VAROITUS TABLETEISTA!!!

Varoitus kaikille Vuosaaren koiranomistajille: metsiköstä on löydetty Oxepam 50 mg purkki ja myös ko. tabletteja irtaallaan.
Vahtikaa siis tarkkaan, etteivät koiranne pääse syömään mitään epämääräistä.
5842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Melkoisen vahva rauhoittava, vrt diapam mikä lienee tunnetumpi vastaava. Ison koiran tuo rauhoittaa kummasti, mutta jos joku pieni tai pentu syö niin enpä tiedä. Jos täällä on joku eläinlääketieteestä tietävä niin voisi kertoa.

Äänestä
  • rauhoittavat voivat vaikuttavat koiriin nurinpäin, eli rauhallisesta voi tulla äreä ja äreästa kiltti, siksi juuri pameja ei eläinlääkäritkään suosittele esim. uudenvuoden paukkuaroille, koska ei ole 100% varmuutta miten koira käyttäytyy.
    Itse olen aikoinaan omalla vastuulla antanut pameja koiralleni, joka oli hirveän paukkuarka, keskustelin asiasta tietysti ensin lääkärin kanssa.

    Äänestä

tuo kyseinen rauhoittava diatsepaamivalmiste on sen verran pahanmakuista koiran suussa, että luultavasti sylkee sen pois,mutta tarkkana kannattaa tietysti aina olla,ps. minä itse olen rauhoittanut kissan puolikkaalla 50mg tabletilla, vaikutus oli lähinnä kollin jaloissa (ei tahtonut pysyä pystyssä), en sitten kyllä kehoita ketään itse lääkitsemään eläimiään,ilman ell:n tarkkoja neuvoja.

Äänestä
  • ...muuan saksanpaimenkoira oli ko. pillereitä syönyt ja ollut jalaton sen jälkeen...

    Äänestä

  • valppaana kirjoitti:

    ...muuan saksanpaimenkoira oli ko. pillereitä syönyt ja ollut jalaton sen jälkeen...

    kävi. Selvisikö kuitenkin hengissä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valppaana kirjoitti:

Varoitus kaikille Vuosaaren koiranomistajille: metsiköstä on löydetty Oxepam 50 mg purkki ja myös ko. tabletteja irtaallaan.
Vahtikaa siis tarkkaan, etteivät koiranne pääse syömään mitään epämääräistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu