Perjantai-ilta oli vihdoin käsillä. Työviikko oli ollut äärimmäisen raskas, ja nyt oli aika rentoutua. Alkosta nappasin mukaani punaviinipullon, ja pizzeriasta pizzan. Saavuttuani kotiin, riisuin ulkovaatteet ja vetäisin verhot ikkunoiden eteen. Istahdin sängylle, ja riisuin farkut jalasta. Seuraavaksi lähti bokserit. Kurotin sängyn alta matalan muovilaatikon, ja avasin sen kannen. Silmäilin laatikosta löytyviä vaippoja, ja valitsin Northshoren valkoisen teippivaipan. Avasin vaipan ja asettelin sen sängyn päälle. Kädenkäänteessä teippivaippa oli paikoillaan. T-paita ja Northshore olivat loppuillan asukokonaisuus. Seuraavaksi oli aika käydä viinipullon ja pizzan kimppuun.
Kylläisenä makasin sängyn päällä ja selailin puhelinta. Vaippa tuntui mukavalta jalkojen välissä, ja päädyinkin nousevan fiiliksen myötä Tumblriin. Kirjauduttuani sisään, etusivulla oli heti suosikkityttöni uusin postaus. Tyttö käytti nimimerkkiä flickse. Löydettyäni hänet Tumblrista, päätin alkaa seurata häntä välittömästi. Flickse oli postauksista päätellen ruotsalainen, ja siltä hän näyttikin vaaleine hiuksineen. Kasvoja hänen kuvissa ei näkynyt, kuten ei hyvin monella muullakaan Tumblrissa. Flickse tituleeraa itseään seinällään diaperloveriksi. Hänen sisältönsä iski hyvin minuun, sillä en itsekään ollut juurikaan AB-puolen poikia. Uusimassa postauksessaan Flickse esitteli uutta tatuointiaan, tietenkin Drynitesit jalassa. Tatuointi ei itsessään ollut niin katseltava,
ja enemmän huomioni kiinnittyi housuvaippaan haarovälissä, joita Flickse enimmäkseen käytti. Toisinaan hän postasi kuvia, joissa hänellä oli jokin ABDL-teippivaippa. Jatkoin selaamista eteenpäin ja huomasin Flicksen lisänneen edellisenä päivänä myös uuden kuvan. Kuvassa Flickse makasi selälleen sängyllä, ja katsoi Netflixia Little for Bigin Nursery -teippivaippa yllään. Pidin kyseistä vaippamallia yhtenä söpöimmistä naisten yllä. Jatkoin selailua ja kävin läpi muidenkin käyttäjien postauksia, joita seurasin. Fiilikseni nousi jatkuvasti, ja samoin kädenliikkeen nopeus vaippani alla. Ei mennyt kuin muutama minuutti ja laukesin. Makasin sängyllä autuaana, ja hengitin raskaasti. Samalla mieleeni pakottautui taas pieni suru siitä, etten voinut jakaa fetissiäni kenenkään kanssa. Suurin toiveeni oli löytää nainen, joka ymmärtäisi tätä puolta minusta. Olin seurustellut muutaman kumppanin kanssa aikaisemmin, mutta salaisuuttani, mieltymystä vaippoihin, en ollut ikinä kertonut heille. Kynnys avautumiseen oli vain liian suuri. Siirsin nämä ajatukset syrjään, suljin Tumblrin ja avasin Tinderin. Aloin swaippailemaan vastaan tulevia neitokaisia. Aktiivisia keskusteluja ei kenenkään kanssa ollut käynnissä, joten oli aika vain selailla. Muutaman mielenkiintoisen naisen swaippasin jatkoon. Lueskelin profiileja ja katselin kuvia. Yhden naisen kohdalla huomioni kiinnittyi kuitenkin pieneen merkittävään yksityiskohtaan. Kuvassa nainen, nimimerkillä Mila, istui laiturilla järvimaisemassa hellehattu päässään. Hänen reidessään oli tatuointi, joka näytti hämmästyttävän tutulta. Biossaan Milalla oli Suomen ja Ruotsin liput, joka yleensä viesti kaksikielisyydestä. Nämä yksityiskohdat olivat sellaisia, että päätin tehdä hieman syvempää tutkimusta. Avasin läppärini ja siirryin sillä Tumblriin. Kirjauduttuani sisään Flicksen uusin postaus oli vielä etusivulla. Vertasin Flicksen ja Milan tatuointeja toisiinsa, ja tajusin niiden olevan yhtäläiset, vielä samassa kohtaa kehoa. Sydämeni alkoi pamppailemaan. Olinko löytänyt sattumalta löytänyt Tinderistä naisen, joka piti vaipoista. Flickse ei siis ollutkaan ruotsalainen, vaan suomenruotsalainen. Tykkäisikö Mila myös minun profiilista Tinderissä, jos tykkään hänen profiilistaan? Päätin antaa superliken Milalle, että hän huomaa varmasti tykkäykseni. Tämän painalluksen jälkeen suljin Tinderin, ja laskin puhelimen vierelleni. Toivottavasti Mila vastaisi tykkäämällä. Se oli suurin toiveeni juuri sillä hetkellä. Otin puhelimen taas käteeni, ja avasin IG:n. Laitoin hakuun sanan Mila, ja aloin seuraamaan sitä kautta tulleita hakutuloksia. Ei tarvinnut kauaa selata, kun huomasin profiilikuvan olevan sama, kuin yksi kuvista Tinderissä Milalla. Avasin profiilin ja oletukseni siitä, että Flickse ja Mila ovat sama henkilö, vahvistui. Milalla oli yksi kuva, jossa hän poseerasi makuuhuoneessa. Vertasin makuuhuonetta Flicksen toisiksi uusimpaan kuvaan, ja huomasin huoneiden olevan yhtäläiset. Eli Mila oli Flickse, ja Flickse oli Mila. Nyt ei voinut muuta kun odottaa Milan vastausta superlikeen. Suljin läppärin ja puhelimen. Minun oli pakko saada jotain ajateltavaa. Nousin ylös sängystä ja kävelin keittiöön. Kaadoin reilun lasin viiniä itselleni, ja suuntasin olohuoneeseen. Istahdin sohvalle ja otin Playstationin ohjaimen käteeni. Oli aika pelata ja rauhoittaa tilannetta.
Tuntia myöhemmin nousin ylös ja laskin pissat vaippaan. Kun rakko oli tyhjä, kävelin sängyn luokse ja nappasin puhelimen käteeni. Näytöllä oli ilmoitus, että Mila oli vastannut superlikeen.
Minä, Flickse ja Mila (Diaperlover story)
1
2258
Vastaukset
- Anonyymi
Sydämeni pamppaili, kun näin Flicksen uusimman kuvan Tumblrissa. Kuvassa hän istui sängyllä sukkahousuissa ja rintaliiveissä. Ja sukkiksien alta pilkisteli Drynites -housuvaippa. Kuva oli omasta mielestäni äärimmäisen seksikäs, ja samaa mieltä oli myös joku muu vaippani sisällä. En halunnut kuitenkaan lisätä kiihotusta, joten laskin puhelimen sängylle ja siirryin keittiön puolelle laittamaan itselleni aamupalaa.
Muutaman tunnin kuluttua seisoin metrolaiturilla, kohteena Helsingin keskusta. Astuin junaan, ja pari pysäkkiä myöhemmin olin määränpäässä. Jännitystila oli sietämätön. Pala tuntui olevan kurkussa. Olin sopinut ensimmäisen tapaamisen Milan kanssa, ja sekös jännitti. Odottelin Milaa kivimiesten alla, ja vilkuilin kelloa jatkuvasti. Kaksi viikkoa olimme keskustelleet Tinderissä jatkuvalla syötöllä. Keskustelu oli luistanut päivästä toiseen, ja siten päädyimme sopimaan tapaamisen. Kesken omien ajatusteni, tunsin kun joku kosketti minua olkapäälle. Käännyin ja huomasin mitä kauneimman vaaleaverikön seisovan edessäni. Vaaleaverikkö oli Mila. Ensiksi huomioni kiinnittyi hänen kauniisiin, sinisiin silmiin, ja sitten hänen viimeisen päälle olevaan vaatetukseen. Hän näytti aivan mallilta, suoraan katalogista. Halasin Milaa, ja sen jälkeen lähdimme yhdessä suuntaamaan kohti valitsemaamme drinkkibaaria. Kävellessämme kohti baaria, oloni rauhoittui, ja tunsin tilanteen muuttuvan rennoksi. Milan kanssa jutustelu ei tuntunut mitenkään kiusalliselta, vaan päinvastoin se tuntui erittäin luontaiselta. Baarissa Mila riisui talvitakkinsa, ja ilmoitti käyvänsä vessassa alkuun. Seurasin häntä katseellani, ja nautin näkemästäni. Mila oli oikein edustava, ja vetävä nuori nainen. Musta mekko, ja sukkahousut olivat oikein sopiva yhdistelmä. Mieleeni juolahti aamuinen Tumblr -postaus, ja sitä myöden kysymys. Saattaisiko Milalla olla mekon ja sukkahousujen alla nytkin housuvaippa? Nyt Mila oli kuitenkin mennyt ihan normaalisti vessaan, joten tuskin hänellä oli vaippaa haarovälissä. Vai menikö hän sittenkin vaihtamaan vaippaa vessaan? Ei. Se oli vastaus, päättelin. Milalla oli nimittäin sukkahousut jalassa, joten housuvaipan laitto oli äärimmäisen hankalaa julkisissa vessoissa niiden takia. Tulin siihen lopputulokseen, että Mila meni vessaan pissalle, aivan tavalliseen tapaan. Muutamaa tuntia, ja drinkkiä myöhemmin päätimme tapaamiseen hyvissä merkeissä. Sovimme välittömästi, että näemme uudemman kerran heti seuraavalla viikolle. Pyysin myös Milan puhelinnumeroa, ettei tarvitsisi Tinderissä keskustella. Mila hymyillen kertoi numeronsa. Halasimme ja annoin rohkeasti suukon naisen poskelle. Mila vastasi siihen antamalla suukon minun poskelle. Lähdettyämme omiin suuntiimme, olisi mieleni tehnyt hyppiä ja laulaa. Niin onneissani olin.
Kotimatkalla poikkesin nopeasti kaljakauppaan, sillä illalla oli tarkoitus vielä lähteä muutaman kaverin kanssa Helsingin yöhön. Kotona laittelin kaljat kylmään, paitsi yhden korkkasin heti. Istahdin sohvalle ja otin puhelimen käteeni. Milalta oli tullut viesti, jossa hän kiitti seurastani. Vastattuani Milalle, hän vastasi välittömästi takaisin. Mila oli vielä bussissa matkalla kohti kotiansa, joka sijaitsi Kartanonkoskella. Viestittelimme pitkään, kunnes oli aika lopetella, sillä ovikelloni soi. Kaverini kaljakasseineen olivat oven takana.
Aamuyöllä saavuin baarista kotiin, hieman humalassa. Pesin hampaat, ja join pari lasillista vettä. Vedin muovilaatikon sängyn alta esiin, ja otin sieltä Northshoren teipparin. Viimein kun olin peiton alla, otin puhelimen käteen ja kirjauduin sisään Tumblriin. Flickse oli lisännyt uuden jälleen uuden kuvan. Kuvasta päätellen, Mila ei ollut päässyt kuivin jaloin tapaamisestamme kotiin, sillä housuvaippa pullotti melkoisesti hänen jalkojensa välissä. Sukkahousut hän oli laskenut polvien yläpuolelle, joten märkä vaippa näkyi esteettä. Mila oli myös vastaillut joidenkin seuraajiensa englannin kielisiin kysymyksiin:
”mikä on suosikkivaippasi?”
- ehdottomasti Drynitesit. Ne ovat niin huomaamattomia ja söpöjä. Harmi, ettei Euroopassa myydä Goodniteseja.
”Käytätkö ikinä julkisesti?”
- hyvin harvoin. Joskus saatan kaupassa tai kävelyllä käydessä pitää vaippa päällä”.
Mieleeni muistui yksi suosikkikuvistani, jossa Mila poseerasi legginseissä. Kyseissä kuvaparissa Milalla ei ollut housuvaippaa, vaan paljon paksumpi Nursery -teippivaippa. Teippivaippa pullotti melkoisesti tiukkojen legginsien alla. Kuvaparissa oli ennen ja jälkeen teema, eli ennen kastelua, ja kastelun jälkeen. Silmäni alkoivat kuitenkin painua kiinni, joten oli aika laittaa puhelin pois.
Heräsin aamulla puolenpäivän aikoihin. Päätä särki, ja oli tarve päästä vessaan. En kuitenkaan jaksanut nousta, vaan nappasin yöpöydältä buranan, ja huudoin sen vesilasillisella alas. Jäin makaamaan sängylle selälleen. Rentoutin itseni ja annoin pissan tulla vaippaan. Tunsin, kuinka vaippa muuttui lämpimämmiksi, ja painavammaksi. Suljin silmäni, ja jatkoin muutaman tunnin unia.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057