Hei, olen kolmekymppinen kohta 10 vuotiaan pojan äiti. Aikoinaan olin naimisissa pojan isän kanssa joka oli täys narsisti. Erittäin väkivaltainen, kontrolloiva ja sairaalloisen mustasukkainen mies. Lähdin kyllä suhteesta suhteellisen nopeasti lapseni kanssa. Olen huomannut nyt lapseni luonteessa hirveästi yhtäläisyyksiä isäänsä ja nuo luonteenpiirteiden yhtäläisyydet on lisääntyneet lapsen vanhetessa. On ruvennut olemaan hirveän mustasukkainen nykyisestä aviomiehestäni heti avioitumisen jälkeen. On myös ärsyttävä miehelleni minulta salaa ja yrittää varmaan saada mieheni lähtemään suhteessamme. Olemme yrittäneet kaikkemme rakentaaksemme turvallisen ja tasavertaisen kodin mieheni kanssa. Olen surullinen joskus kun nään kuinka paljon mieheni yrittää saada lapseni luottamuksen mutta silti tällaista tapahtuu. Lapseni saattaa esimerkiksi karkailla kun on mieheni kanssa tai keksiä älyttömiä tarinoita. Joskus lapseni myös hakkaa minua mustasukkaisuudesta tai kun yritän rajoittaa tai kerron että nyt on esimerkiksi aika mennä nukkumaan tai tehdä läksyt. Itse olen aika pienikokoinen ja poikani on erittäin vahva fyysisesti joten mulla on välillä vaikeuksia puolustautua tai pidellä kiinni hakkaamis tilanteissa. Lapseni valehtelee myös paljon pienistä asioista ja mulle se on Henk. Kohtaisesti todella vaikeaa kun rehellisyys on asia mitä pidän hyvin tärkeänä. Kysyn siis nyt teiltä että onko tässä mitään tehtävissä? Voiko narsismi periytyä geeneissä? Kuinka saan iloisen, kiltin ja rehellisen poikani takaisin?
Vastaukset 5
- Anonyymi
Narsismi ei periydy. Pelkääkö poika menettävänsä sinut? Onko teillä tarpeeksi äiti poika -aikaa?
- Anonyymi
Voi perityä. Naisystävä, ex. sellainen on ainakin perinyt isältä narsismin. Periytyy ja pahasti.
- Anonyymi
Toivon että vain kieron mallin näkemisen kautta periytyy.
Se onkin paljon ikävämpää jos todellakin on aivot sellaiset että muutama ruuvi puuttuu kuten narsisteilla, sellainen "perintö" tulisi epäreilun, itsekkään k-pään puolelta. (Vaikka senkin narsistit kääntävät ylösalaisin räyhkeyttään!)
Onko kellään oikeaa, tutkittua tietoa? Ja samoin psykopaateista, periytyykö? Millä tapaa?
Ovatko aivot poikkeavat?
- Anonyymi
Kyllä voi periytyä,lähes jokainen perheessäni on narsisti. Yksi hullu valehtelee minusta,muut uskovat valeet,näin narsisti periytyy turvallisesti...on "ok "valehdella.
Sinulla ei ole muuta apua paitsi itsenäinen opiskelu narsismista.
Tyttäreni on narsisti. Paljon helpompaa elää kun tietää nämä temput.
Mitkään terapiat eivät narsistia auta. Ne tuottaa sinulle lisää pahanolon tunteita. - Anonyymi
Koeta olla hänen kanssaan kahden kesken ilman miestäsi. Menkää ulos syömään joskus kahdestaan ja juttelette rauhallisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581656Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137940
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14784Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46542
- 45498
- 47485