Koiramme oksentelee tänään on oksentanut jo 4 kertaa ja eilen kerran, no koiramme kävi myös leikkauksessa noin viikko sitten ja se kyllä voi johtua siitä ja ennen sitä käytiin kattomassa että mikä sillä on kun varvas ekana irrotettiin ja siinähän oli kasvain, ja syy voi olla myös sellainen että koira syö kissan hiekkaa kun niin valtavia määriä tulee aina sitä, mutta onhan se myös aika iso, mutta minä haluaisin tietää kokemuksia tälläisestä. (käy muuten tikkien poistossa neljän päivän päästä)
Oksentelee
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikeasti miksi kukaan ei vastaa kun on meidän ensimmäinen koira ja on 9 mutta kun minua stressaa ihan hirveästi niin please kokemuksia
Valitettavasti tällä hetkellä linjoilla ei ole ketään eläinlääkäriä tai eläintenhoitajaa joten viisaampaa on ottaa puhelin käteen ja soittaa omalle eläinlääkärille tai jollekin pieneläinklinikalle. Me maallikot emme pysty sinua neuvomaan.