3 vuotta miehen lähdöstä

Anonyymi

Avioerostani tulee kohtapuoliin 3 vuotta. Yhteistä taivalta ehti olla 12 vuotta ja liittoon syntyä 1 lapsi, jonka minä hoidin opiskelujen ohessa 3-vuotiaaksi kotona. Mies aloitteli ja panosti uraansa. Asuinpaikka oli valikoitunut myös miehen uran mukaan enkä minä viihtynyt missään vaiheessa. Tämä ei mieheen vaikuttanut. Omat sukulaiset ja ystävät vähintään 400km:n päässä.
Tuin miestä jo opintojensa loppuvaiheessa ja uran alkumetreillä, pyrin varmistamaan kotiäitiydestäni huolimatta isän ja lapsen välisen suhteen, kehitin itseäni jatkamalla omia opintoja ja hain sinnikkäästi suorittamaan ylempää korkeakoulututkintoa. Hakuaikojen välissä tein koko ajan töitä.
Elämä ei ollut täydellistä, mutta siinä oli tarpeeksi hyviä elementtejä. Mies ei missään vaiheessa ilmaissut suoraan tyytymättömyyttään. Sai harrastaa, nähdä kavereitaan ja panostaa töihinsä. Minä kyllä otin epäkohtia esille, pyrin luomaan meille yhteisiä tavoitteita ja sainkin miehen lupaamaan, että ennen lapsen kouluun menoa muutamme takaisin sinne mistä aikoinaan lähdimme, jossa molemmilla on enemmän sosiaalista elämää ja koko porukka voisi paremmin. Asuntoja ko. paikkakunnalta käytiin katsomassa useita ja lainapäätös oli saatu. Luulin meidän olevan tiimi.
Haikailemani opintopaikka oli kiven alla, mutta päätin hakea viimeisen kerran, samalla kun työtehtäväni muuttuivat vaativimmiksi. Lainapäätös oli takataskussa ja jaksoin vielä kerran panostaa pääsykokeisiin. Huomasin toki miehessä muutoksia, mutta sanaakaan hän ei sanonut mitä on meneillään ja oma aika meni uusia tehtäviä opetellessa, arkea organisoidessa ja yrittäen löytää aikaa vaativiin pääsykokeisiin. Kävi niin, että pääsin kirkkaasti sisälle. Pisteet olivat huippuluokkaa. Mies juhli ja iloitsi kanssani täysin pokerinaamalla, vaikka jälkeenpäin sain tietää hänellä olleen jo toinen suhde viritteillä.
Pitkän 6 vuoden lapseen ja kotiin panostamisen jälkeen tunsin virtaavani täyteen elämää, kun vihdoin olin lunastanut itselleni jotain mikä osittain toisi minut ’miehen tasolle’ (hän kun omaa urapolkuaan jatkuvasti vertasi minun tekemisiini) ja saavani opintojen kautta uusia ihmisiä ympärilleni ja hengähdystaukoa vakiintuneisiin rooleihin. Näin ja koin, että nyt on vihdoin minun vuoroni ja miehen on otettava enemmän vastuuta myös perusarjesta. Toivoin toki, että hän olisi myös ylpeä vaimostaan, joka sinnikkäästi puski eteenpäin.
Mitä tapahtui? Aloitin opinnot. Olin valehtelematta helvetin ylpeä itsestäni ja onnea täynnä joka solua myöten. Kaikki tuntui vaivan arvoiselta, tuntui kuin suunta kääntyisi viimein. Minäkin pystyn ja saavutan. Kahden kuukauden jälkeen opintojen aloittamisesta palasin opinnoista kotiin ja illalla mies istui sohvalla kertoen, että hän on rakastunut työkaveriinsa, ollut jo syksystä alkaen. Maaninen kuntoilu ja uusien vaatteiden järjetön ostelu saivat selityksensä. Hän aikoi lähteä. Hänellä oli kuulemma oikeus siihen ja minun jos kenen se pitäisi ymmärtää. Hän ei ollut koskaan tuntenut ja kokenut mitään tällaista. Menin täydelliseen shokkiin ja putosin. Putosin onneni kukkuloilta näkyyn, jossa kaikki on taas sirpaleina edessäni. Vaivannäöstä ei ollutkaan mitään hyötyä. Hän oli täysin kylmä minua kohtaan, olin jumissa samassa asunnossa ja kaupungissa kuunnellen kuinka hän syytti minua milloin mistäkin. Vuosikausia ilmeisesti pitänyt sisällään asioita, jotka nyt kerralla sylki päälleni.
Pala palalta tajusin kuinka itsestään selvä ja arvoton olin ollut jo vuosia hänen silmissään. Hän rakensi omaa maailmaansa minulta piilossa ja jälkeenpäin ajatellen, piti hyvin paljon asioita itsellään, ei ottanut minua mukaan uusiin ympyröihinsä vaan käski minun hankkia oman elämän. Sisuunnuin. Jatkoin opintoja, pidin suuni kiinni monta kuukautta tapahtuneesta, kunnes erilleen muuton yhteydessä tajusin tapahtuneen ja jollain tasolla romahdin. Lapsi piti pitää suojassa, vanhempana piti pystyä olemaan ja pystyinkin siihen. Silti tämä toisen teko, ’vapaaksi pääseminen’ ja uuteen suhteeseen juokseminen sielunkumppaninsa luo jätti minuun sellaiset jäljet ja arvet, etten ole varma, kuinka kauan minulla vielä todellisuudessa menee, jotta olen ns. kuuluisasti ’voimaantunut’.
Valmistuin maisteriksi. Valehtelematta ei tuntunut missään. Suoritus oli mekaaninen ja menettänyt merkityksensä jo matkan varrella. Kuitenkin opinnot loivat jonkun rutiinin ja rungon elämään, mikä oli hyvä asia. Lapsi aloitti 3.luokan. Vuoroviikkovanhemmuus on tänä päivänä omanlaisensa rutiini. Yhteishuoltajuuden takia en päässyt täältä, missä en alun perinkään halunnut olla, yhtään mihinkään. Mies on edelleen saman naisen kanssa yhdessä ja minä löysin myös uuden kumppanin. Uuteen suhteeseen luottaminen on kuitenkin ollut haastavaa, ajoittain mahdotonta. Olen lukuisia kertoja ajatellut eroa mikä kertonee siitä, ettei minulla ole ollut aidosti kapasiteettia läheiseen ihmissuhteeseen ja sen rakentamiseen.

18

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ( jatkuu)

      Miehen tapaaminen kuitenkin herätti minussa toivon ja totta kai sai minut näkemään itseni, ainakin hetkellisesti, ihanana ja rakkautta ansaitsevana. Olen yrittänyt opetella olemaan armollinen itselleni, sen tiedän, että mahdollinen ero tästä suhteesta ei tule tiputtamaan minua kuiluun, koska en ole edes uskaltanut panostaa tähän täysillä.
      Tiedän, ettei tarinani ole mikään erikoisuus ja näistä ovat monet nousseet. Elämä jatkuu eron jälkeenkin. Olen selviytynyt, mutta en ole entiseni. Haluaisinkin kuulla, että miten te muut olette sen tehneet? Mikä on parasta tällaisessa tilanteessa mitä itselleen voisi tehdä? Millaisia keinoja olette käyttäneet, että nämä asiat ovat aidosti jääneet taakse?

    • Anonyymi

      Olet tehnyt ja toiminut oikeammin kuin oikein!
      Miten surullista ettei miehesi ole tajunnut millainen arvopaketti hänellä oli ja mitä hän menetti. No, se on pois häneltä, ei sinulta.

      Sinulla on lapsesi johon kohdistaa energiasi, rakkautesi ja huomiosi. Hän arvostaa sitä enemmän kuin kukaan muu. Häneltä sinä saat niin paljon takaisin, nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Lapsesi kanssa sinä ja hän luotte yhdessä tunnepankin joka ajan mittaan vain kasvaa korkoa koron päälle!

      Nauti täysin siemauksin aikaansaanoksestasi opinnoista ja yheiskunnan luottamuksesta. Voit todella olla ylpeä kaikesta tuosta!

      Oletko ajatellut ettet voi luottaa nykyiseen miesystääväsi koska et ole vielä toipunut , nyt x-säsi , aikaansaamista haavoista?
      Se on varsin ymmärrettävää! Ehkä voisit pitää ystävääsi arvostettuna kuulijana sallimatta ystävyytenne edetä liian intiimiksi, Vielä tässä vaiheessa.

      Anna ajan kulua ja aivan rauhassa kokoa itsesi tasolle jonka olet uurastuksellasi aikaansaanut. Aika auttaa suuresti pääsemään kokemasi ylitse ja kykenet taas kohtamaan uudet haasteet paljon voimakkaampana.

    • Anonyymi

      Etkö sinä käynyt sitä koulua itseäsi varten , et miestäsi varten .
      Ehkä sulta tai teiltä jäi parisuhde hoitamatta, kun yritit koko ajan päästä samalle tasolle , kun miehesi.
      Sinä ole vieläkin kovin kiinni exässäsi , parempi , kun työstät tuon entisen parisuhteesi ensin pois ja sitten uusikin suhde voi onnistua, teet nyt väärin nykyistä kumppaniasi kohtaan, kun kaipaat vielä sitä vanhaa.
      Sulle tekis hyvää lähteä sieltä, ja lapsesi olis isällään vain jokatoinen vl, perua koko vuoroviikko systeemi.

    • Anonyymi

      Kiitos kommenteista,

      alempana olevassa viestissä on paljon totuutta. Parisuhde jäi todellakin hoitamatta. Eihän se todellakaan kestä vauva- ja pikkulapsiaikaa yhdistettynä työuriin ja opiskeluihin ilman tukiverkkoja. Olimme molemmat varmaan ex-miehen kanssa naiiveja sen suhteen, sillä ennen perheellistymistä suhde oli hyvä ja tiivis. Laskimme sen varaan liian pitkään.

      Siitä olen eri mieltä, että olisin ex-miehessä ihmisenä enää kiinni, enemmänkin oman mieleni tarinassa siitä mitä minulla oli ja mihin olin/olimme menossa. Elämänsä isosta haaveesta on kivuliasta ja vaikeaa luopua. Varsinkin, kun sen eteen on tehnyt työtä ja nähnyt paljon vaivaa. Olen aina olut ihmisenä sellainen, että rakennan pitkän tähtäimen suunnitelmia ja pyrin tavoitteisiin. Luulin olevani ex-miehen kanssa samalla kartalla, mutta elin oletuksissa. Tosin toinen ei missään vaiheessa ottanut esille ettei ole enää suunnitelmissamme mukana, päinvastoin antoi ymmärtää ihan muuta.
      Kysyit enkö opiskellut itseäni enkä miestäni varten? Osittain kyllä, osittain näin että minunkin muodollinen pätevyyteni auttaisi meitä helpommin mahdollisesti vaihtamaan paikkakuntaa. (ex-miehen ammatti on melko spesifi eikä avoimia paikkoja tosiaan ihan hevillä ollut.) Mukana oli varmasti myös ihan lapsuudenkodin perittyjä arvoja ja yritin todistaa myös vanhemmilleni jotain maisteriksi valmistumisella. Tämän kaiken olen tajunnut tämän eron jälkeen.

      Jos olisin pahimmassa eron vihavaiheessa tehnyt tuon mitä viestissä ehdotettiin eli 'petetyn naisen raivolla' lähtenyt täältä ( kävi suhteellisen monta kertaa mielessä) niin poika olisi menettänyt toisen vanhempansa, lähellä asuvat isovanhempansa (ex-miehen vanhemmat), tutun ympäristön, koulun, luokan ja päiväkoti-ikäisestä olleet kaverit. Minulle se olisi eittämättä tehnyt hyvää, mutta olisiko se ollut lapsen etu?

      Totta kai minulla on jäänyt näistä kaikista asioista paljon hampaankoloon, en kiellä sitä ollenkaan. Olen luultavasti taipuvainen taustastani johtuen jonkunasteiseen läheisriippuvuuteen ja vihan tunteminen ja sen ilmaisu on aina ollut haastavaa. En oikeastaan osaa päästää 'vaan irti' ja antaa olla. Senkun oppisi.

      Uusi kumppani oli täysin tietoinen tilanteestani ja silti hän halusi tutustua minuun. Hän on kosinutkin minua, mutta olen vastannut kieltävästi. Omasta valinnastaa hän on tähän silti jäänyt. Voi olla, että tämä suhde ei kestä ikuisesti, mutta en häntä ole vankina pitänyt. Toki mietin pitkään ja hartaasti jo silloin kun hän pyysi minua ensimmäisille treffeille, että onko tässä mitään järkeä. Silloin ympäristö kannusti siihen, että minullakin on oikeus jatkaa elämääni. Minä sitten jatkoin. Oliko se oikein? En tiedä. Ei tämä mitään ruusutarhaa ole ollut. Mutta opettavaista kylläkin.

      • Anonyymi

        Jäin kiinni tuohon lauseeseen: "Silloin ympäristö kannusti siihen, että minullakin on oikeus jatkaa elämääni". Mä en ole oikein koskaan ymmärtänyt tuon lauseen tarkoitusta. Siis olen samaa mieltä elämää pitää jatkaa, mutta miksi tuolla yleensä tarkoitetaan uutta suhdetta? Kai nyt elämää nyt voi muutenkin jatkaa kuin deittailemalla ja uudella parisuhteella? Itse olen sitä mieltä, että sen elämän pitäisi ensisijaisesti jatkua juurikin niissä muissa asioissa ja ne muut elämän peruspilarit kannattaisi korjata ensiksi. Sitten kun ne ovat tukevat, niin voi miettiä jotain uutta suhdetta. En siis sano, että tossakaan mitään väärää on, mutta enpähän vain tajua tuota ajatusta. Mitä tässä on ympärilleen katsellut, niin ei tuo tunnu monellekaan onnea tuoneen tuo tuollainen pikainen "elämän jatkaminen".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäin kiinni tuohon lauseeseen: "Silloin ympäristö kannusti siihen, että minullakin on oikeus jatkaa elämääni". Mä en ole oikein koskaan ymmärtänyt tuon lauseen tarkoitusta. Siis olen samaa mieltä elämää pitää jatkaa, mutta miksi tuolla yleensä tarkoitetaan uutta suhdetta? Kai nyt elämää nyt voi muutenkin jatkaa kuin deittailemalla ja uudella parisuhteella? Itse olen sitä mieltä, että sen elämän pitäisi ensisijaisesti jatkua juurikin niissä muissa asioissa ja ne muut elämän peruspilarit kannattaisi korjata ensiksi. Sitten kun ne ovat tukevat, niin voi miettiä jotain uutta suhdetta. En siis sano, että tossakaan mitään väärää on, mutta enpähän vain tajua tuota ajatusta. Mitä tässä on ympärilleen katsellut, niin ei tuo tunnu monellekaan onnea tuoneen tuo tuollainen pikainen "elämän jatkaminen".

        Tämän minä olen saanut nyt kokea. Ihan ilmiselvää itselleni on nyt se, että täysin hukassa olen ollut. Ei ollut juurikaan kokemusta tällaisesta selviytymiseen tätä ennen karttunut.

        Olin itsekseni lapseen ja opintoihin keskittyen 1,5 vuotta, mutta nythän se on sitten nähty että aika oli liian lyhyt. Pyrin kyllä peruspilareiden ylläpitoon ja itseni kanssa olemisen opetteluun, mutta enpä tainnut siinä sitten maaliin tulla.


    • Anonyymi

      Suurin syy miksi kirjoitan tätä tarinaani julkisesti on se, että uskon meillä kaikilla ihmisillä olevan joku sokea piste, jota itse ei vaan näe. Vähän sama kun yrittää itse venytellä kipeytynyttä alaselkäänsä tai niskaansa paremmaksi vaikka oikeasti tarvitsisi hierojan.

      Yleensä sanotaan, että pitää katsoa peiliin, kun asiat ovat menneet vikaan, mutta mitä jos se peilikuva ei anna mitään vastauksia. Itsereflektio on hyvä asia, mutta oman itsensä tuottamat näkökulmat ovat varsin suppeita ja tuppaavat toistamaan samaa tarinaa. Jotain minun tästä täytyisi ymmärtää, oppia ja oivaltaa, mutta se kysymys juuri onkin, että mitä?

    • Anonyymi

      Tietenkin tiedetään vain se mitä olet kirjoittanut, joten monenlaisia johtopäätöksiä on vaikea vetää. Olen samaa mieltä, että tekisi hyvää vaihtaa maisemaa, jos se vaan mitenkään onnistuu. En tiedä mitä vaaditaan siihen, että osaa päästää vanhasta irti.

      Tsemppiä sulle! Mä oon vähän samanlaisessa pattitilanteessa oleva mies. Itse olen miettinyt oman yrityksen perustamista :)

      • Anonyymi

        Tsemppiä sinullekin.

        En tiedä riittääkö näissä tilanteissa tosiaan vaan päätös. Päätös päästää vanhasta irti ja aktiivisesti kammeta ajatukset sille uralle. Sillä eihän se vanha takaisin tule vaikka päällään seisoisi. Eikä sen pidäkään tulla.


      • Anonyymi

        Voihan sitä irtiottoa kokeilla ensiksi pienemmässä mittakaavassa. Lähtee vaikka lomalla koko ajaksi johokiin muualle. Toki kun kuviossa on mukana lapsi niin tuo irtiotto pitää sopia sen toisen osapuolen kanssa. Järjestää srn loman niin, ettei pakkaa sitä täyteen tekemistä, vaan nimenomaan jättää tilaa pelkälle olemiselle ja omien tuntemusten kuulostelulle. Jossain vaikka neljässä viikossa alkaa kyllä jo muotoutua jokin ajatus. Onko ikävä kotiin ja niihin kuvioihin vai onko ehkä kenties ihan päinvastainen tunne.


    • Anonyymi

      No ehkä kannattaa miettiä, jotain lukkiutuneita ajatusmalleja, jos kiertää samaa kehää eikä oikein tunnu pääsevän tunteissaankaan eteenpäin. Päiväkirjan pitäminen voi olla hyvä ajatus.
      Muutos vaatii aina luottamusta ja toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Että elämä kantaa, sen asenteen voi saada/olla saamatta ihan jo siellä lapsuudenkodissaan. Jotenkin tuntuu, että sinulla ollut todisteltavaa vanhemmillesikin, ehdollista rakkauttako. Ja että katsot ympäristön odottavan sinulta uutta suhdetta, kertoo minusta hieman väärästä lähtökohdasta.
      Ihmisestä voi tulla ulkoapäin ohjautuva ja liian kontrolloiva jos ei ole perusluottamusta elämään, olosuhteet vaikuttavat liikaa sisäiseen tilaan, eikä oikein pysty elämään hetkessä. Ottamaan siitä kaikkea mahdollista irti.
      Kun asioille sisäinen motivaatio, on sisältäkäsin ohjautuva, luovakin. Toki sinulla ollutkin paljon pyrkimystä ja tapahtumaa tähänastisessa elämässäsi, varmasti hyviäkin hetkiä kaiken kamppailun ohessa kuitenkin. Ja virheistäkin oppii.
      Sisältäohjautuvan asenne elämään on optimistinen, vaikeudet ovat haasteita.
      Pitää vaan uskaltaa tehdä asioita, vaikka jokin itsessä pistää hanttiin. Kun luottamusta elämään tulee, alkaa suhtautua asioihin rennommin ja jo olemassa olevan hyvän huomaa ja alkaa arvostaa sitä. Sinulla on koulutus ja lapsi ja vielä kumppaniehdokaskin. Mikä on loppujen lopuksi hätänä siis?
      Mutta kynsin ja hampain ei kannata mistään, siis ihan mistään pitää kiinni. Minkälainen suhde lapsella on isäänsä, voisiko hän alkaa lähihuoltajaksi. Jos tunnet itse olevasi väärässä paikassa, maantieteellisesti. Ehkä isä haluaisikin syventää suhdettaan lapseensa, tähän astihan sinä olet ilmeisesti ollut päävastuussa hänestä.
      Aivojen muotoutuvuus on tie, jota kautta pienin askelin voi löytää erilaisen olemistavan. Se tapahtuu elämällä hetkessä, tiedostamalla valintojensa lopputulemia edes jonkin verran, että kokee muuttuvansa siinä arjen valintoja tehdessään.
      Kun tekee aina samaa, päätyy samaan lopputulemaan.

      • Anonyymi

        Muutos vaatii aina luottamusta ja toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Että elämä kantaa, sen asenteen voi saada/olla saamatta ihan jo siellä lapsuudenkodissaan. Jotenkin tuntuu, että sinulla ollut todisteltavaa vanhemmillesikin, ehdollista rakkauttako. Ja että katsot ympäristön odottavan sinulta uutta suhdetta, kertoo minusta hieman väärästä lähtökohdasta.
        Näissä lauseissa on paljon viisautta ja oikeastaan se ydin, jonka kanssa tässä pyristelen. Rakkaus ja huolenpito on todentotta ollut hyvinkin ehdollistettua. Minulta on aina odotettu paljon, joten olen sen omaksunut myös asenteeksi itseänikin kohtaan. Lapsuudenkodissa jo viikonloppuaamuisin yli yhdeksään nukkuminen oli väärin ja sekoitti tarkan päivärytmin. Aivan kuin elämässä olisi noudatettu jotain käsikirjoitusta, jossa merkitystä ei ollut niillä ihmisillä vaan sillä, että ’asiat ovat järjestyksessä ja oikein eikä kukaan pääse sanomaan mitään’. Paljon puhumattomuutta, ilottomuutta, kohtaamattomuutta, elämän suorittamista. Ei minulla ole mitään sisäistettyä käsitystä siitä, että olen tärkeä ja arvokas omana itsenäni, pikemminkin pelkään aina sitä, mitä virheitä ja epäkohtia minusta löydetään ja mistä seuraavaksi joku minulle huomauttaa itsessäni.
        Elämäni ensimmäiset 19 vuotta ovat siis kuluneet erittäin kontrolloidussa ja vaativassa ympäristössä, jossa tämä ’omaksi itseksi kasvaminen’ ei päässyt toteutumaan. Lähdin nuoruuden uhmassa ns. takki auki maailmalle ja pyrkimystä moneen on ollut. Huomaan nyt kuitenkin tässä tietyssä taitekohdassa painaneeni tämän kaiken koetun hyvin syvälle itseeni ja ajautuneeni aikuiselämässäni nyt tähän jumitilaan itseni kanssa.
        Minun on vaikeaa pukea sanoiksi sitä tunnetta mitä kannan, mutta lähimpänä lienee se, että tämä itseksi kasvaminen on jäänyt jotenkin aina kesken. En kai osaa vastata siihen kysymykseen: Kuka MINÄ oikein olen. Kun nyt lähellä keski-ikää yritän näiden epäonnistumisten ja suoritusten jälkeen ottaa sitä omaa elämää haltuun, niin huomaan sen olevan hyvin hankalaa. Kun on kiitoksen ja kehun toivossa tähänastista elämäänsä suorittanut, niin muutos sisältä käsin ohjautuvaksi ja motivoituneeksi hetkessä eläjäksi tuntuu utopialta.
        Omasta pelkoon perustuvasta olemisestani tosiaan kertoo myös se, että avioeron jälkeisenä ensimmäisenä vuotena pelkäsin ennen kaikkea omaa pärjäämistäni ja hylätyksi tuleminen tuntui kaikkein pahimmalta. Hengissä olen edelleen ja mitään hätää ei totta tosiaan ole. Olen vain havahtunut näihin alitajuisiin malleihin ja alkanut kyseenalaistaa näitä totuuksia ja näkemyksiä elämästä, jotka olen imenyt muiden toiminnasta. En haluaisi elää missään valheessa ja sumuverhon takana kuvitellen, että minun pitäisi loppuelämäni olla tietynlainen. Tai toimia niiden odotusten mukaan.
        Melkoinen savotta tämä on, mutta kiitos vastauksista. Ne ovat laittaneet miettimään.


    • Anonyymi

      (Pahoittelut kappalejakojen puutetta. Myös tummennetut kohdat eivät tulleet näkyviin, kun lainasin vastauksestasi oleellista kohtaa)

    • Anonyymi

      Anna jo olla menneiden vatvominen,titelit ymm.Lopeta syylistäminen. Kyllä jo pitää 3vuoden jälkeen erosta,olla toipunut. Mene oikeasti ero terapiiaan.Ei loukaten. Miehesi on jatkanut elämää,niin kuulukin. Jatka sinäkin. Ei ole mitän tekemistä enää kuka teki mitä avioliton aikana. Olet eronut! Mennyttä et saa takaisin. elä tämä päivä, Huominen ei tullut. Miksi itseäsi sisintäsi ruoskit sunnatomalla katkerudella,tartutat sen lapseesi. Lapselle on isä ja äiti aina. Lapsi ei eroa.

      • Anonyymi

        Kyllä minä olen jatkanut elämääni, mutta vatvon siksi etten tahtoisi toistaa tulevaisuudessakin aina samoja kaavoja/pinttyneitä ajatuksia. Avioero oli se elämäntapahtuma, joka nosti pintaan ihan kaiken lapsuudesta asti omaksutun. Ei niiden kaikkien asioiden hahmottaminen ole helppoa, saati yksinään muutosten teko.
        En käsitä, että tullaan sanomaan, että tietyn määräajan jälkeen pitäisi jo olla kiinni täysillä uudessa elämässä. Lähtökohtaisesti olemme jo saaneet elämään erilaiset kortit joten näistä kriiseistä selviytyminenkin lienee aika monen asian summa.


    • Anonyymi

      Lopeta se meneessä vatvominen, se oli ja meni, aika entinen ei koskaan enää palaa.
      Molemmissa teissä oli vika, tangoon tarvitaan aina kaksi, teidän elämänne oli pelkkää suorittamista ja parisuhe jäi varjoon, exäsi kärsi siitä ja alkoi hakemaan uutta kumppania ,jolla myös aikaa hänelle.
      Miksei isä vois olla myös lähihuoltaja, ja sinä etä , ja poikasi kävis sulla joka toinen viikonloppu, niin sillon sulla aikaa toteuttaa unemiasi, ja jatkaa sitä suorittamista . Poijan koulu ja kaverit pysyis samoina, kun asuis isänsä kanssa.
      Voit muuttaa sinne jonne kaipaat, suhde lapseen voi olla hyvä kauempaakin ja lapsista ei erota vanhemmuus jatkuu.

    • Anonyymi

      Nyt vuan reippaasti seksiä, niin koet uudesti elämäs, etenkin jollet ole paisunut muodottomaksi.

    • Anonyymi

      Hei AP, jos vielä luet tätä ketjua, ehdottaisin että todella jättäisit exäsi omiin oloihinsa, kokonaan pois mielestäsi ja muistipankistasi.

      Kekittäydy täysillä työhösi/opintoihisi ja lapseesi. Nuo vievät sinua eteenpäin hamaan tulevaisuuteen. Olet jo tarpeeksi kauan raahannut kivirekeä perässäsi, jo laske se menemään mäkeä alas!

      Lapsesi on kaiken vapaa-aikasi tärkein kohde. Panosta häneen, ohjaa arkiasioissa, opeta kuinka autetaan kotiaskareissa ja viikkorahan budjetoinnissa, ottakaa yhteinen harrastus( enlannin kieli, valokuvaus , retkeily jne) tuosta te saatte paljon henkistä energiaa jatkaa yhdessä

      Sinä tiedät toimineesi oikein tuossakin asiassa ja lapsesi saa mahtavat muistot lapsuudestaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maajussi-Kallen Niina julkaisi salakuvat pariskunnan rakkauskesästä: "Ettei KUKAAN huomannut..."

      Rakastua voi missä vaan, vaikka reality-ohjelmassa, totta se on. Tämä pariskunta joutui salailemaan suhdettaan aluksi, mutta onneksi ei enää. Ja nyt s
      Maajussille morsian
      16
      4719
    2. Hintan koulu

      Onko Hintan koulu ns."Parempien ihmisten" oma koulu,jossa syntisiä nälvitään???
      Oulu
      66
      3234
    3. Linnan juhlat on peruttu

      Juuri tulleen tiedon mukaan.
      Maailman menoa
      260
      3080
    4. Gallup: Mikä pari voittaa Tanssii Tähtien Kanssa -kisan?

      Näin yllättävä TTK-finaali etenee. Mutta mikä pari voittaa Tanssii Tähtien Kanssa -kisan? - Waltteri ja Kia - Krista ja Anssi - Ernest ja Anniina h
      Suomalaiset julkkikset
      56
      2427
    5. Nyt on valtamedia paniikissa

      Iltalehden ja yhtä aikaa suomi24 palstalle on ilmestynyt naurettavia esimerkkejä rokotevastaisten muka uskomuksista. Taitaa olla viimeisiä yrityksiä
      Maailman menoa
      270
      1504
    6. Poliisi tutkii Sanna Kiisken toimia,epäillään törkeästä petoksesta naista.

      Sannalla on lähes 29 uhria ja takanaan lähes vuoden kestänyt rikostausta .
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      1317
    7. Tahtoisin olla kanssasi sillai

      ❤️🙃🙃❤️🙃💃🏼❤️✨❤️🙃❤️✨❤️✨❤️✨❤️✨❤️✨✨❤️❤️❤️❤️❤️🙃🙃 Entä sä?
      Ikävä
      46
      1164
    8. Olen ollut sokea

      Olet edelleen suhteessa toiseen. Saat puolestani ollakin, ei kiinnosta sekaantua teidän draamoihin. Unohda koko juttu.
      Ikävä
      85
      1122
    9. Tiedätkö nainen

      Että olet suloinen kun minun seurassani olet kuin jänis ajovaloissa poukkoilemassa. Mutta urhoollisesti esität kuitenkin rohkeaa. Tykkään sinusta iha
      Ikävä
      60
      854
    10. En halua minäkään enää kohdata

      Tasoissa ollaan ihana.
      Ikävä
      48
      846
    Aihe