Esimerkki todella huonosta asiakaspalvelusta: Gigantin toimitus- ja asennuspalvelu teki oharit kokonaista kolme kertaa!
Ensin odotin päivällä 5 tuntia - ei kuulunut mitään. Seuraavana päivänä asiakaspalvelu soitti, että haluavat siirtää toimituksen ja asennuksen. Sovitaan uusi aika.
Olen raivannut illan vapaaksi, että odotan Gigantin asennuspalvelua tulevaksi. Juuri kun olen menossa kotiin odottamaan, tulee soitto Gigantin asiakaspalvelusta. En ehdi vastaamaan. Saan viestin, että ottaisitko yhteyttä. Toivoikkaana ajattelen, että siellä ne asentajat ovat tulossa. Jonotan asiakaspaleveluun, olen 8. jonossa. Palveluneuvoja ei tiedä mistään mitään - ei löydä järjestelmästä mitään, joten pyydän että kysyisi kokeneemmalta. Minut viimein yhdistetään yritysmyynnin puolelle. Tapahtumani alkaa löytyä koneelta. Mutta taas ilmoitetaan, että tiskikone ei ole vielä saapunut, kuljetusta pitää taas siirtää. Jo toisen kerran.
Noh, siirsin illan suunnitelmani ihan turhaan siis.
Sovittiin uusi aika parin illan päähän. Odotan taas kotona 5 tuntia. Asentajien soittoa ei kuulu. Lopulta he eivät taaskaan tule!
Laitan reklamaatiota. Seuraavana päivänä minua tavoitellaan vimmaisesti! Aivan kuin pitäisi olla heti vastaamassa juuri heille, vaikka omat työt ovat kesken. Ja puhelimessa pyydetään selostusta tilanteesta : kesken omien töitteni!
Mikään ei silti selviä!!! En saa uutta toimitusaikaa. Mitään ei kuulu tuon puhelun jälkeen!!!
Gigantin asiakaspalvelulla ja yritysmyynnillä ei ole MITÄÄN KUNNIOITUSTA ihmisen aikaa kohtaan! Ei mitään kunnioitusta.
Tässä alkoi olla jo kyse ansionmenetyksistä, koska jouduin jättämään joitain asioita tekemättä odottaessani TÄYSIN TURHAAN!
Gigantin asennuspalvelut
Anonyymi
0
350
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211718Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon611096Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1441059- 97895
En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v76890Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?23861Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37840Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42749Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin60745En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156721