Hei! Olen 12v tyttö ja mua vähän ahdistaa kun tuntuu, että kuukautiset olisivat alkamassa, mutta en ole varma. Valkovuoto on vähän muuttunut erilaiseksi (paksummaksi) ja se on myös lisääntynyt, kipuja on tullut paljon ainakin puolen vuoden aikana, tekee mieli välillä vähän outoja asioita (kuulin, että halu asioita kohtaan liittyy jotenkin menkkojen alkuun), mielialat on vähän heitellyt, rinnat on pienesti kasvanut ja karvoitusta on tullut vähän kaikki alle. Liittyykö joku näistä menkkojen alkuun? Ja vähän pelottaa sanoa, mutta kun sanoin, että halu vähän outoja asioita kohtaan on tullut esille meinaan pientä kiihoittumista asioita/ihmisiä kohtaan ja myös niinkun rakkaussuhteen haluamista. Mutta voitteko kertoa vähän miten olette esim. Itse ”tunnistaneet” menkkojen alkamisen ja myös sen, että liittyykö mikään näistä asioista menkkoihin.
Vastaukset 1
- Anonyymi
Voi! Muistan nuo samat oireet itsekkin :) Kun tuli selkä- ja mahakipuja ja karvoitus ja rinnat alkoivat kasvaa. Tottakai halujakin. Minulla alkoi menkat 4 kuukautta karvojen kasvun jälkeen. Tietenkin se on yksilöllistä, mutta itse voin ainakin sanoa, että sitten kun ne tulevat niin ei tarvitse säikähtää, sillä vuoto on aluksi ensin ruskehtavaa (melkein mustaa) ja muista pitää aina koulussa siteitä mukana. Ja jos opit tampooniakin käyttämään niin siitäkin on paljon apua! Jos sinulla alkavat ne yhtäkkiä eikä ole sidettä, niin voit kääriä vessapaperia pikkuhousujen ympärille toivon että tästä olisi vähän apua sulle :) Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.901458Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471003- 15886
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40838Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82758- 92741
- 46728
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17727Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27687- 68672
- 47664
- 59662
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651- 12645
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557- 43544
Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla147528Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31525