Kissan äkkikuolema

Anonyymi

Hei,

Meidän perheen elämän yhtä kauheimmista viikoista eletään täällä enkä tiedä miten saisin itkun loppumaan, surkean olon.

Meidän rakas kissamme kuoli yllättäen ma-ti välisenä yönä vasta 5-vuotiaana todennäköisesti sydänkohtaukseen (hcm). Pari vuotta sitten eläinlääkärissä kerrottiin että pientä sivuääniä kuuluu mutta ei hätää koska todella pientä mutta jos kissa alkaa oireilemaan niin sitten ultrataan.
Kissamme oli iloinen, söi hyvin, leikki hieman ja nukkui kyllä paljon, välillä oksenteli/pissasi matolle, joskus tuli kuivia yskiä mutta kaikki nämä siis satunnaisesti 2 vuoden aikana eli ei siis eläinlääkärin mukaan syytä huoleen.
Halusimme kisullemme seuraa ja pari viikkoa sitten meille muutti kissanpentu, mentiin pari päivää hitaasti hajuja vaihdellen ja sitten he pääsivät tutustumaan. Kissamme otti hyvi mä uuden tulokkaan vastaan leikkivätkin jopa toki välillä pientä läpsyä ja sähinää.

Nyt syytän ja soimaan itseäni! Eli kissamme tosiaan yöllä (heräsimme tähän) meni portaita alas (kuului siis kolme kolina ääntä eli ei siis kävellyt) suoraan eteisen lattialle ja siihen jäi. Mies juoksi heti kissan luo, teki parhaansa elvyttääkseen kunnon melkein heti perästä tulin perästä ja tajusin jo kissan kuolleen, viimeiset liikkeet olivat olleet kuoleman jälkeisinä sätkyjä. :”(
Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Miksi eläinlääkäri ei sivuäänen takia pyytänyt meitä menemään ultraan? Voiko kaatuminen rappusissa aiheuttaa tälläistä kun kova lattia kuitenkin eteisessä? … tuntuisi vaan hölmöltä kun kolme vuotta täällä jo asuttu.
Olisiko kyseessä voinut olla joku toinen kuin sydänkohtaus.
ONKO SIIS teillä kokemuksia tälläisestä?

11

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Teetä kissallesi ruumiinavaus niin tiedät kuoleman syyn. Me maallikot joudumme asiantuntioihin luottamaan ja kissojen suhteen on parasta köydä pieneläimiin erikoistuneella eläinlääkärillä eikä millään konitohtorilla. Itse syyllistän itseäni 5v sitten kuolleen kissani takia. Uskoin eläinlääkäriä, vaikka itse epäilin. Syyllisyydentunto ei ole kadonnut minnekään. Kuitenkin, meidän on pakko eksperttejä eli eläinlääkäreitä uskoa. Jatkossa kysyn kyllä toisenkin mielipiteen.

    • Anonyymi

      Pienet on murheet, jos kissan kuolema vie elämän raiteiltaan.

      • Anonyymi

        Kissa oli meille ihan yhtäläinen perheenjäsen kuin kuka muukin kyllä sen poissaolon huomaa. Olen itse vuoden sisällä menettänyt niin paljon ettet arvaakaan joten pienet ei ole murheet vaan todella turhautunut kaikkeen paskaan ja siitä syntyvään pelkoon suruun.


      • Anonyymi

        Ehkä ei siis sinulla veisi mutta onneksi me ihmiset ollaan erilaisia


      • Anonyymi

        Olipas kurja, tahditon kommentti. Miksi pitää ilkeillä?


    • Anonyymi

      Osanotto suruun. Todennäköisin kuolinsyy on se HCM. Ei joutunut kokemaan kauan kärsimystä.
      HCM ei ole parannettavissa, ennuste siinä on aina huono, eli juuri tuo mitä kissallenne tapahtui.
      Jos haluatte avauttaa ja tutkituttaa kuolinsyyn, kysykää eläinlääkäriltä missä tutkimus voidaan tehdä.
      Sääli uuden kissan vuoksi- mutta kun tokenette vähänkin, ottakaa sille kaveri.
      Ja lakkaa syyttelemästä itseäsi- olette toimineet aivan niinkuin pitikin, eli normaalia touhua, ja el ohjeitten mukaan.
      Se sairaus on vain sellainen- tappava.
      Ja vielä, itkekää toki. Muistelkaa. Aikaa ei voi ostaa. Ei edes lääkäriltä, ei eläinlääkäriltäkään tuossa tap.

      • Anonyymi

        Kiitos tuhannesti ihanasta vastauksestasi. Olen jutellut eläinlääkärin kanssa koska tosiaan taisin olla niin shokissa kun kaikki tapahtui yllättäen että oma pää tarvitsi kunnon keskustelun niin tapahtuneesta kuin myös sairaudesta.


    • Anonyymi

      Aika pienetkin asiat johtavat isoon suruun. Itse olen sitä mieltä että jos kissa kaatuisi rappusissa niin varmaan vammoja siitä tulisi mutta en usko että kuolema kuitenkaan, kun kissat selviää kaikesta tosi hyvin. Meilläkin on kuollut kissoja ja se johtaa kyllä suruun, mutta esimerkiksi kissan vanhuuteen kuoleminen on helpompi ottaa mutta sitten nuoren kissan äkillinen kuolema saattaa hyvinkin olla todella rankkaa. Tsemppiä sinne

      • Anonyymi

        Juurikin tämä! Olen itse juuri vuosi sitten vienyt viimeiselle piikille 17-vuotiaan kissaherran munuaisten vajaatoiminnan ja epäiltyjen kasvainten takia. Se tietenkin oli myös rankkaa mutta ns ymmärrettävempää. Tämä tilanne taas….aivan päinvastainen.

        Mutta kiitos kun kirjotit noista rappusista, olen itse järkeillyt ja tullut kokoajan samaan tulokseen. Sitä van hakemalla hakee ns vikoja omistajana itsestään.


    • Anonyymi

      Moi

    • Anonyymi

      Kissa on perheenjäsen, jos ei enemmänkin. Siis tunnen olevani palveluskuntaa. Ja jos minun kuningatarellani ja prinssilläni olisi joku vaiva, olisin todella huolissani.

      Otan osaa menetyksesi johdosta!
      Kissoilla on samoja sairauksia kuin ihmisilläkin ja kissojen elinajanennuste on muutenkin pienempi. Et olisi voinut enempää tehdä.

      Hyvät muistot kyllä kantavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1339
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe