Tyrmäys Maria Ohisalolle: Raha ei riitä edes arjen pyörittämiseen
KASPERI SUMMANEN | 26.10.2021 | 13:29
Ministeri syytti velkakeskustelua ummehtuneeksi. Keskustaedustajan mukaan oma pesä pitäisi saada ensin kuntoon.
Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska lyttää vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalon kommentit velasta ja kehysmenettelyn uudistamisesta.
– Tässä kuitenkin unohtuu se, että oma pesä pitäisi ensin saada kuntoon. Me otamme syömävelkaa, kun ei rahat riitä edes perusarjen pyörittämiseen, Ovaska sanoo Twitterissä.
Maria Ohisalo moitti Suomen julkista velkakeskustelua blogissaan ummehtuneeksi.
Ohisalon mukaan ilmastonmuutoksen torjunnan vaatimat talouden ja yhteiskunnan muutokset tarkoittavat, että sekä Suomen että Euroopan unionin talouspoliittisia sääntöjä pitäisi tarkastella uudella tavalla.
– Meidän on rakennettava yhteiskuntamme uusiksi. Asuminen, liikkuminen, ruoantuotanto ja moni muu on pystyttävä jatkossa tekemään kestävämmin, hän muun muassa kirjoitti.
Ohisalo puolusti kirjoituksessaan velaksi tehtäviä suuria julkisia vihreitä investointeja. Kommentit heijastelivat pääministeri Sanna Marinin (sd.) aiempia lausuntoja kehysmenettelyn uudistamista. Tätä pääministeri on perustellut massiivisella vihreiden investointien tarpeella. Niitä pitäisi hänen mukaansa tehdä tulevaisuudessa velaksi.
LUE MYÖS:
Maria Ohisalo: Yhteiskunta on rakennettava uusiksi
sisäministeri Maria Ohisalon kommentit velasta ja kehysmenettelyn uudistamisesta
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2327087IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its1653710- 1711775
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)721595- 701134
- 1261091
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61017Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte127923Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy205904- 102863