Onko halvin

61131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vantaan kaupungin rakennushanke Korsossa, jossa oli rakennusvirhe ja urakkakohellus toisensa päällä ym epämääräisyyttä aiheeksi useampaan lehtijuttuun.

Asiaa tutkittiin konsulttivoimilla perusteellisesti ja lopputulos oli, että KILPAILUTUS oli ainoa hyvin mennyt osuus koko hankkeessa.

Äänestä

Voi ihan oikeesti halpa olla hyvä

Äänestä

suomalaiset enään rakentaa? Vai onko ollut halpoja työntekijöitä, halpoja rakennusaineksia, halpoja suunnittelijoita...? Tässä alkaa tavarataloon mennessä jo hieman pälyilemään kattorakenteita epäluuloisena ja kuulostelemaan epäilyttävä ääniä.

Äänestä

No, kyllä suomaliset osaa, mutta se että on opittu alalla tämä tapa että kun siinä hankkeessa on loppuje lopuksi mahdollisuus tuottaa sitä "voittoa " ym niin monilla keinoin niin alan keksinäinen kilailu urakoiden saannista on mennyt niin pitkälle että suunnitelmista jätenään pois hyvin oleellisia asioita siksi että tarjouksen voi tehdä ns: halvan. Ja urakoitsijalle jää vastuu liian suurista asioista ja sehän tiedetän ettei siinä vaiheessa enää tule esiin se puoli että kantasi turvallisuu ym ulkonäön, tai säänkestävyyden, tai lämpövaikutusten tai vastaavien asioiden OIKEA vastuu . Urakoitsija kantaa vastuuta vain siitä miten saada urakkasumma siirrettyä virman tilille.

Siis ei voi tulla kuin siihen johtopäätökseen että julkisrakentamisessa on esi: arkkitehtien , kikkailu, suunnitelijoiden tunneäly liikaa mukana raakojen tosiasioiden kohdalla jotta taas heidän nimensä jäis tilaajien tietoisuuteen. No nyt alkaa jäämään mutta koatsohhan nytkin ei vikaa ole missään kun katot tulee alas, vaan sää , vuodenaika , ehkäpä vielä lumikuorma, ja melu pöly tai jokin muu seikka on syy.
No jäämme taas odottamaan tuon farssin selitys viidakkoa.

Äänestä

paneutukaa urakkatarjouksiin ja kattokaa mitä ne hommat pitää sisällään! Mutta halvalla ei saa hyvää. Jos jollakin urakoitsijalla ei ole töitä, niin täytyy tarjota halvalla. Miksihän sillä ei ole töitä?! Koska, se ei ole tehnyt paljoa alan hommia, tai sitten huonosti. Itse urakoin rak. alalla ja töitä on niin paljon kuin ehtisi tekemään. Hinnat saan määrittää nykyään ihan vapaasti. Puskaradio toimii kun teet muutaman hyvän työn, niin se poikii lisää ja lisää! Itse en tätä nykyä mainosta edes puhelinluettelossa, enkä missään muuallakaan, paitsi kotisivuillani.

-S

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarjous kirjoitti:

tarjouskilpailussa jo liian halpa?
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101979300113

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu