Firma osti minulle Canon EOS-1D rungon muistaakseni alkuvuodesta 2002. Resoluutio oli vain 4,7 MPix ja olin epäluuloinen. Testikuvat kuitenkin todistivat, että kameran ottamat kuvat olivat suunnilleen yhtä teräviä kuin normaalisti käytetty Fujicrome Astia 100 ASA diafilmi skannattuna. Välitön hyöty oli kuitenkin värilämpötilojen naksahtaminen kohdilleen ja lehteen painetut kuvat tulivat välittömästi paremman näköisiksi. Tasaisissa pinnoissa kohina myös hävisi ja kohta lakkasin käyttämästä 120 rullafilmiäkin, kun siitä saatava etu alkoi olla mitätön.
0Äänestä
Anonyymi
Firmalla, jossa työskentelin vuosituhannen vaihteessa, oli Agfan ePhoto 1280. Käytin kameraa ajoittain. Yhden megan kenno. Jälki oli melko karkeaa, mutta tasapainoista. Hämäräkuvausominaisuudet filmiin verrattuna melko hyvät.
En vielä innostunut digikuvauksesta, joten jatkoin filmille kuvaamista järkkärillä. Vuonna 2006 ostin sitten Panasonic Lumix FZ7:n. 12-kertainen optinen zoomi, myös digitaalinen etsin, kuuden megan kenno. Erittäin positiivinen kokemus, pikselimäärä sopiva näin pieneen kennoon. Palvelee yhä taskuunkin mahtuvana matkakamerana.
Myöhemmin olen ostanut käytettyjä digijärkkäreitä, joissa olen voinut käyttää myös filmiajalta periytyviä objektiivejä. Tällä hetkellä tuorein runko on Canon EOS 6D.
0Äänestä
Anonyymi
Noin vuonna 2010 ostin uutenakin halvan Olympus-merkkisen halpadigipokkarin, FE- jotain.
Oli hyvin huono kamera ja möinkin pian pois. Reviewin mukaan kys. kameramalli on niin liukas ettei pysy edes käsissä. Olen samaa mieltä.
Tilalle hankin Canonin Digital Ixus 430:n. Oli vanhempi kamera mutta parempi.
Kesäkuussa 2005 ostin Canon Digital Ixus 30:n ja 256 megatavun kortin, jolle sai 270 kuvaa tai videota parhaalla laadulla 2 minuuttia.
0Äänestä
Anonyymi
Tästä tuli mieleen eka ulkomaan keikka EOS-1D digirungon kanssa, Ruotsiin. Kortti oli 256 megaa ja sille mahtui suunnilleen 75 kuvaa. Eli koko parin päivän keikka piti saada mahtumaan "kahdelle rullalle" vanhan liiton laskutavan mukaan. No mahtuihan se, kun huonot ruudut saattoi poistaa saman tien. Oi niitä aikoja. Nyt kamerat ruuttaisivat moisen kortin täyteen 1/4 sekunnissa. En muista, että olisin poistanut korteilta kuvia yli kymmeneen vuoteen, koska niihin mahtuu, ja laukussa on aina lisää kortteja.
0Äänestä
Anonyymi
Vuonna 1999 sain ekan digikameran. se oli nikonin kompakti, mutta en muista sen mallia. vuoden 2005 paikkeilla ostin digi järkkärin.
Vastaukset 6
Vanhimmat