Antiikin filosofi Herakleitos (535–475) kirjoitti: ”Ihmisen luonne on hänen kohtalonsa (êthos anthrôpôi daimôn)”.
Onko siis niin, että heikkoluonteinen ihminen tekee samat virheet yhä uudestaan ja uudestaan ja kohtaa itsessään kerta toisensa jälkeen samat pettymykset?
Ja sama toisinpäin – hyveelliseksi luonteeksi kasvanut toimii vaivattomasti oikealla tavalla eikä hänen tarvitse kamppailla oman itsekunnioituksensa eteen?
Onko siis niin, että heikkoluonteinen ihminen tekee samat virheet yhä uudestaan ja uudestaan ja kohtaa itsessään kerta toisensa jälkeen samat pettymykset?
Ja sama toisinpäin – hyveelliseksi luonteeksi kasvanut toimii vaivattomasti oikealla tavalla eikä hänen tarvitse kamppailla oman itsekunnioituksensa eteen?
Vastaukset 78
Vanhimmat
Aloitus tuo mieleen pohtia kuinka paljon me voimme vaikuttaa itseemme,
jos haluamme. Kykenemmekö me "korjaamaan" omaa luonnettamme, tapaamme reagoida ja olla läsnä?
Hämärästi muistan nuoremmasta elämästäni sanan "itsekasvatus".
Muistaako kukaan muu tällaista vanhanaikaista (?) termiä ?
Sitä en tiedä voiko sillä luonnettaan muuttaa, mutta ainakin sillä voi yrittää kasvattaa itsestään ihmisen, joka oppii hyvien käyttäytymissääntöjen mukaiseen
kanssakäymiseen, mikä on edellytys tulla toimeen yhteiskunnassa sen
eri tasoilla ja oppia välttämään pahimpia "yhteentörmäyksiä".
Vieläkö pätee "Oppia ikä kaikki" ?
Hienosti kirjoitettu! Noin se on. Oppia vaan koko elämä. Vain oppimalla voi oppia.
Itsekasvatus on tuttu sana. Nykyisin on vain vallalla ajatus siitä, että koulutus ja kasvatus
on jotakin ulkopuolelta annettua.
Ei puhuta siitä kuinka ihminen itse aikuisena voi kasvattaa tietoisesti itseään.
Harjoitella oman itsensä kanssa, muuntaa omia toimintatapojaan.
Eikö aikuisuuteen kuuluu ilman muuta itsekasvatus,
ihmisen mahdollisuus kehittää itse itseään ?
Onko se ulottuvuus jäänyt ulkoa-annetun oppimisen jalkoihin ?
Selitäpä tämä niille kännykäntuijottajille ja sähköpotkulaudan käyttäjille !
Lopulta ja lopuksi meille kaikille käy huonosti.
Jos tarkoitat kuolemista, niiin mistä sinä tiedät, vaikka se olisi elämäsi onnellisin päivä. Jos olet iäkäs, kommentistasi käy selville myös, että elämä ei opettanut mitään. - Nm. Hyvinkäy
Hyviä pohdintoja, olette oikealla suunnalla, sillä juuri noin se on.
-
Vain sairas lyö päätään seinään itsepintaisesti aina uudelleen.
Fiksu oppii omistakin virheistään.
alotukseen:
on se varmaan noin,
heikko luonne on kohtalo
eli vaikuttaa kuinka elämänkaari kehittyy,
itsellä pitäisi olaa kaiken ennustusten mukaan loistava elämä,
mutta,
pieleen meni, tai ei taäysin, koen itseni mitättömäksi turhakkeeksi maailmassa,
omasta mielelestäni en ole saanu mitään viisasta aikaan, heh,
tietenki olen eläny hyvän elämän,
saanu kaiken mitä lapsesta asti ikinä haaveilin, ja enemmänki,
siis osasin kehittää tavallisen suomalaisen köyhän työläisperheen elämän
itselleni ja perheelle,
asuntoineen, autoineen, ulkomaan matkoineen, ja suuren lapsilauman, heh,
no lapset kylläki kouluttettu osa huippu menestyjiksi,
MUTTA
aikoinaan sain älyykkys arvion,
normaalia alykkäämpi, A-luokan kansalainen, heh
-- tuon arvion mukaan kaiken järkeilyn jälkeen voisi kuvitella
että mun olisi pitäny osata tai olisi pitäny tahtoa tehdä jotain suurta oikeesti älykästä tähän maailmaan,
omasta mielestäni en ole saanu yhtikäs mitään älykästä aikaan,
ihan tyhmä pieni suppea elämä on eletty,
syvästi häpeän itseäni,
suurta tyhmyyttäni,, anteeksi,
onkohan ketään muuta näin tyhmää mitätätöntä turhaketta olemassakaan,
olenkohan ainoa laatuaan,, ?
17:02
itse pohdinnan tuloksena voisin kuvitella olevani,
" kaavoihin kangistunu "
siinä syy miksi ei ole osannu tai halunnu kehittää itsestään mitään parempaa ja suurempaa,
vaan on tyytyny pieniin ympyröihin,
käsittäksei tuo on luonteen aiheuttamaa suraamusta
elämänkaaren kehittyessä,
"onkohan ketään muuta näin tyhmää mitätöntä turhaketta olemassakaan,
olenkohan ainoa laatuaan,, ?"
Tuohon kysymykseen sinulla ei ole mitään aihetta luettuani kirjoituksesi.
Sinähän olet tehnyt kaiken sen eteen,
että olet saanut elää elämän, johon olet ollut tyytyväinen,
saanut kaiken mistä lapsena haavelit ja enemmänkin.
Älä missään nimessä ole tyytymätön itseesi tai vähättele itseäsi !
Sinä olet paikkasi täyttänyt ja hyvin !
Nykyinen "maailma" asettaa ihmiselle paljon vaatimuksia,
koko elämänsä pitäisi pyrkiä johonkin parempaan.
On silläkin joku raja.
Elämästä on tarkoitus myös nauttia eikä piiskata itseään koko ajan.
Pienissä ympyröissä ei ole mitään vikaa ! Olen viihtynyt "pienissä ympyröissäni",
joissa tunnen olevani "kotonani". Sitäpaitsi pienet ympyrät ei välttämättä ole
pieniä ympyroitä. Henkisesti voi liikkua laajalla alalla, ajattelua ei ympyrät rajoita.
Joku suurissa ympyröissä elelevä voi luulla suurtakin olevansa, vaikka ajattelu on kapeaa,
ei ole kovinkaan kehittynyttä.
Älykkyydelläkin on varjopuolensa, korke älykkyys taso saattaa monelle olla rasite, älykäs analysoi itseään eikä oikein koskaan osaa olla itseensä tyytyväinen , tietämättä itsekkään mitä hänen oikeastaan pitäisi olla jotenkin vaan ei riitä itselleen , ihminen jolla on alhainen älykkyys taso on enimmäkseen tyytyväinen itseeensä eikä aseta rimaa koskaan niin korkealle etteikö pääsisi ylitse.
Juuri näin todetullakaan älykkydellä ei tee mitään jos sen käyttää shakkipeliin tai auton perheen jne ylläpitoon huonoissa sekatöissä syöden jauhelihaa jaurheillen viinaa kreikan saaressa kesäisin matkustellen seuramatkoilla
Takaan että vanhana vtuttaa kun katsoo taakseen vähän villoja
Koska Halosen luonne on aggressivinen hörhö hänet valittiin kohtalona presidentiksi
"Vahdi ajatuksiasi, niistä tulee sanoja. Vahdi sanojasi, niistä tulee tekoja. Vahdi tekojasi, niistä tulee tapoja. Vahdi tapojasi, niistä tulee luonne. Vahdi luonnettasi, siitä tulee kohtalosi." - Laozi (604-531 eKr.)
Mietteitä..
Haastava luonne päättää jo lapsena mitä isona haluaa. Kuitenkin aikuisuuteen kasvaminen vaatii monta välipäätöstä, jotka eivät aina imartele haastavaa luonnetta, takkiin tulee, luonne on koetuksella.
Kun itsensä haastaja saavuttaa tavoitteita, ne ei ikinä riittä. Hän asettaa aina uuden ja uuden tavoitteen jne...tavoitteet juoksevat haastavan edellä.
Häh...mistähän tämäkin tuli mieleeni olisko jotenkin tuttua ; ))
Jollekkin riittää haasteeksi aina vaan uusi savitonttu ja kuormakavahökötys. Niitä ei ole koskaan tarpeeksi.
olet riippuvainen luonne et saa minusta koskaan tarpeeksi, sellaista luonnetta sanota läheisriippuvaksi
"Läheisriippuva ihminen takertuu toiseen ihmiseen, jolle hän sysää vastuun onnellisuudestaan. Toipuminen vaatii itsetutkiskelua."
Noin pahasti päin h*lvettiä ei vielä kukaan ole lukenut psykologiaa tähän asti.
Itse olet palstalaisriippuvainen! Koet läheiseksi sinua inhoavat ihmiset, jotka haluaa vain pysyä mahdollisimman kaukana tuollaisesta inhokista.
Samaiseen päin h*lvettiä psykologiaa tulkitsevaan henkilöön osui ja upposi
koska hän poisti heti kaksi kommenttia narsistisesta luonteesta ?
Hänen vastauksensa 19:33 on tyypillinen itserakkaan narsistin aivopieru.
Toivoisi kaikilla olevan samat oikeudet poistaa "valikoivasti kommentteja" !
Läheisriippuvainen ihminen elää omaa elämäänsä jonkun ulkopuolisen ihmisen tai ilmiön kautta. Ihmisen oma identiteetti on tästä syystä rakentumaton tai kadotettu ja sen takia läheisriippuvainen on aina sen ihmisen tai ilmiön armoilla, minkä tai jonka kautta hän elää”,
Mika Arramies
Niinkuin sinä elät netin kautta muun muassa.
Itsetuntosi on rakentumaton sekä identiteettisi. Olet ilmiön armoilla, netin armoilla.
Juokset kirjoittajien perässä riippuvaisena siitä onko sinusta kirjoitettu.
Ei olisi tarvinnut kertoa, kyllä me sen tiedämme. Oma vikasi kun annat itseäsi vedättää.
Naurattaa, että 80 ihminen hyppii kuin marionetti kirjoittajien perässä.
Mene nukkumaan. Mitä sinua hyödyttää lukea mistään asiasta,
kun et osaa tulkita. Sinulta puutuu kyky tulkita. Jos osaisit et olisi täällä enää.
Lainasin virallisia asiantuntijoiden määritelmiä läheisriippuvuudesta.
Eli tämä nyt tästä aiheesta ; )
Korppis
Niinhän tuo ano 22:08 totesi ettet osaa tulkita. Siksipä aina kopioit asiantuntijoita ja wikiä.
Paha vaan, että et osaa tulkita mitään etkä tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä.
Jos osaisit, et kirjoittelisi täällä.
Eikä osaa tulkita, ettei häntä haluta tänne eikä vetää johtopäätöstä, että pysyisi poissa.
Tuollaisellekko elämänsä sössineelle joku sysäisi vastuun onnellisuudestaan? Kaikki täällä vaan toivoo, ettet enää tätä palstaa aukaisisi.
Kyllä se olet sinä, jonka toivoisi häviävän savuna ilmaan. - Nm. Ei junalauta
Ihan niin olen nähnyt omissa piireissäni läheisriippuvaisuutta joka on aikoinaan rakennettu pelolla että toinen jättää, myöhemmin sairauskohtauksilla että toinen ymmärtää ettei häntä saa jättää yksin , seuraavassa vaiheessa alkaa omistaminen toisen ajatuksetkin .
Mielestäni jokaisen tulisi ennen suhdetta asua ensin yksin, silloin kasvaa tarvittu itsevarmuus joka tekee sen että suhteesta tulee tasapainoinen eikä omistava pakkopaitaa.
Silloin kun suhde toimii molempien ehdoilla niin ei tule mitään pakotteita
Enemmän odottelin elämältä kuin kykenin ottamaan siitä. Näin ajattelen tässä Montun reunalla , toisaalta olen saanut olla suhteellisen terve ja katsellut menoa monella työpaikalla ja näkökantoja muodostanut , jopa kyennyt muuttamaankin niitä,
Semmoinen 8- arvosana on paikallaan nyt tähänastisesta koettuna , jospa loppusuora menisi suuremmitta haavereitta ennen Montun pohjaa.
Itseään voi kasvattaa. Luonteen ei ole pakko olla kohtalo.
Narsisti ei voi. Narsistia ei pysty parantamaan terapiallakaan.
Narsisti janoaa loputtomasti ihailua ja haluaa manipuloida muita ja myös käyttää ihmisiä hyväkseen.
Psykologit kuvailevat narsistia: Narsistilla ei ole itsekritiikkiä eikä narsisti kestä kritiikkiä. Narsisti elää pilvilinnoissaan, ei kestä totuutta.
Onkohan täällä sattumalta joku joku narsisti, johon osuu ja uppoaa,
kun tämä psykologien totuus narsismista on poistettu jo kaksi kertaa ?
Luonne on ihmisen kohtalo jos ei terapiakaan auta ?
Narsisti on lääketieteellinen ihme. Siihen ei tehoa mikään.
Vähän oikein ja mitäpä työllinen herjaa köyhiä. Kerran on kannettava kaikki mistä ei oppinut elämässä.
Hyvin meni siihen asti kunnes kaksikko ilmaantui pilaamaan aiheen.
Siihen asti oli mukavia juttuja lukea.
Keittiöpyskolookit vauhdissa.
Hellstenin "oppilas" :DDD itse virtahepo
Keittiöpsykolooki, joka nimittää meitä palstalaisia sioiksi. Hän ylevä ihminen ja omasta mielestään hyvä kirjoittaja on kertonut jakavansa "helmiä sioille".
"Jos kyyneleet helmiä ois" . . .
Pöpi. Kaikki sen huomaa. Miten menee siellä huussissa viestejä poistellessa ?
Et suinkaan sinä - tai kukaan - näitten aivokääpiöitten juttujen takia itke? - Nm. Kahelia kansaa
👍👍👍
Narsisti nauttii sadistisesta vahingonilosta, kun saa tuotettua iäkkäille murheellisen
mielen. Tunteeton narsisti jyrää iäkkäät kuin kone.
https://youtu.be/lV3H8Gff770
Ghost
Joillekin luonne määräytyy horoskooppimerkin mukaan ---uskokaa tai älkää.
Kala ja kinuskien Härkä.
Kumma sattuma. Kolme eläkeiässä olevaa kalanaista, jotka tunnen ovat häiriökäyttytyviä hirviöitä.
Jos aina torjutaan, ei koskaan saa ystäviä ja "suosiota", voiko vika olla luonteessa ?
Liian ujo ja liian röyhkeät ja kierot voivat jäädä ulkopuolelle luonteensa vuoksi.
Ittensä kehuja on vanhaksi tullut.
"Tulispa vanhaks, että sais itteensä kehua" (suomalainen sananlasku)
Käypä opiskelemaan ja pohtimaan oikein kunnolla, mitkä ovat omat hyvät puolesi ja ansiosi, joita voit häpeilemättä kertoa ja esittää muille. Löytyykö? Jos ei, on hyvästä ja korkea aika alkaa elämään niin, että saa niitä aikaiseksi.
Sitten ei tarvitse enää jatkuvasti panetella niitä, jotka ovat asian jo sisäistäneet ja elävät hyvän itsetuntonsa ja -kuntonsa kanssa paljon terveempää ja mukavampaa elämää. Niin fyysisesti kuin varsinkin psyykisesti, kun henkinen alue on kehittynyt kehumisen arvoiseksi. - Nm. Hae apua aiheeseen
Varmaankin aika paljon totta, kun tulee vanhuudenseniiliksi itsekritiikki pettää.
"Käypä opiskelemaan ja pohtimaan oikein kunnolla, mitkä ovat omat hyvät puolesi ja ansiosi, joita voit häpeilemättä kertoa ja esittää muille. Löytyykö?"
Kuka hullu täällä julkisellla palstalla alkaisi itsestään kertoa ja itseään kehua ?
Käskettiinkö siinä? Perus- ja pääasia on, että juttu selviää itsellesi. Lakkaat rassaamasta aiheella täällä, kun saat itsetuntoasi kohennettua. - Nm. Kehuakin saa vapaasti
Aika moni täällä kertoo itsestään ja kokemastaan.
Hullu on kyllä joku muu kuin sellainen ihminen.
Eikös ole sanonta hyvät lähtevät ensin.Mutta
toisaalta olen sitä mieltä pitkäikäisiksi elävät
ihmiset joilla on vielä paljon opittavaa elämässä
ja paljon sovitettavaa
Ei kuolema sitä tiedä, kuka on oppinut ja kellä on opittavaa. "Noutaja" tulee kun tulee.
"Eikös ole sanonta hyvät lähtevät ensin"
On.
Ja sen seurauksena tuli sanonta "Mikä pahan tapppais?"
🌼Kukka anolle 22:21 21.11 Ilkeys voi pitää ihmisen hengissä kauan ?
Hyvät väsyvät kaikkensa annettuaan.
Vanhassa perinteessä luonteen laatua kuvattiin käsitteellä "luonto", se saattoi olla vahva tai heikko.
⏩Jos ihmisellä on heikko luonto, hän voi loitsuin kutsua itselleen luontoa tai karaista ja voimistaa luontoaan.⏪
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luonto_(mytologia)
Kyllähän se näyttää niin menevän.
Kannattaa opettaa jo kotona ihmisen alku työn tekemiseen,
tietenkin aluksi hiukan
ja voimien ja kykyjen lisääntymisen mukaan sitten lisääntyen, opastaen ja kiitellen.
Mitä tekemistà tuolla puheenvuorolla 16:36 on tässä ketjussa.?
Ihmisen luonne kouliintuu työtä tekemällä, näkemällä, kokemalla, kasvamalla, kehittymällä ... Olettaisin. - Nm. Nuku yöllä, uni putsaa aivoja
Ihmisen luonne voi koitua muittenkin ihmistenkin kohtaloksi
jos ajattelemme vaikka Putinia tai Purraa.
Älä aliarvioi marinin hallituksen tuottamaa turhaa kurjuutta , raukkamainen pakoonlähtö vielä pääministeriltä.
Kyllä olet lapsellinen.
Onko aloituksista puute kun vanhoja ketjua on esillä koko ajan . Eikö samoista aiheista voisi avata uutta ketjua Uusien ihmisten kanssa ja uusilla mielipiteillä .
Minkä uusien ihmisten ?
Sinä olet sitten vissiin uusi näillä saiteilla, kun et osannut ottaa vastauskohtaa oikeasta paikasta. Nyt olet vasemmassa reunassa kohdassa, jossa vastataan aloittajalle.
Jos ei ota opikseen. Jos siirtää syyn aina muiden hartioille. Jos valitsee vain hyvät ja onnistuneet asiat itselleen. Eim koskaan katso peiliin.
Ei koskaan opi.
Olen nyt ihan eri ihminen kun nuorena. Olin arka, ja en uskaltanut kertoa mielipidettäni. Johtui uskovaisen kodin ankarasrta kasavatuksesta.
Paljon on tullut elämää elettyä, on ollut kamalia ja hyviä asioita.
Kaikki ne ovat tehneet minusta tällaisen kun nyt olen.
Ainakin ystäväni ja tuttavani sanovat että tykkäävät suorapuheisuudestani ja rohkeudestani kertoa mielipiteeni.
Anteeksi, tuntuu kehumiselta, mutta sanovat että tykkäävät minussa siitä kun voi olla kanssani oma itsensä. Eri mielisyyskin tulee selväksi ilman riitaa, ainakin on vielä tullut.
En yleensä tee numeroa jos olen eri mieltä mikäli asia ei ole minulle tärkeä. Jos on, niin taatusti kerron mielipiteeni.
Luonteestani en osaa sanoa, varmasti heikkouksia on ollut tavallista enemmän. Mutta on vastapainoksi ollut jotain hyvääkin, näin kuvittelen.