi
OLI PAKKO.
- Anonyymi
On siinä p****leen pulju. Tekee kaiken vasta pakon edessä. Toyota on tehnyt kolmekymmentä vuotta rankasti töitä ympäristön puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siinä p****leen pulju. Tekee kaiken vasta pakon edessä. Toyota on tehnyt kolmekymmentä vuotta rankasti töitä ympäristön puolesta.
Aika onnetonta räpellystä kun 30 vuoden tuloksena on pelkkiä fosdilipolttimia. Ei ensimmäistäkään sähköautoa.
- Anonyymi
Päästökaupat on euvostoliiton keksimä etupäässä etelä euroopan sekä saksa-ranska-italia tulosiirto järjestelmä jossa suomi on jälleen häviäjä jo merenkulun vuoksi ja myöhemmin raskaiden ajoneuvoliikenteen osalta. Kiitos eu.
- Anonyymi
Ei uutta auringon alla, niin ne oli puolivalmisteita polttiksetkin:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/salainen-kirje-paljastui-nain-volkswagen-korvaa-jakoketjuvikoja/4d43348f-754f-38d4-bcf7-727405b3a6e3
Hys hys ette kuullu multa!!!- Anonyymi
Viestissä annetaan ymmärtää, että viat korjataan asiakkaalle maksutta aina auton seitsemään ikävuoteen ja 150 000 kilometriin asti.
”Goodwilliä” riittää jopa 250 000 kilometriin asti, jolloin tehdas maksaisi tarvittavat osat kokonaan, työkustannuksista 70 prosenttia kuuteen vuoteen asti, ja 60 prosenttia seitsemään vuoteen asti.
Viestissä lupaillaan, että mahdollisesti myös työn osuus saataisiin jatkossa korvattua kokonaan.
Korvaukseen ei vaikuta se, onko auto huollettu muualla kuin merkkihuollossa.
Jälleenmyyjiä kielletään ehdottomasti kertomasta sitä, että korjaukset maksaa autotehdas:
”Asiakkaan silmissä te olette sankareita, jotka tukevat asiakasta, kun ongelmia ilmenee”, sähköpostissa sanotaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viestissä annetaan ymmärtää, että viat korjataan asiakkaalle maksutta aina auton seitsemään ikävuoteen ja 150 000 kilometriin asti.
”Goodwilliä” riittää jopa 250 000 kilometriin asti, jolloin tehdas maksaisi tarvittavat osat kokonaan, työkustannuksista 70 prosenttia kuuteen vuoteen asti, ja 60 prosenttia seitsemään vuoteen asti.
Viestissä lupaillaan, että mahdollisesti myös työn osuus saataisiin jatkossa korvattua kokonaan.
Korvaukseen ei vaikuta se, onko auto huollettu muualla kuin merkkihuollossa.
Jälleenmyyjiä kielletään ehdottomasti kertomasta sitä, että korjaukset maksaa autotehdas:
”Asiakkaan silmissä te olette sankareita, jotka tukevat asiakasta, kun ongelmia ilmenee”, sähköpostissa sanotaan.Onko toteutunut???
- Anonyymi
Jälleenmyyjiä kielletään ehdottomasti kertomasta sitä, että korjaukset maksaa autotehdas:
”Asiakkaan silmissä te olette sankareita, jotka tukevat asiakasta, kun ongelmia ilmenee”, sähköpostissa sanotaan.- Anonyymi
Onko joku niin yksinkertainen, ettei ymmärrä tehtaan piikkiin tuollaisen menevän ?
- Anonyymi
Volkswagenin vuonna 2014 autoilla ei ollut mitään vaikutusta siihen että Volkswagenin OLI PAKKO tuoda ID3 markkinolle puolivalmisteena, koska sen valmistamien autojen keskimääräiset päästöt olivat niin korkeat. OLI PAKKO. Muutoin uhkasivat kahden miljanrdin sakot. OLI PAKKIO.
- Anonyymi
OLI PAKKO.
- Anonyymi
Mikä puolivalmiste tai prototyyppi`? Parempi kuin yksikään Toyota.
Eipä niitä annettu markkinoille ennen kuin päivittivät ohjelmat joissa ilmeni bugeja.
Puolivalmiste on Toyota, niissä ei ole äänieristystä, eikä ruostesuojausta. - Anonyymi
Vw:n piti tehdä höpöhybrideitä, oikeita hybrideitä, täyssähköautoja, kaasuautoja ja entistä parempia bensa-autoja tuon dieselgaten takia.
Toyotan piti tehdä höpöhybrideitä, oikeita hybrideitä, täyssähköautoja, kaasuautoja ja entistä edes vägän parempia bensa-autoja D4D-gaten jäökeen.
Harmi että se ei onnistunut.- Anonyymi
Vw ei osaa valmistaa polttomoottoreita ja sama perinne näkyy olevan sähköversioissakin. Vw olisi parempi alkaa valmistaa vaikka rautakankeja, tosin varmasti sössisivät senkin.
- Anonyymi
"Koeajo: Volkswagen ID.3 -sähköauto on lupaava prototyyppi, jota kannattaa odottaa vielä hetki"
https://moottori.fi/ajoneuvot/jutut/koeajo-volkswagen-id-3-sahkoauto-on-lupaava-prototyyppi-jota-kannattaa-odottaa-viela-hetki/
Jälleen kerran ostajat pettyivät.- Anonyymi
kiva kun linkität vanhentuneita juttuja ja nyt on jo näyttöä huimasta laadusta ja mukavuudesta lukuisien testien ja vertailujen kautta.
Nuokin joista on tuossa vanhassa jutussa on päivitetty, harmittaako kun kaikki spämmit laukeaa käsiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kiva kun linkität vanhentuneita juttuja ja nyt on jo näyttöä huimasta laadusta ja mukavuudesta lukuisien testien ja vertailujen kautta.
Nuokin joista on tuossa vanhassa jutussa on päivitetty, harmittaako kun kaikki spämmit laukeaa käsiin?Mikäs siinä jutussa on vanhentunut? Onko jotain uudempaa sekundaa jo tullut tilalle?
- Anonyymi
OLI PAKKO. PAKKO.
- Anonyymi
Mutta nyt ovat valioita luokissaan ja voittavat vertailuita ja jopa vuoden auto palkintoja maailmassa 2021 jne...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta nyt ovat valioita luokissaan ja voittavat vertailuita ja jopa vuoden auto palkintoja maailmassa 2021 jne...
Just joo mutta ei siltikään osteta nii kuin Toyotaa maailmassa? Ei taida kansa luottaa enää lopezlaatuun
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just joo mutta ei siltikään osteta nii kuin Toyotaa maailmassa? Ei taida kansa luottaa enää lopezlaatuun
Eivät luota kun ei ole pakko!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just joo mutta ei siltikään osteta nii kuin Toyotaa maailmassa? Ei taida kansa luottaa enää lopezlaatuun
Sirupulan takia jäi valmistamatta 800 000 Volkkaria. Iso osa noista sähköautoja tänä vuonna. Kun sirupula loppuu, WV myy pari miljoonaa sähköautoa vuosittain. Mitä Tojo myy ? 5. Sukupolven Yarishybridiä , kun on pakko. Muuta Tojolla ei ole.
- Anonyymi
Nyt alkaa PAKKO ja HÄTÄ vaivata Toyotaakin. Sillä on Euroopassa vain kaksi lataushybridiä ja Yaris Hybrid, jotka alittavat vuosien 2020-2021 päästörajan 95g/km CO2. Kaikki muut ylittävät sen sen kirkkaasti. Tesla tekee tietysti hyvin tiliä myymällä päästöoikeuksia, mutta se ei voi olla lopullinen ratkaisu. Se on varmaan syy, miksi Toyota lämmittelee myös sähköautojen suunnittelun yhteistyötä Teslan kanssa reilun vuosikymmenen tauon jälkeen.
- Anonyymi
No nyt tuli vanhentunutta tietoa Toyotasta. Maanantaina Trafi taas kertoo veret seisauttavan tilaston vaginaristeille!
- Anonyymi
EU:n määräys on, että autovalmistajien KOKO MALLISTON KESKIMÄÄRÄISET HIILIDIPOKSIDIPÄÄSTÖT saavat olla korkeintaan 95 grammaa kilometriltä. Laki astui voimaan 1.1. tänä vuonna.
https://www.is.fi/autot/art-2000007662413.html
- Anonyymi
Ja olis kyllä toyollakin aika kiire...mutta ei. "Itselataavaa" työnnetään
- Anonyymi
OLI PAKKO.
- Anonyymi
Ja hyvä niin. Joku VW:n nuorista managereista sanoi jo vuonna 2015 että dieselgate on paras asia mitä VWlle on tapahtunut.
Se raivasi vanhat diesel-jäärät pois VWn johdosta ja PAKOTTI VW:n tekemään paljon isompia liikkeitä paljon aikaisemmin kuin mihin vanha johto olisi kyennyt.
Nyt VW poimii tuon ison muutoksen makeita hedelmiä kun Toyotan managementin dinosaurukset ja menneisyyden vangit ihmettelevät miten heillä on fossiili-mustapekka kädessään.
Miettikääpä sitä että viime kuussa Suomessa rekisteröidyistä Volsuista yli 40% oli täysähköisiä ja Volsu oli toiseksi rekisteöidyin merkki.
Tojon saldo oli olla ykkösmerkki mutta ei yhtään sähköautoa.
Kumman menestys on vahvalla pohjalla ja kumman savijaloilla? Miettikääpä sitä.
Vinkiksi annan että sähköautot ovat jo nyt lyöneet läpi niinkuin Volsun yli 40% osoittaa. Latauskelvottomien kuolema uusmyynnissä on vain ajan kysymys. Norjassa tuo hetki on koittanut, Ruotsissa se on lähellä ja Suomessa 2-4 vuoden päässä.
- Anonyymi
Miten ID romujen OTA päivitykset? No ei toimi tietenkään!
- Anonyymi
OLI PAKKO. PAKKO OLI.
- Anonyymi
OLI PAKKO.
- Anonyymi
OLI PAKKO, tajuatko nyt, OLI PAKKO.
- Anonyymi
OLI PAKKO. etkä edes tajunnut, että OLI PAKKO.
- Anonyymi
Pakko juu, mutta entä sitten? Auto päivitettiin ja kaikki hyvin.
Aika moni auton valmistaja kärysi päästöjen manipuloinnista ja se johtui poliitikkojen älyttömistä tavoitteista ja aikatauluista joihin auton valmistajilla ei ollut tarpeeksi aikaa reagoida. Tuo on jo vanha juttu ja asiat on toisin, uutta sähköautoa pukkaa niin pirusti markkinoille ja VW valittiin jopa maailman parhaaksi autoksi tänä vuonna.
Eikö kannattaisi elää tässä päivässä ja katsoa asioita eteenpäin, niin pysyy paremmin kartalla mitä maailmassa tapahtuu.- Anonyymi
Ainut, joka kärysi oli Volkswagen-konserni eri merkkeineen.
- Anonyymi
Jos ei täytä päästövaatimuksia, niin ei se ole mitään manipulointia mutta jos asentaa huijausohjelmiston päästöjen osoittamiseksi vain testitilantessa hyväksyttäviksi niin meilläpäin sellaista toimintaa kutsutaan petokseksi ja huijaukseksi. Kummatkin ovat rikollista toimintaa. Sellaisesta on vw kärähtänut. Kannattaako sellaiselta petoksesta ja huijaamisesta kärähtäneeltä ostaa yhtikäs mitään? Miettikää päissnne!
- Anonyymi
Samoin Toyota joutui aikoinaan siirtymään höpöhybridiin. Nyt ei sitten osaaminen riitä siitä pidemmälle.
- Anonyymi
Kyllä näin maalaisjärjellä mietittynä kahden erilaista energiaa käyttävän voimalinjan yhteensovittaminen toimivaksi paketiksi ehkä vaatii hieman enemmän osaamista kuin öljysyöpön bensakoneen korvaaminen sähkömoottorilla joka keksintönä on jo sata vuotta täyttänyt aikoja sitten. Tuskin se polttomoottorin pois jättäminen vaatii mitään suurta osaamista. Vikavagen ei vaan osannut niiden yhteen sovittamista kun sen tekniikan kanssa on muutenkin ollut suuria vaikeuksia ja "käyttövirheet" ovat tulleet monille petetyille ja pettyneille tutuiksi.

Golf GTE työnsi myös niin paljon saasteita ilmaan, että sen valmistus piti lopettaa kun WLTP-päästömittaus tuli voimaan 1.9.2018.
- Anonyymi
OLI PAKKO.
- Anonyymi
OLI. 😂 😂😂 😂
- Anonyymi
NIIN OLI. OLIPAKKO.
- Anonyymi
OLI PAKKO ottaa puoliksi paistuneet pullat uunista. OLI PAKKO.
- Anonyymi
MItä se tuo yksi hourii tuolla edellä, että Volkswagenilla oli sähköautoja jo paljon aiemmin markkinoilla, vaikka sillä seikalla ei ole mitää vaikutusta eikä merkitystä aloituksessa kirjoitettuun totuuteen. OLI PAKKO, NIIN OLI PAKKO. PAKKO OLI,
- Anonyymi
Yrittää harhauttaa lukijaa uskomaan jotain muuta, vaikka aloituksessa on totuus. OLI PAKKO.
- Anonyymi
Jos jollakin oli pakko niin Toyotalla tässä ja nyt. Toyotalla on suorastaan hätä kädessä sähköautojen kehittämisen kanssa. Yksi on vasta saatu markkinoille ja muita lupaillaan lähivuosina.
Eurooppa määrää marssijärjestyksen ja päästövaatimuksista ei yksikään valmistaja selviä ilman sähköautoja.
