Olin armeijassa 70 luvulla, eräänä iltana menin ekokuviin iltalomalla, oli keskiviikko eikä teatterss ollut juuri muita. Otin paikan takarivistä, vaikka teatteri oli varsin tyhjä, tuli juuri elokuvan alettua viereeni nuorimies. En enää muista, mikä filmi se oli, mutta ei kovin hyvä.
En ole ihan varma, kauanko elokuva oli mennyt, kun tunsin vieressä istuvan jalan säärtäni vasten. Siirsin jalkaani sivumpaan, mutta hetken päästä jalka siirtyi taas kiini sääreeni. Nyt en siirtänyt sitä pois. Hetken päästä tunsin käden koskettavan kevyesti reittäni polven sivulta. Odotin hetken, mutta vierustoverini kosketus säilyi. Siirsin jalkaani hänen säärtään vasten tiukemmin.
Vieruskaverini siirsi kätensä polveni päällä, tunsin housuissani pienen värähdyksen. Minä vastasin hänen liikkeeseensä samoin, ja nostin käteni hänen polvelleen. Vähitelle vuoron perään siirsimme käsiämme toistemme reittä ylöspäin.
Hetken päästä vierustoverin sormet rupesi liikkumaan reiteni sisäpintaa vähän kerralla, sitä mukaan kun käsi läheni kulliani, se koveni. Pian tunsin naapurin käden erektioni päällä, ensin paikallaan, sitten sormet hieroivat varovaisesti kulliani.
Minä seurasin esimerkkiä, hivutin kättäni kohti hän haarojen väliä, ja sormeni saavutti pian hänen kovan kalunsa. Samalla tunsin käden avaavan sepallukseni napit, sitten käsi työntyi housuihini, ja sai helposti löysien inttiboxerieni alle kätensä ja veti kovana seisovan kullini ulos. Katselin ympärilleni, mutta kukaan ei nähnyt, meidän rivin toisessa päässä oli muutama ihminen.
Virustoverini veteli esinahkaa edestakaisi, minun käteni jähmettyi hänen kullilleen. Se ei ollut kovin iso mutta seisoi kovana. Vieruskaverini runkkasi minua nopeampaan, rupesin kiemurtelemaan kun tunsin lastin olevan tulossa, jolloin hän kumartui syliini ja otti minun terskani suuhunsa ja nieli kaikki spermat mitä kullini sykki hänen suuhunsa.
Hän nousi istumaan, veti vetoketjunsa auki kun minä työnsin vasemmalla kädelläni pehmenneen munani housuihin. Hän siirsi oikeaa kättäni ja tunsi hänen kullinsa seisovan jämästi, runkkasin häntä, esinahka ylös, alas., kunnes hänen kullinsa alkoi sykkiä, mutta juurikaan spermaa ei tullut. Samassa elokuvan lopputekstit alkoivat, ja vierustoverini laittoi kalunsa, housuihin, veti vetoketjun kiinni ja poistui salista. Minä napitin housuni, ja katselin lopputekstit tyytyväisenä.
Elokuvissa
Anonyymi
2
3158
Vastaukset
- Anonyymi
ootko useinkin puuhastellut silleen
- Anonyymi
Oliko leffa joku Päätalo-filmatisointi?
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882503- 671455
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841378EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 81923
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19900Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe33773- 54773
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102771- 30706