ID-100-TTI

Kaikkihan tietävät rekisterinumeron olevan haavemaan avomeban ja minulla on todisteet hankittuna suhteitteni avulla, mutta en voi niitä julkaista koska loukkaisin jonkun yksityisyyttä hänen Eedenissään.

Matkailupalsta on saanut uusia ulottovuuksia ihokosketuspuutosten käydessä sietämättömiksi hepinnnokalla ajatteleville.

On alkanut sarjajulkaisuja värikkäin ilmoituksin liittyen edellä mainittuun.
Yksi nunnukanuu jaksaa jauhaa omiaan silti.
Massamatkailut jäänneet vähemmälle huomiolle.
Laulujen luritukset ja juutuupi tosin vakio.

Olen joskus aprikoinut mikä ei olisi aihe joka ei saattaisi valtaisaa tietämyksen tulvaa ja olen ehdottanut tiskirättiä.
En voinut missään vaiheessa kuvitella aiheen muovipussi aiheuttavan lähes kerran taas Pattayan rakkaan ilmoittelevan starttaavansa autoaan.

Voisiko seuraava matkailun aihe olla Kadonneen timanttisormuksen metsästys, niin Rakas jälleen voisi aktivoitua tarinoimaan näkökulmastaan vaikka johonkin elokuvaan viitaten?
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ONKO ALLA OLEVAN KIRJOITUKSEN LAATIJA TÄYSILLÄ MATKASSA?

Kunto kuin rautaa? No pidetäänpäs kuntotesti.

Kokeile montako seuraavista saat, jokaiseen on minuutti aikaa ja saat huilata eri lajien välillä. Suoritusten tulee olla puhtaita ja ehjiä.

Montako leuanvetoa minuutissa?

Montako vatsalihasta minuutissa?

Montako punnerrusta minuutissa?

Kuinka pitkälle kävelet tunnissa?

Kuinka monta toistoa teet omalla painollasi penkkipunnerruksessa minuutissa?

Kuinka monta jalkakyykkyä teet omalla painollasi minuutissa?
____________________

Tuo on jo hyvin kattava ja kertoo peruskuntosi varsin pitkälti. Kerron tässä omat tulokseni niin voit vertailla sitten.

Minä:

Montako leuanvetoa minuutissa? 28

Montako vatsalihasta minuutissa? 70

Montako punnerrusta minuutissa? 70

Kuinka pitkälle kävelet tunnissa? Hölkkään 11km tunnissa

Kuinka monta toistoa teet omalla painollasi penkkipunnerruksessa minuutissa? 53

Kuinka monta jalkakyykkyä teet omalla painollasi minuutissa? 22 (vaan) koska on vaikeaa tehdä jalkakyykkyjä puhtaasti ja nopeasti.
_______________

Arvioni sinun tuloksista:

Montako leuanvetoa minuutissa? 0 kpl

Montako vatsalihasta minuutissa? 5 kpl

Montako punnerrusta minuutissa? 1-3, maha ottaa lattiaan kiinni

Kuinka pitkälle kävelet tunnissa? Kuntosi loppuu kilometrin kohdalle, viimeistään kahden

Kuinka monta toistoa teet omalla painollasi penkkipunnerruksessa minuutissa? Et yhtään, älä edes kokeile sillä siinä käy höperösti.

Kuinka monta jalkakyykkyä teet omalla painollasi minuutissa? Et yhtään, älä edes kokeile. Maksimi lisäpaino jolla pääset kyykkyyn ja ylös yhden kerran on noin 25 kiloa.

Että se siitä kovasta kunnostasi.

T 2010

Äänestä
  • Ahdistaako Petteriä taas noin kovasti, sinulla fyysinen ja psyykkinen kunto ei käy käsi kädessä, mutta älä huoli hormonien ja liika liiman haistelu jättää jäljen jokaiseen, se on ihan yleistä... sitten ei osaa enää kertoa muutakuin paljonko penkissä nousee, 5555

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahdistaako Petteriä taas noin kovasti, sinulla fyysinen ja psyykkinen kunto ei käy käsi kädessä, mutta älä huoli hormonien ja liika liiman haistelu jättää jäljen jokaiseen, se on ihan yleistä... sitten ei osaa enää kertoa muutakuin paljonko penkissä nousee, 5555

    Lisäämpä vielä pattaya palstalla vaikka kukaan ei ole edes asiasta mitään kysynyt...
    Ystäväsi NumBall Torstaina 61 vuotta, elossa, hua hinissä 122 kiloa elopainoa...

    Äänestä

Jep ja älykkyysosamäärä pienempi kuin kengännumerosi.

Äänestä
  • Missä menee addiktin raja, entä narsismin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaikkihan tietävät rekisterinumeron olevan haavemaan avomeban ja minulla on todisteet hankittuna suhteitteni avulla, mutta en voi niitä julkaista koska loukkaisin jonkun yksityisyyttä hänen Eedenissään.

Matkailupalsta on saanut uusia ulottovuuksia ihokosketuspuutosten käydessä sietämättömiksi hepinnnokalla ajatteleville.

On alkanut sarjajulkaisuja värikkäin ilmoituksin liittyen edellä mainittuun.
Yksi nunnukanuu jaksaa jauhaa omiaan silti.
Massamatkailut jäänneet vähemmälle huomiolle.
Laulujen luritukset ja juutuupi tosin vakio.

Olen joskus aprikoinut mikä ei olisi aihe joka ei saattaisi valtaisaa tietämyksen tulvaa ja olen ehdottanut tiskirättiä.
En voinut missään vaiheessa kuvitella aiheen muovipussi aiheuttavan lähes kerran taas Pattayan rakkaan ilmoittelevan starttaavansa autoaan.

Voisiko seuraava matkailun aihe olla Kadonneen timanttisormuksen metsästys, niin Rakas jälleen voisi aktivoitua tarinoimaan näkökulmastaan vaikka johonkin elokuvaan viitaten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu