Pennun liikunta

Mitä mieltä olette pennun kanssa lenkkeilystä? Olen nyt parin viikon ajan juossut 6kk ikäisen koiran kanssa. Oikestaan minä olen se joka juoksee ja koiraa ravaa koska on jo iso koira. Tiedän, että kasvavaa pentua ei saa rasittaa liiallisella liikunnalla eikä pentua saisi juoksuttaa vasta kuin täysikasvuisena... En siis anna koiran laukata lenkeillämme, ainoastaan ravia. Koira ei myöskään vedä lainkaan ja remmi pysyy koko ajan löysänä. Siis ihan pennun ehdoilla mennään ja tarpeilla pysähdellään normaalisti. Tänäänki oltiin kahdeksan kilometrin lenkillä eikä väsymisen merkkejä näkynyt. Voinko siis ravata pennun kanssa maastossa ja poluilla, vai onko syystä lopettaa se alkaa jälleen kävelylenkit. Eihän se ravi voi haitallista olla, vai voiko?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan mutulla vastaan, että ravihan on koiralle paras liikuntamuoto ja sitä pitää nimenomaan saada tarpeeksi. Mutta, voiko sitten pennun kanssa ravata liikaa, niin sanoison, että seuraa pentusi vointia ja jos vaikuttaa väsyneeltä, niin lopeta heti ja jatka kävellen. Joku joka tietää paremmin askellajeista voisi kertoa, että luokitellaanko ravi kuoksuksi vai ei. Itse pidän laukkaa vasta juoksuna.

Äänestä

Kysyppä koirasi kasvattajalta. Hän tietää vastauksen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä mieltä olette pennun kanssa lenkkeilystä? Olen nyt parin viikon ajan juossut 6kk ikäisen koiran kanssa. Oikestaan minä olen se joka juoksee ja koiraa ravaa koska on jo iso koira. Tiedän, että kasvavaa pentua ei saa rasittaa liiallisella liikunnalla eikä pentua saisi juoksuttaa vasta kuin täysikasvuisena... En siis anna koiran laukata lenkeillämme, ainoastaan ravia. Koira ei myöskään vedä lainkaan ja remmi pysyy koko ajan löysänä. Siis ihan pennun ehdoilla mennään ja tarpeilla pysähdellään normaalisti. Tänäänki oltiin kahdeksan kilometrin lenkillä eikä väsymisen merkkejä näkynyt. Voinko siis ravata pennun kanssa maastossa ja poluilla, vai onko syystä lopettaa se alkaa jälleen kävelylenkit. Eihän se ravi voi haitallista olla, vai voiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu