TT tulee sanoista Trelleborg ja Travemynde. Ei tarvitsisi maalata nimeä laivan kylkeen uusiksi. Voisivat ajaa samoilla laivoilla myös Tukholman ja Tallinan välistä reittiä ilman ristiriitaisuuksia.
Muita T-kirjaimella alkavia satamakaupunkeja ei taida Itämerellä olla.
Muita T-kirjaimella alkavia satamakaupunkeja ei taida Itämerellä olla.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Uuvatille laivan maalaus edustaa matkailua parhaimmillaan.
Uuvatti uuvatti uuvatti. Mikset ilmoita koskaan etunimeäsi?
KK-line sitten Kotkan ja Kundan linjalle. Wasaexpresskin kelluu tyhjänpanttina Vaskiluodolla.
Olihan tuosta kokeilu. Ei kannattanut.
Huonopa oli mielikuvituksesi, jos et saanut sitä kannattamaan. Kuluthan olivat nolla.
KK-line käy myös Kaskisen ja Kävlen välille. Siinähän aikaisemmin oli joku operaattori. Oliko peräti KG-line.
Espoossa on Kilo, mutta missä sijaitsee Gramma?
Taas yksi ikiliikkujan keksijä.
Wasa Express on juuri nyt Gibralttarilla, matkalla Egyptiin. Ahterissa liehuu Cypros lippu.
Jääkaappikaupunki sijaitsee sisämaassa. Äkkiähän tasamaalle tosin kanavankin kaivaa. Haderslevin vuonolle on matkaa noin 30 kilometriä.
Alkoivat ajamaan sitten puuta sillä. Yleensähän käytetään proomuja.
Egyptiläiset rakentavat uudelle laivalle uuden terminaalin, säästyy rahtikulut;)
Normaalia uuvattia. Tuolla laivan siirrollahan ei ole mitään tekemistä matkailun kanssa.
Kun matkustaja-alus siirretään toiseen satamaan josta alus kuljettaa matkustajia (-kin), sillä on jotain tekemistä matkailun, etenkin laivamatkailun kanssa.
Paljonko liput tuolle siirrolle maksoivat?
Jos niitä ei ollut, kyse oli vain siirrosta, ei matkailusta.
Laivamatkailu ei tarkoita sitä, että laiva matkaa. Luulet väärin.
Häiritseekö sinua jotenkin keskustelu palstalla ? Estääkö se sinua nostamasta vuoden 2007 keskusteluja ??
Aika omituinen tulkinta. Niin uuvattia, niin uuvattia.
Mutta mikä keskustelu? Mistä aiheesta - ai niin, laivan siirrosta. Ei matkasta.
Niin ja uuvatille vielä tiedoksi, että nostan vanhoja ketjuja silloin kuin minua huvittaa. Ne sentään ovat palstan aiheen mukaisia.
Taitaa olla vanhat jutut ainoa mikä sinulla vielä nousee.....
Casino Expressin kölinjäljillä. Uutukainen lienee samoilla vesillä viimeistään 30 vuoden kuluttua.
Triigi on satamakaupunki Saarenmaalla Virossa.
Tukholma, Trosa, Tornio, Turku, Tallinna ovat myös Itämeren satamakaupunkeja. Suomenlahti sekä Pohjanlahti ovat osa Itämerta.
No nyttehän uuvatti pisti aivan väärää tietoo ei oo suomenlahti ja pohjanlahti itämerta. ei!
Hei, ota viagraa....
Itämeri määritellään näin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Itämeri
Katso ''Itämeren osat''
https://fi.wikipedia.org/wiki/Itämeri
Itämeren osat valuma-alueineen:
1) Perämeri
2) Selkämeri
3) Saaristomeri
4) Ahvenanmeri
5) Suomenlahti
6) Pohjoinen Gotlannin allas
7) Läntinen Gotlannin allas
8) Itäinen Gotlannin allas
9) Riianlahti
10) Gdanskinlahti
11) Bornholmin allas
12) Arkonan allas
13) Kattegat
14) Belttienmeri
15) Juutinrauma.
"Sivua on viimeksi muutettu 18. lokakuuta 2021 kello 22.18."
Lisäähän Pohjanlahti sinne takaisin.
Ota kunnon kartta esiin, tampio uuvatti.
Saaristomeri Selkämeri Perämeri = Pohjanlahti
Tietty aivan liian vaikeaa sulle. Vasta hiljan ylpeilit, kuinka sait 20 palan palapelin valmiiksi vain kahdessa päivässä, vaikka laatikon kannessa luku "3 vuotta".
TT- Line Stockholm - Åbo !
Jos Näsijärvelle tuovat toimintaa, niin Tampereen ja Tesoman välille sitten kiitos.
Tesoma on mäellä sijaitseva sisämaakaupunginosa. Mene sinne nyt veneellä.
Pelkkää laiskuutta jos ei pääse Tesomaan soutamalla,
Perämoottorikin on keksitty. Sen sai aikaan jäätelön himo.
Turun ja Tallinnan välillekin on toivottu jo pitkään säännöllistä reittiliikennettä. Nyt joutuu polttamaan ensin bensaa Helsinkiin ajellessa.
Viime kesänä sitäkin kokeiltiin. Ei oikein lyönyt leiville. Laiva kulki hyvin, mutta matkustajia ei juurikaan ollut.
Se siitä "pitkään toivotusta".
Ei kukaan löydä jollekin satunnaiselle risteilylle. Reitin pitää olla säännöllinen. Jos ei ole linjaa, niin ei ole tietenkään matkustajia.
Että se siitä "kokeilusta".
Matka-aika, n.8h per sivu ei ehkä houkuttele
Ei mikään varustamo ala säännöllisesti ajamaan reittiä, mistä tiedetään sen ihan joka lähdöllä tuottavan tappiota.
Satunnaisesti tiedotettiin hyvin kattavasti, jopa television uutislähetyksissä.
Sama aika kuin Trave-Trelle välillä. Näkyy houkuttelevan.
Turku-Tukholma 11h. Houkuttelee sekin joitakin.
Finnjetillä Hki-Trave 22h. Houkutteli sekin aikoinaan, jopa sakemanneja.
Tosiaan, aivan toisiinsa verrattavia.....
Turun tunnin juna + shuttle 2h = 3 tunta Åbo->Tallinn.
Ketjun otsikoksi olisi sopinut paremmin "Puuta heinää".
Rengasreitti TKU-STO-TLL-TKU olisi takuulla suosittu. Siinä menisi viikonloppu helposti yhdellä rundilla.
Mitäpä jos poikettaisiin ja katsottaisiin myös Riika ohimennen.
Menee aika tarkalle sitten viikonlopun kanssa. Ilman Riikkaakin menee kääntöinen helposti 36 tuntia.
Vielä Visby ja kunnon risteily olisi taputeltu.
Sitten on sama poiketa myös Trelleborgissa.
Jos Riiga niin miksi ei myös Pärnu.
Kaikissa tietty päivä.
Kotkan ja Kundan välillä pitäisi joskus kokeilla autolauttaliikennettä. Olisi takuuvarma hitti.