Ihanaa, että rakas pääministerimme on julkaissut piirakkareseptinsä koko kansalle. Niin sitä pitää tasapuolisesti huomioida jokainen alamaisensa tärkeässä asiassa.
Valtion asiat ovat hyvissä käsissä.
Valtion asiat ovat hyvissä käsissä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Kyllä.Ei siis ihme että iso osa suomalaisista haluaisi Marinin jatkavan ainakin pari hallituskautta pääministerinä ja senjälkeen toiset kaksi pressana.
Nyt kun pääministerimme on saanut hankittua itselleen seitsemän silmänrajauskynää firmalta, joka lakkauttaa kyseisen tuotteen, suuri ongelma on poistunut rakkaalta johtajaltamme. Luultavasti hän on käyttänyt "tiukkaa neuvottelutaitoaan" (omien sanojensa mukaan) asian ratkaisemiseksi.
Toivotaan, että rajauskynät toimivat vielä hänen presidenttikaudellaan, muutenhan tutun, hyväksi havaitun rajauskynän puuttuminen varusteista olisi "aivan järkyttävää".
Minä en viitsi rääpiä, vaan kunnioitan Marinia siitä, mitä on IHAN ITSE SAANUT AIKAISEKSI. Ei ole eliitin kermaperse, jolla perheen taholta rahoja ja muuten verkostoa, joka avittaa.
Vielä alkoholisti isä ja epätavallinen perhe. On perinyt hyvän ulkonäön ja älykkäät aivot. On osannut hyödyntää niitä.
Tuo edellinen rääpijä on kateuden riivaama ääliö.
Näyttää siltä, että pääministerimme kohtelee meitä köyhiä ja syrjäytyneitä kansalaisia kuten alkoholisti-isäänsä aikoinaan, kun hänen isänsä vielä eli. Ihan itse, rakas johtajamme, on kertonut asioiden tilasta.
Mistä lie isän alkoholismi johtui.
Alkoholismi johtuu alkoholin nauttimisesta, ei mistään muusta.
Mikä mahtaa johtaa alkoholin nauttimiseen liiallisesti. Siinä todellakin on paljon muustakin kysymys, kuin mainitsemastasi "ei mistään muusta".
Et ole tainnut ihan saada selville, tai ymmärtänyt, nimeltä alkoholismi-sairauden syistä.
ihan samaa taktiikkaa käyttää suuri johtajamme
siis sitä taktiikkaa, mitä aloituksessav kerrotaan.
Tämä merihenkinen pääministeri muistuttaa sosiaaliselta käytökseltään murahtelija Paavoa. Samainen mies vei meiltä vähävaraisilta eläkeläisiltä eläkeindeksiä leikkaamalla tulevaisuuden toivon. Paavon kliimax oli itänaapurin tietäjän tälle lähettämä tulipunainen ruusukimppu. Se ei tarkoittanut intohimoista rakkautta, kuten ranskalainen kukkaissymboliikka sen selittää. Se tarkoitti sitä, että Paavo on tehtävänsä tehnyt ja Paavo saa mennä. Mitähän suuresti kunnioitettu Kim il S..... saa vielä osakseen Euroopan unionista.
Tuossa vähän kurkin evästelappujen reunoilta valtakunnan uutisia. Marin on joutunut mustamaalauskampanjan kohteeksi. Viisaat ihmettelevät sekä kepua että demareita,
Onko Marinista kirjoitettu valheita?
Kyllä maan pääministerin pitääkin olla suurennuslasin alla. Mikäli kansalaisten suut napitetaan kiinni, ja vain p.....n nuoleminen on sallittua, siis sananvapautta ja mielipiteen lausumisoikeutta ei ole, hallintomuoto ei ole demokratiaan nojaava parlamentarismi tai nykyhallituksen jatkuvasti esille tuoma "oikeusvaltio".
Katselin telkkarista äsken jälkiviisaat. Luen asiantuntijoiden näkemyksiä tapahtuneesta, kne.Täkäläisten tyhmien kanssa en viitsi edes yrittää keskustella asiasta.
Ymmärrettävää.
