Verenpainelääkkeet ja korvien sihinä ja suhina

Anonyymi

Sain noin puolitoista vuotta sitten Losartan-lääkityksen korkeaan verenpaineeseen. Noin puolen vuoden ajan korvissani on ilmennyt voimistuvaa sihinää ja suhinaa. Lääkkeen harvinaisissa sivuvaikutuksissa mainitaan korvien suhina, sihinä ja soiminen (tinnitus).

Samoin minulla on ollut uniongelmia, en ole noin vuoteen saanut nukuttua kunnolla: heräilen monta kertaa yössä parin kolmen tunnin nukkumisen jälkeen. Myös tämä kuuluu Losartan-lääkkeen sivuvaikutuksiin.

Eräitä muitakin haittavaikutuksia siitä saattaa johtua, mutta niille voi olla myös muita syitä. Esim. selkäkipuja on ollut puolisen vuotta ja luulin niiden johtuvan vanhoista selkäongelmistani. Nyt kun minulle määrättiin parin viikon tauko lääkitykseen, selkävaivat hävisivät viikon kuluessa.

Olen melko varma, että ainakin nämä uudet vaivani johtuvat ko. lääkkeestä.

Onko muilla kokemusta tällaisesta? Onko lääkkeen vaihtaminen auttanut?

5

3168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä siis kävin siellä lääkärissä, mutta ei siitä juuri ollut apua.

      Katsoin sitten netissä omakannasta omia tietojani. Ja mitä helvettiä! Siellä puhuttiin jalkojeni vaivoista ja että ne ovat vaivanneet 6 kuukautta. Mitä helvetin helvettiä! Minulla on ollut vaivoja jaloissani ainakin 6 vuotta, ei mitään kuusi kuukautta. Tämä on yksi niistä tärkeimmistä syistä, miksi en halua hoitaa aisioita puhelimessa. Puhelimeen vastannut sitten kirjoittelee mitä sattuu ja mitä nyt sattuu yleensä muistamaan.

      Minä menin sinne lääkäriin korvieni suhinan takia, mutta siitä omakannassa ei puhuta sanaakaan. Mikä helvetti näitä lääkäreitä oikein vaivaa? Se korvien sihinä ja suhinahan se juuri oli pääasia!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suhina ja sihinä ovat yksiä monista tinnituksen äänistä. Tinnitus ei kuitenkaan ole todellinen vaan kuviteltu ongelma, jonka aiheuttaa psykoositasoinen sensorinen aistiharhaisuus (kuulee "ääniä").

      Tarvitaan lähete psykiatrille, diagnoosin laatimista varten. Lääkitykseksi tulee psykoosilääkkeitä, joista yritetään vuosien myötä löytää kullekin sopivat lääkkeet ja annostukset.

      • Anonyymi

        Roskaa. Se on todellinen, ei kuviteltu toiminto, ääni.


    • Anonyymi

      Minulla vähän samantapaisia ongelmia. Oletteko saaneet ns. Paremman v.paine lääkityksen mikä ei aiheuta pahenevaa korvien soimista? Minulla on jo ennestään kuulovaurio ja tinnitus niin en halua että lääke aiheuttaa enemmän vahinkoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      51
      3383
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      52
      3066
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2859
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      135
      1379
    Aihe