Evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo kirjoittaa Tiede-lehden blogissaan, että koronapande

Anonyymi

Evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo kirjoittaa Tiede-lehden blogissaan, että koronapandemian aikana on tehty paljon vääriä päätöksiä.

– Tämä ei ole mikään ihme sinänsä – uudessa kriisissä, vajavaisella tiedolla, aina ei voi osua oikeaan. Hämmentävintä on kuitenkin ollut tämän syksyn kehitys, jossa aluksi teeskenneltiin, että pandemia on jo melkein ohi, kunnes viimeistään tällä viikolla tajuttiin, ettei ole. Hämmentävää siksi, että tämä kehitys oli täysin odotusten mukaista, Tuomas Aivelo toteaa.

Hänen mukaansa jo viimeistään elokuussa tiedettiin, ettei 80 prosentin rokotuskattavuus riitä pitämään epidemiaa kurissa ja sairaalarasitusta rajallisena. Silti tieto ohitettiin.

– Alkukesästä muutamat soololaulut käynnistivät keskustelun siitä, koska voitaisiin ”palata normaaliin”. Etenkin THL:n Hanna Nohynek kunnostautui kesäkuussa peräänkuuluttamalla keskustelua siitä, että koska rajoituksista voidaan luopua. Kesäkuun lopussa hän arvioi, että heinäkuussa koronarokotusohjelma oli täyttänyt tavoitteensa ja terveydenhuollon kapasiteetti ei enää ylity, Aivelo nimeää.

– Ehkäpä tästä rohkaistuneena, soololaulu muuttui enemmän pieneksi lauluyhtyeeksi. THL:n Mika Salminen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Mikko Pietilä toivoivat poliitikoilta rohkeutta tehdä rajoituksia poistavia päätöksiä ja maalasivat syksystä normalisoituvaa aikaa.

Hänen mukaansa poliitikot tietenkin yhtyivät tähän.

– Hassuinta tässä kaikessa oli, että keskustelusta puuttui kokonaan tutkimukseen perustuva tieto.
Kesäkuusta elokuulle visioimme tulevaa syksyä ilman varmaa tietopohjaa, mutu-menetelmin. Viimein elokuun lopussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos esitti webinaarissa uusimmat mallinnuksensa. Skenaarioiden sanoma oli aika selkeä: 80 prosentin rokotuskattavuudella ei vielä pystytä pitämään sairaanhoidon taakkaa riittävän matalalla ja että rajoituksia pitää purkaa varoen ja vähän kerrallaan.

Syksyllä Aivelon mukaan vauhdissa oli jo todellinen kuorolaulu.

– Salminen jatkoi arvioitaan, että parin kuukauden päästä ollaan ”nollatilassa”. Rokotetutkimuskeskuksen Mika Rämet sanoi, että tuplarokotettujen on aika palata normaaliin elämään. Pääministeri Sanna Marin kannusti, että nyt on aika elää ja mennä. Liikenne- ja viestintäministeriö käynnisti #TaasMennään-kampanjansa, että ihmiset palaisivat joukkoliikenteen käyttäjiksi.

– Media lähti mukaan: ”Onneksi muutos on nyt käsillä”, fiilisteli MTV Uutisten päätoimittaja. ”Korona loppuu siinä vaiheessa, kun kukin meistä itse päättää lakata pelkäämästä”, kirjoitti innoissaan Helsingin Sanomien toimituspäällikkö.

– Viruksen kanssa todellisuus tulee kuitenkin nopeasti vastaan ja tässähän taas olemme.

Tuomas Aivelo
@aivelo
Kollektiivinen silmien sulkeminen koronalta tänä syksynä - vaikka tiesimme että tilanne tulee kriisiytymään! - on yksi omituisimpia piirteitä koko koronapandemian aikana, kirjoitan @tiede_lehti-blogissani:
Jos sulkee silmät, törmää seinään
Koronapandemian aikana on tehty paljon vääriä päätöksiä. Tämä ei ole mikään ihme sinänsä – uudessa kriisissä, vajavaisella tiedolla, aina ei voi os...
tiede.fi

https://www.verkkouutiset.fi/teeskenneltiin-etta-pandemia-on-jo-melkein-ohi/#439b70a4

1

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väärien profeettojen kuorossa oli myös ministeri Lintilä vaatimassa koronasulkujen purkamista ja paluuta normaaliin elämään ts. ravintolat piti saada auki !!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      408
      3129
    2. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2299
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      67
      2273
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      19
      1930
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      174
      1453
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      8
      1327
    7. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      201
      1129
    8. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1026
    9. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      90
      911
    10. Iltalehden evästeasetukset

      No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee
      Maailman menoa
      101
      882
    Aihe