Toyota veikkasi väärää hevosta vetyautoihin uskoessaan ja nyt alkaa jäähdytellä niitä projekteja. Henkilöautoliikenteessä vety ei pysty kilpailemaan akkusähkön kanssa koskaan, eikä vetytalouteen siirtyminen henkilöautoliikennettä koskekaan.- Anonyymi
Jos nyt jollain on löysät housuissa, niin kyllä se on vilunkivagen ihan nimensä mukaan. Ei tuollaiseen suhmurointia ja huijaamiseen voi ryhtyä muu kuin huijaamisesta linnatuomion kin saanut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt jollain on löysät housuissa, niin kyllä se on vilunkivagen ihan nimensä mukaan. Ei tuollaiseen suhmurointia ja huijaamiseen voi ryhtyä muu kuin huijaamisesta linnatuomion kin saanut
Voi sinua lapsellista poikaa kun et osaa ja ymmärrä asioista mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua lapsellista poikaa kun et osaa ja ymmärrä asioista mitään.
Toteamuksesi on kaikessa yksityiskohtaisuudessa ja perusteluissaan suurta asiantuntemusta osoittava.
- Anonyymi
Toyotan on ollut pakko ostaa sähköpakuja ja sähköautoja muilta kun omia ei osata tehdä. Ihanaa!
- Anonyymi
Mitenkäs se trollin suu nyt vääntyy ja silmät muljahtaa kun Toyota ilmoitti 15:n uuden sähkömallin tulosta markkinoille? Tuliko pakokauhu ja paniikki samaan aikaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkäs se trollin suu nyt vääntyy ja silmät muljahtaa kun Toyota ilmoitti 15:n uuden sähkömallin tulosta markkinoille? Tuliko pakokauhu ja paniikki samaan aikaan?
Eiköhän niitä Toyotan malleja ala sitten olemaan melkein se määrä, mitä VAG:llä on myynnissä jo nyt. Puhumattakaan kaikista muista valmistajista, joilla on ollut sähköisiä malleja jo valmiina ajat sitten. Toyota ei tule tyhjille markkinoille , vaan vain yhtenä uutena valmistajana vanhojen valmistajien sekaan. Tiukkaa tekee, jos ei ole esittää mitään uutta tai edullisempaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkäs se trollin suu nyt vääntyy ja silmät muljahtaa kun Toyota ilmoitti 15:n uuden sähkömallin tulosta markkinoille? Tuliko pakokauhu ja paniikki samaan aikaan?
Kai se paniikki tuli, kun pitää hetkessä taikoa uusia sähköautoja myyntiin. Muut tekivät pahan källin, kun eivät lähteneetkään tosissaan mukaan vetyautoihin. Kunhan muodon vuoksi tekivät demoja, mutta oikeasti panostivat sähköautoihin. Meni se Solid State akkukin pipariksi, kun se ei kestä käyttöä. Nopa ladata ja tuhota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkäs se trollin suu nyt vääntyy ja silmät muljahtaa kun Toyota ilmoitti 15:n uuden sähkömallin tulosta markkinoille? Tuliko pakokauhu ja paniikki samaan aikaan?
Onko niitä vieläkään markkinoilla ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko niitä vieläkään markkinoilla ?
Eihän niitä Toyotan sähköautoja ole vielä valmiina, ei sitten ensimmäistäkään, vaikka mennään jo syksyssä. Jokohan ensi vuonna näkisi jonkun liikenteessä. No, tuskin. Puhumattakaan, että useampi malli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän niitä Toyotan sähköautoja ole vielä valmiina, ei sitten ensimmäistäkään, vaikka mennään jo syksyssä. Jokohan ensi vuonna näkisi jonkun liikenteessä. No, tuskin. Puhumattakaan, että useampi malli.
Mutta hei, tulihan se Aygo X! Perinteinen fossiilipoltin halpisluokkaan. Se, mitä aikoinaan kovasti hehkuteltiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkäs se trollin suu nyt vääntyy ja silmät muljahtaa kun Toyota ilmoitti 15:n uuden sähkömallin tulosta markkinoille? Tuliko pakokauhu ja paniikki samaan aikaan?
Helppohan se on puhua. Esitelköön ensin ne 15 mallia myymälöissään.
- Anonyymi
Toyotan via dolorosa on jo solid state akku, josta ei kaupallisessa mielessä näytä tulevan lasta eikä paskaa.
- Anonyymi
Pakko on edessä Toyotalla!
Hybridit eivät täytä tulevia päästövaatimuksia ja sähköautosiirtymä on vasta alkutekijöissään kun kilpailevilla valmistajilla malleja on jo valita asti.
Toyota on hybridi- ja vetysekoilun takia pudonnut kelkasta, mutta yrittää paniikissa rämpiä takaisin kyytiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko on edessä Toyotalla!
Hybridit eivät täytä tulevia päästövaatimuksia ja sähköautosiirtymä on vasta alkutekijöissään kun kilpailevilla valmistajilla malleja on jo valita asti.
Toyota on hybridi- ja vetysekoilun takia pudonnut kelkasta, mutta yrittää paniikissa rämpiä takaisin kyytiin.Hybridit täyttää vaatimukset paljon paremmin kuin ne autot mitä VW myy enimmäkseen eli ihan tavalliset polttiautot.
Euroopassakin myytiin viime vuonna 75% pelkkiä polttiautoja. 25% oli sitten plugarit ja sähkärit yhteensä. Myös VW myi pääasiasa polttiautoja kuten kaikki muutkin eurotehtaat. - Anonyymi
Taitaa Bemari ehtiä ensin. Se kopioi toimivan tuotantolinjan USA:sta ja valmistaa pian toimivia akkuja lisenssillä.
- Anonyymi
OLI PAKKO, ja sinä et sitä edes ymmärtänyt.
- Anonyymi
Sinun on pakko jankuttaa samaa mantraa. Se on sinun osasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun on pakko jankuttaa samaa mantraa. Se on sinun osasi.
Kyllä se näin perusteellisen analyysin pohjalta on tarkoittanut sitä että volsulla ei ollut kuin kaksi vaihoehtoa : Yrittää pelastaa törkeän päästöhuijauksensa jälkeen , mitä pelastettavissa oli tai kutsua Alli ja Anssi hätiin. Mentiin totutusti sieltä, missä aita oli matalin. Heitettiin se saastuttava huijarimylly nokalta ja istutettiin sähkömoottori tilalle ja työnnettiin markkinoille kansan kokeiltavaksi kun oli kiire ja pakko. Loppu onkin jo historiaa. Aika kova kohtalo ihan itse hankittuna, kun Toyota vielä otti ja meni menojaan piikkipaikalle! Tuntuiko tutulta?

Nämä uudet päästövaatimukset ja sanktiot tulivat voimaan 2021. VW teki sähköautoja jo vuonna 2014. Aika pieni oli pakko silloin Volsulle. Volsu oli vaan mutten hereillä siitä mihin maailma menee.
Tojolta on vielä vuonna 2022 se sähköauto tekemättä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä uudet päästövaatimukset ja sanktiot tulivat voimaan 2021. VW teki sähköautoja jo vuonna 2014. Aika pieni oli pakko silloin Volsulle. Volsu oli vaan mutten hereillä siitä mihin maailma menee.
