Muistan ensimmäisen kerran kun eilisen. Kait se ensimmäinen kerta naiselle on se mieleen painuvin. Eteenkin jos se on vielä onnistunut juttu.
Kyllähän siitä oli useammin juteltu ja jotenkin se tuntui mieheni unelmalta nähdä kun mua naidaan, ja eteenkin jos saan oikein kunnolla niin että huudan.
Olihan siinä järjestelemistä, siitä olin ehdoton että kotiini en tuo ja se pitää olla sitten jokin vuokra mökki jossain Rinne keskuksessa, rukalla tai levillä miksei pyhällä tain saariselkäkin.
Levi tuli sitten sen maineen takia.
Mökki oli pikkaisen sivussa keskuksesta, koska kaikki lähi mökit olivat jo varattuja.
Mieheni oli ihan innokkaana, että nyt se tehdään.
Oli pakko vähän hillitä miestäni että en sitten hyväksy ketä tahansa. Olen muutenkin nirso miesten suhteen, vaikka olin reissuillani pikkuisen vilkuillutkin en kelpuuttanut ketään vaikka olikin "lupa" ottaa sänkyyn vieras mies.
Kerran meinas olla, tyrkyllä oli mustaa makiaa. Onneksi oli törky möykky, loppui halut vaikka kaveri yllytti. Kaveri sai mustaa minä menin yksin nukkumaan.
Mutta leville.
Se valmistelu oli sietämätöntä, mitkä vaatteet ja kengät ja millainen meikki.
Olin viikko ennen lomaa käynyt kampaajalla, en meinannut tuntea itseäni.
Ennen kun sain kaiken valmiiksi, pikkarit oli märkänä ja hiersivät ikävästi. Vaihto oli mielessä mutta mies ei antanut.
Kokeili sormella ja totes että olen kiimassa.
Pyysin helpotusta, vaan mieheni nauroi että illalla saan.
Sanoi että saa vielä kärsiä ja katsella kun mua naidaan.
En vaan olis uskonut silloin.
Menimme Levi hotelliin, siihen kylpylä hotelliin.
Se oli täynnä, hyvä että pääsimme sisään.
Kuitenkin munkin ajatukset kiersi sen vieraan miehen tiimoilla.
Laitoin merkille että nuoria miehiä oli enemmistö.
Hitto nytkö mun on antauduttava vieraalle miehelle.
Sanoin miehelle että lähdetään mökille, täällä on vaarallista en ole varma itsestäni.
Eikä lähdetä, katsellaan kuitenkin.
Otetaan muutamat, no mieheni muutama oli mulle punaviiniä että mulla pettää kontrolli ja itse aikoi olla kuskina.
Kaksi punaviiniä tuntui takaraivossa, en yleensä edes ota alkoholia.
Mua tultii hakemaan tanssimaan, nuori ja hiton komean näköinen.
Oli nopean toiminnan mies, veti itseensä kiinni, kova kulli liikkui mun lantiota vastaa ja käsi puristeli persettä.
Mua hymyilytti, ajatuksissa mietin että tuohan voisi olla poikani. Ajatukset kimpoilivat, tunnossani sanoin ei mutta pillu valui.
Se oli järkyttävän kiihkeää.
Ehdittiin palaamaan takaisin pöytään kun mua haettiin tanssii.
Jotenkin tuntui että muhun oli isketty kynnet, se lisäs vaan kuvitelmia. Ne alkoi olla jo vaikka missä.
Palasin taas pöytään, mieheni oli tilannut minulle juotavaa, siemaisin lasin melkein tyhjäksi.
Mieheni sanoi että niitä sun tanssittajia on useampi.
Älä katso mutta ne katsoo sua, ne on päättäneet naida sua ens yön.
Hölmö, kuvittelet vaan noissa unelmissa.
Katsoin kuitenkin siihen suuntaan, kolme nuorta miestä katsoi mua ja hymyilivät.
Naamani oli punainen ja pillu valui enemmän. Hitto mikä mulla on, olen humalassa ja kiimassa, tämä menee vaaralliseksi.
Mua tultiin hakemaan.
Pyydä poikia meidän pöytään mieheni ehti sanomaan mulle.
Menimme Tanssin sijaan poikien pöytään, tunsin mieheni katseen pyllyssäni jossa pojan käsi teki hyvää.
Kävin poikien pöydässä, multa kyseltiin vaikka mitä.
Lähdin yhden nuoren miehen kanssa tanssimaan kun siideri lasi oli melkein tyhjä.
Tanssimme lähekkäin ja kulli liikkui ikävästi reittäni vastaan.
Haluun pillua nuori mies huokaili korvaani.
Hymyilin, ja kuiskasin entä jos minä haluun teidät kaikki?
Tunsin kuinka miehellä meni kaikki sekaisin.
Me kaikkiko?
Niin, ja mua alkoi vapisuttamaan.
Menimme pöytäämme siellä oli hilpeä tunnelma.
Mieheni ilmoitti että siirrymme mökillemme, siellä olis juotavaa ja sauna.
Kiimaista.
2
5502
Vastaukset
- Anonyymi
Menimme autollemme, bemari sai kaikki kehut. Tuntui kun mut olis kokonaan unohdettu. Pikkaisen ketutti, oliko pojat juoneet sittenkin liikaa. Horjahdin, Jaa olinko minä joka oli huppelissa.
Olin jo menossa etupenkille että saisin ainakin mökille asti olla rauhassa.
Hitto mihin mieheni on mut saanut, hymyilytti, taisi sittenkin omat himot viedä.
Mut kuitenkin ohjattiin takapenkille kahden miehen väliin.
Apua, oli ensimmäinen ajatus.. Ääh mihin minä olin menossa.
Yksi nuorista miehistä meni etupenkille kartturiksi.
Miksi ihmeessä kartturiksi ajatukset sinkoili? Mietin, lähdimme liikkeelle.
Mua alettiin suutelemaan, se oli huumetta minulle.
Pää käännettiin toiseen suuntaan ja toinen suu alkoi ahnaasti imemään kaiken kosteuden suustani. Ahh mikä suutelija mietin kun mies siirtyi korvalle, jotain lirahti pikkareihin. Pitää päästä pesulle jos tämä etenee siihen suuntaan että mun pillu nuollaan, oon koko illan valunut.
Huulet siirtyivät kaulalle, ei fritsuja kaulaan kuiskailin, mieluummin sinne kuiskasin. Toinen suu imi kaulaani toiselta puolelta, sanoin samat hänellekin.
Muistetaan sain kuiskauksen.
Sen verran havahduin että kysyin mieheltäni minne on menossa, ei mökkimme ole täällä päin.
Ei huolta mua valistettiin.
Olimme hetken päästä, mökin pihassa.
Pihalla ootti kaks nuorta kaveria.
Mitä sonni etupenkillä oleva kaveri heitti.
Älä vittuile, toinen niistä kavereista vastas.
Siivoappa suutas, täällä on leidi mukana.
Yksikö vain?
Nyt pienempää suuta.
Olin taas punainen naamaltani.
Kaveri näytti nuorelta.
Mut istutettiin yhden miehen syliin, siinä olikin hauska istua.
Ota toi meisseli pois mun pyllystä, kuiskasin.
Kaveri vaan nauraa hekotti, muut ihmettelivät meitä.
Nyt lähettiin kohti mökkiämme, tunsin jo pikkuisen tienoota.
Tunsin kuinka käsi alkoi pyrkimään housuihin, vedin ilmaa keuhkoihin että sain vedettyä masua sisään.
Voihkaisin ja laitoin silmät kiinni.
Sormi meni kostealle vaolle, miljoona volttia meni kehon läpi koko vartalon, jalat oli levottomat.
Nyt tiesin viimeistään mitä pojat kohta tekee mulle.
Ei tätä enää mikään voi estää, mieleeni tuli,, vittu kondomit.
Ei muistettu ostaa. - Anonyymi
Lähestyimme mökkiämme ja sydän hakkasi kiihtyvällä tahdilla.
Mieleeni tuli useampia asioita, tämä oli ihan hullua. Mitä olin tekemässä, autossa oli viisi vierasta miestä ja mieheni.
En tiennyt miten mun pitäisi käyttäytyä, ilmeistä oli että tulisin nyt saamaan kullia enemmän kun tarpeeksi.
Jalkojen väli ilmoitti että täällä olis valmista, miksi sitä yhtä kaveria kutsuttiin sonniksi.
Voi hyvä luoja mihin itseäni olin laittamassa, mitä mieheni ajattelee minusta jos näkee että mua naidaan, vaikka itsehän hän minua siihen yllytti.
Kestäköön sen kun mies, ja kondoomeillahan se tapahtuu.
Vihjaili pojille että olisin halukas antanaan.
Minulla iski paniikki, entä mitä sitten kun vaatteet on pois, olen jo puuma iässä.
Ja pakko päästä heti pesulle pillu on takuulla ällöttävän tuoksuinen.
Heräsin siihen kun sormi pillussa teki hyvää, liian hyvää.
Mitäs meidän kimppa likka miettii? Kuulin kuiskauksen korvani laidalla.
En mitään ja kaikkea kuiskasin takaisin, ja suutelin kuiskijaa.
Älä mieti olet jo märkänä valmiiksi ja tiedän että haluat, pojat tulee naimaan sinut täyteen. Eteenkin tuo meidän sonni, se ei ole saanut vielä pillua. Täytti eilen 17vsaat antaa sille meidän synttäri lahjan.
Ei helvetti sihahdin.
Vieressä istuva kääntyi katsomaan meitä ja hymyili.
Pääsimme mökille, ilmoitin että mun on pakko päästä vessaan ja saada juotavaa.
Et sitten mene yksin veskii, peset kuitenkin pillun.
Niin pesenkin sanoin uhmakkaana ja kaadoin punaviiniä lasin täyteen.
Join lasin melkein tyhjäksi, tunsin kuinka se alkoi tuntumaan jaloissa.
Lähden kuselle, ilmoitti.
Sonni, läheppä leidillemme seura neidiksi.
Luulin sitä läpäksi, vaan eipä se sitä ollutkaan.
Menimme vessaan , vedin farkut alas ja pikkuhousut perään. Pikkarit oli ihan sotkussa valuneista hunajasta.
Istuin pytylle ja vedin jalat yhteen.
Sonni tuijjotti mua ja pikkareita.
Hymyilin ja katsoin kohoumaa. Toi ei ole pieni Voihkaisin, olin sekaisin kiimasta.
Miksi ne kutsuu sua sonniksi keskeytin hiljaisuuden.
Tän takia, poika sanoi ja taputti etumustaan joka oli herkullisesti kohollaan.
Täytin eilen 17 ja veljeni aikoi etsiä mulle pillua.
Tippaakaan pisua ei tullut, olin liian jännittynyt.
Näytä sitä, sanoin sonnille.
Näytä sinä ensin.
Levitin jalkoja niin että pimppi levittyi näkösälle.
Otin sonnin vyön auki ja napin ja vetskarin. Sain housut nilkkoihin kulli jäi boksereiden taakse, se oli uhmakkaasti kovana.
Pujotin viimeisenkin vaate kappaleen pois edestä. Se oli siinä kasvojeni edessä.
Voi pyhä Sylvi, Voihkaisin.
Etkö tykkää? Poika kysyi.
Se on valtava, tykkään. Sun pitää olla varovainen kun työnnät tuon mun pimppiin. Se ei ole koskaan saanut noin isoa.
Varovasti otin kiinni siitä ja vedin esinahan taakse ja nuolaisin. Hyi hitto maistu niin sille.
Pitäiskö se pestä.
Ei tarvi oon kait ansainnut tämän.
Nuolaisin terskaa ja maku tasaantui, otin nupin suuhun, se mahtui juuri ja juuri.
Mulla lirahti pissa.
Haluutko katsoa?
Mitä?,
Kun pissaan. Et ole koskaan varmaankaan nähnyt.
En ole, saanko katsoa?,
Saat, mene polvillesi.
Poika laskeetui eteeni.
Pissa ujosteli, mutta mulla oli pissa hätä, pian pizzaa lirahteli pönttöön.
Pinnistelin ja pissa suihku voimistui.
Oli pakko laittaa silmät kiinni.
Tunsin sormen pillulla, se kokeili emätintä ja työntyi pilluun.
Annatko tätä minulle?
Annan, huokaisin.. Halusin tuon ison pilluun.
Tarjosin pillua pojalle, joka runkkas minua.
Voihkin jo.
Lopeta ja nouse ylös.
Poika luovutti pillun vasten tahtoisesti, ja haisteli sormia ja laittoi suuhunsa.
Siitin oli edessäni komeana ja kovana.
Runkkasin sitä muutaman kerran ja otin suuhuni sen verran kun pystyin.
Poika voihkas että älä enään multa tulee.
Saat tulla mun suuhun.
Annathan sitten pillua mulle.
Annan annan, ja Imin kullia rajummin.
Multa tulee.
Niin tulikin, suu oli täynnä spermaa.
Hyvä etten oksentanut.
Urhoollisesti nielin kaiken, vesi valui silmistä.
Ovi oli auki ja kaikki katsoivat meitä, ja nauroivat.
Jaa veljeni on näemmä vihkinyt narttumme käyttöön.
Mua hävetti, aloin ottamaan alapää suihkua kaapista.
Sie et pese pillua sillä, pojat kyllä putsaa sinut kohta.
Vedin kuohun vallassa housut jalkaan.
Märjät pikkarit tuntui inhottavalta jalassa.
Mieheni tuijjotti minua.
Voi ei, olinko tehnyt jotain väärin.
Menimme tupaan, ja jouduin, tain pääsin istumaan yhden miehen syliin.
Mieheni tarjoili juotavaa, ja sanoi ohjeeksi että ei liikaa yö on pitkä.
Hän lähti laittaan saunaa lämpenemään
Punaviini teki mulle hyvää, olin pikkuisen humalassa. Katsoin ympärilleni, mua syötiin silmillä.
Näin kiihkon, kaikki oli valmiina nussi maan minua.
Jatkuu.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057