Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Anssi Kela narahti valehtelusta

Anonyymi

Anssi Kela jäi kiinni valehtelusta toissa perjantain Vain Elämää ohjelmasta. Ohjelmassa vietettiin tuolloin Kelan päivää.

Lainaukset Iltalehden jutusta.

”Kela kertoi koskettavan tarinan siitä, miten hänen uransa alku oli veitsenterällä. Kela kertoi, että oli julkaissut ensisinglensä Mikan faijan BMW, mutta vastoin Kelan odotuksia se ei menestynytkään eikä saanut radiosoittoa.”

”Kelan mukaan kappaleesta tuli hitti vasta, kun eräs radiokanava, joka sai myöhemmin nimen SuomiPOP, alkoi soittaa sitä.”

”Hienossa tarinassa oli vain yksi vika. Se ei ole totta.”

Lue koko juttu aiheesta
Näkökulma: Anssi Kelan huikea Vain elämää -tarina paljastui perättömäksi
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/bf559a3f-5070-44b9-8e77-ca6e48d0c3d8


Suomipop oli ennen Star Fm ja kyseisellä kanavalla biisi otettiin soittoon vasta 2001. Sitä ennen jo vuonna 2000 kappale oli nostettu soittoon ainakin Radiomafialla ja NRJ:llä.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kyllä se oli sea fm !

      • Anonyymi

        Opiskele historiaa.


      • Anonyymi

        sami Tenkanen Höpöhöpö 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sami Tenkanen Höpöhöpö 😂

        Kimmoitin höpsis


    • Anonyymi

      Minun mielestäni Vain Elämää esitetään televisiossa eikä radiossa.

      • Anonyymi

        Vain Elämää ohjelman oikeudet, Nelonen,Sanoma media finland. Kauku Records ja Anssi Kela kuuluvat samaan konserniin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain Elämää ohjelman oikeudet, Nelonen,Sanoma media finland. Kauku Records ja Anssi Kela kuuluvat samaan konserniin.

        Juuri siksi validi pointti tuoda täälläkin esille. Sama sanoma/nelonen radio & tv


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2033
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1470
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1228
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe