Kodin siistinä pysyminen

Anonyymi

Koti pysyy siistinä, kunhan siivoaa heti sotkunsa pois. Itse olen tätä ajattelutapaa noudattanut aina, ja ottaa jostain syystä kupoliin sellaiset ihmiset, jotka kerää tiskivuoren, yms sotkua monta päivää, ennen kuin pitävät ns siivouspäivän, ja sitten smaa sotkeminen alkaa jälleen. Mitä se on, laiskuutta?

Esim nyt vaikkapa kahvinkeitin. Minä huuhtelen pannun heti kun kahvit on juotu, ja samalla heitän suodatinpussin ja purut roskikseen, sekä virautan suodatinsuppilon. Ja näin kahvinkeitin on puhtaana seuraavaa käyttökertaa varten.

Yllättävän monella on tapana jättää kahvit sinne pannuun ja suodatinpussi puruineen sinne suppiloon. Sitten kun seuraavan kerran keität kahvia, niin pitää ensin pestä pannu ja sitten putsata suodatin ja purut pois, ja vasta sitten pääsee kahvinkeittopuuhiin. Joskus olen yhden kaverin luona nähnyt homehtuneet kahvinpurut suodattimessa, kun ei ollut viikkoon keittänyt kahvia.

Yleensä tuollainen kahvinkeittimen käyttötyyli heijastuu myös muuhun siivoustapoihin. Kaikessa näkyy, että siivoaminen siirretään tuonnemmaksi. Esim roskapussi viedään eteiseen haisemaan mutta ei roskikseen asti. Astioita kerätään tiskivuoreksi ja konetta ei jakseta heti tyhjätä. Vaatteita lojuu lattialla, pyykkikori on täynnä likaisia pyykkejä. Ketsuppitahroja on pöytätasoilla, ruoanmuruja lattialla, vain siksi koska heti ei huvita siivota.

Itse siivoan kaiken aina samantien, en kerää astioita pöydille, vaan laitan suoraan tiskikoneeseen. Pieni vaiva, eikä tarvi pitää erikseen siivouspäiviä. Ja ärsyttää suunnattomasti kaikki laiskat sotkijat, en ymmärrä sellaista tyyliä. Miksi ei voi siivota heti, kun se on silloin kaikkein helpointa ja pienin vaiva.

1

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä sinä.
      Vinkkinä: muiden ihmisten sotkuiset asunnot ja ikävät tavat lakkaavat ärsyttämästä sinua kun pysyt jatkossa kotonasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5297
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      30
      3526
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      40
      2874
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      27
      2094
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      59
      1851
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1646
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1175
    Aihe