Haluaisin lisätietoja restonomien työstä käytännössä. Kirjoista ja oppaista ei saa muuta kuin yleiskuvan, joka ei välttämättä vastaa todellisuutta. Joten onko siinä paljonkin paperie pyörittelyä vai enemmän asiakkaiden kanssa työskentelyä? Tietysti riippuu täysin työpaikasta, mutta jos jollain olisi tietoa, kokemusta tms.
Kiitti! :)
Kiitti! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
työmarkkinoille restonomit sijoittuvat hyvin suoritustason tehtäviin, ei niitä esimiespaikkoja riitä läheskään kaikille valmistuneille. Lisäksi ravintola-ala on luonteeltaan sellainen, että työkokemus näyttelee korostetun tärkeää asemaa työhön ja työtehtäviin sijoittumisessa. Paras yhdistelmä luonnollisesti olisi mahdollisimman korkea alan koulutus yhditsttynä pitkään ja monipuoliseen työkokemukseen, ilman työkokemusta restonomin turha kuvitella pääsevänsä esimiestehtäviin.
Tunnen kaksi restonomia ja heistä ei kumpikaan ole löytänyt oman alansa töitä. Toinen on kiinteistövälittäjänä ja toinen kaupan kassalla.
Kuulemma ovat restonomien työt totisesti kiven alla tänä päivänä. Ravintola- ja matkailualalla menee huonosti, jopa huonommin kuin millään muulla alalla. Mutta itse kokin koulutuksen saaneena voin silti sanoa, että ala on mielenkiintoinen ja hyvä valinta. Täytyy vain toivoa että joskus tämäkin ala saisi tarvitsemaansa arvostusta ja ihmisten asenteet mm. ulkona syömistä kohtaan muuttuisivat. Itse olen tällä hetkellä myös työtön :(
Hei, itse opiskelen tällä hetkellä restonomiksi ja jo koulussahan sinulla on mahdollisuus suuntautua eniten sinua kiinnostavaan alaan, jotka ovat ohjelmapalvelut, hotellin johtaminen, maatalousmatkailu, kongressi- ja kokouspalvelut. Näistä voi valita yhden tai useampia mutta ovat aika isoja pompseja. perusteet käydään läpi eikä kukaan tule pääsemäänkään esimieheksi saatikka hotellin johtajaksi heti suoraan koulun penkiltä!!!! Kyllä siihen tarvitaan opiskeluintoa, opiskelujen aikana suoritettua aktiivista työharjoittelua, ulkomailla kokemuksien hankkimista mahdollisimman paljon. Näiden yhteissummana saat sitten jossain vaiheessa restonomin paperit ja suuntautumisvaihtoehtosi huomioon ottaen voit joko perustaa oman yrityksen tai sitten pyrkiä töihin johonkin vastaavaan kiinnostavaan yritykseen, mutta älä odota aloittavasi ylhäältä!!!
Kaikki alueet on hallttava jos esim. hotellin johtaminen kiinnostaa. Siivouksesta lähtien on oltava kokemusta ennen kuin voi kuvitellakaan ryhtyvänsä hyväksi johtajaksi.
Työn haku on erittäin haastavaa ja turhauttavaa ja hankalaa, mutta jos tyytyy ehkä hieman vähempään aluksi niin sitten kun yritykseen pääsee sisälle ja he huomaavat taitosi oletkin kohta jo niin ylhäällä kuin itse haluat.
Sarasvuon viisaita sanoja lainatakseni " On tiedettävä tasan tarkkaan missä busineksessä ollaan tekemisissä" , se ei olekaan niin itsestään selvä asia kuin luulisi.
Tsemppiä kaikille restonomeille
meidän koulussa suuntautumisvaihtoehdot ovat ainoastaan hotelli- ja ravintola JA matkailu..? Kummallista, eikös kaikille pitäisi olla samat jos kerran vertailukelpoisesta AMK tutkinnosta on kyse? No työkokemusta 8 vuotta ravintola-alalta ja koulutus on valmis 1,5 vuoden päästä :) Sitten varmaan luen itselleni jonkin ihan muun ammatin sillä nyk. työpaikka ei tarjoa koulutusta vastaava työtä ja koko ala alkaa tympimään kaikkine Extroineen ja määräaikaisuuksinenn :( PLÄÄÄÄÄHHH!!
T: Ravintolakonkari
...on että restonomeilla vaikea saada koulutusta vastaavaa työtä. tiedän valmistuneita restonomeja ja he tekevät baarissa blokkarin hommia lukiolaisten kanssa... ottaisivat alaa vastaavaa työtä, mutta mistään ei löydy. Valitettavaa ja harmillista tämä on