Ihmiset pelkää toisiaan jopa omia sukulaisia

Ihmiset pelkää toisiaan jopa omia sukulaisia tai omia perheen jäseniä.

Pelko on terveellistä, mutta siinä vaiheessa ku ei edes omia perheen jäseniä uskalla nähdä ni Pelko on ottanut vallan.

On jo tämä menny hölmöksi kun omia lapsiaan pelätään
3148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Turha tulla jälkikäteen itkemään omille lapsille miksi he hylkäsivät kun joskus tulette sen verran vanhaksi että tarvitsette omien lasten apua.

Äänestä

No eipä voi ymmärtää moista, meidän perheenjäsenillä/suvulla toimii suhteet puoleen ja toiseen. Vieraillaan ja pidetään muuten yhteyttä monin eri tavoin. Ei koskaan ole ollut erottavia riitoja lähisuvussa.

Äänestä
  • Meikäläinen on ollut viimeksi yhteydessä puhelimitse sukulaisiin, mutta eipä ole vastavuoroisesti oltu sieltäpäin yhteydessä ollenkaan.
    Ei ole koronan takia sukulaisia tavattu, mutta siinäkin on ollut niin, että ennen koronaa olen sukulaisten luona vieraillut monta kertaa, mutta eipä ole sukulaiset meillä vierailleet.
    Eno on ainut, joka on käynyt, muttei juurikaan muut sukulaiset.
    Täti on yhden kerran käynyt, vaikka olen useita kertoja tädin luona käynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihmiset pelkää toisiaan jopa omia sukulaisia tai omia perheen jäseniä.

Pelko on terveellistä, mutta siinä vaiheessa ku ei edes omia perheen jäseniä uskalla nähdä ni Pelko on ottanut vallan.

On jo tämä menny hölmöksi kun omia lapsiaan pelätään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu