Jos olisit koira ja asuisit Thaimaassa niin millainen koira haluaisit olla

Hei kaikille rakkaille thaikulttuurin erikoisasiantuntijoille.

Otsikossa kysymys ja alla tilaa asiallisille vastauksille paljon ollen.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Koh Changilla on sattuneesta syystä (helppo kulkuyhteys) tullut oltua eniten Thaimaan saarista. Tunnen myös jokusen matkailuyrittäjän sieltä.

Siellä vaikutti saaren hiljaisella puolella sellainen 30 koiran lauma, jota johti suurikokoinen messinginvärinen uros, joka oli thai ridgebackin näköinen muuten mutta isompi.

Laumasta ei ollut harmia, ellet pysähtynyt heidän reviirinsä kohdalle mopolla. Silloin se tuli ärhentelemään johtaja edellä. Käytiin heittämässä ravintoloitsijan kanssa ylijäämä ruokia ja lihoja laumalle auringonlaskun aikoihin silloin tällöin.

Lauman johtaja alkoi tunnistaa meidät, eikä enää ärhennellyt. Sitten tuli se jokin terrori-isku Bangkokiin ja tuli armeijan tiesulkuja kaikkialle Thaimaahan, myös Changille.

Sattumoisin yksi Changin tiesuluista tuli juuri näiden koirien reviirille ja hätäinen nuori solttu oli ampunut johtajakoiran. Se oli komea uros, voimaa uhkuen ja oli hyvä johtaja siitä päätellen, että se pysyi hengissä ja säilytti asemansa useita vuosia.

Meillä oli monia koiria skidinä, yksi ylitse muiden, mutta siitä ehkä myöhemmin.

T 2010

Äänestä

Jos en voi olla näyttely puudelisi
olen nurkkiisi ruikkiva rakki

Äänestä

Jos ottaisin koiran, antaisin sille nimeksi senssu

Äänestä
  • Saako niuvaan viedä koiria ?

    Äänestä

  • Töpöhäntäinen nuudelinnoutaja rodultaan.

    Äänestä

Koirana on hyvä nukkua kellohameen alla.

Äänestä
  • Makuasia sano dopparini kun...

    By JimgleBalls 61v.

    Äänestä

On kellohameen alla lämmin vaikka lunta tuiskuttaa.

Äänestä

Olisin koira, joka puree aloittajaa kinttuun.

Äänestä
  • Jingle balls, jingle balls
    Jingle all the way
    Räps räps...

    Äänestä

  • Nää paupumiehet on kyllä viisaita.
    Ei ole kauaa aikaa kun NumBall kertoi että ei tunne Senssua, mutta nyt nämä kuksapojut juhlivat yhdessä synttäreitään kermakakkuineen täällä, vittuvieköön mitä uunoja molemmat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Muistaako kukaan lukiko toisessa poistetussa "sensei koira" vai "sensein koira"?

Muutahan tuossa poistetussa viestissä ei ollut, kuin nuo kaksi sanaa, mutta oliko vaiko eikö ollut n kirjainta?

Äänestä

Pelkään eniten thaimaalaista aladobin noutajaa... siksi en uskalla liikkua ilman paitaa edes 9 neliömetrin aidatulla pihallani...

Buy NumBaII, 61 paateroa

Äänestä

En halua olla mikään eläin kyseinen maa.Syövt poskeensa,maasalikuvat ja lentävät elämet.Kuin kalata merestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei kaikille rakkaille thaikulttuurin erikoisasiantuntijoille.

Otsikossa kysymys ja alla tilaa asiallisille vastauksille paljon ollen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu