Tänä syksynä tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä kun jouduin raiskatuksi. Rikos tapahtui syyskuussa 2016 ja tekijä oli minulle puolituttu nuori mies. Olin juhlimassa ravintolassa ja tapasin siellä kyseisen tutun tyypin, jonka kanssa juttelin ja meillä oli hauskaa. Tyyppi ehkä odotti enemmän kuin pelkkää juttelua kanssani.
Lähdin sitten kello 1 aikaan pois ravintolasta yksin ja päätin kävellä kotiin koska matkaa oli vain yksi kilometri. Tyyppi lähti seuraamaan minua hetken päästä ja juoksi minut kiinni ihan kotini lähellä, noin 200 metrin päässä kotoani. Hän pakotti minut metsään tien laidalle ja raiskasi minut. Hän ei käyttänyt onneksi kovaa väkivaltaa vaan kyse oli seksiin pakottamisesta uhkaamalla. Hän pakotti minut myös uhkaamalla olemaan tekemättä ilmoitusta rikoksesta.
Koska kyseessä oli puolituttu mies joka tiesi nimeni ja asuinpaikkani, otin uhkauksen todesta enkä tehnyt ilmoitusta. Mies oli myös minua nuorempi ja rikostaustaa omaavaa, vain 21 -vuotias. Olin itse tuolloin 27 vuotias.
Seksirikos usein tutun tai puolitutun tekemä
19
1302
Vastaukset
- Anonyymi
Tekijä oli varmaan kantasuomalainen? Niitä on varmaan paljon ja ne kaikki kulkee vapaana, ilman tuomiota, koska kantasuomalaisista ei tehdä raiskausilmoituksia? Kantasuomalaiset ovat varmaankin suhteessa suurin raiskaajaryhmä, vaikka niistä ei ilmoiteta?
- Anonyymi
Luvut ovat kaikkein synkimmät Helsingissä. Vuonna 2018 pääkaupungissa tapahtui 682 seksuaalirikosta. Edelliseen vuoteen verrattuna kasvua on lähes puolet, eli 47,94 prosenttia.
Ulkomaalaisten osuus oli kaikissa ilmoitetuissa seksuaalirikoksissa Helsingissä 38,2 prosenttia. Helsingissä tapahtuneista ilmoitetuista raiskauksista peräti yli puolet oli ulkomaalaisen tekemiä. Tarkka luku on 53,8 prosenttia.
- Anonyymi
Vieläkö tämä tapaus harmittaa?
- Anonyymi
Vai olisiko kaikkien etu yrittää unohtaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai olisiko kaikkien etu yrittää unohtaa?
Katsos, raiskaaja tuli kommentoimaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos, raiskaaja tuli kommentoimaan.
Ai, oliko tuo kysymys provosoiva?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, oliko tuo kysymys provosoiva?
Ei siinä näy mitään provosoivaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä näy mitään provosoivaa.
Tarkoitan kysymystä: olisiko kaikkien etu yrittää unohtaa.
Kahden kuukauden kuluttua kommentoija olikin jo löytänyt kysymyksen esittäjästä "raiskaajan".
- Anonyymi
Älä suojele raiskaajaa. Etsi keino varoittaa muita.
- Anonyymi
Älä yleistä.
Etkö osaa varoittaa muita?
Acerbin keinokin olisi riittanyt.
- Anonyymi
voiko miesten kanssa olla tiukempi ja sanoa ei suoraan?
siis olla antamatta turhaa toivoa?
esimerkiksi olla puhumatta vieraiden kanssa
olla kulkematta yksin yöllä, pimeässä, laita alueilla
ja vasta kun on valmis sitoutumaan, niin ottaa yhteyden mieheen
muuten keskustella miesten kanssa Skypen kautta- Anonyymi
tai onko nainen niin vahva ihminen, että raiskauskaan ole sen kummempi asia
kunhan kuolemasta ei ole kyse?
- Anonyymi
suomessa naiset ovat vastaanottavaisia kun etelämaissa naiset katkaisevat lyhyeen
ulkomaalaiset voivat hyväksikäyttää naisia, koska he ovat avoimia - Anonyymi
suomalaiset naiset valitsevat miehikseen nyt ulkomaalaisia
rotujen sulautuessaan syntyy eripuraa, epäsuhta
varsinkin maaseudulta tulevat ovat tietämättömiä vaaroista
saapuvatko ulkomailta elämää suuremmin kokeneet naiset Suomeen
varoittamaan suomalaisia naisia ulkomaalaisten vaaroista?
Tai antavat vapaasti kommunikoida ja tehdä virheitä?
Onko ketään vastuussa? - Anonyymi
Tyyppillistä naisille, kännissä harrastavat seksiä ja seuraavana päivänä kaduttaa tai yrittävät rahastaa, joskus vasta vuosien päästä. Kukaan raiskaaja ei seuraisi ja raiskaisi vasta toisen kodin lähellä, varsinkaan tuttu :D
- Anonyymi
Me too vai Wille gate?
- Anonyymi
Onkohan Willeä syyttävillä meetooilla muitakin uhreja, toivottavasti tulee kaikkien nimet jullkisuuteen että tietää miehet varoa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1303089EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje392949- 1051331
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351057Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753
