Koska poistetaan pakkovero jonka joudumme maksamaan jatkuvasta toistosta Ylen ohjelmissa. Päivä menee siihen, että aamuohjelmia pyöritetään uusintoina. Ensin aamulla kolmeen kertaan uusitaan. klo 15 alkaen taas asiat uusiksi. Samoin astudio. Vero peritään, mutta vastinetta ei saada. Onko tarkoitus lihottaa päättäjien suuria tuloja. Yläanttilan leuhkiminen suurilla voitoilla, tähänkö verorahat menee. Ylen pakkovero pois ja kunnon ohjelmia. Olemme maksaneet ihan tarpeeksi.
Vastaukset 11
- Anonyymi
En ole ylen tai valeen vanki ollut enää vuosiin. Vältän itseni saastuttamista. Veroa kyllä haluavat.
- Anonyymi
Yleveroa mielestäni on ok maksaa silloin, kun tarjonta on hoidettu hyvin. Myöskään minun mielestäni tällä hetkellä kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Mielestäni uusinnat eivät ole se jäävuoren huippu, vaan pikemminkin valtamedian asema. Valtamedian ei mielestäni tulisi tuottaa noin kannanottavia uutisia ja ohjelmia, joissa maailmankuva on välillä marginaalinen.
- Anonyymi
YLE on Suomessa osa laatumediaa ja täyttää hyvin paikkansa.
Aamuohjelmia uusitaan,koska joka hetki ei ole riittävää aineistoa kokonaan uusiin tuotteisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YLE on Suomessa osa laatumediaa ja täyttää hyvin paikkansa.
Aamuohjelmia uusitaan,koska joka hetki ei ole riittävää aineistoa kokonaan uusiin tuotteisiin.Valtamedian väsymätön puolustaja on kaavamaisessa innokkuudessaan koominen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtamedian väsymätön puolustaja on kaavamaisessa innokkuudessaan koominen.
Totuus ei ole koominen.
Valeenne ovat.
- Anonyymi
Ylevero on ohjelmien laatuun,uusintoihin,mainontaan.ja saman paasauksen jauhantaan uutisoinnissa veron lopettamisen paikka.
- Anonyymi
Yle on eduskunnan valvoma media ja siksi kustannetaan verovaroin.
Naamanne ovat kyllä vinot,mutta älkää syyttäkö peiliä.
- Anonyymi
Minä, kuten suuri enemmistö suomalaisista luotamme Ylen tasapuoliseen toimitta-
miseen. - Anonyymi
Ylen toimitus on vasemmalle kallellaan, eikä mitenkään puolueetonta uutisointia. Yle-vero on poistettava, koska nyt Yle voi lähettää pelkkiä uusintoja sekä täysin ala-arvoista ohjelmaa, koska raha tulee saman suuruisena joka tapauksessa. Yle:llä on tosin muutamia hyviä ohjelmia radiossa ja televisiossa, mutta suurin osa on täyttä p….
- Anonyymi
Äärioikeisto on katkera Ylen ammatillisesta tasapuolisuudesta.
Heille sellainen ei sovi.
Muille sopii.
- Anonyymi
Mitä mieltä olette muiden palvelutarjoajien tuottamasta sisällöstä? Miten se eroaa mielestänne Ylen asioista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891388Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43913- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40818- 91720
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 46708
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707- 58648
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 66633
- 43601
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575- 10568
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505