Mullat pitää vaihtaa kukkasille ja uusia istuttaa. Siinä hommassa huomasin, että minulla on n. 45 v. vanha santpaulia, joka tietenkin on uusittu monta kertaa, mutta sain sen 60-luvun alussa anopiltani. Sillä on hyvin kaunis, yksinkertainen kukka ja kun se alkaa kukkia helmi-maaliskuussa, niin saan iloita siitä syksyyn saakka.
Samanlaista en ole missään muualla nähnyt.
Samanlaista en ole missään muualla nähnyt.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sie oot hyvin hoitant kukkasi, ko noin pitkä elämän kaari on.
minul ei sisällä ole ihan noin vanhoja. tämä mökki ko ol enne niin pimmee,jotta sai päivälkii pitää valot päällä. nyt ko oon kaadattant puut ympäriltä niin valoo tulvii joka huoneesee ja kukat viihtyy.
mutta pihal minulla on hyvin vanhoja perennoita.täs muutama vuos sitte minul ol hortonomiks valmistuva nuor neiti jakamas ja siistims perennoita. istutukset oli villiintyny, eikä mikkää kukka tahtont päästä oikeuksii,mutta nyt on toisin ja olen hyvin ylpeä kukistani.
kasvatan myös yksvuotisii kesäkukkii alulle kasvihuoneessa, niillä saan koko kesän kukkivan pihan ja koristeen tukkaan. tänä vuona kesäkukkii on kyllä vähemmän,sairasteluni takkia.
minul on vanha omenapuu,sen oksat ja runko paljastaa rososuuellaa jo iän, oli jo vast istutettu minun tullessa vuonna 1946. se on minun makkuukamarin ikkunan alla.
olen sille aina jutellu ja kehunu sen kauneutta kukinta aikana. omenakukat on minun suosikki kukkia.:))
jalmarin kuoleman jälkee tuli istuttuu ikkunas usseemmin ja juttelin puulle,se ol ko miun uskottu surussain. halailin sitä usein ja kerroin mite suurta lohtuu se tuop kukkiessaa ja makunautintoo hillollaa.puu on vaalea kuulas.
tunnen rinnassain hyvin hellii tunteita sitä kohtaa.
nyt viientoista vuuen aikan puu on kallistunnuu melkee vaakatassoo minun ikkunaruutuu kohti ,se kurkottaa minnuu.
yksi oksa mikä koskettaa ruutuu siihe tullee yksi kukka,vähä enne muuta kukintaa, tiiän että se on osotettu minulle kiitokseksi ihailustani ja lannotuksesta.
kasvit on elävii ne tuntee ihmisestä lähtevän hyvän ja pahan värähtelyn,siitä ei ole eppäilystäkää.
hyvää alkavaa viikkoa terveisin lyyli
Kuinka eläväksi nousi äitini kertomus menetetystä Karjalasta lukiessani tarinaasi.
Paljon muutakin ehkä lapsena kuulin, mutta mieleen nousee useimmiten tarina omanapuusta, jonka oksat sielläkin pyrkivät ikkunasta kurkistelemaan sisätiloihin.
Lapsena kuvittelin avoimen ikkunan, kukkivat oksat ja sitten omenat ja jos jotain olisin halunnut vanhempieni muistoista luokseni siirtää, niin se oli tuo omenapuu. Se ei ollut minulle mikä tahansa kaltaisensa, vaan joku erityisen ihmeellinen.
Aina kun näen jonkun kirjoittaneen muistoistaan, kiinostun minäkin.
Mikähän siinä oikein lienee, kun ne muistot ovat sitä kalleinta ja parasta.
Tai oikeammin sieltä muistoista löytyy aina joku asia mikä tuntuu parhaimmalta.
Olen kai jo monasti kertonut tälläkin palstalla, minun muistoistani lapsuuden Karjalasta on parhaiten jäänyt mieleen tuo sinisenä kukkiva villiorvokkipelto.
Tänäänkin torilla katsellessani kukkia ja miettiessäni mitä veisin vanhempieni haudalle, osuivat silmiini juuri sellaiset orvokit joita silloin siellä Leeverin pelloilla niin paljon villeinä kasvoi.