Kaikkihan sen tietävät, että YLE:n hallintoneuvosto on oikeistolaisissa käsissä. Sieltä löytyy yllättävän paljon mm. PS puolueesta porukkaa.
Nytten on lähtenyt iltalehtien linjalle, jotka muuten ennen olivat Kokoomuksen propakandalehden iltapäiväversioita, tai ainakin jompikumpi oli ja on edelleen, vaikka yrittävät muuta väittää nykytilasta. Katsokaa wikipediasta tai jostain tarkemmin.
Mutta YLE! Sen pitäisi olla ihan meidän kaikkien media, mutta leikkii oikeistolaista, koska saa lisää klikkauksia ja nuoret työntekijät eivät YLEllä edes tajua omaa puolueellisuutta.
Ylen keskusteluosioissa ei julkaista mitään, mikä saatetaan arvella laitaoikeiston arvosteluksi. Muodon vuoksi olivat tehneet Euroopan populistipuolueista jutun, mutta senkin positiiviseen sävyyn ja harmittelemalla, kun eivät yhdisty.
Onneksi en maksa YLE:n oksennusveroa, koska veroprosenttini on vain 9%
Yle sensuroi mielipiteitä.
Anonyymi
3
58
Vastaukset
- Anonyymi
Olet onnellinen, mikäli kirjoituksesi julkaistaan täällä laitaoikeiston suosimassa laskiämpärissä.
- Anonyymi
Ylen hallintoneuvosto on eduskunnan asettama. Siinä näkyät eduskunnan voimasuhteet eli se on laajapohjainen.
Vasemmistojohtoisella hallituksella on enemmistö.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075