Kokemus vetokoukun asennuttamisesta

Verso -03

Oli tuolla joku kysellyt vetokoukun asentamisesta itse. Ei tuntunut olevan helppoa, mutta eipä ollut asennuttaminenkaan:

Tilasin koukun (Koivunen: Monoflex)ja asennuksen TammerDieselistä Tampereelta. Homma sujui hienosti puhelimessa ja netissä, Koivuselta sain osanumeron s-postilla ja sitten tilasivat koukun ja johtosarjan TammerDieselistä kun annoin heille ko. numerot puhelimessa. Asennuksen luvattiin vievän kaksi tuntia, joten voisin tuoda auton aamulla, jäädä odottamaan ja ehtiä vielä duuniin ajoissa. Hyvä siis.

No, menen sitten sovittuna aikana liikeeseen, jossa matka alkaa mutkistua. Asennus voikin kestää kauemmin, "ei kannata jäädä odottelemaan, voi mennä koko päivä, ei ole kiva jos kaverit tekee kiireellä" jne. Sovimme, että lähden sitten julkisilla töihin (mikä kesti yli tunnin matka-aikaa ja 30 minsaa pysäkillä odottelua) ja liikkeestä soitetaan kun homma on valmis.

Kello 14.00 mennessä ei soittoa ollut kuulunut, joten soitin itse. "Joo, on se tossa ollut valmis..." oli epämääräinen vastaus. Sanoin tulevani hakemaan auton ennen viittä, kunhan pääsen julkisilla taas paikalle.

Koukku olikin paikoillaan autossa, maksoin 190 erkkiä koukusta, lähes 100 johtosarjasta ja asennuksesta 2 tunnin edestä. Maksaessani purnasin kun ei ollut soitettu lupauksesta huolimatta, vastaus oli "ei ollut mun vastuulla..." Takapuskuri oli kuulemma irroitettu, mutta sitä ei ollut pesty ennen eikä jälkeen homman, oli tosi klähmityn näköinen ja muutama hiusnaarmu sekä musta rasvatahra oli saatu aikaan. "No olkoon, pesen itse", ajattelin.

Kotona sitten huomasin pesun jälkeen, että takapuskurin toinen reuna oli selvästi irti ja repsotti n. sentin verran pois paikoiltaan. Myös maalia oli klohmittu pois puskurin reunasta pitkin matkaa. Tässä kohtaa alkoi v-tuttaa. Soitin seuraavana aamuna liikkeeseen vähemmän iloisena. "Juu tuo tänne, niin laitetaan kuntoon", oli vastaus.

Vein auton aamulla TammerDieseliin ja kahden miehen voimin sitten survoivat puskuria paikalleen. Ruuvimeisseli heilui ja maalia lähti taas. Huomautin asentajalle, että olisi aika helppoa laittaa jotain kangasta meisselin terän ympärille, niin maali pysyisi. Minua katsottiin kuin marsilaista... Kun "homma oli kunnossa" ajoin töihin. Parkkipaikalla totesin puskurin olevan taas irti samasta paikasta. Heh heh.

Soitin Toyotan liikkeeseen ja tilasin ajan korikorjaamosta puskurin kiinnitykseen. Soitin TammerDieseliin, ja kerroin laskun tulevan tästä sitten heille. Yllättävää oli, että ei tässä kohtaa sentään alettu urputtaa, vaan hyväksyivät asian.

Toyotalla seuraavana aamuna kaveri tutki puskurin, ja totesi TammerDieselin särkeneen ulommaisen kiinnikekolon puskurista. Murtunut muovireunus liimattiin kokoon jollain voimaliimalla. Tämän jälkeen puskuri asennettiin oikein paikalleen (kesti 5 minsaa kun sen osasi, ei tarvittu meisseliä...) ja pahimmat kolhut peitettiin korjausmaalipullolla. Palvelu oli loistavaa, täydet pisteet Tammer-Auto-Toyotalle. Lasku tosiaan meni suoraan TammerDieselliin, joten en tiedä mitä maksoi, toivottavasti PALJON.