Tojolta on vielä vuonna 2022 se sähköauto tekemättä.Haitanneeko tuo Vilppivagenrölliä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä uudet päästövaatimukset ja sanktiot tulivat voimaan 2021. VW teki sähköautoja jo vuonna 2014. Aika pieni oli pakko silloin Volsulle. Volsu oli vaan mutten hereillä siitä mihin maailma menee.
Tojolta on vielä vuonna 2022 se sähköauto tekemättä.Ei voitu vaginarilassa aavistaa 2014, mitä törkeä suunniteltu päästöhuijaus ja siitä noloimmalla mahdollisella tavalla kärähtäminen voi tuoda tullessaan. Kuluttajatkin pääsivät nauttimaan puolivalmisteisista sähköhimmeleistä ja päivityksistä ja päivittelyistä kun ei huijauspäivityksistäkään vielä kunnolla olleet toipuneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä uudet päästövaatimukset ja sanktiot tulivat voimaan 2021. VW teki sähköautoja jo vuonna 2014. Aika pieni oli pakko silloin Volsulle. Volsu oli vaan mutten hereillä siitä mihin maailma menee.
Tojolta on vielä vuonna 2022 se sähköauto tekemättä.Volkswagenin autojen päästöt olivat kaikkein suurimmat ja Toyotalla kaikkein pienimmät. OLI PAKKO,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä uudet päästövaatimukset ja sanktiot tulivat voimaan 2021. VW teki sähköautoja jo vuonna 2014. Aika pieni oli pakko silloin Volsulle. Volsu oli vaan mutten hereillä siitä mihin maailma menee.
Tojolta on vielä vuonna 2022 se sähköauto tekemättä.Sillä, että se teki noita sähköautoja jo 2014 ei ole mitään tekemistä tämän aloituksen totuuden kanssa. OLI PAKKO.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä, että se teki noita sähköautoja jo 2014 ei ole mitään tekemistä tämän aloituksen totuuden kanssa. OLI PAKKO.
Se mitä VW:n teki oli se että se antoi mahdollisuuden asiakkaille ottaa ekat ID.3:t keskeneräisellä softalla ennen vuodenvaihdetta 2021.
Vaihtoehtona asiakkailla oli ottaa sijaisauto velotuksetta ja odottaa softan valmistumista.
Sähköautojen tekemisen aloittamisen kanssa tuolla ei ollut mitään tekemistä koska VW oli tuossa vaiheessa tehnyt sähköautoja jo monta vuotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se mitä VW:n teki oli se että se antoi mahdollisuuden asiakkaille ottaa ekat ID.3:t keskeneräisellä softalla ennen vuodenvaihdetta 2021.
Vaihtoehtona asiakkailla oli ottaa sijaisauto velotuksetta ja odottaa softan valmistumista.
Sähköautojen tekemisen aloittamisen kanssa tuolla ei ollut mitään tekemistä koska VW oli tuossa vaiheessa tehnyt sähköautoja jo monta vuotta.Inttää nyt voi mitä haluaa mutta oljenkortena ja keppihevosenakin se on surkean ja kurjan välimailta. Kaiken ytimessä on kuitenkin törkeästä suunnitelmallisesta päästöhuijauksesta kärähtäminen ja täydellinen romahtaminen uskottavuudessa, eikä lopez laadun hedelmät ole sitä ainakaan lisänneet. Uskottavina oli että sähköauton hätäinen työntäminen markkinoille oli pakko huijaamisen jälkeen ja kaiken lisäksi puolivalmisteisena kun oli kiire ja pakko!
- Anonyymi
OLI PAKKO. Nyt sinäkin ymmärrärt mistä oli kysymys. OLI PAKKO.
- Anonyymi
Sinä puhut pelkästään yhdestä mallista eli ID.3sta.
Mites esimerkiksi eGolf jota VW oli tehnyt jo kuusi vuotta siinä vaiheessa kun uudet päästövaatimuksrt tulivat voimaan? VW teki siis sähköautoja jo ennen kuin jäi kiinni päästöhuijauksesta 2015.
Tyhmempikin ymmärtää ettei VWn sähköautoihin liity sen enempää päästöhuijausksesta kiinni jääminen 2015 tai uudet päästövaatimukset 2021 kun sähköautojen valmistaminen alkoi ennen kumpaakaan noista.
- Anonyymi
Tuo on jo vanha juttu ja nykyiset sähköautot on laadukkaita ja toimivia. Voittihan mm. ID4. vuoden autopalkinnon maailmassa ja on kovin kehuttu ja haluttu.
Hauskan sitkeä tämä Toyotan omapoika on kun jaksaa vuodesta toiseen dissata parempia merkkejä ja varsinkin nyt kun aikoihin ei ole ollut mitään uutta niin kaivellaan sitten vuosia ja vuosia vanhoja juttuja. Paras oli tänään lehtijuttu vuodelta 2014 kun hän yritti vakuutella kuinka hyvin Toyota pitää arvonsa käytettynä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on jo vanha juttu ja nykyiset sähköautot on laadukkaita ja toimivia. Voittihan mm. ID4. vuoden autopalkinnon maailmassa ja on kovin kehuttu ja haluttu.
Hauskan sitkeä tämä Toyotan omapoika on kun jaksaa vuodesta toiseen dissata parempia merkkejä ja varsinkin nyt kun aikoihin ei ole ollut mitään uutta niin kaivellaan sitten vuosia ja vuosia vanhoja juttuja. Paras oli tänään lehtijuttu vuodelta 2014 kun hän yritti vakuutella kuinka hyvin Toyota pitää arvonsa käytettynä.ID:t ovat käyttäneet hyvin OTA-päivityksiä ja uusin ohjjelmaversio mm. tuo mukanaan automaattisen tunnistautumisen latauksessa (ei tarvetta korteille, tageille, Appeille tai käyeiselle), kaksisuuntaisen sähkönsiirron ja korotetun lataustehon.
ID:t ovat osoittautuneet sekä arvostelu-että myyntimenestyksiksi ympäri maailmaa.
Kysyntä on kaikkialla paljon suurempi kuin VW:n kyky valmistaa autoja vaikka uusia tehtaita on jo rakennettu ja rakennetaan parhaillaan. Kun sirupula helpottaa niin rekisteröintitilastoissa nähdään isoja lukuja kohdalla ID.
- Anonyymi
pakkasessa pääsee 200km?
- Anonyymi
Ei pelkästään 200km vaan yli 1.100km sujuu Suomen 25 asteen pakkasessa keskinopeudella 80km/h.
Helsinki Saariselkä video Youtubessa niin ei jää mitään epäselvää.
- Anonyymi
Tammikuun ensirekisteröinnit kertovat pian Volkswagenin suuresta romahduksesta.
- Anonyymi
Loppuko tulossa vai mikä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loppuko tulossa vai mikä?
Kaikki ovat saaneet tarpeekseen Volkswagenista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ovat saaneet tarpeekseen Volkswagenista.
Nolottaahan se jos on tajunnut että on ostanut ja maksanut vilpistä ja vilungista.
- Anonyymi
OLI PAKKO. Etkö tajunnut?? OLI PAKKO:
- Anonyymi
OLI PAKKO. OLI.
