Kylläpäs on aika mielenkiintoista ja jopa hämmentävä ero maiden välillä.
Suomi.
Kahdesti rokotettuja reilu 80%.
Päivittäisiä tartuntoja raportoidaan nyt noin 1000 päivässä.
Rajoituksia käytössä mm. ravintoloissa ja kokoontumisrajoitukset.
Ruotsi.
Kahdesti rokotettuja noin 50%
Päivittäisiä tartuntoja raportoidaan 100-200 päivässä.
Mitään rajoituksia ei ole käytössä.
Miksi Ruotsissa siis tilanne näin paljon parempi?
Suomen ja Ruotsin Koronatilanteet
11
172
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä enemmän rokotettuja sitä enemmän tartuntoja???
- Anonyymi
Suomalaisille valehdellaan. Melkein kaikki sairaalassa olevat koronatautiset ovat todellisuudessa rokotettuja.
- Anonyymi
Ruotsissa on asukasmäärään verrattuna kuollut koronaan 7 kertaa enemmän kuin Suomessa. Onko se hyvä?
- Anonyymi
On totta että Ruotsissa on Koronaan kuollut valtavasti enemmän kuin Suomessa, mutta suurin osa kuolemista on tapahtunut ennen kuin rokotukset alkoivat eli epidemian alussa kun Ruotsissa ei ollut mitään rajoituksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On totta että Ruotsissa on Koronaan kuollut valtavasti enemmän kuin Suomessa, mutta suurin osa kuolemista on tapahtunut ennen kuin rokotukset alkoivat eli epidemian alussa kun Ruotsissa ei ollut mitään rajoituksia.
Voisikohan syy Ruotsin parempaan tilanteeseen olla ihmisten käyttäytyminen eli Ruotsissa on vähemmin sosiaallisia ihmisiä kuin meillä täällä Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisikohan syy Ruotsin parempaan tilanteeseen olla ihmisten käyttäytyminen eli Ruotsissa on vähemmin sosiaallisia ihmisiä kuin meillä täällä Suomessa.
Kun Ruotsissa on kuollut koronaan 7 kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa niin tilanne ei "taida" olla parempi.
- Anonyymi
Tilastoharha. Ossi Tiihonen on selittänyt tuon.
- Anonyymi
Suomessa tartunnat lisääntyvät. Nyt todetaan lähes 1200 tartuntaa päivässä ja samalla rokotekattavuus lisääntyy. Tälläisiä määriä tartuntoja ei todettu edes silloin täällä meillä kun ei ollut yhtään rokotettuja.
- Anonyymi
Suomessa on monin verroin enemmin tartuntoja, kuin tuo virallinen 1200. Tuplarokotettuja on kehotettu potemaan flunssansa kotona, eikä testeihin kannata mennä jos jalat kantaa ja ilma kulkee.
Suurin määrä tartunnan saaneista on rokotettuja, mutta tauti on lievä eikä estä päivittäistä elämää. Ainoa ongelma on, että tautia levittävät rokotetut ja tautiin sairastuu myös rokottamattomia.
- Anonyymi
Sain toisen Koronarokotuksen lokakuussa ja itse Koronan viime viikolla joten eipähän tuo rokote mitään sitten suojannut.
- Anonyymi
Tämä palsta on tarkoitettu kotimaan matkailusta kirjoittamiseen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2355416Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki843464PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1233251Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423053Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722929Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv922748Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest152435Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032297- 1691818
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91420