Nyt sitten vielä tavaratilan puolelta kuuluu kuopissa räminää, ilmeisesti jokin muukin purettu pala on kiinitetty huonosti, en ole vielä ehtinyt tutkia asiaa.

Tarinan opetus: Voit joutua maksamaan satoja euroja siitä, että joku särkee ehjän autosi. Varmista, että koukkuja myyvä liike OSAA ASENTAA koukun myös, äläkä poistu paikalta asennuksen ajaksi... Itse tilaisin nyt koukun kyllä Toyotalta, vaikka se oliskin maksanut 200 erkkiä enemmän asennettuna!

PS. Koukkua/kiinnityspultteja ei ollut ruostesuojattu mitenkään, vaikka ne ovat paljaana auton pohjassa. Jos autoon porattiin reikiä, arvatenkaan niitäkään ei mitenkään suojattu... Koitin sumutella massaa päälle autotallissa, mutta niitä reikiä se ei pelasta.

21

6943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asenna uudestaan itse...

      Moi!
      Siksi en koskaan ikinä ole vienyt omaa Toyotaani huoltoon.Ajokilometrejä nyt takana 250 7ookm.Ja juuri siksi kaikki toimii...eikä v-tuta.Veli vaihdatti rikkoontuneen tuulilasin -03 Camryyn.Ja eikö asentajafirma ollutkin repiny etuovien kynnysmuovit naarmuille ja muutenkin hiekkaa ja kosteutta oli joka paikassa.Lisäksi lasissa oli aalto,vimpula kohta.Se uusittiin ja auto oli vieläkin kamalammassa kunnossa.

    • 007

      Jos samanlainen kuin Corollassa. Asensin muuten itse oman koukkuni. Aikaa meni reilusti kun tein kaikessa rauhassa mutta eipä tarvittu järeämpiä työkaluja ja auton maalitkin on kunnossa.

      • awe05

        Kyllä siellä on kaikki reiät valmiina eikä tarvi porata.Itse asennettuna aikaa kyllä meni mutta ei tullut naarmuja.
        Johtosarja saattaa heilua irtonaisena tavaratilassa ja kun sen kiinnittää nippusiteillä niin eiköhän hiljene.


    • Asennettuna

      Ostin AD tarvikeliikkeestä varistosta koukun asennettuna. Kun vein auton katsastukseen seuraavana päivänä sanoi atastusmis ettei mee läpi kun peräkoukun pistorasiaan ei saa pistoketta. AD asennus sählänny kalusteen jotenkin paskax.
      No liike tietysti kielsi vastuunsa ja sanoi asentajan olevan eri yritys. Ihmetyttää kun ostin koukun ja aasennuksen yhdellä laskulla yhdeltä ihmiseltä. Asentaja lopulta nolona korjas paskansa, mutta uusintakatsastuksesta aiheutuneita lisäkustannuksia ei.
      Ps. ei oo senjälkeeen ahistanu ko. liikkeen menetelmät, sillä se ei ole sittemmin ollut toimittajieni joukossa.

      • koukku

        katsastaa asennuksen jälkeen, eipä ole tullut itse ainakaan käytyä näyttämässä.


      • Nykyään
        koukku kirjoitti:

        katsastaa asennuksen jälkeen, eipä ole tullut itse ainakaan käytyä näyttämässä.

        En tiedä enää nykyisin varmaksi, mutta ainakin ennen EU:ta piti koukku ns. ristiinkytkentäkatsastaa. Voihan olla että tohon olis jotain järkee saatu nykyään, mutta en tiedä kun ostan autoni nykyään valmiina pakettina.


    • AE111

      Missä sitten uskaltaa asentaa ja minkä merkkisen koukun (pk-seudulla)? Näitä kauhutarinoita kuulee enemmän kuin kehuja. Olisi tarvetta koukulle, mutta Toyotan listoilta tuo näyttää perin arvokkaalta.

      • koukku

        sopii hyvin paikalleen ei ongelmia asennuksen kanssa vaikka itse sen asentaisit.


      • edelliseen
        koukku kirjoitti:

        sopii hyvin paikalleen ei ongelmia asennuksen kanssa vaikka itse sen asentaisit.

        Jos asentaa itse niin siinä tienaa aika mukavan palkan, mummon markoissa tonni ei nyt aivan mitätön summa.


      • teepoo
        koukku kirjoitti:

        sopii hyvin paikalleen ei ongelmia asennuksen kanssa vaikka itse sen asentaisit.

        maksoi Kovilin irrotettava koukku merkkikoht.sähkösarjan kanssa n.350€ eli ei siinä paljon tullut itelle palkkaa! mistä ja mihin hintaan
        olette koukun ostaneet?


      • 440.-
        teepoo kirjoitti:

        maksoi Kovilin irrotettava koukku merkkikoht.sähkösarjan kanssa n.350€ eli ei siinä paljon tullut itelle palkkaa! mistä ja mihin hintaan
        olette koukun ostaneet?

        merkkiliikkeessä. Ostim koukun tarvikeliikkeesstä merkkikoht. sähkösarjan hintaan 190 55=245.- Palkkaa sain siis 195.- asennuksesta.


      • teepoo
        teepoo kirjoitti:

        maksoi Kovilin irrotettava koukku merkkikoht.sähkösarjan kanssa n.350€ eli ei siinä paljon tullut itelle palkkaa! mistä ja mihin hintaan
        olette koukun ostaneet?

        autona siis Awensis sedan -05.tarkat hinnat= irrotettava koukku Kovil 280
        Merkkikoht.sähkösarja 70
        yht 350


      • wexi
        teepoo kirjoitti:

        autona siis Awensis sedan -05.tarkat hinnat= irrotettava koukku Kovil 280
        Merkkikoht.sähkösarja 70
        yht 350

        Ostin koukun vetokoukku kaupasta netissä, merkkikohtaine sähkösarja ja koukku 262


      • aika kuultaa...
        wexi kirjoitti:

        Ostin koukun vetokoukku kaupasta netissä, merkkikohtaine sähkösarja ja koukku 262

        Odottivat varmaan sun kommenttia 9v ajan...


      • Verso -03
        aika kuultaa... kirjoitti:

        Odottivat varmaan sun kommenttia 9v ajan...

        Tässä ketjun aloittaja. No tottakai, minä ainakin odotin! Vaimo toi lihakeittoa ja muuta helposti syötävää ruokaa ettei tarvi koneen äärestä poistua. En edes kalsareita suostunu vaihtamaan, ettei mene mitään sivu suun.


    • tytyty1

      Näissä halpis pajoissa on aina riskinsä, hintahan on halvempi joka asiassa jos vertaa merkkiliikkeeseen mutta jos homma ei ole hallussa ja aikaa kuluu ja osia hajoo niin tuo hinta voikin mennä samoihin tai jopa kalliimmaksi, merkkiliike kuitenkin tietää yleensä aina mitä tehdä. Itse käytän tästä syystä yleensä merkkiliikettä, tietysti vanhaa auto en veisi merkkiliikkeeseen mutta uudehkon kyllä.

      • Koukku ravimiehelle

        Tojotan irroitettava vetokoukku Rav4:ään tojolla n.1300eur.Vain koukkujen asentamiseen perehtynyt liike asensi samanlaisen koukun hintaan 620eur.Homma hoitui hienosti.jäi pikkasen pensarahaa.


    • tiedän

      siellä on reiät valmiina mihin koukku tulee

    • tiedän

      varo koukkupajaa

      • Nipponkippon

        Miks?
        Tekevät tuota hommaa ammatikseen.


      • Anonyymi
        Nipponkippon kirjoitti:

        Miks?
        Tekevät tuota hommaa ammatikseen.

        L+


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1695
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1421
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1261
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1025
    Aihe