- Anonyymi
myyntilastot kertoo mitä?
- Anonyymi
Myyntitilastot kertoo Toyotan tajunnan räjäyttävästä nelosvoitosta ja volkkarin putoamisesta ynnämuut pikkusinttikerhoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myyntitilastot kertoo Toyotan tajunnan räjäyttävästä nelosvoitosta ja volkkarin putoamisesta ynnämuut pikkusinttikerhoon.
Pikkuturbot kuuluvat kauaksi menneisyyteen ja sähköautot eivät myy, koska ne eivät toimineet tullessaan markkinoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikkuturbot kuuluvat kauaksi menneisyyteen ja sähköautot eivät myy, koska ne eivät toimineet tullessaan markkinoille.
Volsun sähköautoissa on noin 8-14 kuukauden toimitusaika. Ostajia on paljon enemmän kuin mitä sirupulasta kärsivä VW pystyy toimittamaan nopeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Volsun sähköautoissa on noin 8-14 kuukauden toimitusaika. Ostajia on paljon enemmän kuin mitä sirupulasta kärsivä VW pystyy toimittamaan nopeasti.
Ihmeen paljon peruttuja kauppoja vw sähkiksistä
- Anonyymi
Ostakoon ken tahtoo volkkarin puolivalmisteita , nuo tulevat jatkossa kehittymään vielä paljon ja nopeasti , arvonalenema tulee olemaan kova näissä ensiversioissa varmaan merkillä kun merkillä.
- Anonyymi
Tuo arvonalenema on kaikkein suurin nyt ostetuissa uusissa latauskelvottomissa. Bensan hinta nousee joka kuukausi.
Mietipä sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo arvonalenema on kaikkein suurin nyt ostetuissa uusissa latauskelvottomissa. Bensan hinta nousee joka kuukausi.
Mietipä sitä.Toyotan arvonlasku on kaikkein pienin, etkö tiennyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toyotan arvonlasku on kaikkein pienin, etkö tiennyt?
Sen tiedän että joka kerta kun kun vaihtaa vanhan tojon uudempaan niin autokauppias on se kenelle maksetaan rahaa ja sejoka tekee niistä kaupoista elannon.
Sanopa milloin olet viimeksi saanut rahaa autokaupoista?
- Anonyymi
Eikö sähkönhinta ole noussut?
- Anonyymi
Sähkö maksaa nyt noin 14 senttiä per kWh. Sillä ajelee noin kahdella eurolla per 100km.
Bensalla ei riitä enää 10 euroa samaan matkaan, Ja bensan hita nousee edelleen. Ei se tähän ole pysähtynyt.
- Anonyymi
No, Toyotankin oli aivan pakko saada sähköauto markkinoille vaikka puolivalmiina. Silti sen alkupään tuotantoa saadaan toimitukseen vasta ensi kesänä. Toki hätäiset voivat tilata sen näkemättä ja kokeilematta jo nyt.
- Anonyymi
Ennen kannattaa ostaa Toyota näkemättä kymmenen vuoden takuulla kuin vikavagina.
Tosin ei mitään sähköautoa ei vielä kannata ostaa jos omistaa pienikulutuksisen hybridin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen kannattaa ostaa Toyota näkemättä kymmenen vuoden takuulla kuin vikavagina.
Tosin ei mitään sähköautoa ei vielä kannata ostaa jos omistaa pienikulutuksisen hybridin.Ei kuluta paljon kun ei lähde käyntiin pakkasessa ollenkaan.
Tojo ei käynnisty pakkasella ja menee täysin jumiin. Tämä on yleistä.
"Kilpailu- ja kuluttajaviraston asiantuntija Raija Marttala kertoo, että hybridiautojen pakkasongelmista valitetaan melko usein."
https://www.kaleva.fi/hybridi-hyytyi-oulun-pakkasilla-alexey-zerkin-on-k/4207162#kommentit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kuluta paljon kun ei lähde käyntiin pakkasessa ollenkaan.
Tojo ei käynnisty pakkasella ja menee täysin jumiin. Tämä on yleistä.
"Kilpailu- ja kuluttajaviraston asiantuntija Raija Marttala kertoo, että hybridiautojen pakkasongelmista valitetaan melko usein."
https://www.kaleva.fi/hybridi-hyytyi-oulun-pakkasilla-alexey-zerkin-on-k/4207162#kommentitVuodesta 1974 olen ajanut Toyotilla eikä yksikään ole talvella temppuillut. Lämpimiä ja hyviä kulkemaan lumessa ja käynnistyvät aina näissä Lapin pakkasissakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuodesta 1974 olen ajanut Toyotilla eikä yksikään ole talvella temppuillut. Lämpimiä ja hyviä kulkemaan lumessa ja käynnistyvät aina näissä Lapin pakkasissakin.
Juurikin näin omastakin kokemuksesta, viittä muutakin merkkiä omistaneena Toyota on jäänyt matkakumppaniksi kun laatu ja luotettavuus ratkaisivat jatkoon pääsevän merkin näin viimeiselle kvartaalille.
- Anonyymi
0LI PAKKIO. PAKKO OLI.
- Anonyymi
Etkö todellakaan tajunnut, että OLI PAKKO.
- Anonyymi
Kun riittävästi on hölmöillyt polttomoottorien kanssa, koheltanut ja venkoillut ja suhmuroinnut niin oljenkorret on finaalissa. Arvaatteko merkin?
- Anonyymi
Voi siut rassukkaa, no miksikö Tesloja pitää käyttäjän päivittää lähes kuukausittain, kun aina jotain bugia on softassa, ihan on "mikkisofta" kalliissa ankkurissa.
Kenenkään valmistajan sähköautot ei ole täysin valmiita, koska ilmastohypetys valtaa alaa, kuka muuten muistaa sen UMTS hömpötyksen, missä se nyt on?, juu eioo eikä tullut, sama näillä "sähkiksillä" ei ole lopullinen vaihtoehto, se löytyy jostain muualta, kunhan atomit saadaan turvallisiksi ;) se on se "saasteeton" vaihtoehto, kun akkujen valmistus on aiwan saamarin epäekologista. - Anonyymi
PAKKO OLI.
- Anonyymi
OLI PHAKKO. PHAKKO OLI. PHAKKO.
- Anonyymi
Tietyt palstat ovat Volkswagenin vikojen pohdintapalstoja.
- Anonyymi
Kuten sähköautot nyt -palsta facebookissa.
- Anonyymi
Missä ovat Volkswagenin sähköautot maaliskuun ensirekisteröintilistoilta? OLI PAKKO.
- Anonyymi
Jos oli ID3 hieman keskeneräinen tullessaan markkinoille, on sama kohtalo myös Toyotan sähköautolla. Eihän sitä vielä ole edes liikenteessä, mutta oli pakko saada jotain myytävää loppuvuodeksi. Jätettiin kolmivaiheinen kotilataus ja kojelaudan infrapunalämmitin pois alkusarjasta. Ne tulevat vasta ensi vuonna. Näitä ei paikata softapäivityksellä, vaan alkupään autot tulevat pysymään keskeneräisinä. MUTTA KUN OLI PAKKO!!!!
