jos käy yksityisellä lääkäriasemalla ja siellä "oma" gyne jolla ei ole aikoja kun on vaivoja. Onko tarkoitus mennä toiselle lääkärille kertomaan kaikki uudestaan. Ajanvarauksessa oltiin epäystävällisiä eikä osanneet neuvoa, sanoi vaan että on oma asia mitä teet.
Mitä pitää tehdä
Nita
10650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo, tiedän tilanteen. Sinuna tilaisin ajan toiselle lääkärille (vaikka sellaiselle jonka tiedät, tai jota joku on suositellut). Oma vaiva on tärkeä, eikä kannata odotella että lääkäreiden lomat ja ajat sopivat.
Jos sulla on jotain dokumenttia edellisistä lääkärikäynneistä ja lääkkeistä (vaikka reseptit) niin ota mukaan, niin pääset vähemmällä selittämisellä. Tsemiä!
vastauksesta. Kai se on ainoa mahdollisuus käydä toisella lääkärillä.Minusta "systeemit" ei oikein pelaa.Kun käy yksityisellä niin minusta silloin ainakin pitäisi päästä samalle lääkärille mutta näköjään ei.Ajattelin vielä sellaista mahdollisuutta että soittaisin hänelle puhelinaikana ja kysyisin neuvoa. Mutta jos hänellä ei ole vapaita aikoja , niin ei kai hän voi mitään. Tekisi vaan mieli soittaa ja kysyä miten yleensä pitäisi menetellä tällaisessa tapauksessa.
Viimeeksi kun kävin hän käski tilata tupla ajan että voisi ottaaa kohdusta näyte koska minulla on ollut vuotoja. Tilaa nyt sitten tupla ajan kun ei ole vapaita aikoja ollenkaan.
Nimittäin se että mene mies-gynekologille. Voi ajatuksena tuntua kauhealta mutta voin luvata että YLEENSÄ miehet ovat hellempiä ja kuuntelevat paremmin ja keskittyvät nais-potilaaseen. Itse olen käynyt gynellä siitä lähtien kun täytin 15, eli n. 7 vuotta, ja voin sanoa että lähes aina naiset ovat suht' kovakouraisia.Sitten rohkaisin mieleni ja menin kaverini suosittelemalla mies-lääkärille ja kappas vaan, tutkimus oli suht ok, ei sattunut eikä tuntunut epämiellyttävältä.
Tällaisissa jutuissa kannattaa luottaa kavereiden ja sukulaisten kertomuksiin hyvistä lääkäreistä. Ties vaikka löytäisit paremman gynen kuin se oma gyne!
Ja hän oli oikein pätevä ja hyvä, mutta hän muutti taas toiselle lääkäriasemalle. Siirryin sitten samassa lääkäriasemalla naisgynelle joka oli kärttyisä ja lyhytsanainen. No vaihdoin taas ja nyt minulla on ollut kiva suhde tähän lääkäriin. (naisgyne kyllä) mutta hän on niin varattu.Ei ole kyllä kiva vaihtaa lääkäriä joka kerta kun on vaiva.Vuositarkastukseen pääse kun tilaa tarpeeksi ajoissa, mutta jos tulee muuta siinä välissä niin ei millään.
Miksi et mene sinne toiselle lääkäriasemalle sen tutun mieslääkärin vastaanotolle?
lääkäriasema missä käyn on lähempänä kotiani. Minulla on myös sellainen työ että ilta ajat sopivat paremmin.
Pidän tästä nykyisesta myös ja olen käynnyt niin monta kertaa etten taas haluaisi vaihtaa.
Olen käynyt sekä mies että naisgynellä ja oma kokemukseni on päinvastainen!
jos lääkärillä on puhelinaika. Joskus lääkäri ottaa vastaan ns. ylimääräisenä asiakkaan jolla on vaivoja. Ainakin mun työpaikallani moni lääkäri tekee näin ja olen itsekin joskus ollut se ylimääräinen.
toinen vaihtoehto näin tietokoneitten aikana on laittaa lääkärille sähköpostia!
gyne voi ajaksi muuttua, useat gynekologit ovat sairaalalääkäreitä ja yksityisvastaaottoaikoja on aika usein vain iltaisin.
Joko odotat vaivasi kanssa tai menet sitten jollekin toiselle gynelle, en ymmärrä mikä ongelma tuossa on!
Ja ei sille toiselle tarvitse kertoa kaikkea kun antaa luvan hänelle lukea koneelta tietosi jotka on kirjannut tämä sinun oma gynesi!!
Ei voida olettaa että kaikilla erikoislääkäreillä on vapaita aikoja juuri silloin kun jollekin vakipotilaalle tulee vaivoja!
Kyllähän niitä lääkäreitä löytyy. Mutta harmittaa kun on päässyt "juttusille" tämän lääkärin kanssa. Olen vaihtanut gyneä niin monta kertaa etten enään jaksaisi. Jokaisella on omat mielipiteensa asioista. Olisin ollut jo kohdunpoistossa jos olisin kuunnellut yhtä lääkäriä.Gyne on just sellainen lääkäri että haluasi sen "oman", niin kuin toisilla oma kampaaja. Menet toiselle niin kyllä tyyli muuuttuu.