Voihan Assi

Assin tähän astinen historia on ollut täynnä kömmähdyksiä, vääriä valintoja ja rahan haaskausta mönkään menneisiin suunnitelmiin. Sairaalaa suunniteltiin alunperin siis radan varteen ja neuvottelut alueen kiinteistön omistajien kanssa kestivät vuosia, kunnes puuhamiesten oli pakko myöntää, ettei mahdottomasta saa millään mahdollista ja olihan arkkitehteinä alunperin ketkäs muutkaan, kuin SCC miehet, Iisakki Kiemunki ja Tapio Vekka.

Sitten seurasi pari seuraavaa suunnitelmaa, jossa vanhalta sairaalalta vedetään putkia ja ties mitä uuteen, mutta kiville menivät nekin. Sitten todettiin vain, että pieleen menneeseen suunnitteluun oli palanut jo muhkeat 20 miljoonaa. Assiin kaavailtun ruokakaupan kauppiaskin käänsi kelkkansa, ja sanoi lopulta kiitos ei. Parkkitalollekin etsittiin operaattoria, mutta lopulta se ei kiinnostanut kuitenkaan ketään. Edes vanhojen rakennusten käytölle ei ole onnistuttu löytämään ratkaisua, ja se todennäköisin käyttö niille onkin purkaminen, joka maksaa tietysti noin suurelle massalle kymmeniä miljoonia.

Viimeisin uutinen kertoo, että projektipäälliköksi jo kartaalleen valittu peruu tulonsa. Suurella todennäköisyydellä kokenut rakennusinsinööri näki, ettei suunnitellulla budjetilla ole minkäänlaista mahdollisuutta toteuttaa projektia. Tässä hankkeessa on kaikki mahdollinen mennyt pieleen, eikä loppua näy. Hankkeen mukana Hämeenlinnan velka tulee kasvamaan näillä tiedoilla 150-200 miljoonaa, eikä kaupungin jo nyt kriisirajoilla roikkuva talous enää millään kestä sitä, mutta sitähän nämä puuhamiehet eivät millään ymmärrä. Minäpä kerron teille hyvät Hämeenlinnalaiset, että teillä on edessäni vielä kovat ajat ja hammasten kiristys.
6063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Morjensta Eino ja sinulla on taas paha olo. Onneksi sinulla on nyt tarot-kortit kun tiesit miksi projektipäällikkö peruutti tulossa. Mitä kortit kertovat sinulla? Samaa pahaa oloa tulee?

Äänestä
  • Ei tarvitse olla paha olo kertoakseen totuuden ja ollakseen huolissaan kaupungin tulevaisuudesta. Paha olo tulee siitä, että asioitamme hoidetaan pöyristyttävän huonosti ja harkitsemattomasti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvitse olla paha olo kertoakseen totuuden ja ollakseen huolissaan kaupungin tulevaisuudesta. Paha olo tulee siitä, että asioitamme hoidetaan pöyristyttävän huonosti ja harkitsemattomasti

    Taas Eino. Keskity tarot-kortteihin niin paha olosi helpottaa ihanan harkitsemattomasti.

    Äänestä

  • Morjensta Iisakki ja sinulla on taas paha olo. Onneksi sinulla on nyt Demari-kortit kun tiesit miksi projektipäällikkö peruutti tulossa. Mitä muut Demarit kertovat sinulle? Samaa pahaa oloa tulee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas Eino. Keskity tarot-kortteihin niin paha olosi helpottaa ihanan harkitsemattomasti.

    Taas Iisakki. Keskity Persujen vaalikortteihin niin paha olosi helpottaa ihanan harkitsemattomasti....! ;))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas Iisakki. Keskity Persujen vaalikortteihin niin paha olosi helpottaa ihanan harkitsemattomasti....! ;))

    Taas Gary. Keskity toipumaan tuomiosta helpottaa ihanan harkitsemattomasti.

    Äänestä

Avaaja väittää kaikki mahdollinen mennyt pieleen. Pienempikin valehtelu riittäisi.

Äänestä
  • No kerroppa sitten, mikä ei ole mennyt pieleen

    Äänestä

Nokiaa ei pääse kommemtoimaan
Lähetetty

Äänestä
  • Aloittaja kirjoittaa asiaa. Kaikki on samaa tietoa mitä on ollut julkisuudessa mm. HäSa.
    20 miljoonan suunnittelu harjoitus olis tietänyt yksityis sektorin puolella kenkää perseeseen.

    Äänestä

Uusi ajoväylä sairaalalle on ainakin täysin hanurista. Sairaalalta alas laskettelevien varalta pitäisi olla silmät takaraivossakin, erityisesti kaupungista päin tullessa. Risteyksen ympyrä on liian pieni, varsinkin ruuhka-aikaan meininki täyttä koheltamista, itsekin oltu jo kerran pari täpärätilanteessa. Sairaalalle mentäessä ajettava liian läheltä hautausmaata, tuntuu jo vähän hautarauhan rikkomiselta sellainen. Ei hyvä olenkaan.

Äänestä
  • Ajokortin voi luovuttaa poiskin jos ajaminen tuntuu vaikealta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajokortin voi luovuttaa poiskin jos ajaminen tuntuu vaikealta.

    Erittäin hyvä neuvo vanhoille autokaheleille. Valitetaan kun ei osata enään ajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajokortin voi luovuttaa poiskin jos ajaminen tuntuu vaikealta.

    Ihme on jos ei joku liiskaannu vielä tuossa mäessä.

    Äänestä

Jos ihminen on ostanut gtec-skodan, jotain on pahasti pielessä

Äänestä

Kiitos Assin perustajille. Sairaala tulee suureen tarpeeseen kuten ketju todentaa. Tarvitaan suuri psykiatrinen osasto.

Äänestä
  • Vaikka tarvetta kuinka olisi, pitäisi olla myöskin tietoa siitä, miten se maksetaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka tarvetta kuinka olisi, pitäisi olla myöskin tietoa siitä, miten se maksetaan

    Eipä tuonne pläntille kovin suurta osastoa mahdu. Jospa tuleekin seinätön sairaala jossa kaikki parantaa kaikkia.

    Äänestä

Jäänee kesken tämä sairaala rahapulassa?

Äänestä

Mistä saadaan persuille lisää hoitopaikkoja?

Äänestä

Tässä assissa toteutetaan ihan samaa kaavaa kuin muissakin täysin epärealistisissa hankkeissa SCC, Centra, Egelinranta....vain muutamia mainitakseni, ja mennään takuuvarmasti jälleen kohti katastrofia. Ainut ero tässä on ainoastaan se, että koska verovaroilla ollaan rakentamassa, homma saatiin sentään alkuun. Rahoituskaan tässä ei ole vielä varmistunut, kuin ainoastaan 200 miljoonalle, jonka kuntarahoitus lupasi, koko loppusumma on vielä varmistumatta. Kyllä veronmaksajana todella pelottaa mihin tässä ollaan menossa.

Äänestä

Minusta on tärkeintä, että apua tarvitseville löytyy tarvittaessa hoitopaikkoja.

Äänestä

Aloittaa taitaa olla menetetty tapaus, mutta aina kannattaa yrittää.

Äänestä

Mistä tuo paha olo tulee?

Äänestä

Vanhuksille pitää saada hoitopaikkoja.

Äänestä

Tepolle sitten esittävää prosenttitaidetta pihalle.

Äänestä
  • Persujen Turjake on taiteen ystävä ja pakollinen hankinta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen Turjake on taiteen ystävä ja pakollinen hankinta.

    Laskeutuva enkeli tai jotain muuta Raamatullista voisi olla Tepon mieleen.

    Äänestä

Toivottavasti myös päihdekuntoutujat muistetaan!

Äänestä
  • Pari kaljaa parantaa heidän ahdistukset.

    Äänestä

Juu, alkoholi ja lääkkeet on huono yhdistelmä.

Äänestä

Pellolle on nyt saatu pystyyn sunny car centeriin verrattuna tolppia pystyyn ihan kivasti.

Äänestä

Rantasen Emmi on enemmän luonto- ja eläinihmisiä. Joku semmoinen kukka-asetelma tai koirapatsat vois olla kiva?

Äänestä

Anteeksi kirjoitusvirhe. Tarkoitin tietysti, että koirapatsas.

Äänestä

Muuten ei selvitä kuin hattu kourassa lähdettävä kerjuulle, voisi koittaa EUapurahaa, tai sitten kiinalaisilta, tai Tesla-kauppoja tehneeltä Elopilta tai meidän omalta Wolt-myyjältä, pannaan nimeksi Assin sijaan Wolt arena / center vaikka, keneltä tahansa kellä paljon massia, keitä näitä nyt on...

Äänestä

Joku spanieli tai mäyräkoira?

Äänestä

Vekalle ei ole suotu sen kummemmin järkeä kuin älyäkään liiemmin, kiemungille sen sijaan on suotu hieman enemmän älyä, mutta järkeä ei edes sen vertaa kuin Vekalle. Nyt vain odotellaan kauhulla kuinka puuhamiesten hanke menee kiville, ja sehän menee, kyse on ainoastaan ajasta ja tavasta

Äänestä

Spanieli kuvais hyvin mutta mäyräkoiralla on joustavampi selkä, oisko se hyvä?

Äänestä

Joku räksyttävä sekarotuinen ois hyvä 🤣

Äänestä
  • kiitos aloittajalle asiallisesta ja totuuteen perustuvasta kirjoituksesta. Täysin vihkoonhan tuokin projekti on lähtenyt menemään jo alusta alkaen. 20 miljoonaa euroa puhallettiin aluksi täysin toteutumattomiin kuvitelmiin ja unelmiin. Tästä projektista ei taida jäädä paikkakunnalle kuin kesken jäänyt sairaalarakennus ja väliaikainen pienoisliikenneympyrä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kiitos aloittajalle asiallisesta ja totuuteen perustuvasta kirjoituksesta. Täysin vihkoonhan tuokin projekti on lähtenyt menemään jo alusta alkaen. 20 miljoonaa euroa puhallettiin aluksi täysin toteutumattomiin kuvitelmiin ja unelmiin. Tästä projektista ei taida jäädä paikkakunnalle kuin kesken jäänyt sairaalarakennus ja väliaikainen pienoisliikenneympyrä.

    Sitäkin kannattaa pohtia että mitä puretun sairaalan tilalle. Mäenpäälle saisi uusia kovan rahan kerrostalo-osakkeita, pilviä hipovia panoraamaluxusasuntoja, todellisia herkkuja huippusijainnilla! Sopii kysyä kuinka moni taho tätäkin tonttia jo kuola valuen salaa himoitsee! Onko jo diilit salaisissa kabineteissa sovittu?

    Yhteispäivystys on rakennettu 15 vuotta sitten: Onko se todella niin ränsistynyt ja kehityksestä jälkeen jäänyt että sekin on hävitettävä? Toivottavasti tästä uudesta osataan suunnitella nyt sitten niin moderni ettei sitä tarvitse vetää moukarilla sileäksi viimeistään 10 vuoden kuluttua

    Äänestä

Nyt sitten Persut kättä taskuun että saadaan hyvä patsas!

Äänestä

Totta budjetti ylittyy ainakin sadalla miljoonalla tai sitten joku moduuli jää rakentamatta.

Äänestä

Ei se patsas voi niin paljoa maksaa!?

Äänestä
  • Taide maksaa sen minkä maksaa. Kallista on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taide maksaa sen minkä maksaa. Kallista on.

    Taide maksaa koska se on uniikkia. Ja varsinkin huipputaide on ainutkertaista.

    Äänestä

Kohta persut vaatii rakennustöiden keskeyttämistä ja myös Goodmannin purkamista. Ne rakentaa näin kaupunkia.

Äänestä

En usko sairaalan valmistuvan ikinä.

Äänestä

Raukka avaaja kuvittelee Hämeenlinnan kaupungin rakentavan sairaalaa ja rahojen loppuvan. Voi voi sentään.

Äänestä
  • Lasku siirtyy SoTe-alueelle, joten nyt on piikki auki, oven kahvatkin kultaa.

    Äänestä

Minäpä kerron , kuinka tässä tulee käymään, ja tähän ei tarvitse olla edes ydinfyysikko, kun osaa lukea faktoja vain oikein. Elikä parin vuoden päästä kun runko on pystyssä, Hämeen Sanomissa lukee, että rakennustyöt keskeytetään rahoituksen puuttuessa, ja pääurakoitsija vetäytyy hankkeesta. Yksityinen urakoitsija ei heitä nimittäin arpaa, niin kuin nämä meidän hölmöläis päättäjät tapaavat tehdä. Skanskan lakimiehet ovat kyllä tarkoin tutkineet, miten päästä urakasta eroon, joka uhkaa firman taloutta

Äänestä

Sunny Care Center, periaatteessa ihan hyvä idea.

Äänestä

Ypäjät ja Humppilat aikoo anoa sairaanhoitopiirin vaihtoa veikkaan. Ja ensi tilassa.

Äänestä
  • Eikä ihan turhaan. Ne eivät ole ainoat, joille rahnat eivät riitä. Onneksi meillä Homeenlinnalaisille on joku lintmarkki, vai mikä se oli? Se ei hoida, loppuhomman hoitaa Suomen valtio kun sote menee jälleen kerran persiilleen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä ihan turhaan. Ne eivät ole ainoat, joille rahnat eivät riitä. Onneksi meillä Homeenlinnalaisille on joku lintmarkki, vai mikä se oli? Se ei hoida, loppuhomman hoitaa Suomen valtio kun sote menee jälleen kerran persiilleen

    Persut vaatii kuuleman mukaan Hämeenlinnaa vaihtamaan sairaalapiiriä ja näin Hämenlinnan sairaala jäisi Ypäjän käyttöön. Ypäjän persut tukee esitystä. Tuen persuja.

    Äänestä

Miten Hämeenlinnan päättäjiin voi luottaa yhtään missään näiden scc kaltaisten katastrofien jälkeen. Ja kun tämä scc mies iisakki kiemunki heiluu vielä sairaalan hallinnossa, niin siitä voimme olla varmoja että perseelleen menee taas

Äänestä
  • Kannattaa katsoa video kun persut taputtaa valtuustossa scc n tulolle kaupunkiin ja päättyi Persun scc tuomioon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa katsoa video kun persut taputtaa valtuustossa scc n tulolle kaupunkiin ja päättyi Persun scc tuomioon

    Taputusvideo on poistettu. Aidosti ja avoimesti kysynkin. Miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taputusvideo on poistettu. Aidosti ja avoimesti kysynkin. Miksi?

    Hys hys kiusallista persuille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Assin tähän astinen historia on ollut täynnä kömmähdyksiä, vääriä valintoja ja rahan haaskausta mönkään menneisiin suunnitelmiin. Sairaalaa suunniteltiin alunperin siis radan varteen ja neuvottelut alueen kiinteistön omistajien kanssa kestivät vuosia, kunnes puuhamiesten oli pakko myöntää, ettei mahdottomasta saa millään mahdollista ja olihan arkkitehteinä alunperin ketkäs muutkaan, kuin SCC miehet, Iisakki Kiemunki ja Tapio Vekka.

Sitten seurasi pari seuraavaa suunnitelmaa, jossa vanhalta sairaalalta vedetään putkia ja ties mitä uuteen, mutta kiville menivät nekin. Sitten todettiin vain, että pieleen menneeseen suunnitteluun oli palanut jo muhkeat 20 miljoonaa. Assiin kaavailtun ruokakaupan kauppiaskin käänsi kelkkansa, ja sanoi lopulta kiitos ei. Parkkitalollekin etsittiin operaattoria, mutta lopulta se ei kiinnostanut kuitenkaan ketään. Edes vanhojen rakennusten käytölle ei ole onnistuttu löytämään ratkaisua, ja se todennäköisin käyttö niille onkin purkaminen, joka maksaa tietysti noin suurelle massalle kymmeniä miljoonia.

Viimeisin uutinen kertoo, että projektipäälliköksi jo kartaalleen valittu peruu tulonsa. Suurella todennäköisyydellä kokenut rakennusinsinööri näki, ettei suunnitellulla budjetilla ole minkäänlaista mahdollisuutta toteuttaa projektia. Tässä hankkeessa on kaikki mahdollinen mennyt pieleen, eikä loppua näy. Hankkeen mukana Hämeenlinnan velka tulee kasvamaan näillä tiedoilla 150-200 miljoonaa, eikä kaupungin jo nyt kriisirajoilla roikkuva talous enää millään kestä sitä, mutta sitähän nämä puuhamiehet eivät millään ymmärrä. Minäpä kerron teille hyvät Hämeenlinnalaiset, että teillä on edessäni vielä kovat ajat ja hammasten kiristys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu