Ammatinvalinnan vaikeus

Minulla on jo pidempään ollut kaksi kiinnostavaa vaihtoehtoa, mutta niissäkin on ominaisuuksia, jotka epäilyttävät. Välillä tuntuu, että mikään ala ei olisi sopiva. Onko muita vastaavan ongelman kanssa painivia, tai sellaisia, jotka ovat lopulta päätyneet johonkin ratkaisuun, ja miten?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan kaikissa ammateissa on hyvät ja huonot puolensa.

Valitse koulutuksen, johon pääset ja jolla elätät itsesi. Työnteko ei useinkaan ole itsetarkoitus vaan keino tai väline elämässä tarpeellisten ja mukavien asioiden hankkimiseksi. Menestyvä ihminen sietää myös pieniä vastoinkäymisiä ja hetkellisesti epämukavia olosuhteita tavoitteidensa saavuttamiseksi. Työssä kuin työssä tulee eteen tilanteita, joista ei pidä. Mukaviakin hetkiä varmasti tulee, vähintään palkkapäivät.

Aika paljon voi itse omalla asenteellaan vaikuttaa siihen, miltä työssä ja elämässä yleensäkin tuntuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minulla on jo pidempään ollut kaksi kiinnostavaa vaihtoehtoa, mutta niissäkin on ominaisuuksia, jotka epäilyttävät. Välillä tuntuu, että mikään ala ei olisi sopiva. Onko muita vastaavan ongelman kanssa painivia, tai sellaisia, jotka ovat lopulta päätyneet johonkin ratkaisuun, ja miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu