Vuosilukuhenkilö se on sitten sen verran kimurantti tyyppi, että kuten olen sanonut, en ihmettele ulkoruokintakohtaloaan lainkaan, sekä kun kirjoitusten skaala on se mikä on, niin henkilö joka päättelee Neidon olevan täysillä matkassaan, niin ei etene itsekään ihan ongelmitta.
Otsikon vastineeksi kerron muutaman tosiseikan, Edeniä kaikkine sivuoireiluineen ei ole olemassa, Neidon elämänkerrat on jokseenkin taidokasta satuilua mutta kumoavat toinen toisensa kerta kerran jälkeen, sekä ei ole Neidolla eikä hänen muilla internetklooninimimerkeillä yhdelläkään vakinaista jolla kultasormus nimettömässä.
Neidon kyky on ainoastaan internetkovanaamailu tuhansin sanoin, ei kykene tapaamaan räps räps.
POHJOISEN MIESTÄ EI OLE OLEMASSAKAAN.
13
77
Vastaukset
- Anonyymi
Onpas taas minusta kirjoitettu, no so what... tämä 2010 on todellinen neiti, se ei uskalla laittaa minulle kaveripyyntöä, pelkää varmaan hirmuista kostoani, todellinen akka tai paremmin miesten mies, sinänsä typerää kun saan yhteystiedot joka tapauksessa.
- Anonyymi
Asia juurikin näin ollen.
S Neidon kirjoitteluannit on alittanut alariman jo niin runsaasti että on ihan itse nollannut itsensä, ei todellakaan yhden tervepäisen henkilön korvien välistä ole mahdollista tuollainen tuuba hiekkalaatikkokommenteista, amiskirjoitteluihin, siirtyen liikemieheksi ja jopa isäksi, sekä tuota sontaa mitä nyt alkanut päivittäin jauhamaan kun ei saa internetoravia kopioiden jotain historian henkilön elämänkertaa tai kyttää juutuubeja, onko korva samalla tasolla.
Nuo jutuissaan käyttämät lukuisat lausahdukset toistuu myös sen sinisen idiootin piipityuksisssä kute sormet ja kellohameet.
Meidän Neiti on tämän palstan lähes kaikki nimimerkit ja loput anonyyminä, sen ainut elämä on tämä saitti ja kun on turhautunut, niin alkaa tulemaan niuvaa ja kiljua, hullu se on ei muuta.Anonyymi kirjoitti:
Asia juurikin näin ollen.
SNiin ja juuri tuota tarkoitin, joka väliin täytyy heittää tuollaista idiotismia, mutta koska Neiti siitä nauttii, niin internethän tuon mahdollistaa.
- Anonyymi
Tosin asianajaja sanoikin että laittavat lähes varmasti pään pensaaseen, ettei puskahuutelijat tee muutakuin kuvittelevat pakenevansa anonymiteetin suojaan, mutta sellaista ei ole olemassakaan...
Anonyymi kirjoitti:
Tosin asianajaja sanoikin että laittavat lähes varmasti pään pensaaseen, ettei puskahuutelijat tee muutakuin kuvittelevat pakenevansa anonymiteetin suojaan, mutta sellaista ei ole olemassakaan...
Olen jo saanut kyselyn ylläpidolta saavatko antaa kaikki tietoni luvallani tutkintaan ja olen antanut luvan.
SENSSU kirjoitti:
Olen jo saanut kyselyn ylläpidolta saavatko antaa kaikki tietoni luvallani tutkintaan ja olen antanut luvan.
Jatkan siis tuohon, että olen nyt asianosainen ja ei ole merkitystä mikä on tutkinnan tulos, olen oikeutettu kaikkiin asiakirjoihin jo poliisilta, joten ... no antaas olla kun tuo pesäpallokausikin on jo päättynyt.
- Anonyymi
Yrität taas haudata ikävät keskustelut uusien aloitustesi alle yksinpuhellen.
JormAri on heppu joka ei seuraa kaipaa. Viihtyy vallan mainiosti omassa seurassaan itsensä kanssa keskustellen.
Jatkat antamalla kännipäissäsi itsestäsi lisätietoja ja sitten ihmettelet mistä ne tiedot oikein vuotaa palstalle ja arvelet olevasi James Bond tai vastaava.
Ei sinun tarvitse mitään selitellä eikä leikkiä olevasi itsesi sihteeri, tai käyttää jotakin vajakkiveljeäsi sellaisena.
Olisi uskottava tarina jos se olisi kerrottu alkuperäisenä tuollaisenaan. Ei ole tuo heppu Jokkepappa, se on totta.
Kukaan ei jää eläkkeelle 48 vuotiaana, vaan kyseessä on työkyvyttömyyseläke. Osuu yksiin sen kanssa että herra kertoo että ensimmäinen sepelvaltimotaudin operaatio on tehty tuolloin.
Painoa on herralla ollut Suomessa 140-150 kiloa, koska kyseessä on pitkähkö henkilö. Siis jo kaksi asiaa on totta. Ei voida puhua pelkästä sukurasitteesta, vaan tuossa on unohtunut kaksi asiaa: -Liikunta ja terveellinen ruokavalio.
Bisnekset eivät ole menneet vahvasti, nykyisestä taloudestaan päätellen. Burn outti tullut ilmeisesti samalla kun muut terveysongelmat.
Symppiksen näköinen kaveri kuvissa. Vaikea uskoa että se olisi oikeasti hän kuka täällä on katkeruuttaan ja vihaansa purkanut 7 vuotta joka päivä tuntemattomia Pattayan turisteja kohtaan.
On kaksi vaihtoehtoa. Sekobolla on kaapannut kaverinsa identiteetin ja esiintyy tänä netissä, taikka sitten on tämä herra itse totaalisesti menettänyt järkikultansa.
Terveen miehen tekstiä kun ei tule sanaakaan "kummaltakaan", ei numeromieheltä eikä senseiltä.
On sääli jos kaikki tuo sekoilu sataa Hua Hinin sairaseläkeläisen laariin, mitä ilmiselvästi Suomessa oleva sensei harjoittaa. Mitään pohjoisen miestä ei ole olemassakaan.
Miksi kukaan antaisi tehdä itselleen niin seitsemän vuoden ajan? Munata itsensä ja häpäistä kaikkien suomalaismiesten nimi Hua Hinissa?
Toisaalta en millään usko että identiteettivarkaus olisi voinut jatkua seitsemää vuotta ilman paljastumista. Siellä on lantussa 150 kiloisella punkerolla vaan naksahtanut pahemman kerran.
T 2010Hyvä Neiti.
Kuules mua ei edes sen vertaa kiinnosta nuo toisista henkilöistä kirjoitukset jotka nyt pääasiana, että aikanaan katsoin niitä Numbasta julkaistuja mutta kun niitä alettiin toistamaan, niin lopetin siihen.
Mulla ei ole hajuakaan Hua Hinin asioista eikä ainoastakaan henkilöstä, joista nyt pääaiheet.
Olen sanonut koska tiedän sinun olevan häiriintynyt, että pääsylippusi tapaamaan minua on uskottavuutesi osoitus, mutta siihen et ole kyennyt.
Voit hyökkäillä tavallasi minua vastaan vaikka loppuelämäsi, mutta se ei tuota mitään muuta tulosta kuin mielihyvää sinulle.
Minä en internetfeikkiä tapaa, eli jos tahdot tavata, niin käytä kameraasi.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Hyvä Neiti.
Kuules mua ei edes sen vertaa kiinnosta nuo toisista henkilöistä kirjoitukset jotka nyt pääasiana, että aikanaan katsoin niitä Numbasta julkaistuja mutta kun niitä alettiin toistamaan, niin lopetin siihen.
Mulla ei ole hajuakaan Hua Hinin asioista eikä ainoastakaan henkilöstä, joista nyt pääaiheet.
Olen sanonut koska tiedän sinun olevan häiriintynyt, että pääsylippusi tapaamaan minua on uskottavuutesi osoitus, mutta siihen et ole kyennyt.
Voit hyökkäillä tavallasi minua vastaan vaikka loppuelämäsi, mutta se ei tuota mitään muuta tulosta kuin mielihyvää sinulle.
Minä en internetfeikkiä tapaa, eli jos tahdot tavata, niin käytä kameraasi.Miksi keskustelet itsesi kanssa?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli5210405Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1376377"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn744598Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul133468Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1433250Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji2833065Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1512833Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota672776Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota
Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma52232Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait342154
