Totuustesti kunnanhallituksen jäsenille

Politiikka on kovaa peliä, mutta valheesta ei saa jäädä kiinni, kuten Antti Rinne ja Anneli Jäätteenmäki. Kumpikin teki oman johtopäätöksen, jota vauhditti Suomen kansalaiset.

https://yle.fi/uutiset/3-11172144
https://yle.fi/uutiset/3-6629975

Lähipäivinä tulee tähän ketjuun faktaa, josta kunnanhallituksen jäsen varmuudella tunnistaa itsensä. Nimiä ei mainita, ainoastaan asia, joka liittyy harjoitettuun kunnallispolitiikkaan, mutta ei missään määrin henkilön yksityisyyteen, jota tulee kunnioittaa.

Fakta asia /asiat paljastaa kenestä on kysymys. Jos hermo kestää testin, henkilö on pesunkestävä poliitikko, joka antaa muiden päättää jatkosta, kunnes totuustesti on tehty.
351329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

"Tähän lappuun katkesi Anneli Jäätteenmäen ura pääministerinä"

Katso uutiset
https://yle.fi/uutiset/3-6629975

Vastaavasti yksi "lappu", jonka merkitystä ja olemassaoloa Kuhmoisten kunnanhallitus on vuosikaudet salannut, on se "Akilleen kantapää", joka voi olla hyvinkin kohtalokas. Salailu ja peittely ei kuulu kunnalliseen demokratiaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Akhilleus

Äänestä
  • Yhteenveto totuustestistä lähiaikoina ja arvio kunnalle aiheutetuista taloudellisista vahingoista, jotka on saatu aikaan virheellisillä päätöksillä, joita on peitelty kauan aikaa.

    Äänestä

Jännityksellä odottelen aloittajan lupaamia paljastuksia. Taitaa lokvoodtarina jatkua?

Äänestä

Testikysymyksiin mahdollisesti kommentoivien henkilöiden tulisi kirjoittaa viestiketjun loppupäähän, näin toimien kysymykset säilyvät järjestyksessä, kiitos.

Asia ja testi nro 1.
Yksi nykyinen kunnanhallituksen jäsen allekirjoitti kunnan puolesta esisopimuksen erään suuryhtiön kanssa, joka lupasi investoida Kuhmoisiin 15 milj. Kunta ja suuryhtiö sitoutuivat pitämään sopimuksen salassa. Lisäksi kunta sitoutui pitämään salassa sopijapuolen nimen, jos lopullista sopimusta ei allekirjoiteta. Sopimuksen ehtona oli, että kunta pyrkii hankkimaan omistukseensa erään yksityisen henkilön omistamat LWK Oy:n osakkeet. Lisäksi kunnan tuli pyrkiä hankkimaan omistukseensa myös muut yksityisessä omistuksessa olevat LWK Oy:n osakkeet. Kunta lunasti vain yhden henkilön omistamat LWK Oy:n osakkeet.
Tällä henkilöllä oli selkeä yhteys suuryhtiöön, jossa hänen veljensä oli johtajana.
Suuryhtiö vetäytyi lopullisesta sopimuksesta, koska kunnan varoin lunastettiin huomattavaan ylihintaan vain yhden henkilön omistamat LWK Oy:n osakkeet, vaikka ehtoina oli lunastaa kaikki yksityisessä omistuksessa olleet LWK Oy:n osakkeet. Kunta sitoutui sopimuksella vielä siihen, että ei voi vaatia suuryhtiöltä vahingonkorvausta, jos tämä vetäytyy lopullisesta sopimuksesta. Esisopimuksen ehdot turvasivat VAIN suuryhtiön edut ja asetti kunnan kehityksen ja kunnan tekemälle investoinnille erittäin SUUREN RISKIN, joka realisoitui.

Katsooko kyseinen sopimuksen allekirjoittanut ja sen ehdot hyväksynyt luottamushenkilö olemaan riittävän pätevä toimimaan kunnanhallituksen jäsenenä, kun on allekirjoittanut sopimuksen, joka antoi alkusysäyksen romuttaa Kuhmoisten kunnan historian suurin investointi. Aiheutettiin katastrofi, jonka seuraamukset näkyvät kunnassa vielä tänäkin päivänä. Onko vastuullista ja rehellistä jatkaa kunnanhallituksen jäsenenä?

Äänestä
  • Voihan hän nyt olla sopiva ja pätevä vallankin jos on ottanut opikseen tekemistään virheistä?

    Äänestä

  • Asia ja testi nro 2.
    Nykyinen kunnanhallituksen jäsen on ollut yksi niistä, joka LWK Oy:n on kuntaan hankki. Pyysi julkisesti kunnanvaltuuston jäseniä luottamaan hankkeeseen, joka oli kaikessa hiljaisuudessa kuntalaisilta valmisteltu. Päätös kunnanvaltuustossa yhtiön perustamisesta tehtiin yksimielisesti ilman kommentteja. Suuryhtiön vetäydyttyä sopimuksesta investoida 15 milj. Kuhmoisiin, se johti siihen, että LWK Oy:n yksityinen osakas velvoitettiin luovuttamaan yksityisessä omistuksessa olleet IPR-oikeudet LWK Oy:lle korvauksetta.

    Luovutus toteutettiin osakas-ja rahoittajasopimuksella, jonka allekirjoitti nykyinen kunnanhallituksen jäsen. Samana päivänä LWK Oy myi korvauksetta saadut IPR-oikeudet 5,5 milj. voitolla kunnan perustamalle LWT Oy:lle. Kuhmoisten kunnanhallitus teki myöhemmin tutkintapyynnön poliisille ja väitti, että IPR-omaisuuden arvo on mitätön eli nolla. Kunnanhallitus esitti tutkintapyynnössä väitteen, että IPR-oikeuksien omistaja on tarkoituksellisesti harhauttanut kuntaa IPR-oikeuksien arvolla.

    Katsooko kyseinen henkilö, joka osakas-ja rahoittajasopimuksen on allekirjoittanut kunnan edustajana, toimineensa vilpittömässä mielessä hyväksyessään IPR-omaisuuden arvoksi 5,5 milj., jonka myöhemmin kunta salaa ja salatulla asiakirjalla väitti arvottomaksi. Hyväksynyt
    tänä vuonna sen, että salatun ja pätemättömän asiakirjan laatineelle asianajotoimistolle on annettu jälleen kerran valtuutus estää pätemättömästä asiakirjasta aiheutuneen riita-asia tutkimisen oikeudessa.

    Viranhaltijapäätös asiasta on salattu kuntalaisilta, mutta nyt on julkistettu toiveena, että ensi vuonna kunnassa mahdollisesti ryhdytään noudattamaan lakia.

    Onko vastuullista ja rehellistä toimia kunnanhallituksen jäsenenä, kun on selkeästi osallinen edellä mainittujen asioiden toteuttamisessa, hyväksymisessä sekä järjestelyissä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan hän nyt olla sopiva ja pätevä vallankin jos on ottanut opikseen tekemistään virheistä?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallinen_epäonnistumisen_päivä

    Päivän tarkoituksena on luoda uudenlaista ja hyväksyvää epäonnistumisen kulttuuria ja samalla muistuttaa, että "epäonnistumisen myöntäminen ja siitä oppiminen on avain menestykseen kaikilla elämän alueilla"

    JF teki virheen kun tarttui syöttiin.

    Kaikki kaupan pakastealtaassa olevat kalapuikot ovat joskus tehneet saman virheen.

    "JF teki virheen kun tarttui syöttiin"

    Kun luotti kuntaan viranomaisena, joka harjoitti kalastusta ilman lupaa (lue yrittämistä)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JF teki virheen kun tarttui syöttiin.

    Kaikki kaupan pakastealtaassa olevat kalapuikot ovat joskus tehneet saman virheen.

    "Kaikki kaupan pakastealtaassa olevat kalapuikot ovat joskus tehneet saman virheen"

    Kaikilta salakalastajilta jäi syötti pohjaan kiinni ja jäivät rannalle ruikuttamaan
    Vain yksi on saanut sakot ja vietiin kalastuslupa lopullisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asia ja testi nro 2.
    Nykyinen kunnanhallituksen jäsen on ollut yksi niistä, joka LWK Oy:n on kuntaan hankki. Pyysi julkisesti kunnanvaltuuston jäseniä luottamaan hankkeeseen, joka oli kaikessa hiljaisuudessa kuntalaisilta valmisteltu. Päätös kunnanvaltuustossa yhtiön perustamisesta tehtiin yksimielisesti ilman kommentteja. Suuryhtiön vetäydyttyä sopimuksesta investoida 15 milj. Kuhmoisiin, se johti siihen, että LWK Oy:n yksityinen osakas velvoitettiin luovuttamaan yksityisessä omistuksessa olleet IPR-oikeudet LWK Oy:lle korvauksetta.

    Luovutus toteutettiin osakas-ja rahoittajasopimuksella, jonka allekirjoitti nykyinen kunnanhallituksen jäsen. Samana päivänä LWK Oy myi korvauksetta saadut IPR-oikeudet 5,5 milj. voitolla kunnan perustamalle LWT Oy:lle. Kuhmoisten kunnanhallitus teki myöhemmin tutkintapyynnön poliisille ja väitti, että IPR-omaisuuden arvo on mitätön eli nolla. Kunnanhallitus esitti tutkintapyynnössä väitteen, että IPR-oikeuksien omistaja on tarkoituksellisesti harhauttanut kuntaa IPR-oikeuksien arvolla.

    Katsooko kyseinen henkilö, joka osakas-ja rahoittajasopimuksen on allekirjoittanut kunnan edustajana, toimineensa vilpittömässä mielessä hyväksyessään IPR-omaisuuden arvoksi 5,5 milj., jonka myöhemmin kunta salaa ja salatulla asiakirjalla väitti arvottomaksi. Hyväksynyt
    tänä vuonna sen, että salatun ja pätemättömän asiakirjan laatineelle asianajotoimistolle on annettu jälleen kerran valtuutus estää pätemättömästä asiakirjasta aiheutuneen riita-asia tutkimisen oikeudessa.

    Viranhaltijapäätös asiasta on salattu kuntalaisilta, mutta nyt on julkistettu toiveena, että ensi vuonna kunnassa mahdollisesti ryhdytään noudattamaan lakia.

    Onko vastuullista ja rehellistä toimia kunnanhallituksen jäsenenä, kun on selkeästi osallinen edellä mainittujen asioiden toteuttamisessa, hyväksymisessä sekä järjestelyissä?

    Asia ja testi nro 3.
    Nykyinen kunnanhallituksen jäsen on ollut kunnanhallituksen kokouksessa päättämässä LWK Oy, LWT Oy ja KK Oy:n tehtävästä tutkintapyynnöstä. Tutkintapyynnön muotoilussa käytettiin mustamaalaavaa tekstiä henkilöä kohtaan, jota varten kunnan asianajaja oli laatinut salatun muistion, joka selvisi vasta vuosien kuluttua.

    Kunnanhallituksen jäsen kehotti lieventämään tutkintapyynnön sanamuotoja. Ehdotus ei saanut kannatusta. Normaalista käytännöstä poiketen kunnanhallituksen puheenjohtaja toimi päätöksen valmistelijana ja esittelijänä. Normaalisti kunnanjohtaja tai hallintojohtaja toimii päätettävän asian valmistelijana sekä esittelijänä.

    Silloisella kunnanhallituksen puheenjohtajalla oli henkilökohtainen motiivi asiassa.

    Tutkintapyyntö hyväksyttiin tehtäväksi, kuten kunnanhallituksen puheenjohtaja sen esitti. Tästä päätöksestä on seurannut nykyiset ongelmat, josta johtuen myös tämän vuoden keväällä Heusalan tekemä viranhaltijapäätös on kunnanhallituksessa salattu.

    Kunnanhallitus hyväksyi, kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotuksesta, että KK Oy jätettiin pois tutkintapyynnöstä, vaikka yhtiöön oli tehty erityistarkastus.
    Tilintarkastusyhteisö oli antanut vakavan huomautuksen. KK Oy oli lunastanut yksityistahon omistamia LWK Oy:n osakkeita kunnan myöntämällä lainalla huomattavaan ylihintaan. Jo aikaisemmin KK Oy oli lunastanut kuhmoislaisen konepajan nimissä olleita LWK Oy:n osakkeita.

    Tämän jälkeen KK Oy sulautettiin (lue leivottiin) Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöön velkoineen ja vastuineen. Vuokralaiset ja muut veronmaksajat maksavat tämän operaation kustannuksia. Nykyinen kunnanhallituksen jäsen hyväksyi sen, että vastuussa olevat eivät joutuneet asiasta vastuuseen. Kunnanjohtaja Heusala halusi myös suojella KK Oy:n vastuuhenkilöitä eikä luovuttanut yhtiöstä tehtyä erikoistilintarkastusta kuin hallinto-oikeuden päätöksellä, jonka jälkeen ko. asioiden kiemurat selvisivät.

    Kokeeko nykyinen luottamushenkilö kunnanhallituksen jäsenenä, että oli oikein suojella virheellisten päätösten tekijöitä tietäen, KK Oy lunasti kunnan rahoilla LWK Oy:n osakkeita yksityisiltä, jotka siinä ansaitsivat ja kunnan vuokralaiset siitä kärsivät?

    Asia ja testi nro 4.
    Ei viimeisempänä eikä vähäisempänä on seuraaviin asioihin osallinen nykyisen kunnanhallituksen jäsen. Hän on toiminut kunnan todistajana LW-oikeudenkäynnissä ja todistanut suullisesti kunnanhallituksen palkkaaman kalliin juristin salaa hankkimaan ”lappuun” vedoten, jolla kallis juristi myi asianajopalvelut kunnalle, vaikka sovinto oli vaihtoehtona. Rahastus ilmeiseti kiinnosti enemmäm kuin sovinnon aikaansaaminen.

    Kunta varmisti "lapun" pätevyyden viranomaisella. Varmistus ei ollut pätevä, koska se
    oli tehty puhelimen välityksellä. Puhelua ei ole nauhoitettu, joten vastauksen antaja ei syyllistynyt perättömään lausumaan. Tuttava juristi petti ja saattoi arvostetussa asemassa olevan henkilön noloon tilanteeseen, kun ei käyttänyt asiassa virallisesti allekirjoitettua asiantuntijalausuntoa.

    Pätevän lausunnon asiantuntijan antaa vain sen itse allekirjoittamalla. Nykyinen kunnanhallituksen jäsen ehdotti käräjäoikeuden tuomion jälkeen sovintoratkaisua. Siitä ei voitu toteuttaa, koska kalliin asianajotoimiston edustaja ei sovintoa halunnut. Kunta oli jo saatu tarttumaan uskottavaan syöttiin eli "asiantuntijalausuntoon."

    Kunnanhallitus on hiljattain saanut tietoonsa pätemättömän lausunnon antajan kirjallisen tunnustuksen. Häneltä salaa oli kirjoitettu muistio asiantuntijalausunnoksi LW- oikeudenkäyntiin. Kunnanhallituksen jäsen, joka oikeudessa virheellisesti todisti pätemättömään asiantuntijalausuntoon vedoten, on vajaa vuosi sitten ehdottanut tuomionpurkua LW- oikeudenkäynnin tuomiosta.

    Kunnanhallituksen jäsen, pidetty ja uskottava henkilö on joutunut hankalaan välikäteen. Hänen ja kunnan sekä kuntalaisten kannalta olisi syytä tunnustaa se tosiasia, että turhaa inhimillistä kärsimystä ja kustannuksia kaikille osapuolille on aiheuttanut se ”lappu”, jolla kallis juristi myi palvelunsa kunnalle ja on aiheuttanut riita-asian.

    Asiassa on otettava huomioon vielä se, että kallis juristi käytti vanhaa tuttavaansa hyväkseen pätemättömän ”lapun” hankinnassa. Tämä ”lappu” on se ”Akilleen kantapää”, jota häikäilemättömästi on käytetty asianajorahastukseen.

    Jos kunta ei ole vastuussa asiasta. Vastuussa se taho, joka ongelman ja kustannukset on aiheuttanut. Juuri tänään oikeuslaitos on ratkaisussaan todennut huomattavan ylilaskutuksen, joka on toteutettu yhtiöltä, jonka osakas "lappu”-juristin on.

    Kunnanhallituksen jäsenen, olisiko syytä rehellisesti avautua totuuteen asiassa?

    Se on kaikkien osapuolien edun mukaista.

    Asia+ja+testi+nro+5Nykyisen+kunnanhallituksen+kaksi+jäsentä+vastasi+kunnan+100+%+omistaman+teknologiayhtiön+(LWT+Oy)+omaisuudesta+ja+veloista.+Vuonna+2010+poliisi+takavarikoi+oma-aloitteisesti++LWT+Oy:n+kirjanpidon.+Tutkinnan+päätöksessä+todetaan:+”yhtiö+on+kirjanpidon+mukaan+lähes+velaton”.+LWT+Oy:n+velka+on+siirretty+Kuhmoisten+kunnalle+kunnanhallituksen+puheenjohtajan+esityksestä.++Ainoana+moitittavana+tekona+on+yhtiön+tilinpäätöstietojen+ilmoittamatta+jättäminen+PRH:lle+vuosilta+2003-2008.+Kunnanhallituksen+silloisen+puheenjohtajan+kehotuksesta+LWT+Oy:n+velka+oli+siirretty+kunnan+velaksi+ilman+kunnanhallituksen+virallista+ja+lainvoimaista+käsittelyä.+Velan+siirto+oli+tehty+kunnan+sisäisenä+järjestelynä.+Eräs+valtuutettu+moitti+järjestelyä.+Ei+saanut+kannatusta.+Erosi+tämän+jälkeen+luottamustehtävistä+kunnassa,+koska+ei+voinut+hyväksyä+lain+vasta+manettelyä.Kunta+haki+LWT+Oy:n+vapaaehtoiseen+selvitystilaan,+johon+kunta+valtuutti+kunnanjohtaja+Heusalan+LWT+Oy:n+ylimääräisessä+yhtiökokouksessa+asian+päättämään.+Asiasta+tiedotettiin+myös+julkisuuteen.+Kunnanjohtaja+Heusala:+”Teknologiayhtiöllä+ei+ole+muuta+omaisuutta+kuin+teollisoikeudet”+Heusala+tiesi+totuuden,+mutta+ei+uskaltanut+toimia+toisin.Vapaaehtoinen+selvitystila+eteni+ja+lopulta+LWT+Oy+haettiin+konkurssiin.+Jostakin+kumman+syystä+selvitysmies+oli+löytänyt+LWT+Oy:n+omistaman+kalliin+koneen,+puristimen+eräältä+takapihalta.+Puristin+(hankintahinta+noin+400.000+euroa)+oli+haluttu+ostaa,+mutta+kunnanhallituksen+silloinen+puheenjohtaja+ilmoitti+lehdessä:+”Kunta+odottaa+lisää+tarjouksia+puristimesta”.+Ilmoitus+oli+outo,+koska+kunta+ei+mitään+myynti-ilmoitusta+ollut+koskaan+puristimesta+julkistanut.+Kunnanhallituksen+puheenjohtajan+henkilökohtainen+myynti-ilmoitus+kunnan+omaisuudesta+johti+siihen,+että+eri+puolelta+Suomea+käytiin+puristinta+katsomassa+ja+se+haluttiin+ostaa+muun+muassa+Kemijärvelle.Eräälle+ostajalle+Mikkelin+läheltä+oli+kunnasta+ilmoitettu:+”Puristimesta+voi+kyllä+tehdä+tarjouksen,+mutta+sitä+ei+voida+myydä+ilman+keksijän+lupaa”++Kiinnostunut+ostajaehdokas+oli+lähettänyt+JF:lle+sähköpostin+ja+kysyi:+”kuka+puristimen+omistaa?”++JF+oli+vastannut:+”LWT+Oy+omisti+ja+kunta+on+ottanut+puristimen+panttina+haltuunsa+saatavistaan+LWT+Oy:ltä”.+Kysely+mikkeliläisen+ostajaehdokkaan+sähköpostista+tallessa.+Puristinta+ei+myyty.+Kiinnostuneet+ostajat+vetäytyivät,+koska+eivät+halunneet+sekaantua+puristimen+epäselviin+omistussuhteisiin.+LWT+Oy:n+konkurssissa+kunta+palautti+pantin+eli+puristimen++LWT+Oy:lle.+Samalla+kunta+siirsi+kunnan+taseesta+kunnanhallituksen++puheenjohtajan+siirtämän+velan+takasin+LWT+Oy:n+taseeseen.+Tämäkin+toimenpide+suoritettiin+ilman+kunnanhallituksen+virallista+asian+käsittelyä+ja+lainvoimaisuutta.LWT+Oy:n+konkurssipesän+omaisuusluettelossa+ilmoitettiin+LWT+Oy:n+pesän+varallisuus:++Puristin+1000+euroa.+Teollisoikeudet+nolla+euroa.+LWT+Oy:n+konkurssipesän+velat+noin+1,5+milj.+euroa.+LWT+Oy:n+taseomaisuus+yhtiön+perustamishetkellä+noin+1,5+miljoonaa+euroa.+LWT+Oy:n+toiminnan+aikana+yhtiön+omaisuudesta+ei+myyty+mitään+ulos.+Kunta+maksoi+LWT+Oy:n+konkurssissa+pesänhoitajan+kulut+kunnan+kassasta.+Selvitystila+ja+konkurssimenettely+kesti+viisi+vuotta.+LWT+Oy:n+taseomaisuus+häipyi+kuin+tuhka+tuuleen.++Velat+jäivät+veronmaksajille.+Lähes+samalla+tavalla+häivytettiin+kunnan+100+%+omistama+Kuhmoisten+Kiinteistöt+Oy.+Yhtiötä+ei+ole+koskaan+haettu+selvitystilaan+eikä+konkurssiin.+Jossakin+Kuhmoisten+Kiinteistöt+Oy:n+yhtiön+velat+ja+vastuut+on+pakko+olla?+Myöskin+ne+velat,+joilla+lunastettiin+LWK+Oy:n+osakkeita+huomattavaan+ylihintaan.+Kunnanjohtaja+Heusala+halusi+estää+(tuskin+vapaaehtoisesti),+että+KK+Oy:stä+ei+luovuteta+erikoistarkastuskertomusta+ilmoittaen,+se+on+salainen+asiakirja,+jossa+on+liikesalaisuuksia.KK+Oy:n+jätettiin+kunnan+palkkaaman+juristin+suosituksesta+pois+tutkintapyynnöstä.+Nykyinen+kunnanhallituksen+jäsen+on+tämän+hyväksynyt,+vaikka+julkisuuteen+annettiintieto,+että+tutkintapyyntö+tehdään+kaikkiin+kunnan+omistamiin+yhtiöihin,+joiden+kirjanpitoon+ja+toimintaan+on+tehty+erityistarkastus.+Tutkintapyynnön+tekeminen+kaikkiin+kunnan+LW-yhtiöihin+oli+kunnanhallituksen+puheenjohtajan+julkisuuteen+antama+perustelu+syyksi+tutkintapyynnön+tekemiseen.+Näinkö+kunnan+ja+kunnan+omistamien+yhtiöiden+varallisuus+voidaan+hävittää+ilman+mitään+vastuuta?Näiden+järjestelyjen+ja++operaatioiden+ydinstrategia++piilee+kunnan+palkkaaman+juristin+hankkimassa+salaisessa+lapussa,+Nykyisistä+kunnanhallituksen+jäsenistä+yli+50+%+ovat+tietoisia+salatusta+"lapusta".+Miksi+kuntalaisia+kusetetaan?+Kunta+on+jo+maksanut+satoja+tuhansia+euroja+kunnan+asianajokuluina.+Mitä+kunta+on+saanut+vastineeksi?Kyseenalainen+voitto+LW-oikeudenkäynnissä,+josta+annetun+tuomion+yksi+kunnanhallituksen+jäsen+todistettavasti+hiljattain+ehdotti+haettavan+purettavaksi.+Käräjäoikeuden+12.11.2021+tekemä+ratkaisu+kanteesta,+johon+kunta+(Heusala)+palkkasi+kalliin+asianajajan,+jolle+piikki+kunnassa+edelleen+auki+seuraavaa+erää+varten.

    Asia+ja+testi+nro+6.Nykyisen+kunnanhallituksen+jäsen,+joka+oli+kunnan+todistajana+LW-oikeudenkäynnissä,+todisti+kunnan+palkkaaman+asianajajan+laatimaan+virheellisillä+tiedoilla+olevaan+”lappuun”+tukeutuen.++Tämä+sama+henkilö+antoi+LW-oikeudenkäynnin+lopullisen+tuomion+jälkeen+lausunnon+lehteen,+jolla+on+suuri+lukijakunta.+Lehdelle+annetun+lausunnon+mukaan+LWT+Oy:n+hallitus+oli+pitänyt+kokouksen+ja+päättänyt+ehdottaa+kunnanhallitukselle,+että+LWT+Oy+ei+tee+patentilla+enää+mitään+ja+ehdottaa+kunnanhallitukselle,+että+patentti+palautetaan+keksijälle,+jonka+päässä+keksinnön+hyödyntäminen+on.Patentti-ja+rekisterihallituksen+helmikuussa+2020+antaman+ilmoituksen+mukaan+PRH+ei+myönnä+patentteja,+joiden+teollisen+hyödyntämisen+oikeus+-ja+mahdollisuus+on+sidottu+keksijän+päähän.+Tämä+on+lisäksi+käytännössäkin+mahdotonta,+koska+kenenkään+keksijän+päätä+ei+voida+myydä+patentin+myynnin+yhteydessä,+paitsi+ehkä+Kuhmoisissa?Tämä+on+Kuhmoisten+kunnan+hallinnossa+keksitty+näkemys+patentin+hyödyntämisestä.+Idean+takana+on+selvitysten+mukaan+ollut+ex-kunnanhallituksen+puheenjohtaja,+jonka+ideana+oli+antaa+lehti-ilmoitus+LWT+Oy:n+hallituksen+kokouksen+pitämisestä+julkisuuteen.+Kyseistä+LWT+Oy:n+hallituksen+kokousta+ei+ole+koskaan+pidetty.+Se+on+ollut+lehden+lukijoiden+tietoista+ja+suunnitelmallista+harhauttamista,+josta+lehti+ei+ole+vastuussa.Lehtijutun+antaja+on+henkilökohtaisesti+vastuussa+siitä+mitä+uutisena+medialle+totena+ilmoittaa.+Tämä+vastuu+korostuu+erityisesti,+kun+ilmoitetaan+julkisyhteisön+asioista.Kyseisen+patentin+voimassapitämiseksi,+nykyinen+kunnanhallituksen+jäsen+lainasi+LWT+Oy:lle+henkilökohtaisesti+rahaa,+että+ko.+patentin+vuosimaksu+voitiin+suorittaa+ja+pitää+patentti+voimassa+sekä+olemaan+vaarantamatta+keksijän+asemaa,+jonka+pää+oli+jo+laitettu+kunnan+palkkaaman+asianajajan+kirjoittaman+”lapun”+aiheuttaman+oikeuden+tuomion+seuraamuksesta+pölkylle.Erikoinen+piirre+asiassa+on+se,+että+yksityishenkilö+lainaa+kunnan+100+%+omistamalle+yhtiölle+rahaa+ilman+velkakirjaa.+LWT+Oy:llä+oli+hallussa+myytävää+varallisuutta+kuten+esimerkiksi+LWK+Oy:n+ja+LWT+Oy:n+omistamat+tuotantoterät,+joiden+hankintahinta+on+ollut+42.000+mk.+Miksi+niitä+teriä+ei+myyty?+Miksi+terät+annettiin+korvauksetta+romutetun+puristimen+ostajalle?Outona+asiana+tässä+on+myös++se,+että+ko.+henkilö,+joka+kunnan+omistamalle+LWT+Oy:lle+on+lainannut+kohtuullisen+summan+rahaa,+on+varmuudella+tietänyt+lainatessaan,+että+ei+koskaan+tule+saamaan+lainaamaansa+summaa+rahana+takaisin.+Asiaa+puoltaa+vielä+se,+että+ko.+henkilö+ilmoitti+(lainastaan)+saatavistaan+LWT+Oy:n+konkurssissa,+jonka+selvitysmies+ja+konkurssipesän+hoitaja+totesi+varattomaksi.Se+on+mahdollista,+että+ko.+henkilö+ja+kunnanhallituksen+jäsen+on+saanut+sijoituksensa+(laina)+takaisin+jossakin+muussa+muodossa+kunnalta.+Se+on+kunnan+ja+kuntalaisen+mietittävää+asiaa.Tämä+ko.+henkilö+on+joutunut+kunnan+harjoittaman+politiikan+ja+kunnan+palkkaaman+”huippujuristin”++hankkiman+”lapun”+seurauksena+tilanteeseen,+johon+hän+on+valitettavasti+ajautunut+ja+on+lujasti+kiinni+kuin+kala+koukussa.+Vielä+on+mahdollista+katkaista+siima+ja+välttyä+siltä+mihin+päätyivät+kalapuikot+kaupan+pakastealtaassa,+kun+tarttuivat+koukkuun.

    Asia nro 7.
    Julkisuusperiaate koskee kaikkia julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä kuten kuntaa, silloin, kun ne käyttävät julkista valtaa. Kaikki viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ovat julkisia.

    Jos salassa pidettävä asiakirja tai asiakirjassa oleva salattava tieto vuotaa julkisuuteen, lakia rikkoo sen antanut viranomainen.

    Tämän ketjun otsikkoasiassa kunta /kunnanhallitus on luovuttanut julkisuuteen kaksi salassa pidettävää asiakirjaa. Ensimmäinen on testi nro 1:ssä kerrottu asia, jonka mukaan
    kunta on sitoutunut pitämään sopimusosapuolen salassa. Toisena on testissä nro 4 mainittu ”lappu”, jonka on salaa laatinut kunnan asianajaja. joka ei ilmoituksensa mukaan ole tietänyt, että kunta saattaa sen julkiseksi tiedoksi. Asiasta on nostettu kanne kuntaa vastaan tämän vuoden helmikuussa.

    Kunnanhallitus on aikanaan käsitellyt kokouksessaan ko. asiakirjaa, joka on sisältänyt salassa pidettävää tietoa. Kunnanhallitus on toimittanut (asiakirjan) ”lapun” poliisille ilman virallista päätöstä. Poliisin tekemän alustavan tutkinnan johdosta ”lappu” on tullut julkiseksi, jonka seuraamuksena vahingonkorvauslakiin perustuva riita-asia on syntynyt.

    Kunnanhallituksen jäsenet ovat täysin tietoisia salatusta asiakirjasta. Kunta on vastuussa ”lapun” käytöstä ja sen sisällön saattamisesta julkiseksi tiedoksi.

    Vahingonkorvauslaki

    2 §
    Julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asia nro 7.
    Julkisuusperiaate koskee kaikkia julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä kuten kuntaa, silloin, kun ne käyttävät julkista valtaa. Kaikki viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ovat julkisia.

    Jos salassa pidettävä asiakirja tai asiakirjassa oleva salattava tieto vuotaa julkisuuteen, lakia rikkoo sen antanut viranomainen.

    Tämän ketjun otsikkoasiassa kunta /kunnanhallitus on luovuttanut julkisuuteen kaksi salassa pidettävää asiakirjaa. Ensimmäinen on testi nro 1:ssä kerrottu asia, jonka mukaan
    kunta on sitoutunut pitämään sopimusosapuolen salassa. Toisena on testissä nro 4 mainittu ”lappu”, jonka on salaa laatinut kunnan asianajaja. joka ei ilmoituksensa mukaan ole tietänyt, että kunta saattaa sen julkiseksi tiedoksi. Asiasta on nostettu kanne kuntaa vastaan tämän vuoden helmikuussa.

    Kunnanhallitus on aikanaan käsitellyt kokouksessaan ko. asiakirjaa, joka on sisältänyt salassa pidettävää tietoa. Kunnanhallitus on toimittanut (asiakirjan) ”lapun” poliisille ilman virallista päätöstä. Poliisin tekemän alustavan tutkinnan johdosta ”lappu” on tullut julkiseksi, jonka seuraamuksena vahingonkorvauslakiin perustuva riita-asia on syntynyt.

    Kunnanhallituksen jäsenet ovat täysin tietoisia salatusta asiakirjasta. Kunta on vastuussa ”lapun” käytöstä ja sen sisällön saattamisesta julkiseksi tiedoksi.

    Asia+nro+8,+päättäjille+osoitetun+totuustestin+yhteenveto:Kuhmoisten+kunnan+menetykset+kunnan+harjoittaman+LW-yritystoiminnan+ja+kunnassa+harjoitetun+politiikan+sekä+virheellisten+päätösten+seurauksena+yhteenvetona+seuraavaa:1)+LW-hallin+kustannus+2,5milj.+euroa+–+20+%+avustus+valtiolta+ ++++++++++++++++2+milj.++eur2)+Sininen+halli,+joka+on+osana+LW-hallia,+kustannus+muutostöineen+++++++++++0,25+milj.eur3)+LW-kone+ja+laiteinvestointi+ ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++1.8+milj.+eur4)+KK+Oy:n+osakemerkinnät+LWK+Oy:n+kunnan+sijoituksena+noin ++++++++++++++++0,8+milj.+eur ++++5)+KK+Oy:n+takausvastuut+ja+osakelunastukset+yksityisiltä+noin+++++++++++++++++++++0.2milj.+eur6)+Teknologiayhtiön+LWT+Oy:n+perustamisen+kustannus+++++++++++++++++++++++++++++++++++1.4+milj.+eurJulkisen+rahoittajan+Finnveran+panostus+LW-hankkeeseen+n.++++++++++++++++++++++++1.4+milj.+eurLW-+Oikeudenkäyntikulut+tähän+mennessä+noin+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++0,+5+milj,.+eurHarjoitetun++kunnallispolitiikan+kustannus+yhteensä+noin+8,3+miljoonaa+euroa”””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””"""""""""""""""Kuhmoisten+kunnanvaltuusto+on+yksimielisellä+päätöksellä+päättänyt+ottaa+yrittäjäriskin,kuten+poliisi+on+päätöksessään+19.5.2006+todennut.+JF+kehotti+ajamaan+LW-hankkeen+alas+ja+olisi+ottanut+vastuun+myydä+kone-ja+laitteet+muualle,+koska+huomasi+mitä+hankkeen+jatkamisesta+tulee+seuraamaan.Ehdotus+ei+saanut+kannatusta.+Kunta+päätti+jatkaa+selvän+riskin+ottamista.Kuhmoisten+kunnanhallitus+päätti+tehdä+20.2.2006+tutkintapyynnön+poliisille+ja+väitti+,+että+JF+on+houkutellut+kunnan+ryhtymään+yrittäjäksi.+Mitä+on+jäänyt+jäljelle+?Muistomerkki+kunnan+puukylähankkeesta+24-tien+varrelle+ja+oikeudenkäynnit,+joilla+JF+puolustaa+laillisia+oikeuksiaan+Kuhmoisten+kunnan+perättömistä+väitteistä,+joita+kalliit+huippu+juristit+avustavat.+Oikeudenkäyntiä+yritetään+salata+kuntalaisilta.Tähän+erään+ex-valtuutetun+kommentti:+”Niin+kauan+kuin+Kuhmoinen+Suomen+kartalla+itsenäisenä+keikkuu,+kaikki+valtuutetut+haluavat+käden+jälkensä+Lock-wood-+asiaan.+Aihe+alkaa+kuitenkin+olla+loppuun+kaluttu,+joten+sen+varaan+ei+enää+kannata+suosiotaan+laskea”Avoin+kysymys+entisille+ja+nykyisille+päättäjille:Onko+Kuhmoisten+kunnallispolitiikassa+suosion+saamisen+ja+vallassa+pysyminen+maksatettava+veronmaksajilla+ja+yksityisen+yrittäjän+elämäntyön+uhraamisella?

    Jonkun valtuutetun 15 vuotta sitten sanomat jutut ei päde tähän päivään. Kukaan Kuhmoisten nykyvaltuutetuista ei ole enää pätkän vertaa kiinnostunut Lockwoodista. Kyseessä on katkeroituneen tahon epätoivoinen pyrkimys luoda epäsopua ja muistella menneitä.

    "Jonkun valtuutetun 15 vuotta sitten sanomat jutut ei päde tähän päivään"

    Asiaa (sanomisia /päätöksiä) on käsitelty 12.11. 2021 Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Eihän siitä ole montaa päivää.

    Kysymys ei ole epäsovusta, vaan oikeuksien valvomisesta, jota asiaa kunnan hallinnossa on käsitelty viimeksi lokakuussa 2020

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jonkun valtuutetun 15 vuotta sitten sanomat jutut ei päde tähän päivään. Kukaan Kuhmoisten nykyvaltuutetuista ei ole enää pätkän vertaa kiinnostunut Lockwoodista. Kyseessä on katkeroituneen tahon epätoivoinen pyrkimys luoda epäsopua ja muistella menneitä.

    Kaikki ihmiset eivät kestä kaltoinkohtelua. Osalla on niin heikot psyyken rakenteet, että he sairastuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki ihmiset eivät kestä kaltoinkohtelua. Osalla on niin heikot psyyken rakenteet, että he sairastuvat.

    Kaltoinkohtelu voi olla:

    henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kummastakin on kirjalliset todisteet.

    Kaltoinkohtelun on aiheuttanut kuhmoislainen kuntapolitiikka, jolla on erittäin heikko moraali, jolla on rapautettu kunnan kehittyminen pitkälle tulevaisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki ihmiset eivät kestä kaltoinkohtelua. Osalla on niin heikot psyyken rakenteet, että he sairastuvat.

    Kenenkään ei pidä sietää kaltoinkohtelua! Eikä kenelläkään ole lupa kaltoinkohdella ketään, ei ihmistä, ei rdes eläintä!
    Kaltoinkohtelija on raukkis!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki ihmiset eivät kestä kaltoinkohtelua. Osalla on niin heikot psyyken rakenteet, että he sairastuvat.

    "Kaikki ihmiset eivät kestä kaltoinkohtelua. Osalla on niin heikot psyyken rakenteet, että he sairastuvat"

    Voisiko kirjoittaja tarkentaa:

    1) Tarkoitatko sitä, että koulussa, työpaikalla tai yhteisössä saa kohdella kanssaihmisiä kaltoin?

    2) Mihin tasoon itsesi asetat kolmeportaisessa psyykkeen rakenteissa?

    https://peda.net/p/Sampo Hakala/ps1/pr3ts

    Tasot:
    1) Viettipohja eli id
    -mielihyväperiaate
    -pyrkii luonteenomaisesti välittömään tarpeentyydytykseen seurauksista riippumatta
    -esim. pieni lapsi

    2) Yliminä eli superego
    -kohtuuttomia ja mustavalkoisia vaatimuksia
    -voi vaatia kaikilta täydellisyyttä

    3) Minä eli ego
    -pyrkii tasapainottamaan viettipohjan ja yliminän välisiä jännitteitä ja ohjaamaan ihmisen edun mukaiseen toimintaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asia+nro+8,+päättäjille+osoitetun+totuustestin+yhteenveto:Kuhmoisten+kunnan+menetykset+kunnan+harjoittaman+LW-yritystoiminnan+ja+kunnassa+harjoitetun+politiikan+sekä+virheellisten+päätösten+seurauksena+yhteenvetona+seuraavaa:1)+LW-hallin+kustannus+2,5milj.+euroa+–+20+%+avustus+valtiolta+ ++++++++++++++++2+milj.++eur2)+Sininen+halli,+joka+on+osana+LW-hallia,+kustannus+muutostöineen+++++++++++0,25+milj.eur3)+LW-kone+ja+laiteinvestointi+ ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++1.8+milj.+eur4)+KK+Oy:n+osakemerkinnät+LWK+Oy:n+kunnan+sijoituksena+noin ++++++++++++++++0,8+milj.+eur ++++5)+KK+Oy:n+takausvastuut+ja+osakelunastukset+yksityisiltä+noin+++++++++++++++++++++0.2milj.+eur6)+Teknologiayhtiön+LWT+Oy:n+perustamisen+kustannus+++++++++++++++++++++++++++++++++++1.4+milj.+eurJulkisen+rahoittajan+Finnveran+panostus+LW-hankkeeseen+n.++++++++++++++++++++++++1.4+milj.+eurLW-+Oikeudenkäyntikulut+tähän+mennessä+noin+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++0,+5+milj,.+eurHarjoitetun++kunnallispolitiikan+kustannus+yhteensä+noin+8,3+miljoonaa+euroa”””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””"""""""""""""""Kuhmoisten+kunnanvaltuusto+on+yksimielisellä+päätöksellä+päättänyt+ottaa+yrittäjäriskin,kuten+poliisi+on+päätöksessään+19.5.2006+todennut.+JF+kehotti+ajamaan+LW-hankkeen+alas+ja+olisi+ottanut+vastuun+myydä+kone-ja+laitteet+muualle,+koska+huomasi+mitä+hankkeen+jatkamisesta+tulee+seuraamaan.Ehdotus+ei+saanut+kannatusta.+Kunta+päätti+jatkaa+selvän+riskin+ottamista.Kuhmoisten+kunnanhallitus+päätti+tehdä+20.2.2006+tutkintapyynnön+poliisille+ja+väitti+,+että+JF+on+houkutellut+kunnan+ryhtymään+yrittäjäksi.+Mitä+on+jäänyt+jäljelle+?Muistomerkki+kunnan+puukylähankkeesta+24-tien+varrelle+ja+oikeudenkäynnit,+joilla+JF+puolustaa+laillisia+oikeuksiaan+Kuhmoisten+kunnan+perättömistä+väitteistä,+joita+kalliit+huippu+juristit+avustavat.+Oikeudenkäyntiä+yritetään+salata+kuntalaisilta.Tähän+erään+ex-valtuutetun+kommentti:+”Niin+kauan+kuin+Kuhmoinen+Suomen+kartalla+itsenäisenä+keikkuu,+kaikki+valtuutetut+haluavat+käden+jälkensä+Lock-wood-+asiaan.+Aihe+alkaa+kuitenkin+olla+loppuun+kaluttu,+joten+sen+varaan+ei+enää+kannata+suosiotaan+laskea”Avoin+kysymys+entisille+ja+nykyisille+päättäjille:Onko+Kuhmoisten+kunnallispolitiikassa+suosion+saamisen+ja+vallassa+pysyminen+maksatettava+veronmaksajilla+ja+yksityisen+yrittäjän+elämäntyön+uhraamisella?

    Asia nro 9, johtopäätökset:

    Testin alussa olleesta lupauksesta poiketen, että valtuutettujen nimiä ei mainita, se lupaus ei enää päde ja siihen on olemassa perusteet. Seuraavaksi esitetään avoin julkinen kysymys seuraaville x- valtuutetuille:

    1) x-valtuutettu Sanna Liivenkorkee
    2) x-valtuutettu Maria Lahtinen

    Mistä olette saaneet perättömän ja valheellisen tiedon, että Kuhmoisten kunta on maksanut JF:lle muutaman miljoona euroa? Millä valtuutuksella ja vallankäytön oikeudella olette perättömän tiedon kirjoittanut julkaistavaksi paikallislehdessä?

    Virheellinen tieto on aiheuttanut henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Teitä on ystävällisesti pyydetty yli kymmen vuoden ajan korjaamaan perätön tieto. Ensin valtuutettuna ollessanne ja sen jälkeen, kun ette enää ole olleet luottamustehtävissä. Sanna Liivenkorkee, Teidät on vaadittu todistaksi 9.2.2021 nostetussa kanteessa kuntaa vastaan. Oikeuden istunnossa annettava perätön lausuma on vakava rikos. Todistamisesta ei voi kieltäytyä, se on kansalaisvelvollisuus.

    Yrittäjää voi arvostella julkisesti, mutta perättömän tiedon antaminen on rikos, jonka tunnusmerkistö on selkeästi täyttynyt. Rikoksena teko (perättömän tiedon levittäminen) on vanhentunut, mutta todistamisen velvollisuus asiassa on.
    ***
    "Pääsääntöisesti kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki ihmiset eivät kestä kaltoinkohtelua. Osalla on niin heikot psyyken rakenteet, että he sairastuvat.

    Hyvää Joulua sinulle, joka olet sitä mieltä, että kaltoin kohtelu on hyväksyttävää 🤶🎅🎄

    Äänestä

Miksi tästä ketjusta ei poisteta viestejä?!

Äänestä
  • Samaa mieltä. Poistaisivat nyt viestejä tästä. Kiusaamista tää on.

    Äänestä

Tuhannen kerran: Kk Oy:n vastuita ja velkoja ei ole mitenkään sulautettu vuokrakiinteistöihin. Lopeta ainakin tämä horina.

Äänestä
  • Yksi kysymys:
    Mihin KK Oy on kadonnut vastuineen?

    Yhtiö voidaan lopettaa selvitystilan tai konkurssin kautta.
    Kumpaakaan toimenpidettä ei KK Oy:n ole tehty.

    LWT Oy päätyi selvitystilan kautta konkurssiin vasta 2015.
    Hovioikeuden edustajan mukaan teknologiayhtiö olisi tullut lopettaa jo 2003-2004, kun se oli
    kirjattu kunnan taseeseen 0

    Äänestä

Ei perse, mitä tällä ns. testillä oikein haet.

Äänestä
  • Kotoa minut haettiin taistelemaan Kuhmoisten itsenäisyyden puolesta. Kaikki tuki luvattiin, mutta sitten yksin jätettiin. Lähdin puolustamaan Kuhmoisten kunnan itsenäisyyttä samalla vakaumuksella kuin isäni lähti puolustamaan Suomen itsenäisyyttä 1939.

    Perheeni hajosi, koska vastuu uskottavuudestani kyseenalaistettiin levittämällä vuosikaudet julkisuuteen roistopuheita, ja hankkimalla sen tueksi juristilta pätemätön asiakirja.

    Isäni haavoittui talvisodassa ja jatkosodassa. Ruumiskasasta isäni kaivettiin elokuussa 1941 Simpeleellä. Äidilleni oli lähetetty isän lompakko ja vihkisomus postissa. Kirjeessä oli viesti mennä ottamaan isän arkkua vastaan. Sitä arkkua ei koskaan tullut. Isä tuli ja teki minut.

    Isäni lepää sankarihaudassa. Minä en lepää ennen kuin totuus tulee julki. Puolustan laillisia oikeuksiani ja olen niiden kuhmoislaisten puolella, joille on valheellista tietoa asiasta annettu. Päättäjät ovat raukkamaisesti petanneet omaa petiään, mutta lopulta hekin makaavat kuin petaavat.

    -Pohja se on miunkin säkiss-
    - Sovas mie teen sen mitä pittää, mutta leikkimään mie en ala-

    Näin sanoi Rokka, Lainaus on Väinö Linnan kirjasta Tuntematon sotilas

    Jäikö asia vielä epäselväksi ?

    Äänestä

Ehkä tälklä haetaan sitä, että joku kähmijä joutuisi edes joskus vastuuseen Luultavasti kyselijät, miksei poisteta, on niitä, joita tulevaisuus kirpaisee ja omatunto rankaisee,,,

Äänestä

Menneisyydessä ei tapahdu mitään. Kuhmoinen ei taida koskaan päästä eroon muutamista asioista. Kestoaiheita hamaan tappiin. Menneisyydesdä ei todellakaan tapahdu mitään. Jotkut eivät sitä tajua.

Äänestä
  • Se on totta. Siksi Suomen sotahistoriakin kiinnostaa, että virheistä opittaisiin.

    Kuhmoislainen kolumnisti on kirjoittanut v. 2006 seuraavaa: "LW-asia on monimutkainen vyyhti. Se tulee selvittää viimeistä solmua myöten. Siihen palataan vielä vuosikymmentenkin päästä. Kuka oli konna ja kuka sankari?"

    Kiinnosti tai ei, profetia toteutuu ja asia nousee tarkasteluun, kuten asiasta on ennustettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Politiikka on kovaa peliä, mutta valheesta ei saa jäädä kiinni, kuten Antti Rinne ja Anneli Jäätteenmäki. Kumpikin teki oman johtopäätöksen, jota vauhditti Suomen kansalaiset.

https://yle.fi/uutiset/3-11172144
https://yle.fi/uutiset/3-6629975

Lähipäivinä tulee tähän ketjuun faktaa, josta kunnanhallituksen jäsen varmuudella tunnistaa itsensä. Nimiä ei mainita, ainoastaan asia, joka liittyy harjoitettuun kunnallispolitiikkaan, mutta ei missään määrin henkilön yksityisyyteen, jota tulee kunnioittaa.

Fakta asia /asiat paljastaa kenestä on kysymys. Jos hermo kestää testin, henkilö on pesunkestävä poliitikko, joka antaa muiden päättää jatkosta, kunnes totuustesti on tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu