KORONARAJOITUKSET
Avi valmistelee Uudellemaalle kokoontumisrajoituksia – järjestäjät voivat välttää rajoitukset ottamalla koronapassin käyttöön
Avin mukaan mahdollista on esimerkiksi rajoittaa yleisötilaisuuksien osallistujamääriä. Päätös kokoontumisrajoituksista on tarkoitus antaa tämän viikon torstaina, ja se tulisi voimaan viikkoa myöhemmin.
Avi valmistelee Uudellemaalle kokoontumisrajoituksia, koronapassilla pääsee
2
88
Vastaukset
- Anonyymi
Ei se koronapassi lopulta paljonkaan vaikuta, kun kerta rokotteen saanutkin voi saada virustartunnan ja levittää virusta eteenpäin. Näin käy aika helposti jos sairastaa oireettoman koronan. Näin voi yhtälailla käydä, oli rokotettu tai rokottamaton. Koronapassi ei muuta tätä faktaa mitenkään.
- Anonyymi
Miten voi olla mahdollista, että Finnkino ilmoitti tänään ottavansa käyttöön koronapassit, vaikka ei ole voimassa rajoituksia elokuvateattereihin.
Ottamatta enempää kantaa siihen, että koronapassi on jo lähtökohtaisesti perustuslain vastainen, niin tämä Finnkinon tempaus on myös näiden koronapassisäädöksien vastainen.
Eli ei ole mitään rajoituksia voimassa, joita voisi koronapassilla "purkaa".
Eihän tämä nyt näin voi mennä?
Kysyn vaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2327087IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its1653710- 1711775
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)721595- 701134
- 1261091
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61017Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte127923Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy205904- 102863