- Anonyymi
On sulla tarinat. Tätä bZ4X-autoa on kehitetty vuodesta 2016 alkaen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On sulla tarinat. Tätä bZ4X-autoa on kehitetty vuodesta 2016 alkaen.
Kaikki nuo vuodet tehty kehitystyötä mutta silti kolmivaihelataus on vasta työn alla.
VWllä ollut vakiona jo vuosia.
- Anonyymi
Pakko oli kyllä Toyotalla, kun jätti kehitystyön tekemättä ajoissa. Nyt hätäisesti kyhätty nimihirviö on tulossa markkinoille puolivalmisteena. Yhtään ei ole vielä myyty. Toiset ovat olleet markkinoilla jo vuosia.
- Anonyymi
Onpa erikoinen teksti ja kuvitelma.
Toyoan valmistamien autojen keskimääräinen päästö eli EU:n määräys eli 95 g/km oli Toyoalla jo vuoden 2019 alussa, mutta Volkswagen ei kyennyt siihen edes vuoden 2021 alussa, jolloin tuli sakkoja maksettavaksi, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa erikoinen teksti ja kuvitelma.
Toyoan valmistamien autojen keskimääräinen päästö eli EU:n määräys eli 95 g/km oli Toyoalla jo vuoden 2019 alussa, mutta Volkswagen ei kyennyt siihen edes vuoden 2021 alussa, jolloin tuli sakkoja maksettavaksi,Toyota tekee vain kuohittuja bensa-autoja. Tässä keskustelussa puhutaan täyssähköautoista. Niitten päästöt ovat 0g/km.
- Anonyymi
VW:n sähköautot ovat olleet jo useamman vuoden valmiita ja hyviä.
Niitä ensimmäisiä joissa oli pieni ohjelmapuutteita ei ole ollut saatava vuosiin ja kaikki päivitettiin.- Anonyymi
Niitä ei kyllä löydy tänään julkistetun huhtikuun ensirekisteröintien mallitilastosta ainuttakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä ei kyllä löydy tänään julkistetun huhtikuun ensirekisteröintien mallitilastosta ainuttakaan.
Kyllä se helmitaulupelle tulee lyömään kohta ihan omat myyntilukunsa tänne! 🤣
- Anonyymi
Vai ovat ne olleet valmiita vuosia!
Tekniikan Maailma 3.5.2022:
KÄYTTÖTESTIEN KUULUMISIA
Volkswagen ID.4 1st – Vikavalot sammuivat vihdoin
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/9b-2022/volkswagen-id-4-1st-vikavalot-sammuivat-vihdoin/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai ovat ne olleet valmiita vuosia!
Tekniikan Maailma 3.5.2022:
KÄYTTÖTESTIEN KUULUMISIA
Volkswagen ID.4 1st – Vikavalot sammuivat vihdoin
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/9b-2022/volkswagen-id-4-1st-vikavalot-sammuivat-vihdoin/Yksilövika yhdessä komponentissa.
Miten on Toyotan hybridien käynnistysongelmien kanssa, ei ole tainnut vikaa löytyä vieläkään ja ensi talvi pelottaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se helmitaulupelle tulee lyömään kohta ihan omat myyntilukunsa tänne! 🤣
Osapula sotkee valmistusta ja Euroopassa eniten, koska laatuvalmistajat käyttää parasta ja uusinta tekniikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai ovat ne olleet valmiita vuosia!
Tekniikan Maailma 3.5.2022:
KÄYTTÖTESTIEN KUULUMISIA
Volkswagen ID.4 1st – Vikavalot sammuivat vihdoin
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/9b-2022/volkswagen-id-4-1st-vikavalot-sammuivat-vihdoin/Ja niinhän se käyttötestikin saatiin loppuun. ID.4 selvisi siitä hyvin, kun auton kamera vaihdettiin takuuseen. Ongelmat loppuivat. Auto maksoi alunperin 48.790€, ja nyt se on myytävänä 60.000 km ajettuna hintaan 52.900€.
Tälläkin sähköautolla on hintakehitys, jota millään Toyotalla ei ole ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksilövika yhdessä komponentissa.
Miten on Toyotan hybridien käynnistysongelmien kanssa, ei ole tainnut vikaa löytyä vieläkään ja ensi talvi pelottaa?Onhan netissä ollut noita ohjeita, millä Corollasta löytää se viallinen rele jostain takakontista ja miten se vaihdetaan. Takaisinkutsua releen vaihtoon ei ole kuulunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan netissä ollut noita ohjeita, millä Corollasta löytää se viallinen rele jostain takakontista ja miten se vaihdetaan. Takaisinkutsua releen vaihtoon ei ole kuulunut.
Tojomiehillä on pusillinen releitä aina taskussa :D
- Anonyymi
Herbert Diess itkee. Huonosti menee.
- Anonyymi
Tuota aloituksen tekstiä ei moni poika tiennytkään, Kaikki johtui päästösakkojen pelosta.
- Anonyymi
Onneksi tuosta on jo aikaa ja kaikki sähköautot ihan parasta laatua mitä luokassa löytyy.
- Anonyymi
Oli PÄÄSTÖPAKKO. Oli.
- Anonyymi
Oli PAKKO. Silti tuli SAKKO.
- Anonyymi
Ukrainastako, entisestä neuvostoliitosta, ne huippulaatuosat on kotoisin? Da da!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainastako, entisestä neuvostoliitosta, ne huippulaatuosat on kotoisin? Da da!
Sieltähän ne saksalaisten autojen laatuosat tulee. Loput sitten Kiinasta ja Malesiasta Boschin tehtaalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltähän ne saksalaisten autojen laatuosat tulee. Loput sitten Kiinasta ja Malesiasta Boschin tehtaalta.
Ollaan vaan kuin kusi sukassa ja kerrotaan että osapula vaivaa. Saksalaisuus on kyllä aika kaukana niistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan vaan kuin kusi sukassa ja kerrotaan että osapula vaivaa. Saksalaisuus on kyllä aika kaukana niistä.
Kiistätkö osapulan? Osia tehdään nykymaailmassa ympäriinsä ja näin tulee olemaan jatkossakin. Toyotaakin kootaan ties missä takapajuloissa ja kehitysmaissa ja osat vanhentunutta tekniikkaa ja siksi niitä on vielä riittänyt kun muille ne ei enää kelpaa. Vähän kuin venäläisten tankit ja hävittäjät joissa käytetään pesukoneitten siruja ja kojetauluun teipataan vanhoja irto navigaattoreita ja paperikarttoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainastako, entisestä neuvostoliitosta, ne huippulaatuosat on kotoisin? Da da!
Puolassa, entisessä NL:n satelliitissa ne Toyotankin moottorit ja vaihteistot valmistetaan. Da da!
- Anonyymi
Toyotan hiilidioksidipäästö on Euroopan alhaisin, eikä tarvitse toistaiseksi tuekseen sähköautoja
Sillä ei ole niskassan samanlaisia päästösakkoja kuin Volkswagenilla oli kun se lanseerasi sähköautonsa markkinoille puolivalmiina prorotyyppeinä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/volkswagenia-uhkaavat-jattimaiset-sakot-uutuusmalli-ei-tehnytkaan-sita-mita-sen-piti/7974698
"TOYOTALLA ON YKSI SYY kiireettömyyteen sähköautojen kanssa. Sen myymien henkilöautojen hiilidioksidipäästö on Euroopan alhaisin, eikä tarvitse toistaiseksi tuekseen sähköautoja. Toinen syy hitaaseen lähtöön on, että Toyota haluaa päästä mahdollisimman nopeasti käyttämään kiinteäelektrolyyttisiä, tehokkaampia, ajoakkuja."
https://tekniikanmaailma.fi/toyota-tulee-sahkoautomarkkinoille-joukkoon-sulautuvalla-bz4xlla-suomeen-saapuvat-autot-on-taman-vuoden-osalta-melkein-jo-varattu/- Anonyymi
Hihii, selityksiä taas kun lupaukset on jälleen syöty ja hommat viipyy ja kusee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hihii, selityksiä taas kun lupaukset on jälleen syöty ja hommat viipyy ja kusee.
Syksyssä mennään, eikä myytyjen autojen luovutuksista ole vielä tietoakaan. Pähkäilevät, miten saadaan pyörät pysymään kiinni, kuulemma.
- Anonyymi
Sinäkö ostat Volkswagenin sähköauton? Oletko todellakin tosissasi?
- Anonyymi
ID4 on kyllä vakavasti harkinnassa seuraavaksi autoksi. Teslan model Y on toinen vaihtoehto. Bz:taa tuskin sadaan kilpailukykyiseksi siihen mennessä.
- Anonyymi
Päästöänkyrälle Volkswagenille vain lisää sakkoja ja korvauksia.
- Anonyymi
Volkswagenin sähköautoja ei ole viime kuukausina näkynyt ensirekisteröintitilastossa.
- Anonyymi
...eikä tule näkymään jatkossakaan. Siellä on jatkossa ykkösenä Toyota bZ4X.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...eikä tule näkymään jatkossakaan. Siellä on jatkossa ykkösenä Toyota bZ4X.
Miksei ole sen mallin nimeksi laitettu ytimekkäästi vaan totuudenmukainen
Toyota ykkönen? Onhan volsukin joku id4? - Anonyymi
Koska osapula on pysäyttänyt tuotantoa, mutta nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä ja siksi Toyotan omapoika alkaa panikoimaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...eikä tule näkymään jatkossakaan. Siellä on jatkossa ykkösenä Toyota bZ4X.
Vain hölmö ostaa tuon puolivalmisteen josta puutuu 3-vaihelataus ja akkujen lämmitys, eli lataus pakkasella on todella hidasta ja onneton ja vaareilla ajatus kituu kun joutuu ostamaan toisenkin kupin kuraa ABC:llä että saisi ladattua akkuihin kotimatkan verran jerkkua ja kylmäkin on ettei voi lämmittää autoa.
- Anonyymi
Ajatella. Niin kehittynyt autonvalmistaja, että pitää työntää prototyyppejä markkinoille pysyäkseen päästömääräysten mukana.
- Anonyymi
Aloituksen tekstiin lopputulos:
Ohjelmisto-ongelmat upottivat Volkswagenin toimitusjohtajan uran – omistajien kärsivällisyyttä koeteltiin kuukausia
https://www.tivi.fi/uutiset/ohjelmisto-ongelmat-upottivat-volkswagenin-toimitusjohtajan-uran-omistajien-karsivallisyytta-koeteltiin-kuukausia/0cbcf837-86bd-44d8-8f0c-7800bf9c508b- Anonyymi
Mutta tuote on ollut ja pari vuotta huippua ja kauppa käy. Eipä tuo Toyotankaan sähköauto lähtenyt ihan kivuttomasti liikkeelle, vaikka on lupauksista huolimatta vuosia myöhässä ja välittömästi ajokiellossa koko kinneri.
Puolivalmisteena sekin tuli ilman kunnollista latausmahdollisuutta ja akunlämmitystä. Ja hauskinta tuo ajokielto kun pyörät irtoaa, eivätkä osaa sitä ongelmaa ratkaista.
- Anonyymi
Pian kerrotaan lisää Volkswagenin vaikeasta tilanteesta.
- Anonyymi
Tuliko liikaa pahaa uutista Toyotasta, että olit pakotettu kaivamaan vanhoja juttuja?
Eletään tätä hetkeä, sillä on merkitystä. - Anonyymi
Enää ei ole pakko tuoda markkinoille kuraa kun kukaan ei osta.
- Anonyymi
VW:n sähköautot myy meillä monikertaisesti verrattuna muihin ja yhtenä merkkinäkin eniten. Näin se autoilu ja laatuauto kehittyy.
- Anonyymi
Pakkoko Toyotakin oli tuoda sähköautonsa markkinoille täysin keskeneräisenä. Karsituilla ominaisuuksilla ja pisteenä i:n päälle joutui vetämään ne takaisin, kun pyörät saattavat irrota. Oliko aivan pakko? Toyotalla on löysät jo housuissa ja markkinat jaettu muiden toimesta.
- Anonyymi
Ja Vw vie sähköauto kauppaa hurjalla määrällä, vaikka osapula vaivaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Vw vie sähköauto kauppaa hurjalla määrällä, vaikka osapula vaivaa.
Kumma kun noista Suomen rekisteröintilastoista ei löydy noita Vw:n sähkövirityksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Vw vie sähköauto kauppaa hurjalla määrällä, vaikka osapula vaivaa.
Kuka haluaa vilppivagenin ukrainalaisilla osilla? En minäkäkän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumma kun noista Suomen rekisteröintilastoista ei löydy noita Vw:n sähkövirityksiä.
Mutta kaupasta niitä VW sähköautoja jo löytyy. Uusia voi tilata ja vähän käytettyjä ostaa, valmiina heti ajoon. Tosin hinta saattaa olla hieman uutta kovempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumma kun noista Suomen rekisteröintilastoista ei löydy noita Vw:n sähkövirityksiä.
Aika hyvinhän tuo id4 on myynyt. Selaa vähän listän alkupäätä, niin löytyy. Toyotan sähkiksen saatat löytää sieltä listan häntäpäästä, esittelyautoja liikkeisiin.
- Anonyymi
Uskomatonta välinpitämättömyyttä päästöjen määrästä. Joutui vieläpä maksamaan sakkoja.
- Anonyymi
Puhutko Hinosta? Siitä Toyotan tytäryhtiöstä, joka järjestelmällisesti väärensi päästöarvoja. Tästähän oli uutisia vasta viime viikolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutko Hinosta? Siitä Toyotan tytäryhtiöstä, joka järjestelmällisesti väärensi päästöarvoja. Tästähän oli uutisia vasta viime viikolla.
Ei suomessa ole ainuttakaan hinoa mutta konsernin kusettamia vilunkvaginoita pilvin pimein ja pomo lusimassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suomessa ole ainuttakaan hinoa mutta konsernin kusettamia vilunkvaginoita pilvin pimein ja pomo lusimassa
Ei ole, mutta saman konsernin Toyotia onkin sitten enemmän. Leluxia on myös, mutta paljon vähemmän. Samaa firmaa kuitenkin.
- Anonyymi
ID:ssä ei vieläkään toimi pakkasessa. Ei ole akun esilämmitystä.
- Anonyymi
Missään Volkswagenin sähköautossa ei ole akun lämmitystä.
- Anonyymi
Eikä ohjelmisto toimi vieläkään yhdessäkään mallissa.
- Anonyymi
VW:llä oli pieni ohjelmabugeja ja ne korjattiin aika nopeasti.
Toyotalla ei saada pyöriä pysymään kiinni autossa ja päivitys vaan kestää, vaikka pitäisi olla kovin helppoa.- Anonyymi
Mitään ei ole korjattu kunnolla, Viat vaivaavat tätäkin uusinta eli ID:5:ttä. Näin kertoo koeajot.
- Anonyymi
ja paskon möivät kun tollo osti
vety tulee - Anonyymi
Kumma pulju kun ei korjaa päästöjä pakonkaan edessä. Maksaa jopa sakkoja.
- Anonyymi
Kehittelee päästöhuijausohjelmia ja maksaa sakkoja ja korvauksia 30 miljardia.
- Anonyymi
Vw ei ole päässyt bugeistaan vieläkään.
- Anonyymi
Eikä Toyota ole vieläkään saanut sähköautojen tuotantoa käyntiin. Keväinen yritys puolivalmisteella meni reisille, eli ajokieltoon. Mutta kun oli pakko saada jotain myyntiin. Seuraava yritys heti kun on jotain myytävää.
- Anonyymi
Volkswagenilla menee nyt todella huonosti.
- Anonyymi
Menee sillä kuitenkin paremmin, kuin Toyotan sähköautoilla. Kauppa käy ja uutuuksia esitellään. Fossiilipolttimet ovat Folkkarilla pian historiaa. Toyotallahan ei muuta olekaan.
- Anonyymi
Aikovat laittaa ohjelmistot uusiksi. Menee kuulemma vuosia.
- Anonyymi
Ei siitä raakileesta onnistuttu bäiwittämään mitään käyttökelpoista? Uusiksi meni kuin alokkaan asento!
Ei onnistunut wanhan korjaaminen niinkuin öljysyöppömoottorissa ja päästöjen muunteluohjelmassa? - Anonyymi
Ei softan päivitys ole koskaan valmis. Aina tilee uusia ideoita ja tarpeita. Niin se kehitys kehityy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siitä raakileesta onnistuttu bäiwittämään mitään käyttökelpoista? Uusiksi meni kuin alokkaan asento!
Ei onnistunut wanhan korjaaminen niinkuin öljysyöppömoottorissa ja päästöjen muunteluohjelmassa?Id3:sta on tulossa ensi vuonna uusi versio, jossa huomioidaan asiakkaiden palute nykyisestä versiosta. Eiköhän siinä saada korjattua monia nykyisin käyttäjiä häiritseviä ominaisuuksia.
Toyotallahan ei ole vielä sitä ensimmäistäkään versiota saatu arvioitavaksi asiakkaille, joitakin esittelyautoja vain.
- Anonyymi
Oli PHAKKO. OLI.
- Anonyymi
Näinhän tuo meni, haitanneko tuo mitään kun ei osta?
- Anonyymi
ID.3 kannattaa tilata manuaalina koska DSG ei kestä sähkömoottorin vääntöä.
- Anonyymi
Lienetkö ikinä nähnytkään sähköautoa? Sellaista et ole kyllä ikinä ajanut.
- Anonyymi
Volkswagen-sähköautojen myynti romahti Euroopassa rajusti viime vuonna.
- Anonyymi
Mitä kauempaa kiertää volkkarit, sitä vähemmän syyllistyy "käyttövirheisiin"?
- Anonyymi
Onneksi Toyota ensimmäinen osittain oma sähköauto oli täydellisesti valmis, eikä tullut markkinoille kuin monia vuosia myöhemmin.
Mitä nyt jos pyörät ei pysy kiinni, lataus on lapsellisen puutteellinen ja range valehdeltu pitkäksi ja akkujenlämmitys puuttuu.- Anonyymi
Ovathan testaajatkin sanoneet sen olevan aihan hyvä auto, paitsi että sähköautoksi se on aivan surkea.
- Anonyymi
Vaakenien akku ei lämpene vieläkään ja lataus on todella hitasta sen vuoksi.
- Anonyymi
Trolli on ainoa joka vagenista lämpenee, käy jo suorastaan jo kuumana.
- Anonyymi
Hyundailla ja Kialla on hallussa nuokin asiat, Muut vasta opettelee tekemään.
- Anonyymi
Uuden 3.0-ohjelmistopäivityksen myötä Volkswageniin ei tullut akun esilämmitystä laturille navigoitaessa, joten auto ei valmistele akkua tulevaa lataustapahtumaa varten.
https://moottori.fi/ajoneuvot/jutut/koeajo-volkswagen-id-5-gtx-parantunutta-latausnopeutta-ja-sulavampaa-muotoilua/
VOLKSWAGENIT EIVÄT VIELÄKÄÄN TOIMI PAKKASESSA. - Anonyymi
Hyundain ja Kian päivitykset ovat tuoneet hyvän muutosen akun lämmittämiseen ja lataustehoon muttqa Volkswagenien päivitykset eivät.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nopeuttavatko-valmistajien-paivitykset-sahkoautojen-latautumista-pakkasella-testasimme-tassa-tulos/81cc5327-895b-48b2-880f-85ac35a910d7
- Anonyymi
nythän se tuli kaikille julki-uusi id tehtiin paremmin
- Anonyymi
Kaipa sitä on yritetty korjata, kun se tuotiin niin surkeana esityksenä markkinoille eli pulivalmisteena ja prototyyppinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipa sitä on yritetty korjata, kun se tuotiin niin surkeana esityksenä markkinoille eli pulivalmisteena ja prototyyppinä.
KLONKSUT eivät lämpiä talvella ja jarrut käsittämättömän huonot, TUTTUA KURALAATUA. 🤮
- Anonyymi
Roska--autoja joilla ei voi edes ajaa roskia.
- Anonyymi
Jos 1. ID oli puolivalmiste, niin bZ4X oli vain neljännesvalmiste jota ei saanut päästää edes liikenteeseen ensimmäiseen puoleen vuoteen. Senkin ongelmat jatkuvat ja uusia ilmaantuu jatkuvasti.
- Anonyymi
Miksi Volkswagenin ohjelmistoa ei ole vieläkään monen vuoden jälkeen saatu kuntoon eikä akkujen lämmitystä ja nopeampaa latausta talvella.
- Anonyymi
Kumma etteivät ne saa tuota ohjelmistoa kuntoon.
- Anonyymi
Volkswagenin historia on hurjaa tarinaa täynnä. Miksi ostat?
- Anonyymi
Sähköautoissa ei ole vieläkään akkujen lämmitystä.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12651Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481198Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 125979
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13825- 39812