Nyt suomalaisia oikein mielistellään Ruotsissa

Anonyymi

Oletteko huomanneet, miten tärkeitä meistä ruotsinsuomalaisista on yhtäkkiä tullut ruotsalaisille?

Viime aikoina on vähän joka mediassa näkynyt ruotsinsuomalaisten ihmisten kehumista ja ruotsinsuomalaisten kulttuuria on esitelty lyhyessä ajassa enemmän kuin koskaan. Ruotsin mediassa heilutellaan ruotsinsuomalaisten lippua, esitellään muusikoita ja kirjailijoita, jaetaan suomalaisia reseptejä, ylistetään suomalaistaustaisia Ruotsin urheilijoita jne. Kuulemma Solsidan-ohjelmassakin käsiteltiin hiljattain Suomea.

Ne kymmenet vuodet kun Ruotsissa asuin ja annoin työpanokseni Ruotsin elinkeinoelämälle, olisin toivonut eniten ihmisarvoista kohtelua. Että naapurit olisivat tervehtineet, lapsiani ei olisi haukuttu suomalaisuuden vuoksi, että pomo olis kohdellut samoin kuin ruotsalaisiakin työntekijöitä, että kaupan kassa olisi hymyillyt ja katsonut silmiin kuten ruotsalaisiakin asiakkaita katsoi.

Mitä iloa minulle on siitä, kuka valitaan vuoden 2021 ruotsinsuomalaiseksi? Miksi välittäisin tippaakaan Ruotsin kuninkaan ruotsinsuomalaiselle taiteilijalle antamasta palkinnosta?

Ruotsi ei ole pyynnöistä huolimatta palauttanut suomalaisten pyytämiä pääkalloja, jotka Suomesta kauan sitten ryöstettiin. Ruotsi ei tänä päivänäkään kohtele Suomea tasavertaisena naapurivaltiona, eikä suomalaisia ruotsalaisten kanssa saman arvoisena kansana. Tällaiset asiat kertovat ruotsalaisista ja Ruotsista paljon enemmän kuin taiteilijalle ojennettu pysti tai naurettavan teennäiset ruotsinsuomalaisten tv-gaalat.

Viime vuonna Ruotsista muutettiin kolmanneksi eniten Suomeen. Siis Ruotsista pois muuttavien ihmisten kolmanneksi yleisin muuttokohde oli Suomi. Muistaakseni Tanska oli ykkösenä ja olikohan Iso-Britannia kakkosena. Paluumuutto Ruotsista Suomeen on kiihtynyt jo useamman vuoden ajan. Uskoakseni siinä on syy, miksi ruotsinsuomalaisia halutaan nyt mielistellä Ruotsissa. Ihan hukkaan menevät kuitenkin moiset ponnistukset. Osa ruotsinsuomalaisista on niin ruotsalaistuneita etteivät he ikinä tule jättämään onnelaansa. Ne ruotsinsuomalaiset, jotka haluavat muuttaa Suomeen, saattavat kokea viime hetken mielistelyn loukkauksena.

16

863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tässä on SBC:n tilastotietoja vuoden 2020 maastamuutoista (utvandring från Sverige). Yleisimmät maat, joihin Ruotsista muutettiin ovat alla luetteloituna. Suluissa oleva luku kertoo kyseiseen maahan Ruotsista muuttaneiden lukumäärän vuodelta 2020.

      1. Tanska (3934)

      2. Iso-Britannia (3540)

      3. Suomi (2896)

      4. Norja (2804)

      5. Saksa (2641)

      6. Yhdysvallat (2163)

      7. Puola (1803)

      8. Espanja (1644)

      9. Intia (1502)

      10. Hollanti (946)

      11. Ranska (922)

      12. Kiina (861)

      13. Sveitsi (742)

      14. Irak (712)

      Tiedot on otettu SBC:n nettisivuilta, mutta en uskalla laittaa suoraa linkkiä tähän, koska linkkejä sisältävät viestit usein poistetaan. SBC:n nettisivuilla polku oikealla sivulle menee näiden linkkien kautta: Hem / Hitta statistik / Snabba fakta / Människorna i Sverige / Utvandring från Sverige. Sivu pitäisi löytyä myös googlaamalla hakusanoilla: "SBC Utvandring från Sverige".

      • Anonyymi

        Olisikohan niin että Suomeen takaisin muuttaneiden joukossa paljon opiskelijoita jotka koronan takia eivät saaneet opetusta yliopistoissa/korkeakouluissa, vaan joutuivat etäopiskelemaan kotoa käsin.
        Ja kun koronan takia ravintolat ja baarit suljettiin ja yöpymiset hotelleissa tipahtivat olemattomiin,niin opiskelijoilta loppui täten lisäansion mahdollisuudet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikohan niin että Suomeen takaisin muuttaneiden joukossa paljon opiskelijoita jotka koronan takia eivät saaneet opetusta yliopistoissa/korkeakouluissa, vaan joutuivat etäopiskelemaan kotoa käsin.
        Ja kun koronan takia ravintolat ja baarit suljettiin ja yöpymiset hotelleissa tipahtivat olemattomiin,niin opiskelijoilta loppui täten lisäansion mahdollisuudet.

        Ei ole siitä kyse.

        Suomeen paluumuuttaneet (tai ensimmäistä kertaa elämässään muuttaneet) ruotsinsuomalaiset ovat pääasiassa ihan muita kuin Ruotsissa opiskelevia suomalaisnuoria.

        Mutta eiväthän nuo paluumuuton lukumäärät ainakaan vielä ole erityisen suuria. Enkä usko, että mitään suurta muuttoaaltoa tullaan näkemäänkään. Toki vuosittaiset muuttoluvut saattavat vähän nousta vuoden 2020 luvuista.

        Turha noista paluumuutoista on siellä Ruotsissa kuitenkaan panikoida. Ei täällä Suomessakaan ole panikoitu asiasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole siitä kyse.

        Suomeen paluumuuttaneet (tai ensimmäistä kertaa elämässään muuttaneet) ruotsinsuomalaiset ovat pääasiassa ihan muita kuin Ruotsissa opiskelevia suomalaisnuoria.

        Mutta eiväthän nuo paluumuuton lukumäärät ainakaan vielä ole erityisen suuria. Enkä usko, että mitään suurta muuttoaaltoa tullaan näkemäänkään. Toki vuosittaiset muuttoluvut saattavat vähän nousta vuoden 2020 luvuista.

        Turha noista paluumuutoista on siellä Ruotsissa kuitenkaan panikoida. Ei täällä Suomessakaan ole panikoitu asiasta.

        Kyllä minun mielestäni on aika näyttää Ruotsin telkkarissakin ruotsinsuomalaista kulttuuria. Ensimmäinen sukupolvi on jo kovin iäkästä ja mukava kun toinen sukupolvi ei ole unohtanut suomalaisuuttaan vaan jaksaa olla kiinnostuneita juuristaan.
        En minä kylläkään ole nähnyt tällaisia ruotsinsuomalaisia kulttuuriohjelmia valtakunnan televisiosta. Mitä vilaukselta nähnyt suomenkielistä ohjelmaa niin on näytetty nuorista naisista Suomen armeijassa. Joskus on näytetty suomalaisia au-paireja ulkomailla (aivan huuhaa ohjelma mielestäni) ja muutama suomalainen sarja on mennyt parhaimmalla lähetysajalla. Sitten on tietenkin ne 15minuutin pituiset uutiset suomenkielellä.


      • Anonyymi

        Mielenkiintoista. Löysin tuolta tilaston vuoden 2020 maahanmuuttajien yleisimmistä syntymämaista ja Suomi ei ollut siinä. Eli Ruotsista muutetaan kolmanneksi eniten Suomeen ja Suomesta Ruotsiin muuttavat ei mahdu maahanmuuttajien top10. Näiden lukujen perusteella Ruotsi kokee muuttotappiota Suomelle.


    • Minusta ihan hyvä että suurimpana ja vanhimpana kielivähemmistönä olemme ottamassa paikkaamme yhteiskunnassa ja kulttuurissa ja että se huomioidaan kaikin puolin.
      En ole koskaan ollut vähemmistökulttuuriaktivisti ja olen ollut vain satunnaisesti tekemisissä muiden suomalaistaustaisten kanssa täällä; työtovereina on aina ollut joitakin suomea puhuvia ja en ole koskaan kohdannut minkäänlaista syrjintää, huonoa kohtelua tai minkään tason rasismia.
      Nyt eläkkeelle jäätyäni liityin suomenkieliseen lukupiiriin ja ruotsinsuomalainen kulttuuri on tullut tutummaksi. Katselen myös suomenkieliset uutiset, koska Suomen tv ei näy täällä ja suomenkieliset ohjelmat ovat harvassa, etenkin dokumentäärit (tosin Ylen Areena näyttää asiaohjelmia tännekin) ja haluan pitää kielitaitoani yllä.
      Tulin Ruotsiin vasta kahdeksankymmnetäluvun loppupuolella ja asunut poissa Suomesta lähes koko aikuiselämäni.

      • Anonyymi

        On täällä ruotsinsuomalainen kulttuuri kukkinut jo paljon ennen sinun maahanmuuttoasi.
        Mutta hyvä, että alat sinäkin sen löytämään ja tuntemaan, ettei se ruotsinsuomalainen kulttuuri ole ollut pelkkää Koskenkorvaa ja puukkohippaa raskaan työviikon päätteeksi vaikka sille mielellään on sellainen leima annettukin.
        Ruotsinsuomalaisten Kirjoittajien Ydistys on perustettu jo 1975.
        Tässä uusinta ruotsinsuomalaista kirjaa
        https://kulttuuri.se/kirjauutuudet.html

        Paitsi kirjailijoita, niin täällä on tunnettuja ruotsinsuomalaisia muusikkoja, laulajia, näyttelijöitä ...
        Tässä musiikin puolelta
        https://arkisto.org/fi/ruotsinsuomalainen-kulttuuri/ruotsinsuomalaisia-muusikkoja/


    • Anonyymi

      Kertokaa mulle, miksei tällainen kiinnostus ruotsinsuomalaisuutta kohtaan herännyt aiemmin. Esimerkiksi 70- tai 80- luvulla, kun Ruotsissa esiintyi rasismia ja monet ruotsinsuomalaiset lapset kipuilivat taustansa kanssa. Monet aikuisena Ruotsiin muuttaneet ovat kertoneet, ettei Suomi tai suomalaisuus kiinnostanut ruotsalaisia yhtään.

      Tuntuu loukkaavalta, että nyt kun kasvava joukko ruotsinsuomalaisia anoo takaisin Suomen kansalaisuutta ja samalla sitä usein anotaan ensimmäistä kertaa heidän jälkeläisilleenkin, niin nyt Ruotsissa ollaan kiinnostuttu ruotsinsuomalaisista. En minäkään ole koskaan ollut vähemmistökulttuurin aktivisti, mutta minusta tässä tämän hetkisessä ilmiössä ei edes ole kyse vähemmistökulttuurista - vaan politiikasta.

      Pahoin pelkään, että ruotsinsuomalaiset ovat jälleen kerran Ruotsille pelkkiä pelinappuloita. Aiemmin meitä on pidetty itsestäänselvyyksinä. Että Suomesta lappaa Ruotsille kilttiä, ahkeraa ja nöyrää työväkeä. Että Ruotsissa jo asuvat ruotsinsuomalaiset kyllä luopuvat omasta kielestään ja kulttuuristaan, kunhan ruotsalaistuvat tarpeeksi. Että eivät ne ruotsinsuomalaiset Suomeen palaa paitsi korkeintaan sitten vanhoina, loppuun kulutettuina ja tyhjiin tiristettyinä.

      • Anonyymi

        Ne oli Suomen rajojen koronarajoitukset, jotka saivat aikaan sen kaksoiskansalaisuuden hakemisen. Oli helpompi päästä Suomeen lomille suomalaisen passin kanssa.
        Monet olivat ottaneet Ruotsin kansalaisuuden vain käytännön syistä jo silloin, kun ei vielä ollut mahdollisuutta kaksoiskansalaisuuteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne oli Suomen rajojen koronarajoitukset, jotka saivat aikaan sen kaksoiskansalaisuuden hakemisen. Oli helpompi päästä Suomeen lomille suomalaisen passin kanssa.
        Monet olivat ottaneet Ruotsin kansalaisuuden vain käytännön syistä jo silloin, kun ei vielä ollut mahdollisuutta kaksoiskansalaisuuteen.

        Minä en kyllä ymmärrä miten jotkut uskaltivat lähteä lomailemaan Suomeen vuonna 2019 ja 2020. Eihän täällä Ruotsissa aloitettu rokotuksiakaan vasta kuin vuoden 2020 lopulla.
        Eikö ruotsinsuomalaisia juuri viikolla syytetty siitä että he olisivat vieneet paljon koronaa Suomeen käynneillään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne oli Suomen rajojen koronarajoitukset, jotka saivat aikaan sen kaksoiskansalaisuuden hakemisen. Oli helpompi päästä Suomeen lomille suomalaisen passin kanssa.
        Monet olivat ottaneet Ruotsin kansalaisuuden vain käytännön syistä jo silloin, kun ei vielä ollut mahdollisuutta kaksoiskansalaisuuteen.

        Lupa täältä sellainen ketju, missä on otsikkona:
        "Mistä johtuu Suomen kansalaisuuksien takaisin anomisen yhtäkkinen suosio?"

        Se löytyy tämän linkin avulla:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17005804/mista-johtuu-suomen-kansalaisuuksien-takaisin-anomisen-yhtakkinen-suosio

        Siinä ketjussa on lueteltu numeroina Suomen kansalaisuutta anoneiden ruotsinsuomalaisten määriä. Pandemiasta johtuneet matkustusrajoitteet purettiin jo syyskuussa 2020, mutta silti lokakuun ja joulukuun 2020 välisenä aikana ruotsinsuomalaiset jättivät 304 anomusta Suomen kansalaisuuden takaisin saamiseksi. Vuonna 2021 kyseisiä anomuksia jätettiin tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana yhteensä 565 kappaletta. Edelleen kesän ja syksyn aikana ruotsinsuomalaiset ovat ahkerasti anoneet Suomen kansalaisuuden palauttamista, mutta minulla ei ole niistä tässä tarkkoja lukuja. Joka tapauksessa Suomen kansalaisuuksia anotaan nyt takaisin huomattavasti enemmän kuin ennen pandemiaa, vaikka maiden välillä voi taas matkustaa vapaasti.

        Ruotsinsuomalaisten Suomen kansalaisuuksien takaisin anominen muoti-ilmiönä ei siis johdu pelkästään matkustusrajoituksista, jotka on jo aikoja sitten poistettu.


    • Anonyymi

      Meitä kohdellaan aina vähempiarvoisempina, näin se on iäti mennyt.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Satojen vuosien historia toistaa itseään. Asetelma säilyy sukupolvesta toiseen.

        Ruotsalaisten suvaitsevaisuus on sellaista, että kyllähän he suvaitsevat muitakin kansoja, mutta eivät pidä saman arvoisina. Palvelijoikseen kelpuuttavat ei-ruotsalaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Satojen vuosien historia toistaa itseään. Asetelma säilyy sukupolvesta toiseen.

        Ruotsalaisten suvaitsevaisuus on sellaista, että kyllähän he suvaitsevat muitakin kansoja, mutta eivät pidä saman arvoisina. Palvelijoikseen kelpuuttavat ei-ruotsalaisia.

        Suvaitsevatko Shottas ja Dödspatrullen suomalaisia Järvan lähiöissä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvaitsevatko Shottas ja Dödspatrullen suomalaisia Järvan lähiöissä?

        Kyllä ne suvaitsevat niitä suomalaisia jotka hankkivat heille huumeet myytäviksi.


    • Anonyymi

      Täälä Skoonessa kaiken maailman tyttöset tykänneet :-*

      Naistennaurattaja

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe