Turun edustalla, Nauvon saaristossa sijaitsee pieni saari, jonne aikoinaan haudattiin spitaalisairaalassa menehtyneet.
Saari on hautasaari ja sinne on julistettu ns hautarauha - josta kertoo saaren kärkeen sijoitettu risti.
Siellä on kuulemma yritetty yöpyä, mutta aina on tullut lähtö kesken unien.. Eräs tuttavani, vanha merenkävijä kertoi, että hänen kaverinsa, "jotka ovat todellisia duudsoneita" koettivat kerran leiriytyä saarelle ja hetken siellä kärvisteltyään ja kuunneltuaan (ääniä, valitusta, ym.) päättivät lähteä väljemmille vesille.
Saaren rannassa odottaneesta veneestä oli etunaru avattu ja vene ajelehti takanarun varassa monen metrin päässä rannasta. Siinä ei kuulemma niin välitetty, vaikka lahkeet kastui...
Kukaan kuullut tuosta saaresta?!
Saari on hautasaari ja sinne on julistettu ns hautarauha - josta kertoo saaren kärkeen sijoitettu risti.
Siellä on kuulemma yritetty yöpyä, mutta aina on tullut lähtö kesken unien.. Eräs tuttavani, vanha merenkävijä kertoi, että hänen kaverinsa, "jotka ovat todellisia duudsoneita" koettivat kerran leiriytyä saarelle ja hetken siellä kärvisteltyään ja kuunneltuaan (ääniä, valitusta, ym.) päättivät lähteä väljemmille vesille.
Saaren rannassa odottaneesta veneestä oli etunaru avattu ja vene ajelehti takanarun varassa monen metrin päässä rannasta. Siinä ei kuulemma niin välitetty, vaikka lahkeet kastui...
Kukaan kuullut tuosta saaresta?!
Vastaukset 21
Vanhimmat
oli siitä telkassa about vuosi sitten. Synkkä paikka jonne vietiin sairaita veneellä Ruissalosta.
Saari ei ole Turun edustalla, vaan Etelä-Airistolla, Nauvon ja Rymättylän välissä. Saaren nimi on Ominainen ja sillä on pitkä ja synkkä historia.
Nain aiheesta kertovan dokumentin...sinne on tosiaan paatynyt monen tie...jotkut olivat "oikeasti sairaita", jotkut kuulemma vain "sairaiksi julistettu" - yhta kaikki sinne joutuivat...ja sinne kuolivat...
Hassua, mutta mietin juuri yksi paiva, etta siella TAATUSTI KUMMITTELEE ja olisi mielenkiintoista paasta joskus "paakallopaikalle"...
...ihan vainajien muistoa kunnioittaen.
Se on SEILIN saari johon vietiin spitaliset ja ne joilla epäiltiin olevan tauti. Myös ne joista haluttiin jostain syystä päästä eroon kuten spyykkisesti sairaat kehitysvammaiset.
Mutta ne ruumiit jätettiin Ominaisiin.....
TUTKI ennenkuin otat kantaa.
Ovatko kaikki saareen haudatus saaneet kristillisen siunuksen. Voisiko joku ottaa yhteyttä lähimpään seurakuntaan ja keskustella
saareen haudattujen vainajien siunaamisesta.
Paikallinen varmaan tietää...
Kuvauksesta kyllä tunnistin Seilin saaren. Myös Seilissä on lähteeni mukaan hautausmaa, Seilin kirkon luona.
http://www.mielenterveys-taimi.fi/kipunoita/2003_3/14.htm
Eiköhän lähetä retkelle sinne!!!!!!
Olisin valmis lähtemään mukaan. Lähdetäänkö heti? Olisi sopivasti nytten viikonloppukin, eli aikaa kyllä riittäisi nytten. Mennään juu pitämään hauskaa, tulkaa muutkin mukaan!
Jos se voi siitä olla kiinni se kummittelu, että kaikkia siellä ei ole siunattu hautaan, niin luulen että varmasti seurakunnasta se pastori suostuu ne siunaamaan, luulisi että kyllä ymmärtää asian, ainakin jos kyseessä on joku Kristillinen seurakunta.
Mutta en aio vappua nyt jättää väliin. :) Kesälomalla sitten olisi parempi...
Seili on aika lähellä Ominaista, mutta ei niillä ole yhteyttä. Seilissä oma hautausmaa.
Ominaisiin on jo kauan haudattu ihmisiä eri syistä. kuolleina syntyneitä aviottomia lapsia, itsemurhan tehneita ihmisiä. Saarella on pitkä historia. Viimeisimmät tapaukset leinevät toisen maailmansodan ajoilta. Silloin Suomesta laivoilla lähteneet saksalaiset 'luopuivat' sotamorsiamistaan Ominaiselle.
Saari on aika salainen, mutta sillä on sellainen historia, että se on syytä jättää rauhaa. Siellä on risti ja vainajat on siunattu. Levätköön rauhassa.
Ei kuulosta fiksulta mennä sinne turhan päiten.
Ominaiselle. Kesällä olis tarkoitus mennä isommalla porukalla ja havainnoida... huii...
Ainoana "muttana" on se, että olen aika herkkä ja pelkään, etten selviäkään pois tällaisena kuin nyt olen, jos siellä jotain tapahtuu.. ja minä kun satun tykkäämään itsestäni just tällaisena :)
No saapi nyt nähdä uskallanko (hullujen ystävieni yllyttämänä) lähteä retkelle jonakin valoisana kesäyönä...
juu kerätään randomi porukka kasaan ja järjestetään sinne miitti.
Legenda saksalaisten jälkeensä jättämistä (tappamista) suomalaisista sotamorsiamista on kulkutarina. Myös Lapissa kerrotaan tarinaa, että eräitä morsmaikkuja olisi heitelty vetäytymismatkalla saksalaisista laivoista Jäämereen... Lopultakin taitaa olla vain legendaa, johon moralisti on liittänyt loppuun "syntisen rangaistus"- teeman.
Jos Ominaisella on tuollaine maine, minusta se pitäisi ehdottomasti kaupallisesti hyödyntää.
Haloo...nyt muuten alan uskoa, ettei koko Ominaisten saarta ole olemassakaan!
Mikään löytämäni kartta ei mainitse saarta - sen suomenkielinen nimikin olisi tuossa Nauvon ruotsinkielisessä ympäristössä tosi yllättävä.
Sitä paitsi kuten jo aiemmin sanoin, Seilillä on oma hautausmaansa. Sinne pääsee tutustamaankin:
http://www.fma.fi/palvelut/saaristoliikenne/Kirkon_tiedotuskirje2005.pdf
Kyllä se siellä on. Löytyy nimellä ominainen, tai omenainen. Jää maarianhaminan kautta tukholmaan risteillessä kohta seilin jälkeen toiselle puolelle botskia.
Mielenkiintonen juttu! Empäs ole ennen kuullutkaan...
Harmi kun jäi se dokumentti katsomatta!
Siis otsikossa tulikin jo.. En siis koskaan ole kuullutkaan, mutta kiinnostavalta kuulostaa.. Olisi kyllä kiva mennä sinne..
Ei ole mitään syytä mennä sinne.
Mukavampia paikkoja on saaristo täynnä.
minun mökki on ominaisten saaren vastapäätä. olen käynyt kerran saarella ja lähtenyt kävelemään saaressa, kiinnittänyt veneen rantaan. tullesani huomasin että toinen kiinnitysköysi oli irronut. saaressa ei ole asukkaita että oliko kummitus irrottanut toisen köyden? saarella oli paljon puolukoita mutta en uskaltanut noukkia niitä. rantaan tullessani näin 2 kilon taimenen hyppäävän veneeni vieressä.