KFC ei osta tukijussin lihaa

Anonyymi

Koska tukijussien päällikkö Leppä ehdottaa sille liiketoimintakieltoa Suomessa? Veikkaan että sään jatkuminen joulukuussakin tällaisena johtaa tukijussien päälliköltä tuollaiseen kompetenssivajetta osoittavaan ehdotukseen. KFC tuo Suomeen lihansa Puolasta.

72

1148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Törsäke rikkoo vapaan kilpailun sääntöjä.

    • Anonyymi

      Puola pittäö laetta aporthin.

      • Anonyymi

        Törsähän se tässä parkuu kuin mafiapomo reviirisorassa.


    • Anonyymi

      ”KFC haluaisi käyttää suomalaista kananlihaa – tästä syystä se ei onnistu.

      KFC:n toimitusjohtaja Janne Einola sanoo, että Suomeen avattavissa ravintoloissa haluttaisiin käyttää suomalaista kananlihaa, mutta se ei ole tällä hetkellä mahdollista.

      On hyvin yksinkertaista, miksi joudumme ottamaan lihan Puolasta: suomalaisilta tuottajilta puuttuu yhtiön vaatima sertifiointi. Kyse ei ole ollenkaan siitä, ettemme kelpuuttaisi tai haluaisi käyttää suomalaista kananlihaa. Suomalainen kananliha on yksi maailman laadukkaimmista, Einola sanoo.

      – Harmittaa, kun asia on julkisuudessa käännetty aivan väärin päin.”

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008365629.html

      • Anonyymi

        Miten se voi olla 'maailman laadukkainta', jos ei edes kemikaaleilla kanansa peseville jenkeille kelpaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se voi olla 'maailman laadukkainta', jos ei edes kemikaaleilla kanansa peseville jenkeille kelpaa?

        Jopahan saa sitä pestyä kanaa nyt.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ”MT:lle KFCn toimitusjohtaja Janne Einola kertoo yrityksen käyvän neuvotteluja kotimaisen siipikarjalihaa toimittavien isojen talojen kanssa, mikä käytännössä tarkoittanee Atriaa ja HKScania.

      "On ihan höpö höpöä väittää, ettei suomalainen siipikarjanliha kelpaa ketjullemme. Emme me tyhmiä ole, kun toimimme laadukasta lihaa tuottavassa maassa", Einola viittaa Iltalehden otsikkoon aiheesta.

      Hänen mukaansa oli tiedossa jo etukäteen, että toiminnan käynnistäminen tapahtuu tuontilihan avulla.”

      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.1617098

      • Anonyymi

        Onhan se pakotettu sanomaan noin. Jos ei lopulta osta, alkaa hirveä poru törsil Lapista etelärannikolle. Kilpailun vastaista toimintaa pummitörsältä.


    • Anonyymi

      Nooh ameriikas on usea tipu tarha silkkaa orjatyötä, josta ei pääse eroon kuin mutkalla, polakki on kait sitkeää lajia?

      • Anonyymi

        Ja silti ei jenkkipoju osta törsän sontaa, kun tänne tulee eineksia kauppamaan. Hyvä työtä jenkit. Toivottavasti myös aasialaiset ravintolat saavat joskus tarpeeksi Suomesta pätäkkää tilatakseen kanansa ulkomailta.


    • Anonyymi

      Kirjoittiko joku täällä että suomella on suuret maataloustuet kun ne ovat yhteensä 2 miljardia euroa.

      Mutta kyllä puolakin tukia saa…

      ” Puola selvisi pandemiavuodesta monia EU-maita pienemmin vaurion niin BKT:n kuin työllisyyden osalta. Yritystukien antajana Puola sijoittui EU-maiden viiden kärkeen, pääroolissa olivat pienet ja keskisuuret yritykset ja työllisyyden turvaaminen.

      Suuryrityksille kehitysrahasto kanavoi tukea lainoina ja yhteistyössä valtiollisen Bank Gospodarstwa Krajowego -pankin kanssa. Kaikkineen pandemiaan liittyvät yritystuet kohoavat yli 60 miljardiin euroon ja vastaavat 9-10 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Puola lukeutuu tukitoimillaan EU-maiden viiden kärkeen.”

      https://finlandabroad.fi/web/pol/ajankohtaista/-/asset_publisher/TV8iYvdcF3tq/content/puolan-talous-t-c3-a4ht-c3-a4-c3-a4-pandemian-j-c3-a4lkeiseen-kasvuun/384951

      • Anonyymi

        Voihan tuo yksi syy olla miksi saavat aakkeen laakkeen pummitörsää halvemmalla tuotettua. Oikea syy lienee tilojen koko ja edullinen sijainti Itämerellä.


    • Anonyymi

      Noi kalliit ulkolaiset sertifikaatit pitäisi kieltää kilpailua rajoittavana tekijänä.

      Lidl harrastaa tuota samaa.

      • Anonyymi

        Ja törsäke Leppäkö se määrittää mikä rajoittaa? Toivottavasti jenkit myös kertovat aasialaisille ja venäläisille virkaveljilleen miten Suomessa on pakko ostaa paikallisen törsäkkeen tuottamaa moskaa, koska muuten vaarantaa jotain huoltovarmuutta.


    • Anonyymi

      Mutta ettei kukaan osta, ei edes kotimaiset toimijat...

      Herättää kysymyksiä.

      • Anonyymi

        Mitä noi pikaruokapaikat ite tekee? Lämmittää ja hinnottelee. Osaako edes kananmunaa paistaa?


      • Anonyymi

        On se kyllä jämpt vis miten törsäke kerskuu huoltavarmuudella, vaikka tavara tuskin kelpaa edes Hesburgerille. Taitaa Atrian ja HK:n roskapuljujen lisäksi vain grillit eli stadilaisittain 'snägärit' ostaa törsän maataloustuilla tuottamaa jätettä.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Koska Putte antaa kulakeilleen ukaasin tuottaa halvalla. Täällä törsäke pummipaska saa poromiehen tavoin harrastaa 'suoramyyntiä kysynnän ja tarjonnan ohi tuotantokustannusten' eli harrastaa kiskurihintaa vuoden 1917 tyylliin.


    • Anonyymi

      Juurekset,marjat ja vilja suoraan ruokapöytään!Ei astuteta navetan kautta!Miten ihminen voi olla koukussa ja syödä lihaa!Ei petomaisuudesta ole kunniaksi!

      • Anonyymi

        Ei marjoja syö kuin tyhmä diabeteksen haluava.


    • Anonyymi

      ”Simpanssi (Pan troglodytes) on Keski-Afrikassa esiintyvä ihmisapinoihin kuuluva laji. Se kuuluu simpanssien sukuun, johon kuuluva toinen laji on bonobo eli kääpiösimpanssi. Ihmisen ja simpanssin genomit ovat hyvin samanlaiset. Simpansseja arvioidaan elävän luonnossa 150 000 – 250 000 yksilöä. Ravinnokseen simpanssi käyttää enimmäkseen hedelmiä, mutta se myös metsästää esimerkiksi pienempiä apinoita.

      Simpansseilla on urosten johtama lauma, jossa ylintä valtaa käyttää aggressiivinen alfauros. Simpanssiurokset tappelevat hierarkkisen lauman johtajuudesta ja alfauros on jatkuvien hyökkäysten kohteena säilyttääkseen aseman lauman johtajana. Muut simpanssiurokset voivat syrjäyttää alfauroksen tappamalla ja joissain tapauksissa syövät sen. Simpanssi on luonnollisesti väkivaltainen tappaja ja harjoittaa jengiväkivaltaa ja koordinoituja hyökkäyksiä.

      Simpanssit (Pan) on ihmisapinoiden suku, joka elää Afrikassa. Siihen kuuluu kaksi lajia, simpanssi (Pan troglodytes) ja kääpiösimpanssi (Pan paniscus) eli bonobo. Simpanssit ovat perimältään lähimpänä ihmistä. Ihminen on erkaantunut simpansseista ja luetaan omaan Homo-sukuunsa.”

      Olet ihmisapina ja petoeläin vaikka istut hienossa ravintolassa puku päällä, kraka kaulassa puhuen filosofiaa. Lihan himo on meissä sivistyneen ulkokuoren alla.

      • Anonyymi

        Tuo simpanssijuttu on ihan yliveto!


    • Anonyymi

      Kovista myyntiponnisteluista huolimatta ei vain mene kaupaksi... Missä vika?

      • Anonyymi

        Jenkki liian suuri kiusattavaksi. Jos olisi virolainen, maaorjista polveutuneet nyhvöt olisivat ottaneet jo tukijussin ylihintaiset huonolaatuiset kanat listoilleen.


    • Anonyymi

      KFC ajautuu tuota menoa pian kuluttajien boikottilistalle jos suomalaisen duunarin tekemä kanatuote ei heille kelpaa.

      • Anonyymi

        Kuka sitä boikotoi? Tuskin etelään työn perässä muuttaneet Jämsän selluköpit. Köpeillähän olisi päinvastoin hyvä syy syörä siellä, koska Lintilä ja Leppä ovat tukijusseja helliessään korostaneet markkinatalouden lakien järkkymättömyyttä paperiteollisuudessa.


    • Anonyymi

      Paras tuote mutta sitä ei saada kaupaksi...
      Kuka voisi auttaa?

      • Anonyymi

        Ammattijärjestömme asiantuntija odottaa että kuluttajat hoitaisivat tämänkin koska meidän mielestä he haluavat suomalaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ammattijärjestömme asiantuntija odottaa että kuluttajat hoitaisivat tämänkin koska meidän mielestä he haluavat suomalaista.

        ”Laatua voi olla ilman sertifikaattiakin – kaikki yritykset eivät sitä edes halua.

        Laatusertifikaatissa varsinainen juju löytyy yrityksen kehittämisestä, ei todistuksesta. Laatusertifikaatin hankkiminen voi vaatia yrityksiltä jopa vuosien työn, ja siksi kaikki yritykset eivät sitä edes halua.

        Vahtilan mukaan prosessissa on kaksi osaa. Yrityksen toiminnan aukikirjoittaminen voi viedä jopa useamman vuoden, varsinainen sertifikaatin ehtojen täyttymisen tarkastus on siihen nähden nopeahko toimenpide.

        – Ensin on tutkittava, millaisia vaatimuksia sertifikaatti asettaa omalle yritykselle, ja mitä yrityksessä on tehtävä, jotta vaatimukset täyttyvät. Henkilökunta on myös koulutettava näiden vaateiden mukaisesti. Taustatyö voi olla hyvinkin iso urakka.”
        https://yle.fi/uutiset/3-8447854

        ” Protektionismi tarkoittaa kotimaisten tuottajien suojelemista torjumalla ulkopuolista kilpailua esimerkiksi suojatullein, valtion tuella, tariffein tai kiintiöin sekä tuotteiden laatuvaatimusten avulla.
        https://ek.fi/ajankohtaista/blogit/viikon-kysymys-mita-tarkoittaa-protektionismi/


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ammattijärjestömme asiantuntija odottaa että kuluttajat hoitaisivat tämänkin koska meidän mielestä he haluavat suomalaista.

        Todellisuus ja MTKn, pellervon ja luken suoltamat sonta ovat kaksi eri asiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuus ja MTKn, pellervon ja luken suoltamat sonta ovat kaksi eri asiaa.

        Viittaatko omaan "rinnakkaistodellisuuteen"?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viittaatko omaan "rinnakkaistodellisuuteen"?

        En, vaan yritysten kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan tekemiin valintoihin.


    • Anonyymi

      Kuluttajien pitäisi pelastaa..tässäkin.

    • Anonyymi

      Tässähän se totuus tuleekin: KFC ei käytä suomalaista kanaa, mutta ei käytä juuri kukaan mukaan: ”Ei ole tullut vastaan sellaista, jolta löytyisi hyvä kanapihvi”

      -eihän kotimaista kanaa juurikaan käytetä joten ihmekös tuo on. Huonolaatuinen käy kaupaksi.

      • Anonyymi

        Vai olisiko vain liian kallista laatuun nähden?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai olisiko vain liian kallista laatuun nähden?

        Ei. Huonolaatuinen käy kaupaksi. Laatutietoisuus on niin huono. Samoin kuin tuoreuskäsitys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Huonolaatuinen käy kaupaksi. Laatutietoisuus on niin huono. Samoin kuin tuoreuskäsitys.

        Mitenkähän eurooppalaisissa huippuravintolossa pärjätään ilman meidän kanaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkähän eurooppalaisissa huippuravintolossa pärjätään ilman meidän kanaa?

        Eurooppalaisissa huippu ravintoloissa on erilainen tuoreuskäsitys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkähän eurooppalaisissa huippuravintolossa pärjätään ilman meidän kanaa?

        ”Lihan kulutuksen kotimaisuusaste on alkuvuodesta ollut keskimäärin 84,3 prosenttia.

        Kotimaisuusaste on korkein siipikarjanlihalla, 87,2 prosenttia. Matalin se on karitsalla, 56,9
        prosenttia.

        Sianlihalla prosentti on 85,1 ja naudanlihalla 81,0 prosenttia.

        Broilerin tuotanto nousi viime vuoden tammi–toukokuuhun verrattuna kaksi prosenttia. Kalkkunan viisi prosenttia.

        Siipikarjanlihalla sen sijaan on kasvua sekä viennissä että tuonnissa. Tuonnin kasvu on kuitenkin hyvin marginaalinen.”
        https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1471473

        Suomalaiset syövät itse täällä tuotetut broilerit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eurooppalaisissa huippu ravintoloissa on erilainen tuoreuskäsitys.

        No juu rinnakkaistodellisuudessahan niitä Michelin - tähtiä jaetaan.
        Tynnyrissä kasvanut on taas tapansa mukaan niin kujalla, niin kujalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No juu rinnakkaistodellisuudessahan niitä Michelin - tähtiä jaetaan.
        Tynnyrissä kasvanut on taas tapansa mukaan niin kujalla, niin kujalla.

        Niin on. Ei ymmärrä edes mitä on tuore ruoka raaka-aine. Michelin tähdet pomminvarmasti jaetaan ravintolalle joka tuo tuoretavaran satojen kilometrien päästä viereisen tilan sijasta. Tuoreuskäsitys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on. Ei ymmärrä edes mitä on tuore ruoka raaka-aine. Michelin tähdet pomminvarmasti jaetaan ravintolalle joka tuo tuoretavaran satojen kilometrien päästä viereisen tilan sijasta. Tuoreuskäsitys.

        HOHOHO. Vai tuore ruoka raaka-aine. Sinun, Kääriäisen, Pekkarisen ja Lepän mielestäkö? Ihan samanlaisia erilaisia elukanlääkkeitä ja muita myrkkyjä on suomalaisessa lihassa. Suomalaisesta lihasta taisi 1940-luvulla jopa saada peräsuoleensa matoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No juu rinnakkaistodellisuudessahan niitä Michelin - tähtiä jaetaan.
        Tynnyrissä kasvanut on taas tapansa mukaan niin kujalla, niin kujalla.

        Mitäpä se törsäke mitseliinillä. Eihän venäläinen nousukas tai keskiluokkainen turisti ymmärrä pummitörsän onneksi juuri pohjoisessa siitä mitään. Moskovassa voi pummitörsällä olla vähän suurempia vaikeuksia kaupitella Someron kanaa 'maailman parhaimpana'.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Lihan kulutuksen kotimaisuusaste on alkuvuodesta ollut keskimäärin 84,3 prosenttia.

        Kotimaisuusaste on korkein siipikarjanlihalla, 87,2 prosenttia. Matalin se on karitsalla, 56,9
        prosenttia.

        Sianlihalla prosentti on 85,1 ja naudanlihalla 81,0 prosenttia.

        Broilerin tuotanto nousi viime vuoden tammi–toukokuuhun verrattuna kaksi prosenttia. Kalkkunan viisi prosenttia.

        Siipikarjanlihalla sen sijaan on kasvua sekä viennissä että tuonnissa. Tuonnin kasvu on kuitenkin hyvin marginaalinen.”
        https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1471473

        Suomalaiset syövät itse täällä tuotetut broilerit.

        Ja loput menee kiinalaisille vientituillamme heidän halpatyövoimansa ruokkimiseen. Kiinan kommaripuolue kiittää tallikkokommareitamme tilaamalla Wärtsilältä välillä jotain sontaa. Törsän harmiksi kiinalaiset ja venäläiset näyttävät saaneen kuitenkin jo oman lihatuotantonsa kuntoon. Miksi Xi ostaisi törsän kanasontaa, jos saa halvemmalla tuotettua Wuhanissa uiguuri orjilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkähän eurooppalaisissa huippuravintolossa pärjätään ilman meidän kanaa?

        Missähän ravintolassa Pariisissa tarjoillaan suomalaista kanaa? Ei taideta edes Pietarissa tarjoilla, vaikka talikkokommari tukijussit ovat Putinilta varmaan 'sertifikaatteja' vinkuneet. On aivan oikein paljastaa minkälainen pummi törsäke lopulta on. Kiitos KFC.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eurooppalaisissa huippu ravintoloissa on erilainen tuoreuskäsitys.

        Törsäkkeelle ravintola on sama kuin grilli, etenkin Pohjanmaalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Huonolaatuinen käy kaupaksi. Laatutietoisuus on niin huono. Samoin kuin tuoreuskäsitys.

        Suomalaisille. Muut ei sitä sontaa osta, ainakaan tukijussin 'suoramyynnissä' määrittelemillä hinnoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai olisiko vain liian kallista laatuun nähden?

        Törsäke tekee sekundaa. Ei kelpaa eres jenkkeille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HOHOHO. Vai tuore ruoka raaka-aine. Sinun, Kääriäisen, Pekkarisen ja Lepän mielestäkö? Ihan samanlaisia erilaisia elukanlääkkeitä ja muita myrkkyjä on suomalaisessa lihassa. Suomalaisesta lihasta taisi 1940-luvulla jopa saada peräsuoleensa matoja.

        Totuus kirpaisee.


    • Anonyymi

      KFC tietty yrittää mennä yli siitä mistä aita on matalin, eli käyttää samoja hankintaketjuja kuin muuallakin euroopassa, ja ostaa halvinta mitä saa. Siitähän olisi vaivaa jos pitäisi Suomessa alkaa sertifioimaan lihantoimittajia, muutenkin vähäistä niiden toiminta Suomessa vielä on.

      • Anonyymi

        Eivättkös pikaruokaketjut olekaan mahdollisuus?


      • Anonyymi

        Toimii siis markkinatalouden lakien mukaisesti. Törsäke vetää kiskurihintaa myymällä sekundaa kultakimpaleena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimii siis markkinatalouden lakien mukaisesti. Törsäke vetää kiskurihintaa myymällä sekundaa kultakimpaleena.

        KFC vetää kiskurihintaa myymällä sekundaa kultakimpaleena, siitähän voittoo syntyy. Toimii siis markkinatalouden lakien mukaisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KFC vetää kiskurihintaa myymällä sekundaa kultakimpaleena, siitähän voittoo syntyy. Toimii siis markkinatalouden lakien mukaisesti.

        Eikös kannattaisi pyrkiä osingolle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KFC vetää kiskurihintaa myymällä sekundaa kultakimpaleena, siitähän voittoo syntyy. Toimii siis markkinatalouden lakien mukaisesti.

        Ja silti on kuitenkin miljardeja rahoja tahkova yritys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja silti on kuitenkin miljardeja rahoja tahkova yritys.

