toukokuu 26, 202121:22
Ruotsissa ammutaan eniten ihmisiä Euroopassa – nousu tilastohuipulle on ollut hämmästyttävän nopeaa!
Analyysi
Ruotsi on ainut maa Euroopassa, jossa ihmisten tappaminen ampuma-aseella yleistyy. Surmat liittyvät lähes poikkeuksetta rikollisten keskinäisiin välienselvittelyihin. Syy silmittömään väkivaltaan on arvoitus maan viranomaisille.
Vuosien 2014-2017 välisenä aikana vain Kroatiassa surmattiin ampumalla enemmän ihmisiä kuin Ruotsissa, todetaan Ruotsin rikostutkimuslaitoksen (Brå) tutkimuksessa.
Vuonna 2018 Ruotsi oli jo surullisen tilaston ykkönen. Nousu tilastohuipulle on tapahtunut vain muutaman vuoden aikana.
– Ruotsin kehitykselle ei löydy vertaa mistään muusta maasta, sanoo Brå:n tutkija Klara Hradiolova-Selin.
– Valitettavasti tämä vahvistaa sen, minkä olemme omin silmin nähneet, toteaa puolestaan Ruotsin eteläisen poliisialueen päällikkö Håkan Jarborg.
Väkivalta kasvanut räjähdysmäisesti
Vielä muutama vuosi sitten Ruotsi kuului niihin Euroopan maihin, jossa kuolemaan johtavat väkivalta oli suhteellisen harvinaista. Sitten tapahtui nopea muutos. Tutkimuksen kohteena olleen neljän vuoden aikana vain Kroatiassa tapettiin ampuma-aseilla enemmän ihmisiä kuin Ruotsissa. Tutkimuksessa oli mukana 22 maata.
Ammuskelut alkoivat Ruotsissa yleistyä 2000-luvulla ja varsinainen tilastoloikka tapahtui vuoden 2013 jälkeen. Synkeät luvut ovat jatkaneet kasvuaan ja vuosi 2020 oli kokonaisuudessaan mittaushistorian väkivaltaisin: tilastoiduissa 366 ammuskelussa kuoli 47 ja haavoittui 117 ihmistä. 80 prosenttia aseellisesta väkivallasta tapahtui rikollisten keskinäisissä välienselvittelyissä.
Taistelua huumereviireistä
Selvityksestä ei löydy selvää vastausta siihen, miksi Ruotsin kehitys on niin poikkeavaa verrattuna muuhun Eurooppaan. Brå listaa kuitenkin kolme seikkaa, joilla voi olla merkitystä aseellisen väkivallan kasvulle.
Kyse on huumekaupasta, rikollisryhmien välisistä yhteentoista ja tietyissä väestöryhmissä tunnetusta syvästä epäluottamuksesta viranomaisia kohtaan.
Samat riskitekijät ovat tosin tunnettuja monessa muussakin vertailumaassa. Ruotsin ainutlaatuinen kehitys on kuitenkin arvoitus maan viranomaisille. Brå tarjoaa erääksi selitykseksi myös ”inflaatiota”. Kun ampuma-aseita käytetään yhä useammin, niin ammuskelut johtavat taas uusin aseellisiin yhteenottoihin.
SUOMEN UUTISET
Vuosien 2014-2017 välisenä aikana vain Kroatiassa surmattiin ampumalla enemmän ihmisiä kuin Ruotsiss
Anonyymi
1
97
Vastaukset
- Anonyymi
RUOTSI:ssa ovat sotkeneet asansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem302612- 111292
Helvetistä ei ole paluuta
Kun ihminen laskeutuu kuolleiden maailmaan, kauhujen valtakuntaan ja tuonelan ovet sulkeutuu kiinni, se on karu tunne ku3361027- 45922
- 45874
Järjetön Topi-ilta
Lisää tappiota konkurssipesälle. Miten voi olla mahdollidta , että annetaan järjestää tämä. Sorsakoski pyörii haudassaan20839Miksi nainen nukut huonosti
Onko sulla jotakin huolia, vai jotakin miestäkö mietit? Vai tunnemaailmassako velloo? Ajatteletko koskaan minua? Paljo61764- 44740
- 44736
- 46666