Sinun "viisaasi" kuuluvat siis demareiden juujuu-kerhoon.
No olivat yhden suunnan "viisaita". Sitten on toisten suuntien viisaita tutkijoita sun muita.
ABSOLUUTTISTA TOTUUTTA EI OLE HALLUSSAAN KENELLÄKÄÄN.
Mutta kun tyhmät, yleissivistykseltään heikkotasoiset moralisoivat, syyllistävät, vetävät "johtopäätöksiä", se ällöttää.
Joskus myöhemmin, kun on etäisyyttä tapahtuneeseen, voidaan yrittää arvioida, paljonko ehkä sotki asioitaan - Ja tunnettu tosiasia on, että historia on kirjoitettu moneen kertaan uudelleen.
Hienoa, että tähänkin ketjuun on saatu mukaan yksi "älykkö", joka nostaa huomattavasti keskustelun tasoa.
Ai niin ! Häntähän vain ällöttää "tyhmät, yleissivistykseltään heikkotasoiset moralisoivat, syyllistävät" kanssaihmiset, jotka tuovat mielipiteitään esille!
Niin ällöttää. Ovat liian erilaisia kuin minä, sen takia.
MUTTA TAJUTKAA NYT, ETTÄ ELIITTI TEIDÄN TODELLINEN VIHOLLINEN ON.
Eliitti vihaa kassatyttöäkin. Nyt niillä on hauskaa. Ettei vaan heidän sormensa olisi pelissä mukana, kun tällaiset bileet ja jatkot järjestyivät.
Siis eliitti on kaikkien siihen kuulumattomien vihollinen.
Kun alemmat luokat riiteleväk keskenään, sopii heille oikein. Kun alemmat luokat käyvät kassatytön kimppuun, he hykertelevät.
NYT ALEMPIEN LUOKKIEN KANNATTAISI JOUKKOVOIMIN PUOLUSTAA KASSATYTTÖÄ.
Poliittiset puolueet kategorioidaan yleensä kolmella eri akselilla.
Oikeisto - vasemmisto akseli.
Konservatiivi - liberaali akseli.
Populismi - elitismi akseli.
Näitä kaikkia akseleita käyttämällä jokainen varmaan löytää omansa, myös sinä.
Onko kassatytön suojatyöpaikka pääministeriys?
yhtä lailla kuin piirakan teko kuuluvat lauta-,taulu,-mökki- kuin reppukauputkin demokratian päätöksenteko proseisseihin siihen myös kuulunee kansan alistus.äänioikeus,eriarvoisuus sekä sanavapaus- ja, mielenilmaisu oikeus...jos näin ei olisi kävisi demokratiakin kansan johdossa aivan tarpeettomaksi...
Voikon asian vielä selvemmin tuoda esille??? huhhuh!
Juu, teillä on oikeus mielenilmauksiin, mutta minun ei tarvitse tykätä teidän tyylistänne tehdä se. Ja minulla on vapaus ilmoittaa, etten tykkää keskustella teidän kanssanne. Senkun kirjoittelette.
Teillä on oikeus näkemykseenne Marinin touhuista.
Minulla on kapeampi suhtautuminen häneen. Haluaisin tukea häntä ihan vaan sen takia, että on onnistunut taustastaan huolimatta opiskelemaan pitkälle ja vielä etenemään urallaan.
no voi hellanduulelisei
tutustu tietoihin eliitistä, edes ,tilastotietoa vaikka
eliitti vastusti toisen asteen maksutonta koulutusta
eliitti ei haluaisi sosiaaliturvasysteemiä
eliitti maksaa veronsa ulkomaille
pieni eliitti omistaa suurimman osan Suomen varallisuudesta
sun muuta, mutta ei taida teillä ymmärtäminen eikä mielikuvitus riittää tajuamaan sitä, mikä valta heillä on
Sanna Marin on herättänyt huomiota isossa maailmassakin. Pääministeri, joka on nainen ja luultavasti taustoistakin tiedetään.
Sanna Marin on minulle yhteiskunnallinen ilmiö, ei mikään yksittäinen sankaritarina.
Pitää paikkansa. Aamiaisepäselvyyksistä uutisoitiin tosi suureen maailmaan, ihan Amerikkaa myöten.
Että mistähän oikein on kyse. - Aika näyttää, mutta tuskin paljastuu, mitä kulissien takana on puuhattu.
Onhan noita ahkeria pääministereitä lähtenyt uupuneena kurat niskassaan.
Mutta se on varmaa, että eliittiä risoo kassatyttö pääministerinä.
Itsehän sinä kouhotat Marinin kassatyttö/pääministeri jutuillasi.
Lopeta nyt ihmeessä se vouhkaaminen! Itseäsikin helpottaa.
NAINEN PÄÄMINISTERINÄ ON HISTORIALLINEN TAPAUS SUOMESSA
ja vielä sellainen, joka ei ole taustaltaan yläluokkainen
Sannahan ei ole ensimmäinen naispääministeri. Ajattelin "unohtaa" Annelin, mutta nyt hänet on nostettu esille.
ei tarvi kirjoitella tänne, joka puolella tulee sanna vastaan
Tuskin Kesärannan bileissä käytettiin boomer-päihteitä, vaan jotain modernimpaa ajan hengen mukaista.
-White powder-
Koko kansan rakastettu johtajamme, kim il samarin, on jälleen osoittanut kykynsä johtamistaidoissaan.
Maan etu ja kansalaisten yhdenvertaisuus ja hyvinvointi näyttävät olevan hänen sydäntään lähellä. Ihan tulee kyynel silmään...
Onko Ilmari saanut maistaa Sannan piirakkaa, vai ymmärtääkö mitään piirakan päälle.
Onpas Sanna laihtunut kovasti. Ihan luuta ja nahkaa.
Pitäisi muistaa itsekin nauttia piirakastaan, eikä ainoastaan tarjoilla kavereille.
Kyllä on tyttö muuttunut kakektiseksi. Nätti naamakin on muuttumaisillaan pääkallomaisen teräväpiirteiseksi.
Ei pelkällä piirakalla elä. Kunnon aamiainenkin olisi paikallaan.
On se hassua, kun energiaa pursuava pääministeri osoittaa sosiaalisessa mediassa aktiivisuutensa, niin opposition on löydettävä siitäkin jotain moitittavaa.
Juu. Ei mitään arvosteltavan varaa...vai!
Kyseessä on valtakunnan pääministeri, jonka pitäisi ymmärtää asemansa, ja sen tuoma arvovaltainen, sivistynyt, arvokas käyttäytyminen.
On se tosiaan "hassua", ettei tämä "energiaa pursuva pääministeri" keskity hoitamaan ammattinsa vaativaa Suomen asioiden hoitoa vakavasti.
On ollut niin rasittava työ, ettei jaksa enää pitää pokkaa.
Ruotsista tuli uutinen, että sinne on valittu ensimmäisen kerran nainen pääministeriksi. (demari)
Kului pari päivää ja tuli uutinen, että on jättänyt eroanomuksen.
Meidän Sanna on selviytynyut jo pitkään ja sai palautettua pokkansa.
Tarkennus: kuulin juuri radiosta, että valittiin aamupäivällä ja jätti eroanomuksen iltapäivällä.
Ei saanut palautettua pokkaansa, ja selviytyminen on alle arvostelutason!
Röyhkeys, itsekeskeisyys, itserakkaus ja huono itsetuntoisuus leimaavat hänen käytöstään. Kuvittelee olevansa aina oikeassa ja erehtymätön, eikä pysty nöyrtymään saatikka pyytämään anteeksi omia mokiaan.
IS:ssa pääministerimme valittaa julkisuuden kiroja, ja toteaa, että pitää vain jaksaa. Ei tarvitse jaksaa! Voi erota, ja se olisi suositeltavaakin, jos on liian vaikeaa ja menee yli voimien. Tämä yli voimien meneminen kyllä näkyykin pääministerimme ulkoisessa olemuksessa.
Onko pääministerimme unohtanut, että hänen ensimmäinen, ja äärimmäisen tärkeä tehtävänsä on hoitaa Suomen asioita ja Suomen eduksi, jopa ohi omien tarpeidensa ja mieltymyksiensä.
AP 4.12.21 Puntaroitua:
"Jos pyrin korvaamaan nöyryyden kommunikaatiotekniikoilla, epäonnistun johtajana."
( Alexandre Havard)
Olen huomannut, että aina kun valtakunnassa on vaikeita asioita päätettävänä, pääministeriä vaivaa "lievä flunssan oire". Näin hän voi laistaa hankalista hommista ja jäädä muka etätöihin.
Hyvä, että itsesuojelunsa toimii.
Pääministerimme oli bilettämässä lauantai-iltana, "tapaamassa kavereita miehensä kanssa baarissa". Kiva että oli toipunut "flunssanoireista".
Työpuhelin oli kuitenkin kotona, ja hänelle ei sitten saatu sanaa mm. Haaviston saaman koronatartunnan aiheuttamasta ajankohtaisesta toimintatavasta. Pääministerimme oli vain uskonut (omien sanojensa mukaan) aiemmin kuultuun suusanalliseen ohjeeseen. Siis, syy ei tietenkään ollut samariinin, vaan ihan muiden...kuten aina...
Pääministeriltämme taisi päästä unohtumaan, että valtakunnan ylimmän hallinnon työaika on 24/7. Jos ei sellaiseen pysty, viisainta olisi erota ihan jo työuskottavuudenkin nimissä!
antaa pitää titteli vielä jonkin aikaa, senkun bilettää, kunhan antaa viisaampien tehdä työt
täytyy sitä työläistytön antaa vähän aikaa nauttia eliitin eduista
Leivotaanko valtiosihteeri Haapajärvestä seuraava, potkuilla palkittu syntipukki Samariinin mokailuiden "syynä"? Tai sitten valtiosihteeri voisi ottaa möhläykset päällensä, pitääkseen virkansa, ja myöntää "syyllisyytensä".
TVeestä näin , että Britanniassa on möhlitty coronarajoitusten kanssa, Siinä ruudussa pääministeri tukka hulmuten selitti tilannetta.
Ja Suomessa keskusta ministerit Haaviston tavattuaan ihan kanssa.
ei ole sannatyttö ainoa
Sanna on ulkomailla joutunut eliitin hampaisiin.
Pääministeri kommentoi ainoastaan hänelle myönteisiä maailmalta tulleita viestejä yksityiselämästään.
Populismiako?
Olisikohan meidän iki-ihanan Sannukan aika vaihtaa alaa? Paremmin taitaisi sopia kansainvälinen, myös kansallinen, julkkujen mukana roikkuminen bile-hileenä ja valokuvamallina (tosin jo siihen hommaan melko vanha, 36v.). Osaisi ne hommat varmasti paremmin kuin nykyisen tylsän, vastuullisen, lähes boomerimaisen kunnollisen homman.
Sannukka on niin freesi, kuin 17-vuotias, vaikka onkin jo ihan täysi-ikäinen, 3-vuotiaan lapsen 36-vuotias äitykkä.
suosittelen kunniallista paluuta peruspaikalle politiikkaan, niin puolue voi pitää tulleet plussapisteet
Solvalla-Janne olikin ns. hyvä rikollinen, kun tappoi mafiapomon. Sen tähden pääministerimme poseerasi mielellään hänen kanssaan.
Hyvä että tähänkin tapahtumaan löytyi salonkikelpoinen selitys samarinin touhuille.
Mariini on nyt sitten kertonut alamaisilleen elämänsä biisin.
Tämä olikin tärkeä tieto koko kansalle ja sen hyvinvoinnille. Rauhoittavaa, että tätä maata johdetaan näinä epävarmuuden aikoina viisaudella ja valtiomiehen (sorry: henkilön) ammattitaidolla.
"Tässä ja nyt" ovat Samarinin motto.
Pääministerin tulisi mielellään perehtyä suomalaisten menneisyyteen, jotta voisi varautua kansan tulevaisuuteen.
Näinä aikoina...