Ekakerta 70 luvulla

Anonyymi

Tuttavamme piti 70-luvulla leirintäaluetta Savossa. Minä auttelin häntä silloin tällöin iltaisin päivystämälla kioskissa, joka keräsi myös maksut.

Olin vain joitakin tunteja viikossa, yleensä lauantaina. Kioski suljettiin yleensä kello 20. Alueella oli asunut vanhempi mies asuntovaunussaa useamman päivän. Ollessani kioskissa hän tuli kysymään, voisinko tulla auttamaan häntä hiukan kun, olisin sulkenut kioskin, mihin lupauduin.

Tuo ehkä noin 60 v mies odotti minua vaunulla saapuessani sinne. Hän oli hiukan vatsakas ja päällään verryttelypuku, kuten minullakin. Meilläpäin se oli aika yleinen kesävaate tuolloin. Hän istui vaunun ulkopuolella pienen pöydän ääressä, vieressään kahvipannu ja lautasella pari munkkia.
- Juodaan ensin kahvit, hän sanoi ja kaasi kuppiin. Istuin toiselle tuolille.

Hän esitteli itsensä Pertiksi, ja minä kerroin olevani Jukka. Joimme kahvia, niin hän otti jaloviinapullon pöydän jalan juuresta ja kaatoi kuppiinsa aika lorauksen.
- laitetaanko sinulle hiukkasen, hän sanoi ja samassa hän oli kiertänyt taakseni, kaatanut minulle pienen lorauksen, ja mennessään hän ohimennen siveli kädellään hartioitani, tahtomattani värähdin tuohon hipaisuun.

Juotuamme kahvit, hän lorautti vielä Jallua kuppeihimme estelyistäni huolimata.
- napataampa nämä huiviin, ja mennään hommiin.
Seurasin hänen esimerkkiään, vaikka en vielä 14 vuotta lähestyessäni ollut viinaa maistanutkaan. Se tietysti aiheutti yskän kohtauksen.

Serasin häntä vaunuun, jossa piti vaihtaa asuntovaunun keittiön pari yläkaappia uusiin. Kaapit oli pieniä ja kevyitä, tehtäväni oli vain pitää kiinni kun hän ruuvasi vanhat kaapit irti. Se sujui aika helposti, kun pidin toista kaappia kiinni Pertin laittaessa meisselin pois, tunsin hänen kätensä ohimennen kevyesti sivelevän pyllyäni. Ajattelin että se oli aivan vahinko. Toisen kaapin irroituksessa tapahtui sama vähän selvemmin. En sanonut mitään, mutta tunsin että kullini reagoi siihen vähän. Seuraavaksi hän nosti uuden kaapin seinälle ja minä pidin siitä kiinni kaksin käsin, hän ruuvasi ruuvit kiinni. Ruvatessaan minun puoleista ruuvia, hän painautui kevyesti minua vasten, ja tunsin hänen munansa selvästi reidelläni, vaikka se ei ollut varsinaisesti erektiossa. Minulla alkoi seisomaan, jonka takia piti vähän piilotella verkkahousujeni telttaa.

Hän nosti toisen kaapin seinälle, ja minä otin siitä otteen molemmin käsin ja ikäänkuin nojasin kaappia vastaan. Hän ruuvasi ensimmäisen ruuvin, sitten toista ruuvia ruuvatessaan hän nojasi taas minuun hiukan. Tunsin taas reidessäni hänen munansa, mutta se oli nyt selvästi kovana. Mutta Pertiltä putosi ruuvi, hän kumartui etsimään sitä minun jaloistani ja löysikin. Samalla hänen kätensä aivan ohimennen, nopeasti osui minun housuissa olevaan telttaan.
- Laitetaampa sitten paremmalla onnella tuo viimeinen kiinni, hän sanoi, ja ruuvatessaan painoi reiteäni selvästi kovalla kalullaan, sitä hiukan liikuttaen.
- noniin, hän sanoi ja irrottautui minusta. -Otetaampa kokikset työnpäälle.
Pertti otti pari lasia ja kolmen vartin kokispullon, josta kaatoi laseihin. Olin hyvilläni, että olin ennättänyt mennä istumaan penkille, jonka edessä oli kapea ruokapöydän tapainen. Sain pidettyä piilossa kovan kullini tekevän teltan. Tunsin jaloviinaryypyt jaloissani.

