Yhden nuoren tarina

Jatkuu..

Lopulta punkkasin ystävien nurkissa, juoksin poliisikuulusteluissa tekemistäni rikoksista ja hain peli poikki ohjelmaan johon jono oli monia kuukausia.

Kämppikseni alkoi aika pian ihmetellä vuokrien maksamattomuutta hän oli ensimmäinen jolle asian myönsin häpeillen sekä sen että miksi olen ongelmissa.

Kämppikseni varmisti että olen hakenut apua ja kertoi että on ollut pelaajan läheinen aiemmin joten tiesi millaista ongelman kanssa voi olla.

Tämä sai aikaan tsemppiä ja aloin etsiä lisää töitä jotta saan maksettua rikosasioissa tulevat korvaukset sekä vuokrarästit usealta kuukaudelta.

Lopulta peli poikki ohjelmasta otettiin yhteyttä ja kysyttiin vieläkö haluan mukaan. Muistan selanneeni materiaaleja innoissaan monta viikkoa ennen aloitusta ja sitten kuulin että ohjelmaan kuuluu terapeutti joka on viikottain yhteydessä. Mietin heti että enhän minä voi jakaa tuntemattomalle asioitani ja muita tekosyitä kunnes tuli päivä että reipas naisääni eli terapeuttini soitti minulle. Muistan kuinka putosin kun tajusin että siellähän on ihminen joka haluaa oikeasti tietää miten menee ja kartoittaa taustaani.

Aloitimme työt ja alku oli hankala sillä hermostuin liian vaikeista kysymyksistä enkä osannut miettiä ollenkaan vastauksia. Terapeutti osasi kuitenkin onkia oikeita asioita vastauksista ja sain sanoa jos kiukuttaa tai tuntuu pahalta. Lopulta hän herätti minut sillä että sain kirjoittaa ylös kuinka paljon olen tiliotteiden perusteella pelannut viimeiset vuodet ja mitä kaikkea sillä oisi tehnyt.

Toki retkahduksia tuli ja joskus ohjelman tehtävät jäivät tekemättä mutta sen jälkeen niistä puhuttiin ja muisti taas mitä olikaan tekemässä. Omassa elämässä alkoi myös pelaamisen velkojen selvittely sekä odottelin poliisilta tietoa rikosasioiden jatkosta.

Toisen rikosasian sain soviteltua ja maksoin korvaukset mutta toisesta oli tulossa käräjät koska minua syytettiin maksuvälinepetoksesta. Sain myös oman sosiaalityöntekijän avustuksella kaupungilta oman asunnon sillä halusin tilan jossa olla rauhassa ja jossa olisi jotain tuttua esimerkiksi tavaroita.

Elettiin pitkään todella tiukkoja aikoja rahan suhteen kunnes korvaukset oli maksettu ja ensimmäinen rikostapaus päätyi syyttämättä jättämispäätökseen. Tästä sain taas hieman boostia kunnes toisen tapauksen käräjäkutsu tuli ja minulle haettiin vankeusrangaistusta. Tiesin sen vievän mahdollisuuteni alalla jota olin aina tehnyt ja jonka olisin nyt oman hölmöilyn vuoksi menettämässä.

Hetkellisesti menetin elämänhallinnan ja olin vain päivästä toiseen kuin haamu. Peli poikki ohjelma alkoi olla lopussa ja olin ollut pelaamatta muutaman kuukauden. Terapeutin ja minun toiveestani jatkoin kuitenkin avopalveluiden piiriin joissa taas en tullut toimeen terapeuttini kanssa joten homma jäi. Huomasin myös taas antavani tilaa pelaamiselle sillä sitä tuli tehtyä pienillä summilla joka viikko. Työterveys oli tietoinen siitä että elämänhallinta on mitä sattuu ja nukun huonosti joten sieltä tarjottiin psykiatrin palveluita jotka vastaanotin. Psykiatrin kanssa alettiin tehdä töitä ja tässä kohtaa sain paljon uusia työkaluja elämän sekä stressin hallintaan.

Myöhemmin sain syyttämättä jättämispäätöksen toisestakin rikostapauksesta tosin poliisi ei edelleen suostunut siihen että saisin jo aiemmin perutut työlupani takaisin. Mietimme työnantajan kanssa irtisanoutumistani kunnes asianajajani halusi auttaa kertomalla viranomaisille ongelmista jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen sekä että yritän kokoajan eteenpäin. Kerroin poliisille myös itse helvetistä joka oli vienyt koko elämän ja halusin että se joka on aina ollut tärkein sekä voimaa tuottava eli työ jäisi. Lopulta poliisi myönsi työlupani koeajaksi jotta saan jatkaa ja tällä hetkellä kouluttaudun työssä uuteen ammattiin.

Nyt pelaamatonta aikaa alkaa olla vuosi ja edelleen olen tahojen kanssa tekemisissä säännöllisesti jotka tässä olivat apuna. Suhtautuminen uhkapelaamiseen on muuttunut inhoksi ja haluaisin tuoda enemmän vielä esiin sitä nuorille että millaisia ongelmia saattaa seurata viattomasta muutamasta pyörityksessä.

En sanoisi että tämä oli tässä vaan paraneminen jatkuu varmaan lopun elämää mutta haluan sanoa teille kaikille jotka asian kanssa painitte että se ei ole todellakaan helppo taakka josta olisi vain helppo puhua sekä päästä avun piiriin. Ja se häpeä ettei voi kertoa koska teen näin typerästi vaikka joku voisi siinä kohtaa napata hihasta ja auttaa avun hankinnassa.

Toivon että jokainen tämän kanssa taisteleva saisi apua tai olisi ihminen jolle voisi jakaa tuntemuksia. Ja muistakaa että kovalla työllä voi onnistua eikä ole ollenkaan häpeä kaatua tuon matkan aikana matkalla oleviin kivikoihin.

Avun saaminen ei ole helppoa eikä sitä ole helppo hakea siinä kohtaa kun pää on aivan turta. Jos silloin voi vaikka mennä paikalliseen sosiaalitoimiston ja kysyä jonkun työntekijän kertomaan vaihtoehdoista.

Olen kiitollinen terapeutilleni Annalle, ystäville ja kaikille jotka ovat olleet mun mukana jotta saisin elämän takaisin.