Pitäisi alkaa käyttämään päättäjien järkeä. Peto tilastot ovat aivan liian korkeat niin susien kuin karhujenkin. Kumman henki on tärkeämpi ihmisen vai suden/karhun?
Aivan liikaa
Anonyymi
11291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suden/karhun,+ei+kahta+sanaa.+Ihmisiä+on+yli+7+miljardia++missä+on+ainakin+95%+liikaa.
Ja näin kommentoi yleensä henkilö joka oikeuttaa oman olemassaolonsa, mutta muut ihmiset sitten ovat liikaa. Eli ajatusideologia on samanlaista kuin oli saksassa -40 luvulla.
Liikaa on petoeläimiä.
Yleisten, muka luonnonsuojelijoitten, mielipiteiden perusteella susien henki on ihmistä ja ihmisten eläintenkasvatukseen liittyvää elinkeinoa tärkeämpi.
Koiria liikaa. Koirat tappaa ja vahingoittaa ihmisiä kuten nytkin Salossa.
Susien vihaajat saisivat hävetä kerrakseen, aivan turhaa uhoa.
Koirat tappaa toisiaan.
Tutkippa kuinka paljon susien tappamat koirat tulee maksamaan yhteiskunnalle, ja entäpä muut tapetut ja raadellut eläimet.
Se on varmaankin siellä Etelä-Suomen 'savuilla' hyvinkin yleinen vitsaus, että koirat vahingoittavat enemmän ihmisiä kuin muualla Suomessa. Ja koska susia ei ole, niin niistä ei ole pelkoakaan. Ei se susi aiheuta kenellekään vihaa. Ei edes kotieläimiin kohdistuvan vahingon seurauksenakaan. Se susien aiheuttama vahinko antaa ajatuksen, että turpeen alla ei susien aiheuttamat vahingot enää lisäänny. Ja siitä johtuvat susien poisto-operaatiot joko laillisesti tai laittomasti. Ei suinkaan vihasta , vaan suivaantumisesta.
Metsässä pitää olla täyteinen mukana.
Kun karkea 3,75 - 4 mm haulipanos riittää peurallekin, niin miks'ei sudellekin.
Peuraa ei lain mukaan saa haulipatruunalla ampua, mutta muuten olen asiasta samaa mieltä.
10 kaliiperin pumppu- tai puol'automaattihaulikko ja siihen 4,5 tai 5,5 mm patruunat, niin a vot harasoo, susi ainakin on kertalaakilla kanttuvei.