        Atria on siihen nähde teurasjätettä myyvä syrjäkylän pulju.


    • Anonyymi

      ”Eläinten oikeuksia puolustava järjestö PETA on vuodesta 2003 osoittanut mieltään KFC:n siipikarjan hankintalähteiden takia maailmanlaajuisesti. Poikkeuksena on KFC Kanada, joka allekirjoitti sopimuksen, jossa se lupaa käyttää vain "eläinystävällisiä" hankintalähteitä.

      Vuonna 2006 Greenpeace syytti KFC Europea siitä, että se hankki kananrehun valmistukseen käytettävät soijapavut Cargillilta, jota oli syytetty Amazonin sademetsien laajoista hakkuista satomääriensä kasvattamiseksi.

      Joulukuussa 2012 ravintolaketju joutui kritiikin kohteeksi Kiinassa, kun kävi ilmi, että monet KFC:n hankkijat olivat käyttäneet siipikarjaan kasvuhormoneja ja liiallisia määriä antibiootteja tavalla, joka rikkoi Kiinan lakia. Helmikuussa 2013 Yum! Brandsin päätoimitusjohtaja David Novak myönsi, että skandaali oli ollut ”pitempikestoisempi ja vaikuttavampi kuin koskaan odotimme”. Wikipedia

      KFC Toimii markkinatalouden lakien mukaisesti.

      • Anonyymi

        Ja vastaavia mielenosoituksia eläinten oikeuksien puolesta Suomessa tukijussi elätti kutsuu ropagandaksi.


    • Anonyymi

      ”Teurastuksessa syntyy elintarvikkeiden lisäksi erilaisia sivutuotteita. Sivutuotteet hyödynnetään muun muassa lääke-, kosmetiikka-, biopolttoaine- ja eläinrehutuotannossa.

      Elävän naudan painosta eli elopainosta noin 46 % hyödynnetään ihmisravinnoksi eli elintarvikkeiksi. Siasta hyödynnetään 58 % ja broilerista 65 %. Loppuosa ruhosta hyödynnetään muussa tuotannossa. Rasvaa käytetään esimerkiksi biopolttoaineissa ja vuotia auto- ja huonekaluteollisuudessa.
      https://www.lihatiedotus.fi/tilalta-kauppaan/teurastus/teurastuksen-sivutuotteet.html

      https://www.lihatiedotus.fi/tilalta-kauppaan/teurastus/teurastuksen-sivutuotteet.html


      Atria todella myy myös teurastuksen sivutuotteista joita jotkut sanovat teurasjätteeksikin. Kaikki käytetään hyväksi.

      • Anonyymi

        hehhee. Kumma miten tuo törsän 'bio' ei tuista huolimatta pärjää saudeille tuotantomäärissä, mutta ei pärjää muukaan tukijussin tuottama sonta. Törsän biopisneksiin uskovan suomalaisen pitäisi kysyä miksi OPEC ei edes noteraa törsän bionäpertelyä.


    • Anonyymi

      Mutta…


      "Suomessa ja monessa muussa maassa on kiireellä nousemassa isoja biojalostamoita. Näiden rakentamista ei suinkaan perustella öljyn loppumisella, vaan fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisellä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Perustelu pitää kuitenkin vain osittain paikkansa. Suurin syy on kylmä totuus – öljy on loppumassa!"

      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/lukijalta-öljyn-loppuminen-on-unohdettu-biopolttoaineista-puhuttaessa-edessä-on-paluu-luontoon-1.170793

    • Anonyymi

      ”hehhee. Kumma miten tuo törsän 'bio' ei tuista huolimatta pärjää saudeille tuotantomäärissä…”

      Olisikohan sinun suhteellisuudentajussasi jotain korjattavaa, mietipä nyt vähän.

      • Anonyymi

        Mitenkä niin? Näpertelystä maksetaan miljardeja muka 'ilmastotekona'. Biojalostus on Suomen maatalouden tavoin iso pyramidihuijaus.


    • Anonyymi

      On ihan helvetin paljon fiksumpaa tuoda tänne broilerin lihaa kuin GMO-maissia jolla sitten veronmaksajien tuella kasvatetaan broileria.

      • Anonyymi

        ”HK®- ja Kariniemen® -merkkisissä tuotteissa käytetään aina suomalaista lihaa. HKScanin suomalaisessa tuotantoketjussa eläinten rehu tulee pääsääntöisesti (80 %) lihantuottajien omilta pelloilta. Suomessa käytetään noin 50 % vähemmän soijaa eläinten ruokinnassa kuin muualla Euroopassa. Esimerkiksi broilerin ruokinnassa soijan osuus on vain n. 14 – 18 % ja sioilla keskimäärin 5 -10 %. Naudanrehuissa soijaa ei käytetä pääsääntöisesti lainkaan.

        HKScan ilmoitti jo vuonna 2014, että vuoden 2018 loppuun mennessä kaikki yrityksen liha-arvoketjussaan käyttämä soija on vastuullisesti tuotettua sertifioitua soijaa eli RTRS (Round Table on Responsible Soy) tai ProTerra-sertifioitua soijaa.

        https://www.hkscan.com/fi/uutishuone/press-releases/2017/02/kaikki-hkscanin-suomessa-kayttama-a2159/


      • Anonyymi

        Tuo oli lainaus HKCsanin kirjoituksesta missä he ilmoittivat että käyttävät vain sertifioitua soijaa.
        Ei siinä puhuttu Brasian maataloudesta mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli lainaus HKCsanin kirjoituksesta missä he ilmoittivat että käyttävät vain sertifioitua soijaa.
        Ei siinä puhuttu Brasian maataloudesta mitään.

        Vai sertifioitua soijaan. Törsäkkeen väitteet puhrauesta tieretähän. Monsantolta ne myrkyt Loimaan ja lakeuksien peltoihin tulee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai sertifioitua soijaan. Törsäkkeen väitteet puhrauesta tieretähän. Monsantolta ne myrkyt Loimaan ja lakeuksien peltoihin tulee.

        ”Ympäristökorvauksen sitoumusehdot.

        1. Kasvintuhoojien ennakoivat viljelytekniset torjunta- ja hävittämisvaihtoehdot

        Tasapainoiseen kasvintuotantoon kuuluvat myös tarpeenmukainen lannoitus, kalkitus, kastelu ja ojitus. Kasvintuhoojien leviämistä estetään hyvällä viljelyhygienialla, kuten koneiden ja kaluston säännöllisellä puhdistuksella. Asianmukaisilla kasvinsuojelutoimilla suojellaan merkittäviä hyötyeliöitä, kuten kasvintuhoojien luontaisia vihollisia, ja vahvistetaan niiden esiintymistä. Asianmukaisilla kasvinsuojelutoimilla tarkoitetaan esimerkiksi suoja-alueiden käyttöä viljelyja viheralueiden sisällä tai niiden ulkopuolella.”

        https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/asiointi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelijat/tuet-ja-rahoitus/oppaat-ja-esitteet/ymparistokorvauksen-sitoumusehdot-2020.pdf#page4


    • Anonyymi

      Eipä taida tarjota maitoakaan juomaksi, vaikka kuinka törsäke parkuisi. Maidon piti törsän ropagandan mukaan olla haluttu terveysjuoma.

    • Anonyymi

      No en tiedä tarjotaanko paljon mutta tuntuisi kyllä että tarjotaan…

      ” Maito maistuu suomalaiselle – 130 litran verran vuodessa
      Suomalaiset juovat eniten maitoa ja piimää maailmassa. Suomalainen juo keskimäärin 130 litraa maitoa ja 11,5 litraa piimää vuodessa. Se vastaa noin kahta lasillista päivässä. Toiseksi eniten maitoa ja piimää juovat irlantilaiset ja kolmanneksi virolaiset.”
      https://yle.fi/uutiset/3-7073818

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1874
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 103
      1676
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1487
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe