Vankeutta pienistä kerääntyvistä rikoksista

Anonyymi

Moi! Tarvitsisin tietoa millaisessa tapauksessa ihminen voi saada vankeutta pienistä rikoksista ja miten käsittely etenee. Esim jos henkilö ryöstää tai pahoinpitelee lievästi ihmisiä toistuvasti, onko mahdollista että rikoksista, jotka eivät normaalisti tuo vankeutta, toistuessaan kuitenkin toisivat.

Miten käsittely yleensä tällaisesa tapauksessa menee? Tuleeko oikeudesta muuten kutsukirje kotiin.

3

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kotiin tulee haastemies. Kyllä pienistäkin rikoksista lopulta joutuu lusimaan, jos rikollinen ei ota opikseen ja oikeus pitää välttämättömänä katkaista rikollisen rikoskierre.

    • Ihan vain huomioksi, että mitään lievää ryöstöä ei olekaan.
      Ryöstön tunnusmerkistö täyttyy jo sillä, että uhkaa käyttää väkivaltaa kun anastaa omaisuutta toisen hallusta.
      Ryöstöstä tuomitaan vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta.

      Sen sijaan pahoinpitelystä tuomitaan sakkoon taikka enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
      Lievästä pahoinpitelystä voi saada vain sakkoja.

      Jos siis kyse on ryöstöstä tulee tuomioksi aina vähintäänkin ehdollinen vankeusrangaistus. Jos koeajan aikana syyllistyy vastaavanlaisiin rikoksiin, heilahtaa häkki jokseenkin helposti. Sen sijaan pahoinpitelyistä voi saada useitakin sakkorangaistuksia kohtuullisen lyhyenkin ajan sisään, eikä niistä silti tuomita ankeutta sen enempää kuin vankeuttakaan.

      • Anonyymi

        Todennäköisesti kysyjä on nuori alle 18 vuotias, jolloin tuomioistuin lähes aina käyttää RL 6:2 §:ää, eli poikeaa rangaistusasteikossa lievempään suuntaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      61
      5884
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      62
      3114
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      55
      2506
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1153
    5. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      40
      1131
    6. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1094
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      917
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      823
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      801
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      793
    Aihe