Pertti haki ulkoa jaloviinan ja tuli viereeni istumaan. Hän tuli aivan avoimesti yhtään piilottelematta omaa telttaansa jalkojensa välissä ja viereeni tullessaan kaatoi itselleen aikamoiset hömpsyt, ja minullekin vähän.

Hän rupesi kyselemään oliko minulla tyttöystävää ja sellaista, ja vastailin kaikkiin hänen kysymyksiinsä kieltävästi. Tunsin kuinka hänen reitensä painautui minun reittäni vastaan eikä se ainakaan helpottanut erektiotani. Joimme koliamme ja tunsin hänen kätensä reiteni päällä ja sen verran olin kiimoissani, että en sanonut mitään, päin vastoin tiedostamattani levitin haarojani, ja laitoin käteni housuihini ja nostin kaluni vatsaani vasten, ja samassa nostin käteni takaisin pöydälle.

Tunsin Pertin käden kääntyvän reiteni sisäpinnalle ja hierovan ja samalla nousevan ylemmäksi. Jonkin ajan päästä tunsin Pertin käden osuvan välillä kiveksiini ja en voinut estää huokaisuani. Laskin käteni pöydältä ehkä aikomuksenani estää Pertin käden liike, mutta hän nappasi sen, ja laittoi oman telttansa päälle.
- ota vaan kiinni, hän sanoi.
Siitä rohkaistunaana puristin kättäni Pertin kalun ympärille, se koveni otteessani, ja tunsin, ettei se ollut oikeastaan yhtään isompi kuin minun.

Pertti käsi nousi vyötärölleni, ja kakeutui verkka-ja alushousujeni alle, ensin hänen kätensä osui karvoitukseeni ja pian hän kouransa tarttui kulliini, jota hieroi ja sitten runkkasi.

Pertti nousi ylös, ja veti minutkin mukaansa seisomaan. Hän napsautti oven lukkoon ja veti varhot ikkunaan. Samalla hän kääntyi minuun päin ja painoi housuni nilkkoihin paljastaen kaluni. Hän otti minulta kengät ja housut kokonaan pois, ja teki saman itselleen. Noustessaan pystyyn, oli seisovat kalumme vierekkäin. JATKUU

8

2986

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkoa odottaen.

    • Anonyymi

      Siinä me seisoimme vastakkain, alaruumis paljaana , minulla seisoi muna täysin pystyssä vasten vatsaani, Pertillä suoraan eteenpäin. Pertti otti kiinni kullistani, painoi sitä alemmaksi omansa viereen. Munamme oli saman pituiset, 14 cm, olin mitannut monta kertaa. Mutta nuoresta iästä huolimatti minun oli paksumpi.

      Pertti päästi munastani irti, jolloin se tempautui vatsaani vasten. Pertti otti minusta syliotteen, ja nosti minut kapealle pöydälle selälleni. Aluksi hän otti kullini suuhunsa ja imi sitä, etusormen hieroessa reikääni. Hetken päästä hän irroitti, laittoi jalkani koukkuun, otti voidepukin ja rupesi hieromaan reikääni, ensin yksi sormi, varovasti sisään kun sulkiaja vähän luovutti. Edes takaisin , sitten kaksi sormea.

      Pertti tuli taakseni ja tunsin hän terskansa pyllyn reijälläni. Se painui sitä vasten, vaativasti, yritin olla hiljaa. Milli milliltä hän tuli sisääni, kunnes oli kokonaan. Pertti piti kyrpäänsä paikallaan, runkkasi minua, ja paljasti terskani. Vähitellen hän alkoi liikuttaa kulliaan edestakaisin, hitaasti ja varovasti. Minä en tuntenut enää kipua, päin vastoin mielihyvää. Pertti veti kyrpänsä melkein ulos, vain terska jäi sisälleni, ja sitten takaisin, niin syvälle kun pääsi. Minä pysyin pöydällä kun pidin reunoista kiinni. Pertin vauhti kiihtyi, melkein ulos niin että hän varmaan tunsi terskassaan sulkijalihakseni kireyden. Ainakin hän ähkyi aina siinä vaiheessa. Ja minä kun hän tuli voimalla juuria myöten sisään.

      Uudelleen ja uudelleen. Ja sitten minä räjähdin, kullini ruiskutti kerta toisensa jälkeen spermaa vatsalleni. Ja samassa tunsin Pertin kullin sykkivän sisälläni. Pertti jäi makaamman päälleni, ja vetäytyi pois, kun hänen kullinsa pehmeni.

      Pertti kuivasi minut ja itsensä talouspaperiin, ja nousin pöydällä. Rupesin laittamaan housuja, Pertti esti, hän otti munani suuhunsa ja eikä aikaakaan kun se seisoi uudelleen. Pertti imi ja hipelöi kiveksiäni, kunnes tulin hänen suuhunsa. Sitten puin, join uudelleen täytetyn kokislasin, nut ilman jallua, tyhjäksi ja lähdin.
      - Tule käymään uudestaan, hän sanoi.

      Oli vähän vaikea kävellä ja pyöränkin selkään päästyäni poljin rauhallisesti kotiin. Rupesin nauramaan kun mieleeni tuli vitsi nunnista, jotka ajelivat luostarissa pyörällä, jossa oli vain satulanputki, ei satulaa.

      • Anonyymi

        Hyvä tarina. Kiva kun joku jaksaa kirjoittaa tänne


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä tarina. Kiva kun joku jaksaa kirjoittaa tänne

        Joo. Kiva nähdä jotain muutakin kuin piiskausfantasioita.


    • Anonyymi

      Oli hyvä tarina

    • Anonyymi

      paniko stondaa ja tersk paisuu

    • kiva että vihdoinkin tullut uutta :)

    • Anonyymi

      Palkkasin eräänä kesänä kakso nuorta miestä siivoomaan varastoni, jonne oli kertynyt kaiken maailman roinaa. Pojat lajittelivat tavarat ja veivät osan kierrätyskeskukseen ja osan kaatopaikalle. Siistiä jälkeä tuli, mutta varaston kulmaan jäi vielä sekalainen kasa tiiliä, joten pyysin pojat vielä seuraavanä päivänä hoitaan sen, mutta vain toinen pääsi tulemaan.

      Poika päräytti seuraavana iltana vanhalla volkkarillaan ( golf) varaston pihaan. Saimme tiilet lajiteltua ja pinottua tuli kolmatta letkaa. Poika, Jari valitteli että vähän oli lihakset edelliseltä päivältä kipeytyneet, joten sanoin että voisin hieroa niitä kun saatiin hommakin tehtyä.

      Jari hiukan epäillen suostui, että tarvitsisiko sitä. Minua kyllä minua suoraan sanoen halutti saada hieroa nuortamiestä. Siksi sanoin, että kyllä hieronta rentouttaa lihaksia ja on hyväksi. Menimme varaston parvella olevaan toimistooni. Ei siellä mitään hierontapöytää ollut, mutta toimiston sohva sai kelvata.

      Pyysin Jarmoa keventämään vaatetustaan ja menemään sohvalle, olin odottanut että hän ottaisi vain takkinsa pois, mutta hän riisuikin kaikki muut paitsi alushousut. Yritin olla näyttämätyä hämmästymistäni. Housut oli aika niukat jättäen pakarat lähes kokonaan näkyviin.

      Jari meni vatsalleen sohvalle, ja minä otin matalan jakkaran viereen jossa istuen hieroin hartia ja selän. Jo levittäessäni käsivoidetta hierontaa helpottamaan, rupesi minun yli kuusikymmentä vuotias kulli heräilemään housuissa. Hieroin selän jhyvin.
      - miltäs jalat tuntuvat, hierotaanko niitä?

      Jari sanoi, että käyhän se. Tartuin takareisilihaksiin ja hieroin ne vuorotellen, myös sisäpinnat. Täytyy sanoa, että minulla seisoi aika kovana lähestyessäni haarojen väliä. Jari levitti jalkojaan tässä vaiheessa. Siitä rohkaistuneena hipaisin tahallani alushousuissa olevia kiveksiä , koska hän ei reagoinut kummemmin hipaisin uudestaan. Nyt selvemmin ja pidempään. Jari huokaisi tyytyväisenä, niin ainakin tulkitsin äännähdyksen.

      Tästä rohkaistuneena nostin käteni hänen pakaroilleen ja hieroin niitä, minulla seisoi armottomasti. Jarilta pääsi hiljaisia huokauksi hieroessani hänen täyteläistä pyllyään. Vähitellen sormeni meni pyllyä peittävän vähäisen alushoisujen kangaskaistaleen alle, kerta kerralla syvemmälle hipaisten anusta jolloin Jariltä pääsi huokaus. Otin oikeaan käteeni lisää käsivoidetta ja työnsin etusormen pyllyn reijän päällee, pyöritin reinän päällä ja vähitellen sormeni porautui syvemmälle tuntien kireän sulkijan, joka antoi periksi. Työnsin koko etusormeni niin syvälle kuin ulottui ja vetelin edestakaisin Jarin huokaillessa.
      Sitten vedin sormeni pois, nostin Jarin lanteita ja poika nousi polvilleen. Vedin alushousut alas ja vapautin kokonaan. Silloin sain toiseen käteeni hän kivespussinsa jota hyväilin, nyt kahen sormen hivellessä Jarin reikää.

      Irroitin käteni pyllystä, avasin vyöni, laskin housini ja potkin sekä kenkäni ja housuni jalasta. Vedin esinahan taakse, sipaisin kulliini käsivoidetta ja aloin työntää terskaa vasten Jarin anusta. Lisäsin vähitellen painetta ja pian terska painaitui sulkijan läpi ja kaluni oli juurta myöten Jarin sisällä. Odotin paikallani, kunnes Jari sanoi että nussisin.
      Aloitin hitaasti, vedin melkein terskan ulos, taas sisään, kiihdytin vähitellen vauhtia. Tartuin samalla Jarin kovana seisovaan kulliin ja nussin häntä. Ei mennyt varmaan kuin viitisen minuuttia, kun ruiskutin spermani Jarin sisään. Se oli eka kerta sitten poikavuosien.

      Putsattuani käsipyyhepaperilla itseni ja Jarin pukeuduimme ja lähdimme pois.

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivi Rässästä viedään "roviolle" live.

      Hän kaivoi Raamattunsa esille kun sitä häneltä tivattiin. https://yle.fi/uutiset/3-12283319 Ei tällaista saisi tapahtua länsimaisissa maissa mutta ka
      Maailman menoa
      668
      9335
    2. Anna Puu pettyi pahasti 40-synttäreiden johdosta - Jukka-rakas tukee: "Olisin halunnut..."

      On tämä kyllä syvältä…. Anna Puu halusi viettää pyöreitä synttäreitä vähän eri lailla, mutta korona sotki kuviot: https://www.suomi24.fi/viihde/anna-
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      5525
    3. Marin lupaa nopeutettua rajoitusten purkua

      Kohta saa taas mennä ja elää, lupaa pääministeri Marin Tvitterissä. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d817e44a-154e-4139-a6a2-4dc4cdc272c8
      Maailman menoa
      113
      2853
    4. Martinalla maaginen yö Lontoossa

      Martina laittoi eilen illalla kotiin palattuaan stoorin, jossa mainitsee edellisen ja samalla tämän reissun viimeisen Lontoossa vietetyn yönsä olleen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1965
    5. Martina käynyt jo läpi...

      ........stripparin (Esko), kiinteistövälittäjän (Stefu), palomiehen (Kris), rikollisen (Baha), 2 lätkäjätkää (Hannes, Pikkarainen) Voisiko seuraava m
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1414
    6. Nainen rakas, älä unohda minua miestä.

      Sinun vuokses teen, mitä vaan!
      Ikävä
      45
      1180
    7. Jannika B paljasti koomisen väärinkäsityksen vauvan kanssa: "Sain erikoisia katseita kaupassa..."

      Sattuu, kun tapahtuu - erityisesti lasten kanssa... Jannika B elää lapsiperhearkea Toni Wirtasen kanssa, jossa ei sattumuksia puutu: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      2
      1137
    8. Mitä Sofialle tapahtui Hangossa?

      Miten täällä ei kukaan ole kiinnittänyt Sofian tilanteeseen huomiota?? Sairasti koronaa Hangossa ja viimeiset stoorit sieltä, mainitsi, että jaska aam
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1097
    9. Tietäisikö kukaan Pikkaraisesta mitään...

      ... ellei olisi sekaantunut Martinaan. Olisiko tullut ulosotot, rattiskäry, raiskaussyyte julkisuuteen ilman Martinaa. Epäilen että ei. Stefustakaan t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1000
    10. Nainen, en kestä

      Tää menee nyt liian syvälle. Näivetyn ilman sua, ja päivät ovat painajaisia kun ei sua näy. Kuka oikein olet, kun vuokses sydän on taas mullin mallin.
      Ikävä
      28
      876
    Aihe