Hei!
Edessä on pitkä ja ehkä sekavakin teksti.
Pitkä parisuhde on ajautunut melkoiseen umpisolmuun. Olemme molemmat 36 vuotiaita ja suhdetta takana 11 vuotta. Yksi kouluikäinen lapsi meillä on myös. Nyt on tilanne siis se, että avovaimoni romanttiset tunteet ovat kuolleet ja suurena syynä tähän on ajoittain pintaan nousseet samaa kehää kiertävät riidat.
Suhde alkoi aikanaan melkoisen intohimoisesti ja tunteita oli molemmin puolin. Tutustuimme toisiimme rauhassa emmekä kiirehtineet asioiden kanssa, koska molemmilla oli huonoja kokemuksia aikaisemmista suhteista. Avovaimolla myös hyvin suuria traumoja menneessä elämässään, jotka on omalla tavallaan käsitelty, mutta jäljet jääneet. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen avovaimoni kuitenkin tuli raskaaksi, joka ei ollut meillä suunnitelmissa, koska emmehän edes vielä asuneet yhdessäkään, mutta koimme asian kaikin puolin hyvin tervetulleeksi. Yhteen muutto ja lapsen syntymä tuntui vahvistavan liittoamme oikein mukavasti ja molemmat koimme elävämme oikein onnellista ja seesteistä aikaa. Useamman vuoden elämämme tuntui soljuvan omalla painollaan eikä parisuhteessa kuin perhe-elämässäkään suurempia hankaluuksia ollut. Parisuhteessa hellyys, vuorovaikutus ja seksikin toimi ainakin viitisen vuotta melkoisen mutkattomasti. Puhuimme paljon ja meillä oli yhdessä oikeasti hauskaa. Kunnes kaikki alkoi muuttua, kun lapsi kasvoi.
Ilmeni, että lapsellamme on erityispiirteitä, mutta varsinaista diagnoosia emme ole tähän päivään mennessä saaneet, vaikka lastamme on paljon tutkittu. Arki on lapsemme kanssa ollut ajoittain hyvinkin haastavaa lähemmäs kuutisen vuotta ja voimat menneet molemmilla työn ohessa lapsemme haasteisiin. Toki seesteisempiä ajanjaksoja sekaan mahtuu, mutta tämä on näkynyt parisuhteessa hyvinkin selvästi.
Suurimmat haasteet alkoivat ilmetä selkeimmin makuuhuoneen puolella ja miehenä se tuntui hankalalle käsittää, koska olen hyvinkin aktiivinen seksuaalisesti. Emme koskaan osanneet näitä asioita purkaa oikein ja ajauduimme tietynlaiseen noidankehään tämän asian tiimoilta. Aloin tuijottamaan liikaa omia tarpeitani ja olen ollut hyvinkin jyyräävä tarpeitteni suhteen ja satuttanut tällä hyvin paljon toista. Tottakai emme ole tästä jatkuvasti tapelleet ja pitkiäkin aikoja mennyt tasaisesti, mutta riidat ovat olleet repiviä, onhan seksuaalisuus yksi herkimpiä asioita. Tästä johtuen seksi ajautui hyvin rutiininomaiseksi ja avopuolison puolelta velvollisuudeksi, joka tottakai ei koskaan ole hyvästä. En itsekkään ole tilanteesta nauttinut aikoihin ja emme uskaltautuneet asioista koskaan puhumaan ääneen pintaa syvemmälle. Ajan saatossa tämä on vaikuttanut vuorovaikutukseemme ja kaikki syvemmät tuntemukset ovat jääneet jakamatta sekä ongelmat ratkomatta.
Tuntuu nyt jälkeenpäin todella pahalle kuinka toinen on ollut varmasti henkisesti hyvinkin rikki ja varmasti tukeani tarvinnut henkisellä tasolla paljon. Yhteinen parisuhdeaikamme on jäänyt hyvin vähälle ja normaali koskettelu sekä hellyys on loistanut tietyllä tavalla poissa olollaan. Toki olen koittanut avopuolisoani pitää hyvänä ilman taka-ajatuksia, mutta riidat ovat repineet niin paljon ettei hän uskalla kosketukseen luottaa. Tämän vuoksi aikalailla kokeekin ettei tarvitse hellyyttä ja kosketuksia.
Kaksi kuukautta sitten tälle tilanteelle tuli stoppi viimeisimmän saman riidanaiheen vuoksi ja olemme nyt setvineet parisuhteemme tilannetta ensimmäistä kertaa vuosikausiin perinpohjaisesti. Ilmeni ettei puolisollani ole minkäänlaisia romanttisia tunteita minua kohtaan enää ja kokee, etteivät ne välttämättä palaakkaan. Välittää minusta toki ja löytää parisuhteestamme hyvin paljon myös positiivisia asioita, koska parisuhde itsessään on toiminut molempien mielestä käytännön tasolla hyvin, eikä parisuhteeseemme ole koskaan kuuluneet alkoholi, kolmannet osapuolet tai suuremmat rahahuolet. Olemme vaan jääneet puhumattomuuden jalkoihin ja ongelmat lakaistu kaikessa hiljaisuudessa maton alle. Avopuolisolle myös asioista ääneen puhuminen ollut aina hyvin hankalaa, joka ei tilannetta paljon helpota.
Tuntuu että olen itse herännyt tilanteeseen aivan liian myöhään ja olisin valmis tekemään kaikkeni suhteemme eteen. Olen myös aloittanut seksuaalineuvonnan asioiden purkamiseen, jossa olemme kerran myös käyneet yhdessäkin. Tästä on ollutkin suuri apu ongelmien juurisyiden löytämiseen.
En vain tiedä onko tässä tilanteessa enää suhteen eteen mitään tehtävissä. Avopuolisoni viihtyy hyvin myös yksin, joten ero sinäällään hänelle olisi omanlaisensa helpotus, mutta toisaalta ei haluaisi minua menettää ihmisenä. Itse näen tämän risteyksen taas suurena välietappina, joka mahdollistaisi matkan paljon parempaan parisuhteeseen, jos vain jaksaisimme käydä kaiken menneen ja pahanolon yhdessä läpi ammattiavun avulla. Mutta ne puolison tunteet. Voivatko ne herätä enää, jos ne ovat kuolleet minun oman käytökseni vuoksi?
Pitkässä parisuhteessa avopuolison tunteet kuolleet
39
2473
Vastaukset
- Anonyymi
Pitkä parisuhde 11 vuotta!? Tuokin on suhteellista.
En todellakaan viitsinyt lukea kuin muutaman harvan satunnaisen otteen purkauksestasi.
Jos 11 vuotta tuntuu pitkälle niin olisi korkea aika alkaa suunnittelemaan muutosta.
Henkilöt eivät muutu.
Samaa tahtia muuttuneet 52 vuotta.- Anonyymi
Mikä lie nykyään sen pitkän parisuhteen mitta ? Onko se tosiaankin 11 vuotta. No, huh huh. Itselläni parisuhde kesti 40 vuotta. Enkä pidä sitäkään pitkänä itse. Ihana yhteinen elämä, jossa kumpikin kunnioitti ja ymmärsi toistaan, ja auttoi tarvittaessa. Kyllä peruspalikat on oltava järjestyksessä, jos aikoo elää parisuhteessa. Nykyään niin monet ovat eksyksissä jo omassa elämisessäänkin, että eläminen toisen kanssa on jo lähes ylivoimaista. Pikaliitot ja pikaerot kertovatkin totuuden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä lie nykyään sen pitkän parisuhteen mitta ? Onko se tosiaankin 11 vuotta. No, huh huh. Itselläni parisuhde kesti 40 vuotta. Enkä pidä sitäkään pitkänä itse. Ihana yhteinen elämä, jossa kumpikin kunnioitti ja ymmärsi toistaan, ja auttoi tarvittaessa. Kyllä peruspalikat on oltava järjestyksessä, jos aikoo elää parisuhteessa. Nykyään niin monet ovat eksyksissä jo omassa elämisessäänkin, että eläminen toisen kanssa on jo lähes ylivoimaista. Pikaliitot ja pikaerot kertovatkin totuuden.
Noniin tartutaanpa nyt vielä enemmän sitten tuohon termiin. Sitähän minä täällä tulin kysymään miten se määritellään. Voi hyvänen aika :) Mutta hienoa, että teillä molemmilla on yhteiselo puolisoidenne kanssa noin kauan jatkunut.
Ap - Anonyymi
"En todellakaan viitsinyt lukea kuin muutaman harvan satunnaisen otteen purkauksestasi."
Tyypillistä someväen käyttäytymistä. Ellei asia mahdu 160 merkkiin, on se liian pitkä luettavaksi, koska keskittymiskyky ei enää riitä. - Anonyymi
Onhan se pitkä noille nehän on vasta 36 vuotiaita, ei nuo olelleet edes syntyneet vielä, kun sinä aloitit parisuhteesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä lie nykyään sen pitkän parisuhteen mitta ? Onko se tosiaankin 11 vuotta. No, huh huh. Itselläni parisuhde kesti 40 vuotta. Enkä pidä sitäkään pitkänä itse. Ihana yhteinen elämä, jossa kumpikin kunnioitti ja ymmärsi toistaan, ja auttoi tarvittaessa. Kyllä peruspalikat on oltava järjestyksessä, jos aikoo elää parisuhteessa. Nykyään niin monet ovat eksyksissä jo omassa elämisessäänkin, että eläminen toisen kanssa on jo lähes ylivoimaista. Pikaliitot ja pikaerot kertovatkin totuuden.
Ota nyt huomioon nuo ovat vielä nuoria , ei ikäloppuja.
- Anonyymi
Kannattaa yrittää.
Paljon päivittäistä hellyyttä, sellaista arjen läheisyyttä, kevyttä kosketusta ja yhdessä oloa kaikille perheen jäsenille.
Seksiä on silloin kun puolisostasi siltä tuntuu ja silloin kun hän haluaa, ole enemmän kuunteluoppilaana, lue vaimosi kehon kieltä myös, älä rynni täyttämään omia tarpeitasi.
Lapsen ongelmat ratkotte yhdessä, olet mukana oikeasti läsnä niissä, ei niin että pelkästään äiti huolehtii lapsen asioista.
Samaten kaikki muut arjen ongelmat ja kivat asiat. Olet läsnä perheellesi.
Teette asioita yhdessä, joka ikinen päivä. Niitä arjen pieniä juttuja ja erikseen järjestettyjä mukavia asioita. Näitä erikseen järjestettäviä mukavia juttuja ovat viikonloput, lomat, juhlapyhät, synttärit, hääpäivä yms yms.
Keskity kotona kotiasioihin. Jos on tarvetta remontointiin, keskustele puolisosi kanssa ja tehkää yhdessä. Yhdessä tekeminen sitouttaa teitä toisiinne, voitte puhua asioista avoimemmin kun läheisyys lisääntyy, antaa mahdollisuuden pieniin hellyydenosoituksiin.- Anonyymi
Tilanne on sen verran lukossa ettei avopuoliso siedä ollenkaan kosketusta tällä hetkellä. Sanoi, että kokee vievän todella kauan aikaa, jotta kykenee fyysiseen kontaktiin millään tasolla seksistä puhumattakaan. Välit ovat melkoisen viileät, vaikkakin arkiset asiat jaamme ja keskustelu sujuu pinnallisella tasolla varsin hyvin. Huumoria olemme kuitenkin "välirikosta" huolimatta voineet ajoittain viljellä eli ei täyttä mökötystä tämä ole.
Itse arjessa olen koittanut olla aina vahvasti läsnä ja olenkin avopuolison työn vuoksi joutunut ottamaan lapsestamme vastuuta hyvin aikaisessa vaiheessa hyvin paljon ja mielelläni olen ottanutkin. Kotitöistä suurimman osan olen myöskin tehnyt, koska olen aikaisemmin kotona arkisin.
En vain nyt oikein tiedä miten päin tässä olisi. Osa minusta sanoo, että luovuta, koska tilanne on niin jumissa. Toinen puoli minusta taas sanoo, että tee kaikkesi, koska itsellä tunteita vielä on. Mietin vain, että onko se kaikki oma panostus täysin turhaa, koska olo on muutenkin sellainen, että roikkuu löysässä hirressä. Puolison puhumattomuus ja välinpitämättömyys lisää tuskaa entisestään, vaikka paljon olen saanut murrettua hänen muuriaan puhumalla vaikeista asioista ja myöntämällä omia virheitäni. Vaikka sanotaan, että antaa ajan kulua, tuntuu se tässä vaiheessa ikuisuudelta ja todella voimia vievältä.
Ap
- Anonyymi
Hieno purkaus ja olet käsitellyt asiaa hyvin omasta puolestasi. Miten saisit puolisosi tekemään saman? Onnistuuko psygologilla käynti? Puolisosi on ehkä jotenkin masentunut? Ja jos lapsen kanssa on ongelmia tai psygologitarpeita, onnistuuko tuo yhdessä?
Tilanne on vaikea, ero erottaa myös lapsesta. Ulkopuolinen apu on varmaan tarpeen. 36 ikäisenä ei ole tuhoton kiire mihinkään. Piristäisikö yhdessätekeminen perheenä asiaa?- Anonyymi
Se tässä haasteellista onkin, kuinka avopuolison saisi avaamaan tilannetta edes itselleen. Hän nousi nykyisessä työssään esimies asemaan nyt loppukesästä ja joutuu tämän puitteissa ajattelemaan ja täyttämään niin asiakkaiden kuin johtotason toiveet. Työssään hän on erityisen tunnollinen ja haluaa tehdä monet asiat siinä itse, vaikka vastuuta on mahdollista myös jakaa muille. Henkinen kuormitus on selvästi havaittavissa ja tämän myöntäminen hänelle itselleen on vastaavissa tilanteissa ollut vaikeaa jollei mahdotonta. Kuormituksen vuoksi ei ymmärrettävästi jaksa enää kotona panostaa muuhun kuin palautumiseen. Hänellä on myös aikaa ennen meitä vaikea masennusjakso taustalla, joka varmasti omalla tavallaan omana mörkönään hänellä kummittelee ja tavallaan ehkä tuolla suorittamisellaan haluaa vakuuttaa itselleen sekä muille, että hän pystyy mihin vain. Tietynlaista itseriittoisuutta puheissa ja käytöksessä on havaittavissa näissä tilanteissa.
Keskusteluapu olisi hänelle omin silmin katsottuna eriarvoisen tärkeää, mutta hän vetoaa kiireeseen ettei työnsä vuoksi ehdi tai kykene apua hakemaan. On kuitenkin lupautunut omien aikataulunsa puitteissa tulemaan seksuaalineuvonnan vastaanotolle, joka sekin on edes jotain, mutta käyntivälit ovat tällä hetkellä kerran kuukaudessa, joka ei todellakaan paljon tilannetta auta.
Ap
- Anonyymi
Kuulostaa tutulta: masennus, pärjään kyllä. Masennusta on vaikea toisen hoitaa, siinä pahentaa asioita helposti ja molemmat ehkä alkavat syyllistämään toista ja syyllistymään itse. Toivottavasti saat annettua turvallusuuden tunnetta ja läheisyyttä. Seksitön aika on helposti edessä, se varmaan pahentaisi nyt. Toivottavasti läheisyys onnistuu.
Tärkeintä lienee saada hoidettua työuupumus ja masennus pois. Miten saat hänen itse ymmärtämään sen, en tiedä. Olisiko muilla hyviä neuvoja? - Anonyymi
Minusta tilanne ei välttämättä kuulosta toivottomalta. Oletko kysynyt, mitä puolisosi haluaisi? Muutos vaatisi sinulta varmasti kärsivällisyyttä, mutta jos kerrot ja osoitat että haluat tehdä kaikkesi suhteenne eteen, niin en näe, miksei se voisi onnistua. Vähitellen voisit lisätä kosketusta, jos vaikka yhdessä mietitte, miten voisi luontevimmin aloittaa. Ja tärkeää mennä puolison tahtiin.
Omasta mielestäni kannattaa vaan sinnikkäästi ottaa niitä vaikeita asioita esille, eikä antaa toisen vaieta niistä. Puhuminen yleensä helpottaa, mutta kun se on vaikeaa, niin voi tarvita toisen tukea ja pientä painetta siihen. Jos olet satuttanut puolisoasi, niin sinun pitäisi käsitellä hänen kanssaan niitä tuntemuksia, joita olet hänessä herättänyt ja pahoitella, että olet sellaisia aiheuttanut. Sen jälkeen ilmaista halusi parantaa asia, tarjota hänelle turvallinen ilmapiiri, jossa hänen tarpeitaan halutaan kuunnella. Luottamuksen rakentaminen on varmasti hidasta, mutta ainakin itse arvostaisin, jos todella haluat muuttaa kurssia ja rakentaa suhdetta paremmaksi- Anonyymi
Säännöllisesti olen koittanut hänen muuriaan murtaa ja kyllä sieltä ongelmat sekä häntä suuresti loukanneet tilanteet ovat nousseet pintaan. Olen koittanut olla vain kuuntelevana osapuolena ja tottakai pahoitellut. Joissain tilanteissa olen koittanut selvittää hänelle miksi olen käyttäytynyt, kuten olen käyttäytynyt. Mikä siellä on pohjimmainen tarve itsellä ollut, kun se on loukkaavana käytöksenä pihalle tullut. Mutta enimmäkseen tässä vaiheessa haluan vain, että hän saisi ns. oksennettua pahan olonsa ja loukkaukset pois. Unohtaa niitä ei kuitenkaan koskaan varmasti voi.
Itselläni on halua käsitellä oma osuuteni asioihin, siksihän alunperinkin hakeudun ammatiavun puoleen. Tätä olen myös avopuolisolleni halunnut tuoda ilmi. Enkä sen vuoksi, että muuttuisin joksikin muuksi mitä pohjimmiltani olen, vaan koen itsessäni sellaisia puolia, joita olisi täytynyt käsitellä kauan aikaa sitten. Olen näiden vuoksi ollut ajoittain hyvinkin ahdistunut jo ennen tätä kriisiä en näitä kyennyt itsessäni kohtaamaan. Nyt se on etenkin itseni, mutta tottakai myös parisuhteen vuoksi pakko.
Itselleni tämä tunteiden vuoristorata tässä tilanteessa on se suurin haaste ja se että toinen pystyy toimimaan kiven kovana ja välillä hyvinkin iloisena peilautuu jostain syystä itsessä ajoittain hyvin musertavana tunteena. Tähän en osaa syytä sanoa. En toki toivokaan, että hän täysin lamaantunut olisi ja koenkin, että se on hänen tapansa käsitellä asioita. Hänen menneisyydessään se on hänelle ollut ainoa vaihtoehto.
Mutta kaiken kaikkiaan prosessi etenee ajoittain tuskallisen hitaasti ja aikaahan nämä aina ottaa. Itsesyytökset ovat ajoittain todella voimakkaat, joka todella meinaa musertaa. Vaikea niitä omia hyviä puolia siinä tilanteessa muistaa. Pakko nämä on kuitenkin läpi käydä, jotta muutosta itsessä voi tapahtua.
Ap
- Anonyymi
Minulla on kokemus siitä kun romanttisia tunteita kumppaniin ei ole ja mielenkiinto on mennyt. Omalla kohdallani ne eivät palautuneet, eivätkä palaudu. Voin välittää ihmisestä vaikka miten paljon, mutta kun romanttisia fiiliksiä ei enää ole vaan ne on kuolleet niin ei ne siitä henkiin enää herää.
Itselläni tosiaan takana yksi tällainen suhde jossa sen tyyliset tunteet vaan kuolivat. Suhteessa oli alusta asti valtataistelua puolin ja toisin mutta jäin lopulta alakynteen ja ”hävisin” koska masennuin suhteemme aikana niin pahasti. Lopulta kumppani päätti asioista käytännössä lähes täysin itse ja vastuu taas oli lähes yksinomaan minulla.
Parasta suhteessa oli minun puolelta varmaankin aito joskin platoninen välittäminen/rakkaus toiseen ihmiseen ja hänen tuoma (osittain ehkä näennäinen) turva ja hyvät hetket joita kuitenkin välillä saattoi olla. Pahinta oli ahdistavat sukupuoliroolit esim. vastuu kotitöistä, taloudellinen riisto ym. epäreilut järjestelyt, tympeä velvollisuusseksi jolla piti hyvittää esim. autokyyti sekä jatkuva harmaa arki, myös juhlapyhinä.
Mutta sanoisin että tuo velvollisuusseksi oli romanttisten tunteiden puuttumisen kannalta ratkaisevan olennaista. Omalla kohdallani en usko että pystyisin moisen tervan juonnin jälkeen enää minkäänlaiseen fyysisen vetovoiman tuntemiseen. On vaikea kokea että kumppani jolle olet väline sen sijaan että olet henkilö on joku jonka seurassa on mitään tunteita. Välineet kun eivät tavallisesti tunne mitään. Jos miettii miten vähän sitä edes oli niin sitä vasten mulle näyttäytyy täysin mahdottomana ajatuksena että kykenisin tuntemaan mitään romanttista henkilöön jonka kanssa olisi ollut esim. viikottain vuosien ajan rutiinina moista kuraa.
Mä sanoisin että on tosi epätodennäköistä että tilanne ainakaan fyysisen kosketuksen suhteen voi muuttua kovinkaan radikaalisti. Tuo on tod. näk. kumppaniltasi suojautumiskeino, joka on muuttunut automaattiseksi reaktioksi ja hän on sisäistänyt siihen liittyvät tunteet ja kokemukset osaksi sinua ja teidän välistä suhdetta.- Anonyymi
Eilen jutustelimme avopuolisoni kanssa pitkät tovit tilanteesta ja kuten itsekin olet kokenut ei avopuolisonikaan koe enää mahdolliseksi, että tunteet palaisivat minua kohtaan koskaan. Sen verran paljon on sattunut ja tapahtunut vuosien saatossa varsinkin seksin saralla, että se on rikkonut puolison tunne sekä läheisyyspuolta todella paljon. En ole koskaan toiminnallani pahaa halunnut tarkoittaa tai valtataistelua harrastaa. Olemme molemmat olleet tilanteen suhteen rikki ja yksinäisiä. Emme ole osanneet kohdata näitä asioita koskaan, vaan tilanteet ajautuneet repiviin tilanteisiin. Molemmilla vielä tietynlaista pelkoa ollut puuttua asioihin niin soppa on valmis ja tässä sitä nyt ollaan.
Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa siltä, että avopuoliso kykenisi pelkkään kaverilliseen kumppanuuteen ja perhe-elämään. Minulle se ei kuitenkaan riitä, koska tunteita on, mutten haihattele mitään uutta ihmistä tai suurta tunteiden paloakaan. En vain yksinkertaisesti tiedä mitä teen. Sattuu, sattuu niin paljon!
Ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eilen jutustelimme avopuolisoni kanssa pitkät tovit tilanteesta ja kuten itsekin olet kokenut ei avopuolisonikaan koe enää mahdolliseksi, että tunteet palaisivat minua kohtaan koskaan. Sen verran paljon on sattunut ja tapahtunut vuosien saatossa varsinkin seksin saralla, että se on rikkonut puolison tunne sekä läheisyyspuolta todella paljon. En ole koskaan toiminnallani pahaa halunnut tarkoittaa tai valtataistelua harrastaa. Olemme molemmat olleet tilanteen suhteen rikki ja yksinäisiä. Emme ole osanneet kohdata näitä asioita koskaan, vaan tilanteet ajautuneet repiviin tilanteisiin. Molemmilla vielä tietynlaista pelkoa ollut puuttua asioihin niin soppa on valmis ja tässä sitä nyt ollaan.
Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa siltä, että avopuoliso kykenisi pelkkään kaverilliseen kumppanuuteen ja perhe-elämään. Minulle se ei kuitenkaan riitä, koska tunteita on, mutten haihattele mitään uutta ihmistä tai suurta tunteiden paloakaan. En vain yksinkertaisesti tiedä mitä teen. Sattuu, sattuu niin paljon!
ApOlen pahoillani puolestasi. Ymmärrän ettet ole tarkoittanut pahaa, ei minun tämä entinen kumppanikaan siis todellakaan ilkeyttään ole tehnyt asioita ja luulen että se on vain ollut sellaista autopilotilla menemistä, hänkin havahtui tilanteeseen vasta kun halusin että hän muuttaa pois ja sen jälkeen pikku hiljaa myös erota. Ja omakaan toimintani ei ollut sitä asiallisinta, jotenkin suhde vain ajautui sellaiseksi että tilannetta ei enää voinut korjata.
Tosi paljon voimia sinulle ja toivon että voitte molemmat hyödyntää tuota kokemusta tulevissa parisuhteissa. Nää parisuhdeasiat on kyllä hankalia ja tuntuu että niitä oppii enimmäkseen vain kokemuksen kautta.
- Anonyymi
Hoh.
- Anonyymi
Hyvä kun saitte juteltua ja nyt tilanne on selvä. Jaksaisitko vielä vähän aikaa? Anna tilanteen olla ja laittaa jäähtymään. Kumppanisi tuntuu masentuneelta ja siten nuo reaktiotkin. Kylmäkiskoisuus jne. Kumppanisi vaan pitäisi hoksats masentuminen ja hoitotarve ihan itse. Jos se onnistuu, voi olla pieni toivon siemen.
Miten haluat lapsen kasvatuksen? Vietä aikaa lapsesi kanssa ja iloitse siitä, se aika menee nopeasti ohi. Tehkää kahdestaan jotakin kivaa.
Tuolla saat ehkä aikalisää ja itsellesi hyvää mieltä. Pitkällä aikavälillä uhraat elämääsi. Vaikea tilanne sinulla. Olet kyllä oman osasi tehnyt ja hienosti ajatellut omia heikkouksia. Naisessasi on ehkä hieman narsistisia / itsekkäitä ominaisuuksia ja semmoista on vaikea saada paremmaksi, jos hän ei sitä itse hoksaa.
Jos aikalisä ei auta, tietysti voi miettiä eroa, siinä on keskustelun paikka, mikä on lapsen parasta ja onko lapsen aikuistuttua parisuhdetta lainkaan.- Anonyymi
Ei minulla periaatteessa tässä mihinkään kiire ole, mutta viesti tuntui niin selvälle ettei tämä tässä paremmaksi tule muuttumaan, vaikka mitä tekisin. Tuhoa tehty liikaa. Se, että avopuoliso on kokenut itsensä seksissä minun leikkikaluksi tai olevansa tyydytysväline on sitä hänen puoleltaan vaikea saada kokemustasolla miksikään muuksi. Mielelläni lähtisin hänen kanssaan asioita läpikäymään ammattiavun avulla ja juttelisin enemmän, kuin mielellään kaiken läpi mikä mielessä painaa . Mutta onko sillä enää mitään merkitystä? Lopputulema on hyvin todennäköisesti sama tai niin vahvan vaikutelman hän antoi.
Itsekin jotain narsistisia piirteitä olen havainnut, toki niitä varmaan vähän meillä jokaisella on. Tietynlainen tunnekylmyys on suhdetta varjostanut ehkä aina jo ennen kuin ongelmia varsinaisesti alkoi enemmälti ilmetä. Myöskään minua kohtaan hän ei ole kokenut loukkauksia tekevän, vaan ne ovat kääntyneet lopulta niin, että minä olen se syyllinen. Anteeksipyyntöä hänen suustaan en ole kahta kertaa enempää suhteen aikana kuullut. Tottakai kaiken sen inhon mitä on minua kohtaan vuosien saatossa kokenut lienee myös ainakin osasyy. Mutta en tiedä liittyisikö nämä kaikki masennukseen. Onko hän ollutkin koko tämän ajan enemmän tai vähemmän masentunut?
Vaikka todennäköinen ero nyt tulisi, on tilanteeni siinä mielessä hyvä ettei mikään juuri elämässäni muuttuisi noin muuten. Olen ollut lapsestamme ja ajestamme päävastuussa viimeiset kuusi vuotta, vaikka tottakai avopuoliso on oman panoksensa antanut päivittäin mitä on töiltään ehtinyt. Minulla itselläni kun on päivätyö, on tämä mahdollistanut säännöllisen rytmin lapsellemme ja paljon olemme vuosien saatossa hänen kanssaan touhunneet.
Ap
- Anonyymi
Päätös tuntuu sinulla kypsyvän, psygologia voi tietty koettaa, mutta voi olla vaikea saada puolisoasi sinne saati tunnustamaan itsessään mitään vikaa kertomasi perusteella, aika tunnekylmältä puolisosi. Hyvin olet asiaa punninnut.
- Anonyymi
Olen paljon nyt käynyt itse läpi parisuhteemme historiaa ja päällimmäisiä tunteita mitä se nostaa pintaan. Parisuhteen alku näyttäytyy selvästi oikein onnellisena aikana ja muutama vuosi sen jälkeen, kuten aloituksessakin kerroin. Nyt viime vuosien osalta muistan vain päällimmäisenä suuren ahdistuksen, surun sekä yksinäisyyden tunnetta. Suurimpana lienee tuo yksinäisyys. Tietyt odotukset eivät selvästikään ole itsellä täyttyneet tässä parisuhteessa. Olenko sitten odottanut ja vaatinut avopuolisolta liikaa, tiedä sitten.
Mutta yksinäisyys on ilmennyt etenkin arjessa, kun ollut vastuussa paljosta aivan yksin. Parisuhdettakin on hoidettu oikeastaan lähes aina minun aloitteesta. En ole saanut avopuolisoltani moniin moniin vuosiin spontaania halausta saatikka pusua. Toki ihmiset ovat erilaisia, eikä se ole kaikille luontevaa ja tästä olemmekin aikanaan keskustelleet. Mutta suhteen alussa tuollaista kuitenkin oli ja varmasti ne ikävät kokemukset ovat osaltaan tuon puolen avopuolisossa tappanutkin. Myöskään ehdotteluja yhteisestä tekemisestä, reissusta tai harrastuksesta ei ole toiselta osapuolelta tullut. Ei oikeastaan yhtään mistään. Itselle vaikeissa tilanteissa olen kokenut, jolloin puolison apua olisin tarvinnut koin, että jään todella yksin jollen itse ota asiaa puheeksi. Ei sillä, että tarvitsisi minua paapoa, mutta tulee olo näinköhän toista loppupeleissä edes kiinnostaakaan. Hän on ollut suurimman osan ajasta älypuhelin kourassaan omissa oloissaan.
Tottakai tässä kaikessa täytyy ottaa huomioon myös se, että arkemme on ollut haastavaa kaikinpuolin, eikä parisuhde ole se asia johon ensimmäisenä silloin haluaisi panostaa. Koen vain, että olen koittanut tähän yksin panostaa. Loppuvaiheessa, kun muuri on välillemme kasvanut, koitin panostaa suhteeseemme sitten aivan väärällä tavalla, koska emme osanneet enää asioista keskustella millään tasolla. Olen itse nähnyt asian niin, että toimiva parisuhde antaa elämään paljon voimavaroja jolla elämän tarjoamat haasteet on paljon helpompi kohdata. Meidän kohdalla tämä kurssi kääntyi jostain syystä siihen, että se enemmän ottaa, kuin antaa. Enkä nyt sano etteikö minussa vikaa olisi. Tottakai on. Kyllä valssiin tarvitaan aina kaksi.
Ap- Anonyymi
Ihmiset jotka eivät osaa tai halua puhua tarpeistaan päätyvät väistämättä eroon tai rakkaudettomaan yhteiseloon. Näin olen asian itse päätellyt. Eroon saatetaan toki päätyä puhumisen kauttakin, mutta silloin eroaminen on sopuisaa eikä satuta niin paljon. Onnelliseen liittoon ei kuitenkaan voi päätyä puhumattomuuden kautta.
Löin kauan päätäni seinään ihmisten kanssa, jotka kieltäytyivät puhumasta: itsestään, kokemuksistaan, ongelmistaan, mistä tahansa. Lopulta ymmärsin, etten koskaan saisi aikaiseksi toimivaa suhdetta, vaikka itse puhuisin miten paljon ja vaikka yrittäisin miten paljon ymmärtää toista osapuolta, jos toinen osapuoli kieltäytyisi puhumasta.
Sitten tein vakaan päätöksen: en koskaan enää tapailisi ihmisiä, jotka osoittavat merkkejä sulkeutuneisuudesta ja puhumattomuudesta. Sellaisia ihmisiä on paljon, eikä heitä voi muuttaa, elleivät he itse halua muuttua. Jotkut elävät parisuhteissa puhumattomina vuosikymmeniä ja antavat ongelmien kuplia maton alla.
Ei kiitos sellaista minulle. Päätös on pitänyt ja se on ollut hyvä päätös.
🦄 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset jotka eivät osaa tai halua puhua tarpeistaan päätyvät väistämättä eroon tai rakkaudettomaan yhteiseloon. Näin olen asian itse päätellyt. Eroon saatetaan toki päätyä puhumisen kauttakin, mutta silloin eroaminen on sopuisaa eikä satuta niin paljon. Onnelliseen liittoon ei kuitenkaan voi päätyä puhumattomuuden kautta.
Löin kauan päätäni seinään ihmisten kanssa, jotka kieltäytyivät puhumasta: itsestään, kokemuksistaan, ongelmistaan, mistä tahansa. Lopulta ymmärsin, etten koskaan saisi aikaiseksi toimivaa suhdetta, vaikka itse puhuisin miten paljon ja vaikka yrittäisin miten paljon ymmärtää toista osapuolta, jos toinen osapuoli kieltäytyisi puhumasta.
Sitten tein vakaan päätöksen: en koskaan enää tapailisi ihmisiä, jotka osoittavat merkkejä sulkeutuneisuudesta ja puhumattomuudesta. Sellaisia ihmisiä on paljon, eikä heitä voi muuttaa, elleivät he itse halua muuttua. Jotkut elävät parisuhteissa puhumattomina vuosikymmeniä ja antavat ongelmien kuplia maton alla.
Ei kiitos sellaista minulle. Päätös on pitänyt ja se on ollut hyvä päätös.
🦄Sellainen tunne tässä suhteessa on jo kauan vellonut, että stereotypiset roolit olisivat päinvastoin. Eli minä miehenä olen se nainen, joka pähkäilee, pyörittelee päässään asioita, koittaa ottaa kontaktia, koittaa ratkoa ongelmat ja avautuu omista tunteistaan. Toinen tuijottaa suunnilleen seinää ja vastaa sanalla tai kahdella. Ei ota kontaktia ja on vain omissa oloissaan. Avautuu toki kun mitta täyttyy ja hermostuu, mutta sekin on melko epäsuoraa ja jättää paljon arvailujen varaan. Ongelmat täytyisi minun osata itse nähdä itsessäni. Niitä ei minulle kerrota suoraan. Mutta yksilöitä me olemme, eikä se ole sukupuolesta kiinni kuinka asioihin reagoi ja niitä käsittelee. Enkä sano, että puhumattomuus aina olisi pahasta. Ei tämä aina tällaista ollut ja toki ihmiset muuttuu vuosien saatossa vääjäämättä.
Ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen tunne tässä suhteessa on jo kauan vellonut, että stereotypiset roolit olisivat päinvastoin. Eli minä miehenä olen se nainen, joka pähkäilee, pyörittelee päässään asioita, koittaa ottaa kontaktia, koittaa ratkoa ongelmat ja avautuu omista tunteistaan. Toinen tuijottaa suunnilleen seinää ja vastaa sanalla tai kahdella. Ei ota kontaktia ja on vain omissa oloissaan. Avautuu toki kun mitta täyttyy ja hermostuu, mutta sekin on melko epäsuoraa ja jättää paljon arvailujen varaan. Ongelmat täytyisi minun osata itse nähdä itsessäni. Niitä ei minulle kerrota suoraan. Mutta yksilöitä me olemme, eikä se ole sukupuolesta kiinni kuinka asioihin reagoi ja niitä käsittelee. Enkä sano, että puhumattomuus aina olisi pahasta. Ei tämä aina tällaista ollut ja toki ihmiset muuttuu vuosien saatossa vääjäämättä.
ApEi ole sukupuolesta kiinni tosiaankaan. Lähinnä siitä, onko valmis muuttumaan. Parisuhde vaatii elääkseen muutosta molempien taholta, muuten se kuolee.
Itse en pidä rakkaudenosoituksena sitä, että jokin minulle äärimmäisen tärkeä asia olisi toiselle vähäpätöinen tai samantekevä. Jos kyse on vieläpä parisuhteesta, jonka tilaa kohtaan toinen vaikuttaisi välinpitämöttömältä, en todellakaan tuntisi oloani rakastetuksi.
Mutta kuten totesin, kaikki eivät kaipaa rakkautta liitossa. Osa vain on siinä ja hoitaa perhettään ja yhteistä taloutta. Ihmisillä on niin erilaiset tarpeet.
🦄
- Anonyymi
Niin, parisuhteen pitäisi antaa enemmän kuin viedä. Ei elämässä kukaan osaa olla täydellinen, hyvä juttu on kuitenkin, että on tehnyt asian hyväksi, mitä on osannut. Jälkikäteen päätös ei sitten mietitytä.
On hienoa nähdä pitkäikäsisiä parisuhteita, joissa parit sopivat toisilleen, joissa arvostetaan toista ja hänen läsnäoloaan. Jossa katseiden kohdatessa 40 vuoden jälkeen, suu kääntyy hymyyn. Tai sitten pariskuntia, joissa toinen päättää kaikesta ja toinen tulee tyytyväisenä perässä. Eipä tilanteesi vaikuta kummaltakaan.
Elämä opettaa, seuraavassa suhteessa olet jo parempi. - Anonyymi
Välivaihtoehtona voisi olla asumusero? Siinä toinen ehkä herää todellisuuteen, miten lapsen asiat hoituu jne? Kaiken ei ole pakko olla lopullista.
- Anonyymi
Teillä ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin ostaa strap on. Käytät sitä mieheesi vähintään 30 min. Päivässä niin johan alkaa tunteet palautumaan. Alistat sen ATM:n omaksesi.
- Anonyymi
Tänään on ollut tähän mennessä kaikkein rankimman oloinen päivä. Asiat pyörii paikallaan. Virallista eropäätöstä emme ole tehneet, koska emme ole torstain jälkeen palanneet näihin asioihin. Olen ollut pojan kanssa vanhemmillani nyt lähes koko tämän pitkän viikonlopun. Kävimme pojan kanssa kotonamme lauantai iltana, mutta en kyennyt vaihtamaan paria sanaa enempää avopuolison kanssa, kuten en eilen aamullakaan. Sattuu niin paljon. Toisaalta ei haluaisi luovuttaa, vaan jotenkin näkee että mahdollisuuksia olisi. Mutta, kun ne tunteet ei sieltä väkisin ainakaan herää. Enkä minä niitä voi herättää ainakaan yksin, vaikka miten haluaisin.
Itsellä tunteita on vielä ja paljon. En tiedä liittyykö ne tunteet johonkin menneeseen haavekuvaan, mutta kyllä siellä kuitenkin vahvaa tunnetta pelissä on. Olisi niin paljon helpompaa, kun ei kokisi tunteitaan niin voimakkaasti, kuin itse. Ehkä irti päästäminen olisi silloin paljon helpompaa.
Ap - Anonyymi
Raskain miettein luin kertomaasi parisuhteestanne..
Suosittelen kovin vahvasti ammattiapua. Yksilökäyntejä sekä pariterapiaa.
Kertomasi perusteella kumppanisi vaikuttaa olevan totaalisen lukossa suhteenne tilan suhteen tai itselleen tiettyjen syiden (olivatpa ne korjattavissa tai ei) vuoksi täysin vakuuttunut siitä, ettei suhteenne tule enää ikinä olemaan mitään muuta kuin toverillinen huoltajuussuhde.
Lähelle on niin vaikea nähdä. Sinun vakuuttelusi muutoshaluista ja parannuksesta eivät valitettavasti riitä, jos toinen on jo tehnyt päätöksen.
Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä toimia.
Vaikka ette saisikaan suhdettanne jatkumaan sellaisena kuin se alkoi, tehdyn ajatustyön ja mahdollisesti käydyn terapian vaikutukset ovat merkittäviä kummankin osapuolen elämään kaikilla osa-alueilla..
Yritän siis sanoa, ettei mikää mene todellakaan "hukkaan", vaikka suhde loppuisikin!
Paljon voimia. Anna kumppanillesi tilaa ja aikaa, mutta vaadi myös itsellesi sitä mitä sinä tarvitset.- Anonyymi
Hain tänään sairaslomaa muutamaksi päiväksi, koska perjantaina jo olo oli sellainen, että joutui töissä keskittymään itsensä kasassa pitämiseen ja esimies suosittelikin kotiin jäämistä. Työterveydessä suosittelivat olemaan yhteydessä kirkon järjestämään pariterapiaan ja nyt odotellaan sieltä aikaa meille. Avuopuolisokin totesi, että kai sellaseen täytyy lähteä.
Yksi olennainen asia mitä en ole täällä muistanutkaan mainita on se, että olimme samantapaisessa risteyksessä lähes tulkoon tasan kolme vuotta sitten. En tiedä kuinka en ole tajunnut tätä täällä kertoa. Joka tapauksessa silloin avopuoliso totesi juuri samanlaisen riidan päätteeksi, kuten nyt ettei kaverillisia tunteita kummempaa ole. Saimme tällöin suhteelle apua akuuttityöryhmän kautta kunnalliselta puolelta ja tuolta kirkon pariterapiasta. Muutaman pariterapiakäynnin sekä keskinäisen päivittäisen keskustelun kautta saimme yhteyden toisiimme ja koin, että avopuolison tunteetkin palasivat melkolailla takaisin. Ei sellaista kiihkoa yhteenkuuluvuudentunnetta kukaan mielestäni voi näytellä noin taitavasti, koska se oli hyvin herkkää kaikin puolin. Se läheisyys oli kertakaikkisen käsinkosketeltavaa. Seksikin oli siinä vaiheessa hyvin syvää ja herkkää. Tässä "yhteenpaluussa" tapahtuikin nopeita muutoksia, avopuoliso siirtyi tähän nykyiseen työhönsä ja ostimme nykyisen asuntomme.
Tuo vaihe meni todella vauhdikkaasti ja omalla painollaan. Jälkiviisaana voisi sanoa, että juuri tuolloin olisi täytynyt jatkaa edelleen pariterapiaa ja pureutua niihin ongelmiin, jotka meidät uudelleen ajoi tähän pisteeseen. Hyvä fiilis molemmilla vei ajatukset vain hyviin asioihin elämässä ongelmien jäädessä odottamaan vuoroaan.
Eilen juttelimme ja itkimme jonkun verran. Koitin avata avopuolison ajatuksia. Kokee ettei häntä kiinnosta ihmiset tai että hän kaipaisi ihmistä millään muotoa itselleen rinalle. Läheisyydentarvetta ei ole tällä hetkellä hänellä ollenkaan, vaikka ajattelisikin rinnalleen jonkun toisen ihmisen ilman meidän välisiä ongelmia tai jos ongelmia ei meillä olisikaan. Seksistä hän ei saa mitään, ei ole vuosikausiin saanut. Orgasmivaikeudet ja oma heittäytyminen estää hänellä paljon sen suhteen ettei koe jäävänsä paitsi mistään. Pään sisäistä maailmaa ei seksissä saa sellaiseksi, jota se vaatisi. Ulkoisesti hän ei juurikaan viehäty ihmisistä tai miehistä, vaan ihminen itsessään merkitsee. Ei kuitenkaan näe, että tällä hetkellä osaa kiinnostua minkäänlaisesta ihmisestä. Platoninen parisuhde olisi hänen mielestään seuraavakin suhde, jos sellaiseen uuden ihmisen kanssa ajautuisi.
Saa nähdä mitä nuo parikeskustelut tuo tullessaan ja toki seksuaalineuvontaan on aika edelleen varattuna. Jotenkin miettii järjen kanssa näitä asioita, että varmasti on olemassa paljon helpompiakin parisuhteita ja itsellänikin olisi varmasti mahdollisuuksia löytää sopivampikin kumppani sitten joskus. Mutta joku sisälläni vaan sanoo, että tee nyt kaikkesi minkä voit. Avopuolisoni on itselleni ollut kuitenkin aina rakas ja olen häntä koko sydämestäni halunnut rakastaa, vaikka paljon on vaikeuksia matkaan mahtunutkin. Hänen puoleltaakin tunetta on mukana ollut. On sen tuntenut. Mutta onko se lopulta vain niin etten osaa nyt päästää irti ja luovuttaa sekä uskoa, että elämä kantaa. Toisaalta sitten miettii, että parisuhteen muut peruspilarit kuitenkin toimivat ja meidän ei ole tarvinnut riidellä asioista suuremmalti koskaan edes arjen suhteen. Ihmisinä kuitenkin tulemme hyvin toimeen.
Toivottavasti saatte tästä poukkoilevasta teksistä jotain selvää. Ajatus ei oikein nyt tahdo tekstinä tulla pihalle mitenkään selkeänä eikähän ajatuksetkaan ole selkeimmästä päästä.
Ap
- Anonyymi
Saimme tänään ajan pariterapiaan, mutta vasta ensi kuun puoleen väliin. Mietin, että onkohan siitä siinä vaiheessa enää hyötyä suhteen jatkon kannalta ollenkaan. Toki siihen mennessä on tunnekuohut laantuneet, mutta toisaalta ajaako noin pitkä väli vääjäämättömään eroon.
Maanantaisen keskustelun jälkeen avopuoliso on ollut todella maassa, kuten itsekin. Ei itke, mutta erityisen vaisu ja vähäsanainen. Tekisi mieli lohduttaa, tukea ja auttaa. Sisimmässään hän saattaa osin ehkä sitä kaivatakin, mutta on tottunut selviämään tällaisista yksin. Maanantaina keskustelumme oli jo hyvin eron suuntainen ja avopuolisokin totesi, että tuntee itsensä niin hyvin ettei tunteet herää. Silti kumpanenkaan ei osaa sanoa ääneen, että tämä oli tässä tai jotenkin tuntuu, että se olisi tultava minun suunnaltani. Mutta minä en sitä halua, niin en voi sitä sanoakaan. Tavallaan kuitenkin tuntuu keskustelun jäljiltä, että tämä nyt oli tässä. Ilmapiiri on sellainen.
Ap - Anonyymi
Terapia on varmaan hyvä vielä käydä, sen antaa aikaa ja voit päättää asioista sen jälkeen. Puolisosi tuntuu sulkeutuneelta ja joskus masennuskaudet ovat ehkä pahempi ja joskus parempia. Ei se parane, jos sitä ei hoida ja puolisosi sitä itse tunnista ja halua hoitaa. Silloinkin onnistuminen on epävarmaa. Puolisosi taitaa olla poikkeuksellisen kaunis, oletko viehtynyt enemmän ulkonäköön kuin sisäiseen kauneuteen?
- Anonyymi
Toki hän on erityisen kaunis, sillähän häneen aikanaan silmäni kiinni iskinkin. Mutta, jos hänen ulkonäkönsä olisi ollut ainut kriteeri tai tärkein kriteeri, ei suhde tänne asti olisi kantanut minun osaltani mitenkään. En ole koskaan halunnut ihmissuhteisiin lähteä kauneuden perässä. Se ei kanna, koska tunnen kuitenkin tunteeni hyvin voimakkaina ja jos ei kolahda niin ei kolahda, vaikka kaunis toinen oliskin. Kauneus on kuitenkin loppupeleissä katoavaista, vaikka en kiellä viehättyväni paljon myös avopuolison ulkonäöstä.
Seurustelun aloitus oli omalta osaltani hyvin jarrutteleva hänen sekä oman menneisyyteni vuoksi ja halusinkin tutustua rauhassa hänen persoonaansa. Olin kuitenkin elänyt ennen häntä monta vuotta yksin, enkä hakenut itselleni kumppania. En halunnut ulkonäön siinä vaiheessa sumentaa ajatteluani ja tunteitani liikaa.
Koenkin, että molempien avoimuus itsessäni tunteet herätti. Molemmat saivat olla mitä olivat. Hän kokee asiat syvästi kuten itsekin ja hän oli todella kauan niin sanotusti auki ja avoin sydämestään. Kertoi itsestään paljon asioita. Hänessä on todella paljon hyvää ja hän tahtoo hyvää myös ihmisille. Tämä hänen käytöksessään toisaalta sitten kostautuukin, että oman hyvinvoinnin kustannuksella hän laittaa monesti muut itsensä edelle. Siksi varmaan on todella lukkoon mennytkin ja toki meidän huono kommunikointi loppuaikoina ei siihen ole auttanut yhtään. Ei ole uskaltanut olla rehellinen itselleen mitä todellisuudessa tahtoo elämältään. Ei kuitenkaan ole hiljainen hissukka, joka olisi minun pillin mukaan kokoajan mennyt, vaan tietää rajansa kuitenkin. Suhteessa on paljon ollut hyviäkin hetkiä ja ajanjaksoja, joten se on itsellä, joka vaakakupissa tällä hetkellä paljon painaa ja siksi koitankin nähdä tämän kaiken vielä taistelemisen arvoisena.
Ap
- Anonyymi
Tunteiden kuolemiseen ja kuolleista herättämiseen en osaa sanoa mitään - sitä tapahtuu ja sitä ei tapahdu.
Sitä vastoin, miksi ette asuisi hetken erilläään? EI ole missään laissa pykälää, että avio- tai avopuolisoiden pitäisi aina asua saman katon alla.
Meillä on pitkää yhteistä liittoa takana nelinkertaisesti teihin verrattuna ja tuossa 35. yhteisen vuoden jälkeen muutimme pariksi vuodeksi erilleen, emme sen takia että haluaisimme eroa mutta erillään olo teki hyvää ja muistutti meistä siitä, miten kivaa on asua saman katon alla.
Nyt olemme taas asuneet yhdessä parisen vuotta ja olemme hyvin rakastuneita ja seksiäkin on. Ikämme 64 ja 67 ja yhteisiä vuosia takana 45- Anonyymi
Ei erillään olemisen tarvetta mutta terveellisiä muistutuksia kuitenkin.
Kahden ensimmäisen aviovuoden aikana olin työ- ja koulutusmatkoilla yhteensä noin 6kk. Viikon jaksot pois kotoa.
Myöhemmin oli satunnaisia kuukauden jaksoja muualla. Nekin viikon pätkissä.
Oman lukunsa muodostivat vaimoni tyttöjen matkat Espanjaan, Italiaan, Kroatiaan ja Saksaan. Pisin oli 2 viikkoa.
Varsinkin aamut olivat kotona yksin riivatun kolkkoja.
Viimeiset 12 vuotta säännöllisesti viikot poissa.
Edes nämä eläkeläisinä eletyt 21 vuotta eivät ole aiheuttaneet kyllästymistä-
Johtuneekohan noista aikaisemmista kokemuksista?
- Anonyymi
Se on kuule just niin että sitä saa mitä tilaa. Sinä tilaat avioeron ja otat onnesi siitä. Jos onnesi suhteestasi tahtoisit, siihen tietty panostaisit. Molempi hyvä,valinta on sinun.
- Anonyymi
Kovasti suhteesta sen onnen vielä tahtoisi. Mutta mahtaako siihen yksin pystyä? Tahtoa kuitenkin vaaditaan molempien puolelta ja jos toisella tunteetkin kadoksissa, riittääkö minun tahto ja minun rakkaus yksin siihen, että onni vielä molemmille sieltä löytyisi?
Ap
- Anonyymi
Eilen illalla meidän tarinamme tuli päätökseensä. Avopuolison kanssa keskustelimme pitkät tovit ja hän sanoi, että eroamme. Tämän kahden kuukauden epävarmuuden jälkeen olo on osin huojentunut, että päätös on nyt tehty, mutta samalla alkoi tämä musertava surutyö.
Todella haikealle tuntuu kaikki tällä hetkellä ja kotona ollessa tuntuu kun sydän olisi revitty auki. Kaikki tuntuu hyvin lopulliselta ja koitankin asennoitua niin, vaikka kuinka mieli huutaa rakkauden perään. Avopuoliso taas vaikuttaa, kuten aikaisemminkin hyvin pirteältä, joka satuttaa entisestään, vaikka en hänelle mitään pahaa todellakaan toivo. Tuntuu, että olen itse todella todella alussa näiden asioiden kanssa.
Käymme todennäköisesti vielä seksuaalineuvojalla sekä pariterapiassa jutustelemassa. Selkeästi tarvetta on ja olisi ollut vuosia sitten, kun ongelmat alkoivat. Sen verran paljon eilisen keskustelun pohjalta huomasin kuinka omissa olettamuksissaan, tulkinnoissaan ja kokemuksissaan molemmat ovat eläneet vuosikausia.
Ap- Anonyymi
Tosi harmillista, että ero nyt sitten tuli. Varmasti ottaa aikansa päästä siitä yli. Toivottavasti nyt kuitenkin opit jotakin sellaista tärkeää, josta voisi olla hyötyä tulevaisuudessa. Voimia paljon sinulle!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin kun katsoit salaa ja
Hymyilit sieltä kaukaa 😍☺️ mutta hämmennyin ja tilanne oli niin nopeaa ohi etten oikeen kerennyt mukaan 😢 säteilit ku645160Povipommi, ex-Playboy-malli Susanna Penttilä avoimena - Paljastaa suhteestaan miehiin: "Olen..."
No nyt! Susanna Penttilä on OnlyFans-vaikuttaja ja yrittäjä sekä yksi uuden Petolliset-kauden kisaajista. Onpa 53-vuoti662347- 2622342
Katu täyttyy...
Hei, oli pakko laittaa vielä tää. Huomaan että olet suuttunut. Minähän sanoin että poistun, olit paikalla. Olin pettynyt362339Korjaa toki jos...
Koet että ymmärsin sinut kuitenkin aivan väärin. Jännittäminen on täyttä puppua kun et muitakaan miehiä näköjään jännitä191574Ympäristötuhoministeri Multala: "Olin humalassa"
Ruisrockin rokkimimmi myöntää: https://www.is.fi/politiikka/art-2000011407835.html Nämä ministerikuvatukset saavat ilm2191438Taas joku junan alle
Piltolan tasoristeyksessä: https://www.tilannehuone.fi/ Uutinen Iltalehdessä, Iltasanomissa, MTV:llä, Ylellä jne. Jossai491028- 89996
Harmittaa...Lampsiinjoen sillat
Tulva vei toisen ja toinenkin hajosi. Mielellään korjaisin molemmat, mutta ei ole resursseja siihen hommaan. Ikää jo 72v12929- 66927