Hei! Minun on vaikea käsitellä tapahtunutta, kun en oikein tiedä millä nimellä edes puhuisin tapahtuneesta. Tästä on aikaa joitain viikkoja. Olin taksissa etupenkillä ja kuski ei ajanutkaan kotiini vaan läheiselle parkkipaikalle. Hän lukitsi auton ovet ja avasi housunsa. Hän vaati minua ottamaan häneltä suihin ennen kuin päästäisi minut pois. Olin hyvin vahvassa humalatilassa enkä tajunnut miten saisin auton oven pois lukosta. Itkin että haluan mennä vain kotiin. Mies jatkoi huutoa muttei koskaan käyttänyt mitään väkivaltaa. Lopulta otin häneltä suihin vain jotta mies päästäisi minut pois autosta. Koska mitään väkivaltaa ei ollut minun on erittäin vaikea ajatella tapausta raiskauksena ja siksi minulla on jotenkin sellainen olo etten ole edes oikeutettu tähän pahaan olooni. Näen painajaisia tapahtuneesta enkä oikein syökään hyvin ja olen ihan romahtamispisteessä mutta jotenkin avun hakeminen tuntuu niin mahdottomalta kun itsehän minä siihen kaluun lopulta tartuin. Lisäksi koska mies ei ikinä koskenut minuun minun on vaikea ajatella tätä raiskauksena. Haluisin siis lähinnä ehkä kuulla ulkopuolisen mielipiteen että onko tämä raiskaus? Kerroin hyvälle ystävälleni kännissä tästä ja hänen kommentit olivat että tämän takia et istu taksiin etupenkille ja toinen oli tuo on valitettavan normaalia 2021 luvulla. Ei tuntunut ottavan ahdistustani tosissaan. Kaveri vaihtoon vai miten jatkan?
Raiskaus vai ei?
8
1966
Vastaukset
- Anonyymi
On raiskaus.
Raiskaus on kyllä,
Ei ole mitenkään normaalia edes 2021.- Anonyymi
Ilmoita poliisille... Tämä mies jatkaa näitä tekoja tulevaisuudessa, poliisin on hyvä tietää...
kyllä se on raiskaus. vaikka mitään väkivaltaa ei tapahtunut ja lopulta itse päätit ottaa tyypiltä suihin, sut oli painostettu siihen etkä nähny muuta ratkasua tilanteeseen. sun todellakin pitäis hakea apua ja tehä ilmotus. toi ei oo mitenkään ok siltä taksikuskilta ja se teki ihan hiton väärin. seksuaaliseen tekoon painostaminen on raiskaus.
- Anonyymi
Siis miksi kukaan istuu taksissa etupenkille? Ei syy tietenkään uhrin ole, mutta miksi monelta tuntuu puuttuvan itsesuojeluvaisto kokonaan? Ei tämä ensimmäinen eikä viimeinen kerta ole kun tällaista tapahtuu, mutta edelleenkään ei osata mitenkään valmistautua.
- Anonyymi
Suuseksiä ilman kondomia? muista käydä testeissä
- Anonyymi
Käsittääkseni aloituksen kohdalla rikosnimike: pakottaminen seksuaaliseen tekoon.
- Anonyymi
ihan normaalia meille Taksikuskeille.
18v. likka ajoi 50ecu sanoi panemua parituntia eioo rahaa. lopuksi kiittikin olla oltu Taksiliiton huvilan saunassakin viikonloppuna nussimassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1723020Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2982696Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751768Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501667Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?391541- 1221316
- 1051219
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141184Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3801152Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041073